Pikakommentteja kesälukemisista

Bloggausta odottavien kirjojen jono on venynyt jo sen verran pitkäksi että nyt täytyy vähän purkaa ruuhkaa! Tällaistakin olen siis kesän aikana lukenut (ja kuunnellut):

Jorma Kurvinen: Susikoira Roi ja karkulainen

Juhannukseksi vuokrattu mökki oli enemmänkin talo, josta löytyi myös muutaman hyllymetrin kokoinen monipuolinen kokoelma luettavaa. Sieltä osui käsiin viimeiseksi jäänyt Susikoira Roi -kirja, joka on kirjoitettu useamman vuoden sen jälkeen kun itse näitä tapasin lukea. Ihan ykkössuosikkisarja tämä ei ollut mutta hyvin muistan näiden parissa viihtyneeni, ja rohkaisin siis mieleni ja palasin nuoruusvuosieni lukukokemuksiin. :)

Tomi ja Roi kavereineen eivät saa joulurauhaa ennen kuin kotoaan karannut teinityttö on löydetty. Vaarallinen vankikarkurikin pitäisi saada kiinni, ja Roihan toki hoitaa asiat kuntoon. Kyllähän tämän parissa hetken viihtyi, vaikka moni asia myös nyppi, kuten epäluontevat sanat ja ilmaisut, Tomin jostain yhtäkkiä ilmaantuvat mukasyvälliset välipohdinnat ja karkaamisen aiheuttaneen riidan hölmö syy, joka oli olevinaan suurikin skandaali. Ei siis mikään erityisen ihastuttavan nostalginen kokemus, mutta siitä silti pisteet Kurviselle, että on hän varmaan saanut useita poikia(kin) houkutelluksi kirjojen pariin.

Ensimmäinen lause: Muutama päivä ennen joulua kolme poikaa, iältään noin neljätoista-seitsemäntoistavuotiaita, ajoi polkupyörillä ruohottunutta, lumetonta pikkutietä kohti joenrantaa.

Kustantaja Otava 2002, 158 s.

Antoine de Saint-Exupéry: Pikku Prinssi

Toinen löytö samaisesta mökkihyllystä. Olen lukenut tämän joitakin vuosia sitten englanniksi (hieman hölmöä sinänsä lukea ranskalaista kirjaa englanninkielisenä käännöksenä kun suomenkielinenkin olisi tarjolla, mutta sattuipa päätymään käsiini) ja nyt ajattelin virkistää muistiani. Onhan tämä omalaatuinen pikku kirja aika ihana ja klassikkomaineensa ansainnut! Erityisesti ihastuin tällä uusintakierroksella yksityiskohtaan jota en ollenkaan muistanut, nimittäin elefanttia sulattavaa boa-käärmettä esittävään piirrokseen, jota tylsät isot ihmiset eivät ollenkaan osaa tulkita. Sitä voisi vaikka käyttää joskus itsekin ihmisten testaamiseen! :D

Ensimmäinen lause: Ollessani kuusivuotias näin kerran hienon kuvan eräässä kirjassa, jonka nimi oli "Aarniometsän tarinoita".

Ranskankielinen alkuteos: Le petit prince (1943)

Kustantaja WSOY 1997, 22. painos (1. painos 1951), suom. Irma Packalén, 95 s.

Jules Verne: Around the World in 80 Days

Ranskalaisten kirjojen lukeminen englanniksi näyttää vainoavan tätä postausta. :) Tämä päätyi luettavaksi oltuaan valmiina lukulaitteessani, ja onkin ensimmäinen lukemani e-kirja. Lukeminen kesti aika kauan koska jaksoin yleensä edetä vain luvun kerrallaan, mutta se johtui uskoakseni enemmän tekstistä itsestään kuin formaatista. Asiaa täytyy testata lukemalla sähköisesti jotain oikein koukuttavaa! Muuten sähkökirjan lukeminen oli ihan mukava kokemus.

Itse kirja ei herättänyt erityisen intohimoisia tunteita mihinkään suuntaan, pitkälti siksi ettei kukaan henkilöistä erityisesti kiinnostanut. Tulipa luettua. Maailman ympäri matkustamisen ajatus tosin jaksaa aina kiehtoa! Montakohan päivää se nykyään vaatisi junia ja laivoja käyttäen?

Piste 1800-luvun kirjat -haasteeseen.

Ensimmäinen lause: Mr. Phileas Fogg lived, in 1872, at No. 7, Saville Row, Burlington Gardens, the house in which Sheridan died in 1814.

Ranskankielinen alkuteos: Le tour du monde en 80 jours (1872)

Kustantaja The Pennsylvania State University 2001, ei tietoa kääntäjästä, 198 s.

Anna-Leena Härkönen: Mikkihiirihelvetti ja muita kirjoituksia (äänikirja)

Anna-Leena Härkösen tuotanto kuuluu niihin, joita olen pitkään kierrellyt - voisi toisaalta kokeillakin, mutta niin tosissaan ei kiinnosta että uhraisin arvokasta tilaa täpötäydeltä lukulistaltani. Mutta kuten olen aiemminkin todennut, äänikirjoissa on sen verran rajallinen valikoima että työmatkaviihdykkeeksi saattaa helposti päätyä sellaistakin mitä en muuten ehtisi lukemaan. En olekaan pitkään aikaan kuunnellut muuta kuin musiikkia kun ei kiinnostavia kirjoja ole tuntunut löytyvän, mutta kävinpä vaihteeksi tutkimassa kirjaston valikoimaa ja valinta osui Härkösen kolumnikokoelmaan.

Viihdyinkin kyllä hyvin kuunnellen juttuja Euro Disney -vierailusta, täipaniikista ja remonttimiesriippuvuudesta, mutta täytyy myöntää että silmäillessäni nyt luetteloa kolumnien nimistä, en juurikaan muista mistä kussakin oli kyse. Voi kyllä johtua siitäkin, että asiat tuntuvat yleensä ottaen uppoavan päähäni paremmin nähtyinä kuin kuultuina. Muistelen kuitenkin kuulleeni muutamia virkistäviä ja oivaltavia ajatuksia, vaikka en juuri nyt muistakaan mitä ne olivat. ;) Ei kiitos näytti olevan myös tarjolla äänikirjana, voinpa hakea senkin loman jälkeen kuunneltavaksi.

Kaija Kärkinen, jonka lauluäänestäkin pidän, osoittautui lukijanakin miellyttäväksi kuunneltavaksi.

Ulkoasu: Pirteät värit yleensä saavat multa kehuja, ja niin nytkin.


Kustantaja Otava 2013, lukija Kaija Kärkinen, 1 h 58 min

Terry Pratchett: Johan riitti!

Kuulemieni huhujen mukaisesti Kiekkomaailma-sarja alkaa tässä kolmannessa osassaan kerätä entistä paremmin vauhtia, sisältöä ja jäntevämpää juonta.

Johan riitti! tutustuttaa lukijan Muori Säävirkku -nimiseen kipakkaan tuppukylän noitaan. Kylään saapuu kuolemaa tekevä velho, joka aikoo siirtää voimansa perinteen mukaisesti juuri syntymässä olevalle kahdeksannen pojan kahdeksannelle pojalle - jonka vähän liian myöhään havaitaankin olevan tyttö. No, kukaanhan ei ole koskaan kuullutkaan tyttövelhosta, sehän on täysin mahdoton ajatuskin, kuten velhojen perimätieto kertoo. Tai kertoisi, mikäli kukaan olisi koskaan tullut ajatelleeksi moista hömpötystä. Muori yrittää koulia Eskarinasta tuiki tavallista noitaa, mutta kun magia meinaa lähteä lapasesta, ei auta kuin lähteä kolkuttelemaan velhojen oppilaitoksen Näkymättömän Yliopiston portteja.

Kirja oli tosiaan aiempia osia selkeämpi ja siksi entistä helppolukuisempi. Pratchettin huumorin olinkin jo todennut toimivaksi. Tällä kertaa esimerkiksi hihitin vedet silmissä (luettuani kirjaa illalla jokseenkin väsyksissä) Muorin säntäillessä pitkin metsäpolkua yrittäessään käynnistää lainaamansa vanhaa luudanrämää joka vaati mäkilähtöä. Joo, ei kuulosta ollenkaan niin hauskalta tässä mainittuna.

Ensimmäinen lause: Tämä on tarina magiasta, siitä minne se menee ja, mikä kenties tärkeämpää, siitä mistä se tulee ja miksi, vaikka tarina ei väitäkään vastaavansa edes yhteen noista kysymyksistä, saati sitten niihin kaikkiin.

Englanninkielinen alkuteos: Equal Rites (1987)

Ulkoasu: Varsin pratchettmainen, kuten aikaisemmissakin. Kannen kuva: Josh Kirby.

Kustantaja Karisto 2001, suom. Marja Sinkkonen, 253 s.
 

Connie Willis: Tuomiopäivän kirja

Historianopiskelija Kivrin lähetetään vuodesta 2054 keskiaikaan, jossa hänen on tarkoitus viettää kaksi viikkoa joulun 1320 aikoihin. Matka järjestelyineen ei vain mene ihan suunnitelmien mukaan.

Ensikosketus tähänkin taitaa olla samaa ikäluokkaa kuin monen muun kesän uusintalukukirjan tapauksessa, eli kymmenisen vuotta. Silloin ihastuin niin että mainitsin pitkään kirjan yhtenä suosikeistani. Erittäin hyvä se oli edelleen, mutta ei ihan samalla tavalla enää onnistunut sykähdyttämään. Miksei? Tyhjentävästi en osaa vastata, mutta osansa oli ainakin sillä että Willisin kielessä/kerrontatyylissä häiritsi ihan pikkuisen jokin nuortenkirjamainen vivahde. Toisaalta tuntuu typerältä sanoa noin, ensinnäkin siksi että eihän nuortenkirja sinänsä ole mikään negatiivinen asia, ja toiseksi, enhän edes tiedä onko Willis ylipäätään tarkoittanut tätä aikuistenkirjaksi. Lähinnä tuo häiritsevä vaikutus taitaa mennä sen piikkiin että kirjan tyyli ei vain aivan vastannut vanhoihin muistikuviin perustuvia ennakko-oletuksiani.

Oli miten oli, niin keskiajan elävyydestä kyllä nautin. Ja sitä osasin luultavasti myös arvostaa enemmän kuin ensimmäisellä kerralla. Mieleen jää varsinkin jouluyön messu kylmässä, kynttilöiden valaisemassa kirkossa kivilattialle polvistuen.

Se kyllä välillä vähän huvitti, että kirjan vuodessa 2054 ihmisiä yritetään jatkuvasti tavoittaa soittelemalla sinne sun tänne lankapuhelimella. Eikö niillä ole kännyköitä?? :) Nyt mietityttää, eikö Willis tätä 1992 ilmestynyttä kirjaa kirjoittaessaan aavistanut kyseisten laitteiden yleistymistä, vai oliko hän niin kaukonäköinen että veikkasi kännyköiden tulevan - ja sitten katoavan uudestaan infoähkyn, hektisyyden ja aina tavoitettavana olemisen ahdistamien ihmisten käytöstä. ;)

Ensimmäinen lause: Herra Dunworthy avasi laboratorion oven, ja hänen silmälasinsa huurtuivat heti.

Englanninkielinen alkuteos: Doomsday Book (1992)

Ulkoasu: Hyvää perustasoa. Tuosta pikkukuvasta ei kylläkään taida saada erityisemmin selvää... Kansi: Heikki Kalliomaa.

Kustantaja Otava 2000 (1. julk. 1999), suom. Tero Kuittinen, 828 s.

Marko Leino: Joulutarina (äänikirja)

Miten joulupukista oikein tuli joulupukki? Se selviää Joulutarinassa. Pohjoisessa, syrjäisessä Korvajoen kylässä pieni Nikolas-poika jää orvoksi, ja monien vaiheiden kautta hänestä lopulta tulee tuo kaikkien tuntema hahmo.

Joulutarina on melko suurelta osin hyvin, hyvin surullinen, mutta silti lämminhenkinen kertomus josta jää hyvä mieli. Ideakin on mielestäni hyvin kiinnostava! Kirja on jaettu 24:ään "luukkuun" ja toimii siis myös joulukalenterina, mutta itse aloitin kuuntelun liian myöhään ehtiäkseni käyttää sitä sellaisena - enkä olisi varmaan malttanutkaan lopettaa kuuntelua kesken työmatkan! :) Ehdin loppuun sopivasti aatonaattona, mielessäni joulupukin koskettava tarina. Suosittelen ensi jouluksi! Tai saa tietysti aiemminkin lukea. :)

Hannu-Pekka Björkman tekee hyvää työtä lukijana. Yhteen äänikirjojen huonoon puoleen kyllä törmäsin tämän kohdalla: perinteisen kirjan lukemista nimittäin harvemmin häiritsee se, että sívuissa on liikaa naarmuja tai sormenjälkiä!

Kustantaja Gummerus 2007, lukija Hannu-Pekka Björkman, 7,5 h

Charles Dickens: Joululaulu

Lukupiirin toisena kirjana luettiin Charles Dickensin jouluista klassikkoa. Hyvä valinta, en tiedä olisinko muuten tullut tätä lukeneeksi!

Tarinaa ovat versioineet sen verran monet tahot että se lienee ainakin lähes kaikille suunnilleen tuttu. Erittäin kärttyinen, joulua humpuukina pitävä saituri Ebenezer Scrooge saa jouluyönä vieraikseen kolme henkeä, jotka vuorollaan näyttävät hänelle niin menneen, nykyisen kuin tulevankin joulun, antaen hänelle mahdollisuuden muuttaa tapansa.

Lukupiirin keskustelussa jo kerroinkin mielipiteeni. Pidin kirjasta, ankeista asioista huolimatta koin sen olevan hyvän mielen tarina. En ole mikään ihan kauhean jouluinen ihminen, mutta kyllä tästä joulumieltä irtosi. :)

Yllätyin siitä kuinka nopeasti Scroogen mieli muuttui hänen lähdettyään ensimmäisen hengen kanssa matkaan. Olisi ollut kiinnostavampaa seurata vastaanhangoittelun hiljalleen tapahtuvaa murtumista. Pienet moitteet Dickensille myös siitä, että välillä joitakin asioita selostettiin turhan pitkään. Kokonaisuudessaan kuitenkin hyvä paketti, jota on helppo suositella joulunajan lukemiseksi!

Ensimmäinen lause: Ensinnäkin Marley oli kuollut.


Englanninkielinen alkuteos: A Christmas Carol, in Prose: Being a Ghost Story of Christmas (1843)


Kustantaja Basam Books 2006, 2. painos, (julkaistu aiemmin suomeksi useilla muilla nimillä), suom. Tero Valkonen, 111 s.