Liane Moriarty: Hyvä aviomies

Romaani seuraa kolmea naista: Supertehokasta Ceciliaa, Australian 11. parasta Tupperware-myyjää, jonka päällepäin täydellinen perhe-elämä nitkahtaa raiteiltaan kun hän löytää vahingossa miehensä kirjoittaman kirjeen jonka kuoressa sanotaan "avattava vasta kuolemani jälkeen". Tessiä, joka saa kuulla miehensä ja parhaan ystävänsä rakastuneen toisiinsa, nappaa poikansa mukaan ja lähtee pois tieltä pudottaakseen rakastavaisten syliin arjen jonka toivoo parantavan heidät höperyyksistään. Sekä Rachelia, jonka elämä on jäänyt jumiin kolmisenkymmentä vuotta aiemmin tapahtuneeseen teini-ikäisen tyttären selvittämättömään surmaan.

Kaikkien päätyessä samalle Sidneyn asuinaluelle tapahtumat lähtevät etenemään, ja on helppo arvata että koko kuvio tulee vielä rysähtämään ryminällä nippuun. Sitä ennen saa kuitenkin nauttia monesta sivusta koukuttavaa laatuviihdettä ja jännittää millä tavalla sinne loppuun oikein päädytäänkään. Hyvin kulkevassa tekstissä kutkuttaa henkilöiden mahdollisten tulevaisuuksien maalailu sekä se kuinka kaikki vaikuttaa kaikkeen ja juonen yksityiskohdat sopivat toisiinsa. Berliinin muurin kytkeminen asiaan tuntuu kyllä jokseenkin turhanpäiväiseltä, mutta se on vain pikkuvika.

Hyvä aviomies on hyvin kirjoitettu ja hyvin käännetty, mutta harmillisen huolimattomasti viimeistelty, sillä monin paikoin esimerkiksi puuttuu kirjaimia tai kokonaisia sanoja.

(Pitäisi kai keikauttaa näkökulma vähän useammin päiväntasaajan toiselle puolen, sillä yhdistelmä syksy + pääsiäinen aiheutti ihan sellaisen pikkupikku hetkisen kestäneen hölmistymisen... ;)

Ensimmäinen lause: Kaikki johtui Berliinin muurista.

Englanninkielinen alkuteos: The Husband's Secret (2013)

Suomentanut Helene Bützow

Kustantaja WSOY 2014, 438 s.

Blake Crouch: Wayward Pines - Ei pakotietä

Salaisen palvelun agentti Ethan Burke herää tuntemattomasta pikkukaupungista joen rannalta muistinsa menettäneenä. Vaikka aiemmat tapahtumat pian palaavatkin mieleen ja hän muistaa tulleensa Wayward Pinesiin etsimään kahta kadonnutta kollegaansa, mikään muu ei ala asettua kohdalleen. Kulkiessaan kaupungissa ilman tavaroitaan tai yhteyttä ulkomaailmaan Ethanista alkaa yhä enemmän tuntua siltä että tuossa vuorten ympäröimässä idyllissä on jotain todella pahasti vialla.

Nimi Wayward Pines hiipi tietoisuuteeni pikkuhiljaa, ja kun viimein tulin ottaneeksi selvää siitä millainen tarina on kyseessä niin alkoihan tämä kiinnostaa. Kirja oli tyrkyllä lähikaupan lehtihyllyssäkin, tarttui siitä mukaan ja pääsi luettavaksi melkein saman tien.

Blake Crouch on saanut inspiraatiota trilogiaansa mm. Twin Peaksista. Omassa sivistyksessäni on sellainen aukko etten ole kyseistä sarjaa nähnyt, ja käsitykseni siitä mitä sen kaltaiseksi kuvatulta kirjalta pitäisi odottaa, ei ole kovinkaan tarkka. Wayward Pinesin lukemisen kannalta se voi olla etukin, joku kun on kirjaan hieman pettynytkin sen vuoksi ettei se nyt niin twinpeaksmainen ollutkaan. Tunnelma on kyllä pahaenteinen ja salamyhkäinen, mutta voisi olla vielä pahaenteisempi ja salamyhkäisempikin. Alku on yllättävänkin hidastempoinen, mutta kyllä tapahtumien tahti siitä lähtee aikanaan kiihtymään.

Ethan Burke on luotu standardisankarin muotilla: Hyvältä näyttävä huippuagentti, jonka täydellisyyteen lyövät säröä mennyt hairahdus ja huono omatunto ainaisesta poissaolosta perheen luota. Hän on myös sen verran kova jätkä, että kykenee varsin reippaisiin suorituksiin moneen kertaan pahasti kolhittuna ja oltuaan useamman päivän syömättä ja juomatta juuri mitään!

Aineksia olisi ollut kunnon wau-elämykseenkin, mutta viihdytti tämä tällaisenakin. Eiköhän trilogian parissa tule jatkettua. Yksi iso salaisuus lopussa jo paljastuikin, mutta epäilemättä niitä on tarjolla lisää.

Ensimmäinen lause: Mies tokeni maatessaan selällään.

Englanninkielinen alkuteos: Pines (2012)

Ulkoasu: Ylösalaisin kiepautettu kuva on kyllä aika hyvä mystinen katseenvangitsija.

Suomentanut Ilkka Rekiaro

Kustantaja Tammi 2015, 327 s.

Leena Parkkinen: Galtbystä länteen

Karen, 83 vuotta, poistuu poikansa talosta yöllä kenellekään kertomatta ja lähtee ajamaan vuoden -56 vaaleansinisellä Plymouth Furyllaan kohti lapsuudenkotiaan Korppoon ulkosaaristossa. On aika ottaa selvää, mitä todella tapahtui Fetknoppenin saarella 65 vuotta aiemmin, kun nuori Kersti löydettiin tanssien jälkeen merestä kuristettuna ja yleisen mielipiteen mukaan syyllinen oli Karenin isoveli Sebastian. Huoltoasemalta kyytiin päätyy odottamaton matkakumppani, iranilaisten vanhempien raskaana oleva tytär Azar, jonka elämä on heittänyt huonoon seuraan.

Pidin hyvinkin paljon Leena Parkkisen esikoisromaanista Sinun jälkeesi, Max. Galtbystä länteen on melko lailla erityylinen ja -henkinen tarina, mutta kerronta on samalla tavalla mukavaa seurattavaa. Teksti lähti heti viemään mukanaan ja tunnelma oli sillä tavalla tuttavallisen turvallinen, että saatoin kahden sivun jälkeen todeta varmana asiastani: minä pidän tästäkin. Lukukokemus oli sukua sille, jota koetin saada kuvailtua kirjoittaessani viimeisimmästä kohtaamisestani Pasi Ilmari Jääskeläisen tuotannon kanssa. Parkkisestakin taitaa olla tätä menoa tulossa jonkinlainen luottokirjailija.

Pari tarinan sisäistä pikkuruista epäloogisuutta tässä hyppäsi silmille. Azarin äidin mainittiin ensin muuttaneen takaisin Iraniin tytön ollessa kuusivuotias, mutta myöhemmin kerrottiin tyttären kuitenkin toimineen yhdeksänvuotiaana äitinsä tulkkina suomalaisella lääkärillä. Toisaalla puhuttiin Azarin ja Mehranin kahvinjuonnista, ja muutamaa sivua myöhemmin mainittiin Mehranin kieltäneen itseltään kaiken minkä ajatteli olevan pahaksi ruumiilleen - muun muassa kahvin. Sekin vähän häiritsi, että eräässä kohtauksessa kutsuttiin henkilön pitelemää asetta useampaan kertaan vuoronperään sekä haulikoksi että kivääriksi. Mutta nämä nyt ovat onneksi pikkuvikoja. :)

Yhteistä Galtbyssä ja Maxissa on mm. kerronta, joka liikkuu sujuvasti ajassa edestakaisin poimien sieltä täältä palasia kokonaisuuteen, sekä sisaruus yhtenä teemana. Viihdyin erinomaisesti niin Karenin kuin Azarinkin seurassa ja pidin sekä nykyaikaan että menneisyyteen sijoittuvista osista. 1930- ja -40-luvun elämästä suolatuulen piiskaamalla syrjäisellä saarella kertovissa jaksoissa on toki vielä ihan oma, hienosti luotu tunnelmansa. Saaren asukkaiden yhteisö omine käsityksineen ja ennakkoluuloineen on niin elävä, että lukija tuntee kuuluvansa siihen myös.

Parkkinen ei tarjoile huikean jännittävää murhamysteerin ratkaisua tai muutakaan suurta dramatiikkaa, eivätkä ne tässä ole tarpeenkaan. Hienovaraisempaa draamaa lukija sen sijaan löytää runsaasti, pakattuna hyvin toimivaan ja sopivasti viihdyttäväänkin tarinaan.

Ensimmäinen lause: Karen oli ajanut koko yön.

Ulkoasu: Upeat värit, ja kutsuva kansi muutenkin! Päällys: Jussi Karjalainen.

Kustantaja Teos 2013, 339 s.

Kate Morton: Paluu Rivertoniin

Lähes satavuotiaalle Grace Bradleylle vanhainkotiin saapuva kirje saa hänet muistelemaan menneisyyttään jonka hän on yrittänyt upottaa jonnekin ajatustensa taustalle. Nyt kaikki palaa taas elävänä mieleen: Rivertonin kartano jonne Grace meni sisäköksi 14-vuotiaana, kartanon väki, se kuinka heille kävi ja salaisuus, jonka hän on pitänyt sisällään vuosikymmenet.

"Lukuromaani" on kiistelty termi jota kaikki eivät tykkää käyttää ollenkaan, mutta omasta mielestäni sillä on paikkansa ja tällaista kirjaa se ajatuksissani tarkoittaa: romaani jossa on kunnon perinteinen tarina alkuineen ja loppuineen, riittävän paksu ettei heti lopu kesken vaan mahdollistaa uppoutumisen pidemmäksikin aikaa, laadukkaasti viihdyttävä, ei vaikeatajuinen tai raskaslukuinen muttei kevyen höttöinenkään. Liittyy siihen muutakin, hankalammin määriteltävää - jonkin kirjan vain luokittelen sellaiseksi ja toista en. :) Joka tapauksessa kyseessä on mielestäni positiivinen määritelmä, ja Paluu Rivertoniin on lajityypin erinomainen edustaja, sopien arjesta irtautumiseen joko ahmien tai pienempinä annoksina nautiskellen.

Kirja sisältää runsaasti vanhojen aikojen tunnelmaa ja ajankuvaa 1900-luvun alkuvuosikymmeniltä. Erityisesti luokkayhteiskunnan kuvausta oli kiinnostavaa lukea, ja kehyskertomuksen vanhan Gracen seurassakin viihdyin hyvin. Juonessa henkilöiden välisine suhteineen ja salaisuuksineen on kyllä tyypillisiä genren kliseitä ja ennalta-arvattavuuttakin, mutta eivätpä ne häirinneet. Loppua Morton pohjustaa vähän liikaa tiputellen toistuvia vihjailuja matkan varrelle ja saaden näin lukijan odottamaan jotain supermegadramaattisempaa kuin todellisuudessa on tarjolla. Pidin silti lopustakin, hillitympi ennakkohehkutus vaan olisi saanut sen tuntumaan vielä paremmalta.

Kannattaa lukea jos kartanot ja salaisuudet houkuttavat! :)

Ensimmäinen lause: Viime marraskuussa näin painajaisen.

Englanninkielinen alkuteos: The House at Riverton (2006). Ilmestynyt myös nimellä The Shifting Fog.

Ulkoasu: Kansikin on upean tunnelmallinen! Kannen suunn.: Eduardo Ruiz, kuvat: Hulton Collection/Getty Images & Daniel Arsenault/Getty Images, suomenkielinen kansi: Satu Kontinen.

Suomentanut Helinä Kangas

Kustantaja Bazar 2011, 608 s.

Essie Fox: The Somnambulist

17-vuotias Phoebe Turner asuu 1880-luvun Lontoossa äitinsä Maudin ja tätinsä Cissyn kanssa. Uskonnollinen Maud, joka kampanjoi teatterien sulkemisen puolesta, ei ole koskaan hyväksynyt Cissyn, taiteellisissa piireissä viihtyvän laulajan elämäntapaa.
Phoebe on paikalla, kun Cissy palaa lavalle vuosien tauon jälkeen. Paikalla on myös eräs mies, Nathaniel Samuels, jonka näkeminen yleisössä saa Cissyn lähes lopettamaan laulamisen. Siitä illasta lähtee purkautumaan kahden perheen salaisuuksien vyyhti.

Viktoriaaniseen Lontooseen on aina ilo palata, ja viihdyin hyvin myös toisessa miljöössä, herefordshireläisessä maaseutukartanossa. Romaanin tapahtumapaikat ovat joko todellisia tai vahvasti todellisuuteen perustuvia. Tunnelmia voi haistella Pinterest-sivulla, jolle kirjailija on kerännyt kirjaan liittyviä ja/tai inspiraationaan toimineita kuvia. Mukana on myös John Millais'n maalaus Unissakävelijä (A Somnambulist), jolla on osansa tarinan kulussa.

Juonensakin puolesta kirja miellytti; Fox onnistui yllättämään yhä uudelleen vaikka moneen kertaan luulin jo tietäväni kaiken. Tummasävyinen goottilaisuus, perhesalaisuudet ja ripaus oopperan lumoa muodostivat mukavan ja viihdyttävän lukukokemuksen. Saattaa olla, että The Somnambulist sekoittuu mielessäni muihin kaltaisiinsa, kunhan vähän aikaa kuluu. Mitään varsinaisesti ikimuistoista en siis tästä löytänyt, vaikka hyviä juttuja paljon olikin.

Ensimmäinen lause: That cutting was pasted in Cissy's scrapbook.

Ulkoasu: Ihanan pirteä kansi muodostaa mukavan kontrastin sisällön goottihenkisyydelle. Kannen suunn.: Bold & Noble.

Kustantaja Orion 2011, 363 s.