Marie Kondo: KonMari - Iloa säkenöivä järjestys

Marie Kondon tavarankarsintaopastuksen ykkösosasta kirjoitin aiemmin pitkähkön tekstin. Nyt ajattelin pärjätä lyhyemmällä, ensinnäkin siksi että haluan saada viime vuoden lukemiset bloginkin osalta pakettiin just nyt, toiseksi siksi ettei tämä jatko-osa niin ristiriitaisen kuohuttavalta tunnukaan kuin edeltäjänsä.

Tiivistettynä näkemykseni siitä ensimmäisestä: kun sopivasti suodattaa hörhöyksiä sivuun, löytää paljon hyvää asiaa. Ei oikeastaan mitään uutta tai mullistavaa, mutta pisteet Kondolle siitä että hän on saanut muotoiltua sanomansa niin että todella, todella moni on innostunut tekemään jotain roinakasoilleen jotka ovat ehkä häirinneet jo pitkäänkin. Olen myös huomannut ärsyyntyväni, jos KonMaria kritisoi kärkkäästi joku sellainen joka ei selkeästikään ymmärrä yhtään mistä on oikeastaan kyse. Niin että aivan positiivisella mielellä ja mielenkiinnolla lähdin tutkimaan, mitä Kondolla vielä olisi tarjolla.

Tässäkin kyllä käydään karsintaprosessia läpi mutta mukaan tulee paljon sitä järjestämispuoltakin. Ohjeet eivät enää ole niin ehdottomia, vaan ihan saa luvan kanssa vähän soveltaa ja laittaa tavaransa niin kuin itselle parhaiten sopii. Sitäkin näkemystä vähän laajennetaan, että mitä ne iloa tuottavat ja siten siis säilyttämisen arvoiset tavarat oikein ovat. Ja onneksi (suomennoksessakaan) ei enää puhuta tavaroiden pois heittämisestä, joka niin usein on tulkittu siten että Kondo kehottaa vain laittamaan kaiken roskiin (ei kehota).

Vaikka joillekin seikoille silmiä pyörittelisikin niin Kondolla on kyllä oikeastikin hyviä ajatuksia järjestämisestä. Oleellisimpana se pystyviikkaus, joka tosiaankin on moneen paikkaan kaikkein toimivin ratkaisu. Ja hei, säilytän muuten nykyään sukkani pystyyn viikattuina enkä ikipäivänä enää palaa palloksi kiepauttamiseen! Enpä nyt ota kantaa siihen ovatko sukkani merkittävästi onnellisempia kuin aikaisemmin, mutta mukavampi ne on ottaa käyttöön. Menevät pienempään tilaankin ja huomattavasti siistimmin.

Kirjojen kaapissa säilyttämisestä en edelleenkään ole samaa mieltä mutta tässä oli kuva (sivulla 61) joka sai näkemään ajatuksessa edes jonkinlaista järkeä. Niiiiiin, jos kirjoja olis tosi vähän ja kaappi olisikin peruskomeron sijaan tuollainen sisustettu tila jossa on muitakin henkilökohtaisia tavaroita, niin ehkä sitten... En nyt siis kuitenkaan ole lähdössä tuollaista toteuttamaan, sen nyt sanoo jo kirjojen määräkin vaikka vähennystä on niidenkin suhteen tapahtunut.

Tämä toimii hyvin aiemman kirjan ajatusten syventämisessä ja käytäntöön laittamisessa, ja toisaalta saattaa puhutella vähän paremmin sellaistakin joka ei ykkösestä niin välittänyt. Jos aihe kiinnostaa niin kurkista ihmeessä.

Japaninkieliset alkuteokset: Jinsei ga Tokimeno Katazuke no Maho 2 ja Irasuto de Tokimeku Katazuke no Maho (2012/2015)

Suomentanut Päivi Rekiaro englanninkielisestä käännöksestä

Kustantaja Bazar 2016, 149 s.

Marie Kondo: KonMari - siivouksen elämänmullistava taika

KonMari on japanilaisen Marien Kondon kehittelemä menetelmä kodin tavaramäärän karsimiseen ja järjestämiseen. Naureskeltuani Maijan arviolle tästä oppaasta ajattelin, että ehkäpä joudan jättää lukemattakin. Mutta olisi kai pitänyt tietää, että olen sen verran koukussa aiheeseen etten malta kuitenkaan jättää väliin.

Lukukokemus oli jokseenkin kaksijakoinen. Useaan kertaan jouduin pyörittelemään silmiäni jos jonkinlaisille hörhöyksille ja muille kummallisuuksille, mutta sopivasti suodattamalla kirjasta kyllä löytyy paljon hyvääkin asiaa ja käyttökelpoisia työkaluja siihen ajatustyöhön jota tavarasta luopuminen välillä vaatii.

KonMarin ydinajatus on se, että kotiin jätetään vain tavaroita jotka tuottavat omistajalleen iloa. No, tässähän on sellainen ilmiselvä ongelma että kodissa on myös tavaroita jotka ovat siellä tarpeellisuutensa vuoksi. Enpä nyt sanoisi että esimerkiksi paistinpannu tuottaa mulle mitään erityistä iloa, mutta ihan hyvä se on silti olemassa. Ei myöskään olisi erityisen ekologista lähteä ostamaan uutta paistinpannua täysin kelvollisen tilalle vain siksi, että haluan löytää aivan ihanan jolla on ilo laittaa ruokaa. (Voisin tietysti etsiä sellaisen siinä vaiheessa, kun nykyinen täytyy muutenkin uusia. En tosin ajatellut vaivautua.) (EDIT: Kirjassa on kai myös maininta tarpeellisten tavaroiden säilyttämisestä, meni vain itseltäni ohi. :)

Joissakin tapauksissa iloa tuottavien tavaroiden säästäminen taas saattaa johtaa liian monen tavaran jemmaamiseen. Jos ihmisellä on vaikka muutama kymmenen käsilaukkua, jotka kaikki kyllä tuottavat iloa, mutta joista suurinta osaa ei ehdi ikinä käyttää, niin onko niitä kaikkia mitään järkeä säilyttää? Mutta kyllä ilon etsimisellä on paikkansa myös. Eräs kohde, johon se sopii oikein hyvin, on kirjahylly! Varsinkin se kenties (khöh khöh) runsaanpuoleinen lukemattomien kirjojen jemma joka sinne on saattanut päästä kertymään. Entä jos unohdat kaikki "kyllä tämä pitäisi lukea koska tämä on klassikko/tätä on se ja se kehunut/maksoin tästä niin ja niin paljon" -jutut ynnä muut, ja käyt kirjat läpi mielessäsi kysymys: "Tuottaako iloa, että tämä on odottamassa lukemista?" Jos vastaus on "ei tuota" tai "no eeeehkä joo vähän...", niin kannattaako kirjan silloin pysyä hyllyssäsi? (Ammattikirjallisuus tms voi toki olla oma lukunsa, ajattelin tässä nyt ihan näitä vapaa-ajan lukemisia.)

Oma neuvoni siis on että tavaran karsimisessa kannattaa käyttää sopivassa suhteessa sekä järkeä että iloa, kohteen mukaan soveltaen.

KonMaria noudattaessa ensin karsitaan ne iloa tuottamattomat tavarat pois (ei oikeastaan valita poistettavia vaan valitaan säilytettävät ja laitetaan loput pois, mikä kuulostaakin hyvältä lähestymistavalta) ja sen jälkeen etsitään jäljelle jääneille oikeat paikat. Kondo sanoo useampaan kertaan että koko homma on syytä suorittaa nopeasti ja yhtäjaksoisesti, mistä saa sen käsityksen että pitäisi pystyä keskittymään jonkin aikaa vain kyseiseen projektiin. Helppo juttu jos on muutakin elämää, vai kuinka? Kerran hän kuitenkin mainitsee että "nopeasti" tarkoittaa yleensä noin puolta vuotta. Se kuulostaa jo järkevämmältä. Hyvä tietysti jos pystyy hoitamaan asian kunnon kertarysäyksellä, mutta kokemuksesta voin vakuuttaa, että tulosta saa kyllä aikaan rauhallisemmallakin tahdilla. En sitä paitsi usko, että kaikkea turhaa tulisi edes poistaneeksi ensiyrittämällä.

Olen harrastanut tavaran karsimista jo useamman vuoden, käynyt kaapit läpi moneen kertaan, ja joka kierroksen jälkeen ollut sitä mieltä että nyt ei jäänyt mitään turhaa. Kunnes olen taas katsonut uudelleen, todennut ajatusteni joidenkin tavaroiden suhteen muuttuneen ja miettinyt, miksi ihmeessä tämä oikeastaan on vielä täällä. Olen poistanut tavaroita, joiden olisin aiemmin sanonut tuottavan iloa tai olevan vielä tarpeen. Vähintäänkin lapsiperheessä karsiminen on jatkuva prosessi, kun pieneksi jää niin vaatteita kuin lelujakin.

Kondo suosittelee karsimista tavaralaji kerrallaan, mikä on kyllä hyvä neuvo, mutta hän ei jätä yksilöllisyydelle mitään sijaa tavaralajien määrittelyssä vaan toitottaa vain listaansa vaatteet, kirjat, paperit, sekalaiset ja esineet joihin liittyy tunnearvoa (esim. valokuvat). Ehkä tämä sitten heijastelee tyypillisen japanilaiskodin tavaravalikoimaa. Olisi tietysti kiva juttu jos joka talossa olisi kirjoja niin paljon että ne kannattaa aina ylentää omaksi ryhmäkseen, mutta eipä taida olla. Järkeviä kategorioita huushollin mukaan sovellettaviksi olisivat esimerkiksi astiat/muut keittiötarvikkeet, kodintekstiilit, lelut ja harrastukseen liittyvät tavarat, kuten vaikka käsityötarvikkeiden varasto. Kondo tuuppaisi nämä kaikki sekalaisiin.

Karsiminen pitäisi myös suorittaa tuossa luetellussa järjestyksessä. Siinä on taas pointtinsa, ettei pidä käydä suin päin tunnearvoa sisältävien tavaroiden kimppuun ennen kuin on harjoittanut luopumiskykyään neutraalimpien kapistusten parissa. Mutta muuten sanoisin että ihan sama. Aloita ihan mistä vaan tuntuu helpoimmalta. (Kurkkaa vaikka tätä listaa.)

Hyviin neuvoihin kuuluu sekin, että tavarat kannattaa ottaa yksitellen käteen. Olen huomannut, että jos vain katselee vaikkapa hyllyllä olevia tavaroita, on helpompaa todeta että eipä täällä näytä mitään turhaa olevan. Mutta jos kaiken poimii erikseen tarkasteltavakseen, jokaisen tavaran kohdalla joutuu tekemään myös päätöksen erikseen, ja sitä turhaa saattaakin yllättäen löytyä.

Kondo pitää hyvin tärkeänä tavaroiden arvostamista. Totta kai omaisuuttaan onkin syytä mm. huoltaa, säilyttää oikein jne. Kondo vie kuitenkin asian "hieman" pidemmälle: Tavaroita täytyy muistaa jatkuvasti kiittää palveluksista, joita ne tekevät sinulle. Käsilaukku täytyy tyhjätä joka päivä, että se saa levätä kovan työn jälkeen. Sivuun varastoituja toisen vuodenajan vaatteita pitää aina välillä käydä tervehtimässä ja osoittaa että välittää niistä. Tämä yhteydenpito auttaa vaatteita pysymään elinvoimaisina. Yleensäkin, kun käsittelemme vaatteita ja viikkaamme niitä kauniisti, käsistämme siirtyy niihin energiaa jolla on positiivinen vaikutus. Kullekin tavaralle täytyy myös osoittaa koti, sillä "tavarat, joilla on oma paikka ja jotka pääsevät sinne joka päivä lepäämään, ovat vireämpiä". Tavarasi myös haluavat olla sinulle hyödyksi, jopa niin vahvasti että pois heitetyistäkin tavaroista jää jäljelle palvelualttiuden energia. Jaa jaa. Vai niin. Mitäpä tähän nyt sanoisi.

Eiköhän vaan siirrytä eteenpäin tarttumalla tuohon kohtaan "pois heitetyt tavarat". Tätä on moni muukin kummastellut, ja on myös epäilty että kyseessä saattaisi olla englannin kautta tehdyn käännöksen virhe. Kierrätys mainitaan parissa kohtaa ohimennen, mutta lähinnä kirjassa vain puhutaan jatkuvasti tavaran heittämisestä pois jätesäkkikaupalla. Vaikka kyseessä käännösvirhe olisikin ja Kondo sisällyttäisi poisheittämiseen myös myymisen, lahjoittamisen ja kierrättämisen, niin poistettujen tavaroiden jatkokäsittelyä ei neuvota mitenkään. Sehän kun usein juuri on se hankalin vaihe, kun ne tavaravuoret pitäisi saada menemään jonnekin. Ja raivausoperaatioon on tietysti syytä liittää myös tulevan ostoskäyttäytymisen miettimistä - mistä ei myöskään puhuta mitään.

Keksisin kirjasta vielä runsaasti lisääkin kommentoitavaa. Enhän ole edes maininnut vielä Kondon suosittelemia säilytysratkaisuja! Niistäkin löytyy sekä fiksuja juttuja että ihan höpöhöpöä. Alkaa kuitenkin tuntua siltä, että tulen kohta selostaneeksi kirjan koko sisällön, joten ehkäpä pitää jättää jotain muidenkin löydettäväksi.

Ihan kaikkea ei siis kirjasta kannata sellaisenaan nielaista, mutta kyllä tämä on monia innostanut ja itsekin löysin uusia näkökulmia aiheeseen. Ja siitä olemme ainakin Kondon kanssa täysin samaa mieltä että tavaramäärän karsiminen ja jäljelle jäävän omaisuuden järjestäminen todellakin kannattavat. Inspiraatioksi operaatioon suosittelen sekä KonMaria että asiaa järkiperäisemmin lähestyvää Kaaoksen kesyttäjää, ja vielä tsemppaukseksi ja vertaistueksi Facebookin Paikka kaikelle -ryhmää. Onnea matkaan, onnistut kyllä!

Japaninkielinen alkuteos: Jinsei ga tokimeku katazuke no maho (2011)

Ulkoasu: Kyllähän tämä kivalta näyttää ja houkuttelee tutkimaan tarkemmin. Kansi: Satu Kontinen.

Suomentanut (englanninkielisestä käännöksestä The Life-Changing Magic of Tidying Up) Päivi Rekiaro

Kustantaja Bazar 2015, 122 s.

Anne te Velde-Luoma: Kaaoksen kesyttäjä

Kaaoksen kesyttäjä pureutuu nykyajan ongelmaan: monen elämässä on kaikkea liikaa. Tavaraa, talteen laitettuja papereita, kalenteria täyttäviä menoja. Olin kuvitellut tämän keskittyvän lähinnä siihen tavarakaaoksen raivaamiseen ja yllätyin vähän kun kirjassa oli paljon muutakin, mutta yllätys oli kyllä positiivinen. Tavaroiden vähentämiseen en oikeastaan enää edes tarvitse inspiraatiota koska olen sitä harrastanut jo pidempään, mutta olen niin ihastunut aiheeseen että tykkään silti lukea siitä. :D Paperikasatkin tulin juuri järjestäneeksi. Se sen sijaan oli hyödyllinen ajatus, että ajankäyttöäänkin voisi kokeilla inventoida ja järjestää paremmin. Kalenterin täyttyminen ei itselläni ole ongelma, mutta toisinaan arki tuntuu hupenevan johonkin haahuiluun. Paljonkohan saisin aikaa muulle tekemiselle, jos en vähän väliä istahtaisi tietokoneen eteen kurkkaamaan esimerkiksi Facebookia? Tai sitten niitä roikkuvia, tekemättömiä juttuja voisi tosiaan merkata kalenteriin että niitä tulisi tehtyä.

Velde-Luoma on toki alan ammattilainen mutta silti vähän oudoksun tavaramäärien kesyttämiseen neuvottua ensimmäistä askelta: "Muodosta yleiskuva - tee inventaario kaikesta, mitä omistat." Vaikka tämän inventaarion onkin tarkoitus olla yleisluonteinen ja rennolla otteella tehty, eikö ajatus sellaiseen ryhtymisestä saata olla aivan liian uuvuttava jos sitä tavaraa tosiaan on joka paikka täynnä? Oma neuvoni on: Aloita jostain. Yhdestä kaapista, yhdestä hyllystä. Mielellään sellaisesta, jolle on usein asiaa. Kun saat vähän valmista aikaan, se kyllä motivoi jatkamaan.

Pääosin kirjan teksti kuitenkin on hyvin käytännönläheistä ja järkevää. Jos tavarat ovat jatkuvasti kateissa, kaapit ja sähköposti pursuavat, muistettavat asiat täyttävät pään (sikäli kun eivät vahingossa pääse unohtumaan) ja jotenkin arjesta vain tuntuu muodostuvan yhtä hässäkkää, kannattaa tämä kirja lukaista. Saatat hyvinkin löytää aineksia oman kaaoksesi kesyttämiseen!

Ulkoasu: Ihanan iloisen värikäs varsinkin sisäsivuilta! Ulkoasu: Minna Luoma.

Kustantaja Avain/BTJ 2010, 139 s.

Rinna Saramäki: Hyvän mielen vaatekaappi

Hyvän mielen vaatekaappi jakaantuu kahteen osaan, joista ensimmäinen käsittelee vaatebisneksen ongelmia. Rinna Saramäki tarjoaa kiinnostavaa taustatietoa alan toimintalogiikasta ja halpamaiden tehtaiden huonoista oloista, esitellen myös laskelman joka osoittaa ettei järjellisen palkan maksaminen ompelijalle lopulta nostaisi vaatteen hintaa kuluttajalle kuin hyvin vähän. Vielä kun saisi listan vaatemerkeistä, joiden tuotteita voi ostaa hyvillä mielin voiden luottaa siihen ettei tue eettisiä ja ekologisia kaameuksia, mutta asiat ovat valitettavasti sen verran monimutkaisia ettei sellaista ole tarjolla. Pitäisi olla itse aktiivinen ja kysellä, kysellä, kysellä, tökkien vaatefirmoja oikeaan, avoimempaan suuntaan.

Kirjan toinen osa taas auttaa selkeillä, vaihe vaiheelta etenevillä ohjeilla koostamaan vaatevalikoiman, jollaista juuri lukijan omassa elämässä tarvitaan, joka ei pursu ulos kaapista eikä aiheuta ärsyyntymistä tai ei-oo-mitään-päällepantavaa-tilanteita. Myös laadun tunnistamista ja vaatteiden huoltamista käsitellään. Suosittelen kyllä kirjaan tutustumista! Totesin kyllä, että oman kaappini sisältö on jo aika lähellä sitä, mitä tässä tavoitellaan. Se on muotoutunut sellaiseksi muutaman viime vuoden aikana, kun olen karsinut paljon tarpeetonta tavaraa ja toisaalta shoppaillut huomattavasti enemmän kirjoja kuin vaatteita. :) Tämä ei kuitenkaan valitettavasti tarkoita, etten olisi esimerkiksi tehnyt hölmöjä heräteostoksia, joten kyllä kirjasta silti ajattelemisen aihetta löytyy. Sain myös motivaatiota laatuun panostamiseen, mikä on muutenkin ollut mielessä.

Kirja on mukavan rennolla otteella kirjoitettu. Siinä esiintyy myös runsaasti 1900-luvun eri vuosikymmeniltä peräisin olevista pukeutumisoppaista poimittuja lainauksia, jotka ovat edelleen hyvinkin ajankohtaisia! Ja vaikka kirja onkin ulkoisesti pinkki, esimerkeissä esiintyy usein mekkoja ja muutenkin se on selkeästi naisille suunnattu, niin varsinainen asiasisältöhän toki pätee yhtä lailla miestenkin vaatetukseen. :)

Ulkoasu: Pirteä! Saramäen hauskat pikku piirrokset elävöittävät sivuja. Kuvat: Rinna Saramäki, ulkoasu: Rinna Saramäki & Ville Lähteenmäki, kansi: Sami Saramäki.

Kustantaja Atena 2013, 295 s.

Saara Henriksson & Aino-Maija Leinonen: Leppoisa opas huusholliin

Minähän olen sitä mieltä, että ihmisellä on huomattavan paljon parempaakin tekemistä kuin siivoaminen, enkä ole turhan tarkka huushollin järjestyksestä. Voin istua sohvalla lukemassa erittäin hyvillä mielin vaikka käden ulottuvilla olisi epämääräinen roinakasa. Sänky pedataan silloin kun joku tulee käymään (lähisukulaisia ei tosin lasketa, ja päiväpeiton ottaminen esiin vaatii jo pienimuotoiset juhlat) ja jostakin lamppuun ilmaantuneesta hämähäkinseitistä saatan hyvinkin olla tietoinen parisen kuukautta ennen kuin viimein saan aikaiseksi sen huiskaista pois.

Ei meillä missään moskassa eletä ja enimmäkseen paikat näyttävät ihan kelvollisilta, mutta kyllähän sitä kaikenlaista sotkua kerääntyy kun antaa rauhassa kerääntyä. Pyykinpesusta tykkään, se tulee kyllä hoidettua, tiskikoneen täyttö ja tyhjäyskin tapahtuvat sujuvasti (ei puhuta siitä entisestä tiskikoneettomasta elämästä), ja mies hoitaa imurointia ja lattianpesua ahkerammin kuin mielestäni olisi tarpeenkaan (kerta viikossa on tuntunut liioittelulta sen jälkeen kun koira ja kissa menivät molemmat kuolemaan eivätkä kaikki paikat ole enää vähintään puolillaan karvaa). Mutta muut hommat - tiettyihin paikkoihin kasaantuvien tavaraläjien perkaaminen, pölyjen ynnä muiden sotkujen pyyhkiminen ja sen sellainen - tuppaavat jäädä odottamaan joko a) sitä, että jokin sotkupaikka alkaa häiritä silmää niin pahasti että toimintakynnys ylittyy tai b) suurempaa siivousinspiraatiota, jonka tapaan saada noin kerran kahdessa vuodessa ja jonka aikana homma on mielestäni oikeasti mukavaa.

Kyseinen inspiraatio iski taas hiljattain ja tulin siinä samalla tehneeksi puolivahingossa joulusiivot jo toisen kerran elämässäni, edellisestä inspiksestä kun oli aika tarkalleen kaksi vuotta. :D Kun siinä jälkeenpäin sitten ajattelin että niin, kyllähän se ihan mukavaa on kun on siistiä, ja saiskohan tätä oikeasti jotenkin pidettyä yllä, satuin sopivasti saamaan vinkin Saara Henrikssonin ja Aino-Maija Leinosen kirjasta Leppoisa opas huusholliin. Kannessa lupaillaan melko suuria: "Ryhdy siivouskapinaan! Unohda viikkosiivous ja solahda arjen virtaan, jossa paikat pysyvät kunnossa siinä sivussa."

Ihan en tuon lupauksen täyttymistä allekirjoita, ja monista kirjan tarjoamista jynssäysvinkeistä on leppoisuuskin aika kaukana, mutta kyllä tämä jollakin yleisellä otteellaan onnistui innostamaan siisteyden ylläpitoon. Isohko osuus siinä varmasti oli sopivan vastaanottavaisella mielentilallanikin - normaalisti tosin en varmaan olisi siivousoppaaseen tarttunutkaan. :D Kirjan jäljiltä päähän jäi sellainen ajatus, että en oikeasti taitaisi tarvita montakaan päivittäistä lisäminuuttia kotitöihin pitääkseni talon täysin itseäni tyydyttävällä siisteystasolla. Tulin myös katselleeksi uusin silmin joidenkin tavaroiden vuosien mittaan kaavoihinsa kangistuneita säilytyspaikkoja joissa oli hieman järkeistämisen varaa.

Tavarasta puheen ollen, sen vähentämisestä puhutaan kirjassa aika paljon. Siinä olenkin sitten kunnostautunut jo useamman vuoden ajan, ja voin kyllä suositella! Kummasti se vaan keventää oloa. Meillä on kaapeissa jopa ihan tyhjiäkin hyllyjä (no, on kyllä aika paljon kaappejakin...). Käyn paikat läpi aina silloin tällöin ja vaikka olen tehnyt sen jo moneen kertaan, yhä vain löytyy tavaroita joiden kohdalla hoksaa viimein ajatella, että mitähän varten mä tätäkin oikein säilytän. Tavaran karsimistakin kirja innosti tekemään vielä entistä radikaalimmin.

Turhan roinan vähentämiseen tietysti liittyy myös uusien hankintojen välttäminen, tai vähintäänkin tarkka harkinta. Vaikka siihen pyrinkin, niin tunnistan kyllä ajatuksissani pari ongelmaa jotka kirjassa mainitaan. Ansa numero yksi: Uusi on kivaa, vanha tylsää. Täytyy myöntää, että tähän saatan joskus sortua. Mutta voisiko siihen vanhaan nyt kumminkin tyytyä, jos se on vielä ihan käyttökelpoinen, vaikkei olisikaan niin mieleinen? Ja ansa numero kaksi: Uudenlaisten vaatteiden houkutus. Miten ne ajatukset toisinaan kulkevatkaan sovituskopissa siihen suuntaan, että "onpas kivan näköinen tämä vaate, ihan kyllä eri tyylinen kuin mitä mä yleensä tapaan käyttää, mutta kyllä tämä on niin kiva että varmasti tulee pidettyä". Note to self: EI TULE. Kuljen edelleen niissä tutun tyylisissä vaatteissa joihin olen tottunut ja jotka olen omaan käyttööni hyväksi havainnut, ja se "tosi kiva" lojuu kaapissa siihen asti että jonkin tulevan puhdistuksen yhteydessä viimein myönnän virheeni ja kuskaan sen kirpparille.

Aivan tuosta vaan näppärästi siistinä pysyvää kotia en siis lupaa kirjan lukemisen lopputulokseksi, mutta kyllä se silti kannattaa lukea! Uskoisin useimpien löytävän joitakin omalla kohdalla maaliin osuvia vinkkejä tai ajatusten herättelyjä.

PS. Pakko ottaa vielä eräs asia esille, kun kerrankin pääsen pätemään! :P Kirjassa mainitaan pariinkin kertaan, että hyvä säilytyspaikka parittomille sukille on pussi, joka ripustetaan naulaan vaatekaapin oven sisäpuolelle. Mutta eikö olisi hyödyllisempää neuvoa, miten niiltä parittomilta sukilta vältytään? Vaikka enimmäkseen olenkin aika huithapeli kodinhoitaja, on joitakin asioita joissa jokin piilevä järjestelmällisyys nousee esiin. Parittomat sukat rassaavat jostakin syystä suuresti mielenrauhaani, joten olen tarkoin välttänyt saamasta sellaisia aikaan. Niinpä olenkin ollut viimeiset viitisentoista vuotta kulloisenkin talouteni päävastuullinen pyykinpesijä kadottamatta ainuttakaan sukkaa. Hah! Se tapahtuu niin, että sukat laitetaan pyykkikoriin AINA niputettuina. Silloin ne päätyvät koneeseenkin samaan aikaan. Kuivumaan ripustettaessa parit etsitään ja laitetaan vierekkäin/samaan nipsuun, ja niputetaan taas ennen kaappiin laittamista. Jos parittomuutta havaitaan ripustusvaiheessa, ei levätä ennen kuin karkulainen on löytynyt! Näin on käynyt kolmesti: kerran sukka oli pudonnut pesukoneen viereen, kahdesti se oli piiloutunut toisen pyykissä olleen vaatekappaleen sisään. Kuivausrummun käytöstä itselläni ei ole kokemusta, se vaatinee hieman ohjeistuksen soveltamista. :)

Ulkoasu: Kirja on mukavan pieni, kansi pirteä, taitostakin tykkään, samoin kuin sisäsivujen punaisista väriläiskistä. Layout: Elina Salonen.

Kustantaja Into 2014, 190 s.