sunnuntai 26. helmikuuta 2012

Laila Hirvisaari: Minä, Katariina (äänikirja)

Venäjän keisarinna Katariina II Suuri muistelee elämäänsä kuuntelijanaan, kirjurinaan ja vastaanväittäjänään pitkäaikainen ystävänsä ja entinen ylikamariherransa Leon August Denikin. Kuinka saksalaisen maalaisruhtinaan tyttärestä tulikaan Venäjän itsevaltias?

Samojen asioiden tarpeeton toistelu puudutti välillä, ja sen vuoksi tämän kuuntelu venähti pitkänpuoleiseksi projektiksi pitäessäni toisinaan viikonkin taukoja. Mutta muuten viihdyin oikein hyvin. Pidin Hirvisaaren luomasta Katariinan persoonasta. En ole lukenut muuta Katariinaa koskevaa enkä osaa arvioida kuinka lähelle totuutta Hirvisaari osuu, mutta hänen tutkimansa aineiston määrän perusteella voisin kyllä kuvitella että hän tietää mistä kirjoittaa.

Katariinaa on sanottu itserakkaaksi ja vallanhimoiseksi, mutta en minä häntä osaa niistä seikoista moittia koska hän myöntää ne kyllä itsekin. Ja vaikkei aina ääneen sanokaan, joutuu kyllä ainakin hiljaa mielessään myöntämään muitakin vikojaan ja virheitään joiden suhteen Leon ei anna hänelle armoa. Irstaaksikin Katariinaa on moitittu, mutta minä näen hänet vain naisena jolle seksi ei ole tabu, ja joka uskaltaa sanoa nauttivansa siitä - myös niiden huomattavasti nuorempien miesten kanssa. :)

Katariinan ja Leonin keskinäinen suorasanaisuus saa usein hymyn huulille, ja toisaalta Katariinan kertomuksen sävy on sellainen, että varsinkin alkuvaiheessa olin lähes jatkuvasti jonkinlaisessa puoliliikuttuneessa tilassa.

Leena Pöysti tekee äänikirjan lukijana hyvää työtä: hänen äänensä on miellyttävä ja ilmeikäs, mutta kuitenkin tavalla joka ei vedä huomiota itseensä vaan antaa kuulijan keskittyä tekstiin.

Ulkoasu: Katariinan uljas muotokuva sopii tähän tietysti täydellisesti. Maalaus: Alexei Petrovich Antropov.

Kustantaja Otava 2011, lukija Leena Pöysti, 19 h 51 min

torstai 23. helmikuuta 2012

Rebekka-elokuva sunnuntaina

Kuinkas sattuikaan että se tulee tv:stä kun siitä juuri oli puhetta - siis Hitchcockin Rebekka. Tarkemmin sanottuna Yle Teemalta ylihuomenna sunnuntaina klo 18!

tiistai 21. helmikuuta 2012

Daphne du Maurier: Rebekka

Alettuani aikoinaan seurata englanninkielisiä kirjablogeja huomasin pian että Daphne du Maurierin tuotanto tulee mainituksi siellä sun täällä, ja varsinkin hänen kirjoistaan tunnetuin ja usein parhaaksi tunnustettu, Rebekka. Nimi oli itselleni entuudestaan aivan tuntematon ja epäilen, etten ole ainoa. Tämä klassikko tuntuu syystä tai toisesta olevan Suomessa melko tuntematon - tai ehkä paremminkin nuoremmalta lukijasukupolvelta unohduksiin painunut. Tämä lukemani kappale kun on sentään peräisin yhdeksännestä painoksesta, ja muistelen useammankin löytäneen tämän esimerkiksi vanhempiensa hyllystä.

Upean Manderleyn kartanon omistaja Max de Winter avioituu lyhyen tuttavuuden jälkeen Monte Carlossa tapaamansa nuoren, kokemattoman naisen kanssa. Nimettömänä pysyvä uusi vaimo hehkuu onnea mutta Manderleyhin paluun jälkeen elämä näyttääkin erilaiselta, sillä sitä varjostaa Maxin vuotta aiemmin kuolleen ensimmäisen vaimon, jumaloidun Rebekan kaikkialle ulottuva muisto. Rebekkaa tuntuivat ihailevan kaikki, ja aivan erityisesti kartanon taloudenhoitaja, mustiin pukeutuva ja tuimailmeinen, jopa pelottava rouva Danvers, joka ei päästä uutta emäntää helpolla. Mutta vähitellen paljastuu mitä vuosi sitten todella tapahtui ja miten oikein päädytään siihen tilanteeseen josta kirja alkaa, jolloin Max vaimoineen on lähtenyt Manderleysta ja matkustanut vuosikaudet ympäri Eurooppaa.

Jännitystä ja yllättäviä juonenkäänteitä kirjassa kyllä on, mutta kaiken tästä lukemani jälkeen taisin odottaa vielä jotain rajumpaa, ehkä myös pelottavampaa ja kummitusjuttumaisempaa, ja siitä syystä ensivaikutelma lukemisen jälkeen oli ihan aavistuksen laimea. Mutta pettynyt en kuitenkaan ole, ja korostan että se laimeuskin tosiaan johtui omista odotuksistani eikä kirjasta itsestään! Tumma tunnelma tuo mieleen Humiseva harjun, mutta itse tarina ei ole niin hirmuisen kiihkoinen. Palanen trilleriä, toinen kartanoromaania ja ripaus romantiikkaa, paremminkin.

Voin kyllä suositella tutustumaan! Sopii luettavaksi monenlaisissa tilanteissa: vaikkapa synkeytensä vuoksi pimeänä, myrskyisenä iltana tai nostalgian ja Manderleyn kukkivan puutarhan vuoksi kesäpäivänä keinussa. :) Kirpparilla sattui sopivasti tulemaan vastaan Susan Hillin tälle kirjoittama jatko-osa Rebekan varjo, ja mukaanhan se lähti...

Ensimmäinen lause: Viime yönä näin unta, että menin jälleen Manderleyhin.


Englanninkielinen alkuteos: Rebecca (1938)


Ulkoasu: Voihan ysäri. :) Enpä nyt varsinaisesti ole ihastunut, mutta siinähän se nyt menee... Kuvat: Gorilla, Päällyksen suunn.: Tuula Mäkiä.

Kustantaja WSOY 1994, 9. painos (1. painos 1938), suom. Helvi Vasara, 431 s.

tiistai 7. helmikuuta 2012

Shoppailun iloa!

Amman Darcyn kosinta -paitaan ja Karoliinan samanaiheiseen kassiin rakastuneena päätin minäkin lähteä katsomaan, mitä mukavaa löytyisi etsy.comista. Olisihan sitä löytynyt paljonkin. :) Aiemmin olin jo pariinkin otteeseen shoppaillut The Literary Gift Companyssa - joten nyt on useampikin kirja-aiheinen ostos esiteltävänä!


Etsyssä ihastuin korviksiin joihin on käytetty kirjojen sivuja. Niiden kanssa kävi sillä tavalla että en pystynyt päättämään haluaisinko Ylpeys ja ennakkoluulo -korvikset joista toisessa lukee Elizabeth ja toisessa Mr Darcy, vai Harry Potterin loitsuja sisältävät versiot, joten - hups vaan - tilasin molemmat... Loitsuista olisi saanut esittää toivomuksiakin mutta en tehnyt niin, ja mulle arvottiin Crusio ja Stupefy eli Kidutu ja Tainnutu. Pidän näiden parien kontrastista - jos on hempeällä tuulella, voi käyttää rakastavaisia, jos taas pirullisemmassa mielentilassa, voi vetäistä korvaansa anteeksiantamattoman kidutuskirouksen. :D

Penguin Classics -mukit, samoin kuin kaikki allaolevat, ovat kotoisin The Literary Gift Companysta.


Kassissa oleva Borges-sitaatti on niin osuva että kyllä sen kanssa kelpaa kuljeskella, ja jos astioita joudun kuivailemaan niin mielellänihän minä sen teen pyyhkeellä johon on painettu Linnanneidon lokikirjan alku!


Ja sitten, aarteeni: emme ostaneet aikuisten kesken lainkaan joululahjoja joten siinähän oli hyvä tekosyy ostaa lahja itselle ja antaa periksi pitkäaikaiselle himolle hankkia vanhasta kirjasta tehty käsilaukku. Uljas Mustani on IHANA!!! :)

lauantai 4. helmikuuta 2012

Olli Jalonen: 14 solmua Greenwichiin

Saaresta meressä minulle tulee yhä ensimmäisenä mieleen St. Helena. Kun Actæonin ja Dianan huipuilla korkella maan olkapäitten yläpuolella sumupilviin aukeni niin suuri railo että yhtä aikaa näki kaikkiin ilmansuuntiin, joka puolella meren ja meren ympärille kääntyvän ovaalin horisontin, se jäi saaren kuvaksi minuun.
 Pieni Silmäsaari Vuojärvellä muuttui pienemmäksi ja hyvin hiljaiseksi. Siitä en enää pitkään aikaan muille puhunut. Kun löytää täydellisemmän, oma on parempi pitää omanaan ja kätkeä muilta ettei se loppuunsa asti häviä.

Graham, Isla, Petr ja Kari osallistuvat Edmond Halleyn muistokilpailuun, jossa kierretään maapallo Greenwichin nollameridiaanin suuntaisesti yhden vuoden kuluessa.

Alku tihkaisi ja tuntui sekavalta. Ensin ei tiedä että ollaanko tässä nyt ajassa ennen vai jälkeen kilpailun, ja sitten miettii että kukahan tässä oikein on milloinkin äänessä ja kuka on tämä kertoja joka veljestään puhuu. Tuntuu, että edessä saattaa olla raskaanpuoleinen lukukokemus kiinnostavuudestaan huolimatta. Mutta ei: kunhan matka alkaa, alkaa tekstikin vetää, eikä äkkiä malttaisi lopettaa lukemista lainkaan. Myöhemmin, kun on oppinut kirjan rytmiin, huomaa että tuollainenhan sen alun pitääkin olla, muu olisi väärin.

Lukijalle tuskin on yllätys, ettei matka mene loppuun asti siististi, suunnitelmien mukaan. Lopussa, kun on väsynyt sisältä, kun yhteiset päivät alkavat olla takana, tietää ettei elämä ole enää sama.


Jalosen kieli on mahtavaa. Lauseet keinuvat, totesi Valkoinen Kirahvi kommentoidessaan Juuri tällaista -blogiin, ja Ilse/Minna itse nimesi Jalosen täydellisen lauseen mieheksi. Keinuvia ja täydellisiä, kyllä! Ja usein jotenkin niin...täysiä. Ajatuksesta ja merkityksestä. Ah.

Tämä on niitä kirjoja, jotka loppuun luettuaan ei vähään aikaan voi tehdä oikein mitään, koska ajatukset ovat vielä niin kiinni siinä, mitä juuri on saanut lukea ja kokea. Niitä kirjoja, jotka tekee mieli ottaa kainaloon kun menee nukkumaan. Kyllä, pidin, pidin, pidin!

Niin, ja jos tällaista maalia jostain löytäisin niin ostaisin:

-siniseltä vain kun aurinko osuu eikä ole liikaa pilviä. Muuten se on vihreä ja harmaa, Välimeren värinen, ei lyijyä eikä ruohoa. Jos maalikaupan värikartassa on sellainen väri, niin mediterranean winter spring.

Osallistun tällä haasteisiin Kuusi kovaa kotimaista sekä Kotimaisen kirjallisuuden aarrejahti.

Ensimmäinen lause: Näin olen ajatellut aloittaa Maaria:
                                     Maailma huuhtoo ihmiset erilleen


Ulkoasu: Kansi on yksi oman hyllyni suosikeista! Yksinkertainen mutta voimakas. Kuva: Image Source / SKOY, kansi: Aino-Maija Metsola.

Kustantaja Otava 2009 (ensijulk. 2008), 381 s.