tiistai 31. joulukuuta 2013

Ville Tietäväinen: Näkymättömät kädet

Marokkolainen Rashid kamppailee elättääkseen vaimonsa ja sairastelevan pienen tyttärensä. Kun työpaikka menee alta, vaihtoehdot ovat vähissä; Rashid taipuu viimein ystävänsä suostutteluun ja matkustaa tämän mukana Eurooppaan yli öisen meren, laittomaksi siirtolaiseksi, etsimään mitä tahansa työtä jolla saisi rahaa kotiin lähetettäväksi. Espanjan vihannestarhoilla kaivataan halpoja käsipareja mutta ihmisarvoa siellä ei Rashidille ja hänen kohtalotovereilleen ole tarjolla.

Sosiaaliantropologi Marko Juntunen kirjoittaa esipuheessaan: "Tämän teoksen tarina ei ole tapahtunut koskaan, mutta siitä on olemassa satojatuhansia versioita, jotka ovat totta." Niinhän niitä varmasti on, ja se tosiasia ahdistaa, surettaa ja tuntuu kouristuksena vatsanpohjassa, kun sitä ajattelee. Ville Tietäväinen on tehnyt upean ja tärkeän työn nostaessaan noiden minkä tahansa paremman elämän etsijöiden äänen kuuluviin. Muistelen jonkun muunkin sanoneen tästä blogatessaan, ettei enää koskaan osta espanjalaisia tomaatteja, enkä minäkään ehkä enää ikinä voi olla muistamatta Rashidia kun sellaisia kaupassa näen.

Ulkoasu: Kun nyt lukemisen jälkeen tiedän, mihin tilanteeseen kansikuva viittaa, se näyttää entistä vaikuttavammalta.

Kustantaja WSOY 2011, 216 s.

maanantai 30. joulukuuta 2013

Haastekooste

Lähes valmis kooste vuodenvaihteessa päättyvistä lukuhaasteista, joihin olen saanut jonkinlaisen valmiin suorituksen aikaiseksi. Pari linkkiä pitää vielä lisätä, kunhan saan vuoden viimeisen kirjan, Näkymättömät kädet, ensin luettua ja sitten vielä blogattua. :)


Kirjavuori Mount Everestille -haastessa lähdin tavoittelemaan tasoa Mont Blanc eli 50 kirjaa niistä, jotka olivat hyllyssäni haasteen alkaessa. Pitkään näytti siltä että tämähän menee kevyesti läpi, mutta sitten hairahduin lukemaan liikaa uudempia hankintoja, ja viimeisen varaanhan tämä jää!

  1. Gail Carriger: Soulless
  2. Sofi Oksanen: Puhdistus
  3. David Garnett: Lady into Fox
  4. Joel Haahtela: Lumipäiväkirja
  5. Geraldine Brooks: Kirjan kansa
  6. Väinö Linna: Tuntematon sotilas
  7. Tove Jansson: Kevyt kantamus
  8. Anna-Lena Laurén: "Hulluja nuo venäläiset"
  9. Lewis Carroll: Liisan seikkailut ihmemaassa & Liisan seikkailut peilimaailmassa
  10. William Golding: Kärpästen herra
  11. Suzanne Collins: Nälkäpeli 
  12. Suzanne Collins: Vihan liekit
  13. Bram Stoker: Dracula
  14. Johanna Sinisalo: Kädettömät kuninkaat ja muita häiritseviä tarinoita
  15. Fred Vargas: Painu tiehesi ja pysy poissa
  16. Carol Shields: Pikkuseikkoja
  17. Hisham Matar: Anatomy of a Disappearance
  18. Kati Närhi: Saniaislehdon salaisuudet
  19. Marjane Satrapi: Pistoja  
  20. Esko Valtaoja: Kotona maailmankaikkeudessa
  21. Joanne Harris: Herrasmiehiä ja huijareita  
  22. Maija Haavisto: Marian ilmestyskirja
  23. Lawrence Hill: The Book of Negroes   
  24. Magnus Londen: Maan ääriin
  25. Neil Gaiman: The Sandman vol. 1: Preludes & Nocturnes
  26. Neil Gaiman: The Sandman vol. 2: The Doll's House
  27. Gao Xingjian: Vaarin onkivapa  
  28. Cormac McCarthy: Tie  
  29. Paul Auster: Illuusioiden kirja
  30. Leena Krohn: Valeikkuna
  31. John Irving: Kaikki isäni hotellit  
  32. Katherine Howe: The Lost Book of Salem
  33. Kaisa Neimala & Jarmo Papinniemi: Aloittamisen taito
  34. Stephen King: Revolverimies  
  35. Carol Shields: Tavallisia ihmeitä
  36. Paul Auster: Sattumuksia Brooklynissa 
  37. Tero Liukkonen: Toivomuspuu  
  38. Helen Oyeyemi: White is for Witching
  39. Alan Drew: Vesipuutarhat  
  40. Kristina Carlson: William N. Päiväkirja
  41. Chimamanda Ngozi Adichie: Puolikas keltaista aurinkoa   
  42. Nick Hornby: The Complete Polysyllabic Spree
  43. Stephen King: Kolme korttia pakasta
  44. Katri Lipson: Kosmonautti
  45. Pirjo Hassinen: Suistola
  46. Alison Bechdel: Hautuukoti
  47. Lionel Shriver: Poikani Kevin   
  48. Charlotte Brontë: Kotiopettajattaren romaani  
  49. Aleksis Kivi: Seitsemän veljestä
  50. Ville Tietäväinen: Näkymättömät kädet 
-------------------------------------------------------------

Seitsemän sarja -sarjishaaste ja seitsemän sarjakuvakirjaa. Ja täälläkin siis odotellaan tuota samaa...
  1. Kati Närhi: Saniaislehdon salaisuudet
  2. Marjane Satrapi: Pistoja
  3. Neil Gaiman: The Sandman vol. 1: Preludes & Nocturnes 
  4. Neil Gaiman: The Sandman vol. 2: The Doll's House
  5. Neil Gaiman: The Sandman vol. 3: Dream Country
  6. Alison Bechdel: Hautuukoti
  7. Ville Tietäväinen: Näkymättömät kädet
-------------------------------------------------------------

Lukemattomat kirjailijat -haastessa täytyi viimein lukea jotain ainakin kuudelta pitkään lukulistalla odottaneelta kirjailijalta.
  1. Ursula K. Le Guin: Pimeälipas ja muita kertomuksia
  2. Carol Shields: Pikkuseikkoja
  3. Annie Proulx: Näin on hyvä
  4. Neil Gaiman: The Sandman vol. 1: Preludes & Nocturnes  
  5. Paul Auster: Illuusioiden kirja
  6. John Irving: Kaikki isäni hotellit
  7. Antti Tuuri: Taivaanraapijat   
  8. Chimamanda Ngozi Adichie: Puolikas keltaista aurinkoa  
  9. Lionel Shriver: Poikani Kevin 
-------------------------------------------------------------

1800-luvun kirjat -haastessa nappasin paronittaren arvon neljällä 1800-luvulla ilmestyneellä teoksella.
  1. Bram Stoker: Dracula
  2. Jules Verne: Around the World in 80 Days
  3. Charlotte Brontë: Kotiopettajattaren romaani
  4. Aleksis Kivi: Seitsemän veljestä 
-------------------------------------------------------------

Afrikan tähti -haastesta taas saalistin topaasin kolmella Afrikkaan sijoittuvalla/afrikkalaisen kirjailijan kirjalla.
  1. Hisham Matar: Anatomy of a Disappearance (Pohjois-Afrikka)
  2. Lawrence Hill: The Book of Negroes (Länsi-Afrikka)
  3. Chimamanda Ngozi Adichie: Puolikas keltaista aurinkoa (Länsi-Afrikka)
------------------------------------------------------------

Kiinteistöhaastessa sain mökin pystyyn neljällä johonkin rakennukseen sijoittuvalla kirjalla. Oleilin vanhassa poikakoulussa, pahantahtoisessa talossa jolla on oma, ajatteleva persoonansa, Thornfield Hallissa ja Jukolassa sekä Impivaarassa.

  1. Joanne Harris: Herrasmiehiä ja huijareita
  2. Helen Oyeyemi: White is for Witching  
  3. Charlotte Brontë: Kotiopettajattaren romaani
  4. Aleksis Kivi: Seitsemän veljestä
------------------------------------------------------------

Avioliittojuonia-haastetta ajatellen tulin lukeneeksi kaksi avioliittoaiheista kirjaa, joilla suoritin tinahäät-tason.
  1. Carol Shields: Pikkuseikkoja
  2. Carol Shields: Tavallisia ihmeitä

Aleksis Kivi: Seitsemän veljestä

Urakoinpa tässä sarjan pikaisia postauksia niin että saan haastekoosteet valmiiksi ennen vuodenvaihteen deadlinea... :) Huomenna kun saattaa käydä niin että olen töissä aamusta iltaan enkä ehdi tehdä juuri mitään muuta.

Klassikkosivistyksen paikkailu siis jatkui lukien kovapäisen veljessarjan elämästä Hämeessä. Vuosien varrelle mahtuu monenlaista hankaluutta kadoista ja tulipaloista hurjistuneeseen härkälaumaan ja aakkosten oppimisen vaikeuteen. Sitäpä en kerro, kuinka veljeksille lopulta käy, mutta hyvää heille ainakin lukiessa toivoo sillä Jukolan poikiin kiintyy matkan varrella väkisinkin.

Yksi kotimaisen kirjallisuuden kulmakivistä on edelleen täyttä tavaraa, lumoten eloisalla kielellä ja vanhalla maailmalla jossa kaikki tehtiin itse. Tämän jäljiltä tekee mieli mennä metsään! Sinnikkäät, kätevät, välillä hieman hankalaluonteiset mutta myös tunteelliset veljekset ansaitsevat seitsemän sydäntä: ♥♥♥♥♥♥♥!

Ensimmäinen lause: Jukolan talo, eteläisessä Hämeessä, seisoo erään mäen pohjaisella rinteellä, liki Toukolan kylää.

Ulkoasu: No enhän minä toki lähde komeaa Gallen-Kallelan kuvitusta moittimaan! Kannen suunn.: Heikki Kalliomaa, kannen kuva: Akseli Gallen-Kallela.

Kustantaja Gummerus 2009 (1. julk. 1870), 336 s. 

Charlotte Brontë: Kotiopettajattaren romaani

Vastahakoisten sukulaisten elättämä orpotyttö Jane Eyre päätyy tyttökoulun kautta kotiopettajattareksi varakkaan Mr. Rochesterin omistamaan Thornfield Halliin. Kartanon synkkäilmeinen isäntä ei lopulta olekaan ollenkaan niin yrmeä kuin ensin näyttää...

Kunnon vanhan ajan rakkaustarinan vietäväksi heittäytyminen tuntui vaihteen vuoksi yllättävänkin mukavalta. Piilevä romantikkoni haluaa ilmeisesti aina silloin tällöin päästä valloilleen. ;) Pienen alkutihkaisun jälkeen kirja paljastui jopa varsin koukuttavaksi, ja viimeinen puolikas teki mieli suorastaan ahmia. Charlotte Brontë on sijoittanut kertomukseensa juuri sopivasti ylä- ja alamäkiä, eikä homma edennyt ollenkaan niin suoraviivaisesti kuin ehkä ennakkoon ajattelin.

Ei tämä mitään suurempia intohimoja herättänyt henkilöidensä tai tapahtumiensa puolesta, mutta oikein mielelläni kyllä luin. Ja tulipa taas paikkailtua sivistystä kun oli tällainenkin klassikko vielä lukematta!

Ensimmäinen lause: Sinä päivänä oli mahdotonta lähteä kävelylle.

Englanninkielinen alkuteos: Jane Eyre (1847)

Ulkoasu: Ihanan ällöhempeä! :P Päällyksen kuva: Petri Holma, kannen typografia: Marjaana Virta.

Suomentanut Tyyni Haapanen

Kustantaja Suuri suomalainen kirjakerho 1991, 478 s.

Lionel Shriver: Poikani Kevin

"Kun nousin tavalliseen tapaan puoli seitsemältä huhtikuun 8. päivänä vuonna 1999, minulla ei ollut vielä tarvetta kursivoida sen viikonpäivän nimeä."

Eva ja Franklin ovat onnellisesti naimisissa ja tyytyväisiä elämäänsä. Sitten syntyy Kevin, lapsi johon ei saa kunnollista kontaktia ja joka tuntuu jo pikkuvauvana halveksivan koko maailmaa ympärillään. Kahdeksantoista vuotta myöhemmin Kevin on ollut kaksi vuotta vankilassa tehtyään hirvittävän rikoksen ja Eva kirjoittaa kirjeitä Franklinille, josta se torstai on hänet myös erottanut, käyden läpi kaikkea tapahtunutta ja yrittäen ymmärtää, miksi kävi niin kuin kävi.

Onko Kevin tosiaan paha luonnostaan vai olisiko suurempi äidinrakkaus tehnyt hänestä toisenlaisen? Olisiko muuttanut asioita, jos Franklin olisi tukenut Evaa eikä sokeasti aina vain pitänyt Kevinin puolta? Yksi Shriverin luoman kuvion hienouksista on siinä, että sen voi tulkita monin tavoin. Oma tulkintani on se, että mikään, mitä Eva olisi saattanut tehdä, ei olisi muuttanut Keviniä. En sanoisi häntä varsinaisesti pahaksi, mutta pahantahtoiseksi kyllä, kuten Evakin poikaansa jossain kohtaa kuvaa. Ja sitä paitsi loppu (joka on hieno) tuntuu todistavan Evan täysin kykeneväksi rakastamaan Keviniä.

Frankliniin olin enimmän aikaa kohtuullisen ärsyyntynyt. Olisi hän sentään joskus voinut edes raottaa silmiään todellisuudelle. Mutta ehkä Kevin vain oli liian hyvä siinä mitä esitti isälleen. Puolen välin paikkeilla nyppi melko pahasti myös pikkupoika-Kevin njännättelyineen. Arveluttavaa tai ei, niin melkein teki mieli hurrata silloin kun Evalta lopulta, kerrankin, meni hermot. Teini-Kevin sen sijaan jaksaisi kiehtoa varmaan loputtomasti. Siinäpä on kaikessa puistattavuudessaan todellisella taidolla luotu hahmo, jonka pinnan alle haluaisin välttämättä päästä porautumaan oikein kunnolla.

Samalla tavoin en järkyttynyt kuin monelle muulle tuntuu tämän kanssa käyneen, mutta kyllähän tämä hätkäyttää ja herättää monenlaisia ajatuksia mm. lapsista, vanhemmista ja kasvatuksesta. Eikä tätä ainakaan ole helppoa unohtaa.

Ensimmäinen lause: Rakas Franklin
En oikein tiedä, miksi haluan kirjoittaa sinulle pienestä vastoinkäymisestä, jonka koin tänään iltapäivällä, mutta nyt kun emme enää ole yhdessä taidan surra kaikkein eniten sitä, etten voi enää selostaa töistä palattuani päivän sattumuksia sinulle kuin kissa, joka laskee pyytämänsä hiiret isäntänsä jalkojen juureen.

Englanninkielinen alkuteos: We Need to Talk About Kevin (2003)

Ulkoasu: Ehkei tässä nyt varsinaista vikaakaan ole, mutta tuskin olisi kannen perusteella valikoitunut luettavakseni.

Suomentanut Sari Karhulahti

Kustantaja Loisto/Avain 2008, 2, painos (1. painos 2006), 544 s.

lauantai 28. joulukuuta 2013

Alison Bechdel: Hautuukoti

Omaelämäkerrallinen sarjakuvateos perheestä, lapsuudesta ja identiteetin löytämisestä. Erityisesti kirja on muistokirjoitus Alison Bechdelin isälle, ristiriitaiselle hahmolle ja kaappihomolle, joka kuoli tyttären ollessa parikymppinen - ehkä tapaturmaisesti tai sitten ei.

Vanhempien avioliitto ei ole onnellinen, ja jännitteet ajavat kaikki perheenjäsenet omiin oloihinsa. Niin vanhemmilla, Alisonilla kuin hänen kahdella pikkuveljelläänkin on omat lahjakkuuden alansa joihin kukin syventyy yksinään, kuten kirjan sivuilta poimittu kansikuva näyttää. Oma ja Addamsin perhe alkavat mennä Alisonilta sekaisin, mitä auttaa varsinkin perheen ensimmäinen asunto jonka yhteydessä on suvulta peritty hautaustoimisto. Lapsia on ankarasti kielletty kiipeämästä ruumisarkkuihin mutta hajusuolan kanssa voi sentään pelleillä. Alison tajuaa 19-vuotiaana yliopiston kirjastossa olevansa lesbo, minkä kerrottuaan hän saa tietää isästäänkin asioita joita ei ole aiemmin kuullut.

Alisonin todelliset ajatukset isästään löytyvät jostain rivien ja kuvien välistä. Suuren osan kirjasta isä vaikuttaa äkkipikaiselta ja hankalalta, lopussa taas tyttären kanssa toisaalta hyvinkin läheiseltä mutta jotenkin pidättyväisellä tavalla.

Tämän lukeminen sai taas huomaamaan kuinka loistavasti sarjakuva sopiikaan muistelmien muodoksi. Bechdelin hillitynsävyisiin ruutuihin uppoaa näppärästi valtava määrä muistoja ja yksityiskohtia. Teini-iän päiväkirjamerkinnät, vuorosanaharjoitukset äidin kanssa, pikkukaupungin kartta joka sisältää puolentoista mailin säteellä suurimman osan isän elämästä, seitsentoistavuotiskaskaiden valtaama puutarha, yökyläilyt kusiaisia luudan kanssa jahtaavan mummon luona. Ja ties mitä muuta, ja sitten vielä loputon määrä kirjallisuusviitteitä, ilman että mikään tuntuu turhalta tai irralliselta. Tämän voisi lukea useampaankin kertaan ja löytää aina jotain uutta. Ja niin aion tehdäkin! Oikeastaan tekisi mieli lukea heti uudestaan, sillä kirjan tunnelma vetää sivuja selaillessa niin vahvasti puoleensa. Kuvan ja tekstin yhteen sovittamisella saa aikaan todella hienoja teoksia kun homman osaa. (Sama toki pätee pelkkään tekstiin tai pelkkiin kuviinkin. :)

Englanninkielinen alkuteos: Fun Home (2006)

Ulkoasu: Osuva kansikuvavalinta, joka jo tulikin mainittua.

Suomentanut Taina Aarne

Kustantaja LIKE 2009, 238 s.

lauantai 7. joulukuuta 2013

Ollikainen, Pratchett, King, Lipson & Hassinen

Pieni luettujen kirjojen pinon putsaaminen tuntuu taas olevan tarpeen bloggausjumituksen välttämiseksi, joten tässä vähän pikaisempia kommentteja:

Aki Ollikainen: Nälkävuosi


Niin HS:n esikoiskirjapalkinnon kuin Blogistanian Finlandiankin napannut Nälkävuosi on kyllä niin upea että ansaitsisi omankin postauksensa, mutta onneksi tästä on kirjoitettu blogeissa niin paljon ja hyvin että voin antaa tämän laiminlyönnin itselleni anteeksi.

On talvi vuonna 1867, peräkkäiset katovuodet ovat vieneet ruoan, ja Marja joutuu jättämään miehensä kuolemaan kylmään torppaan ja lähtemään kerjuulle nälästä heikkojen lastensa kanssa. Kerjäläislaumat kulkevat pitkin teitä, varoen kaatumasta lumihankeen josta ei enää jaksa nousta ylös.

Tämä toi pohjattomassa epätoivossaan mieleen Cormac McCarthyn Tien, saaden moneen kertaan toivomaan että henkilöt saisivat vain kuolla koska parempaakaan ei tunnu olevan tarjolla. Ja minähän en lähes ikuisena optimistina lähde kovin kevyin perustein sellaista toivomaan. Rankka lukukokemus siis, mutta erittäin hyvä myös. Oli aika jolloin nälänhätä oli Suomessakin todellisuutta, ja Ollikainen tuntuu onnistuneen sen ajan vangitsemisessa kirjan sivuille.

Ensimmäinen lause: Hankaimet huutavat kuin lintu.

Ulkoasu: Hyytävän talven väritys ja niukkuutta henkivä pieni kansipaperilipare ovat tällä kirjalle niin oikeita kuin vain voi olla. Graafinen suunn.: Elina Warsta/Solmu.

Kustantaja Siltala 2012, 141 s.

Terry Pratchett: Mort


Huomattavasti hilpeämmissä tunnelmissa ollaan Kiekkomaailmassa, vaikka siellä tavataankin itse Kuolema joka palkkaa pestuumarkkinoilta oppipojakseen nuoren Mortin. Työkeikka menee pieleen kun Mort ottaa mukaansa salamurhaajan kauniin prinsessan sijaan, eikä todellisuuden korjaaminen ole ihan yksinkertainen juttu.

Perusviihdyttävää Kiekkomaailmaa, saa naurahtelemaan mutta huitelee juonen läpi pysähtymättä sen kummemmin pohdiskelemaan syitä ja seurauksia. Ei näistä (ainakaan tähänastisista) yksittäisinä teoksina tunnu erityistä uutta sanottavaa irtoavan, mutta Pratchettin luoman maailman kokonaiskuva kyllä kiehtoo entistä enemmän!

Ensimmäinen lause: Tässä on kirkkaina loistavien kynttilöiden valaisema huone, johon elämänmittarit on varastoitu, hylly toisensa jälkeen pieniä pulleita tiimalaseja, yksi jokaista elossa olevaa ihmistä varten, hauraita lasisia kaksoiskupoleja joissa hieno hiekka valuu tulevaisuudesta menneisyyteen.

Englanninkielinen alkuteos: Mort (1987)

Ulkoasu: Vähän vähemmän höperön näköinen kuin jotkut aiemmin näkemistäni. :) Päällyksen kuva: Josh Kirby.


Suomentanut Margit Salmenoja

Kustantaja Karisto 1994, 272 s.

Stephen King: Kolme korttia pakasta


Rolandin matka kohti Tornia jatkuu pitkin Länsimeren rantaa, jolla hänen eteensä ilmestyy kolme ovea. Niiden takaa löytyy kolmen eri ajan New York ja kolme henkilöä, joiden kohtaamisen mustiin pukeutunut mies korteistaan ennusti.

Viihdyin Rolandin seurassa edelleen erittäin hyvin, ja hänen uusista seuralaisistaan sympatiani sai puolelleen erityisesti alkumetrien jälkeen ryhdistäytynyt narkkari Eddie. Ehkä tässä oli pieni väliosan maku, ja loputtoman rannan tarpominenkin saattoi välillä aavistuksen puuduttaa, mutta ei se mitään. Torni on lähempänä, ja jos Roland sen joskus todella löytää, olen mukana.

Ensimmäinen lause: Revolverimies heräsi sekavasta unesta, joka tuntui koostuvan yhdestä ainoasta kuvasta: merimiehestä tarokkikorttipakassa, josta mustiin puettu mies oli vetänyt (tai ollut vetävinään) kortit jotka kertoivat revolverimiehen synkän tulevaisuuden.

Englanninkielinen alkuteos: The Drawing of the Three. The Dark Tower II (1987)

Ulkoasu: Synkeän mystinen, tykkään! Kannen kuva: Steve Stone.

Suomentanut Kari Salminen (vuoden 2003 muokatun laitoksen mukaan)

Kustantaja Tammi 2012, 2. painos (1. kerran suomeksi julk. Book Studio 1993), 467 s.

Katri Lipson: Kosmonautti


HS:n esikoiskirjapalkinnon voittaja tämäkin.

Neuvostoliiton aikaisessa Murmanskissa nuori Serjoža makaa lumessa kukkulalla parhaan ystävänsä Sašan kanssa, unelmoi siitä hetkestä kun saisi kosmonauttina nähdä Maan ja rakastaa salaa musiikinopettajaansa, punatukkaista, oppilastoverien kiusaamaa Svetlana Kovalevnaa. Vuosia aiemmin Serjožasta ja hänen kosmonauttihaaveistaan on tehty Kremliä myöten noteerattu dokumentti, mutta kun ohjaaja ja kuvaaja palaavat hänen äitinsä Anna Ivanovnan ovelle, asiat ovat peruuttamattomasti muuttuneet.

Kirja tuntuu herättäneen blogistaniassa aika ristiriitaisia mielipiteitä. Pitkään omakin kokemukseni oli melko hämmentynyt, hieman samaan tapaan kuin Jaakolla, joka toteaa että "Juuri kun luuli pääsevänsä vähän mukaan kirjaan, tuli taas sellainen musta aukko, joka imaisi juuri sen ajatuksen, minkä kirjasta oli ehtinyt muodostaa." Kirjassa pilkahteli hienouksia mutta se tuntui silti jäävän etäiseksi, kunnes viimeisillä sivuilla tunsin lopultakin pääseväni siihen kiinni. Matka kannatti, sillä nuo viimeiset surumieliset sivut tuntuvat syvällä. Muistikuva kirjasta on melko utuinen, mutta tämän ainakin haluaisin muistaa:

"Sanotaan, että kuoleman hetkellä koko mennyt elämä vilistää silmien edessä nopeutetun filminauhan lailla. Voihan olla ettei kyse ole muusta kuin että aivot alkavat jo kärsiä hapenpuutteesta ja muistiin tallennetut kuvat lennähtävät ilmaan sekaisin kuin almanakasta revityt lehdet.
  Mutta isoäitini mukaan tämä johtuu siitä, että ikuisuuteen voi valita elämästään yhden hetken, johon saa jäädä ikuisiksi ajoiksi. Hetkeen joka oli Maan päällä, vaikka kuinka lyhyeen. Tätä hetkeä täytyy ajatella kuollessaan, kuin nukahtaisi kehtolauluun joka jää ainiaaksi soimaan."

Ensimmäinen lause: Joskus Svetlana ajattelee, miten kaikki olisi voinut olla toisin.

Ulkoasu: Sopii kirjan Neuvostoliiton henkiin herättävään tunnelmaan. Kansi: Markko Taina, kannen kuva: Annie Griffiths Belt/CORBIS/SKOY.

Kustantaja Loisto/Tammi 2009, 4. painos (1. painos 2008), 199 s.

Pirjo Hassinen: Suistola


Useammalle vuosikymmenelle ulottuva kertomus nuoruuden kesistä, pimeässä kuulluista tarinoista, erikoisesta isyydestä, valheellisesta rakastumisesta, karvaisesta miehestä, ehdottomasta naisesta ja eräästä aviokriisistä.

Hassinen kietoo tekstiinsä monitasoisen kokemusten, ihmissuhteiden ja valintojen verkoston, jota kertojana toimiva Martti, 57-vuotias ministeriön virkamies, havainnoi lähes luonnottoman tarkkanäköisesti. Nautittavaa luettavaa hänen havainnointinsa joka tapauksessa on. Jokainen luku lisää kuvioon jonkin uuden puolen tai näkökulman ja lähihistorian tapahtumat rytmittävät Martin ja hänen läheistensä elämää sekä maailman ja sukupolvien muuttumista. Vielä vähän parempaa uppoutumista tekstiin jäin silti kaipaamaan, tuntuu että jotain jäi avautumatta. Hassisen kerronnasta huokuu elämänkokemus. Eikö omani vielä ihan riittänyt tähän kirjaan?

Ensimmäinen lause: Minä itse en ole tärkeä.

Ulkoasu: Kansi on ihana! Raikas lehtikuvio jatkuu selkämykseen ja takakanteen saakka. Kannen suunn.: Emmi Kyytsönen.

Kustantaja Loisto/Otava 2008, 3. painos (1. painos 2007), 256 s.

tiistai 3. joulukuuta 2013

Kahden kuukauden kirjasaalis

Parin viime kuukauden aikana olen tullut kartuttaneeksi vuoden kirjahankintasaldoa varsin kiitettävästi...mikä ei tässä vaiheessa ainakaan itseäni kauheasti yllätä. :D Kaksilla kirjamessuilla käyminen toki toi normaaliin hamstraukseen vielä oman lisänsä. Tässä siis loka-marraskuun kirjapinot tunnelmavalaistuksessa:


Lähdetäänpä tarkastelemaan:

Amor Towles: Seuraelämän säännöt. Ei ihan tyypillisintä luettavaani, mutta vanhan New Yorkin eleganssi houkuttelee kokeilemaan.

Pasi Ilmari Jääskeläinen: Sielut kulkevat sateessa. Tämä taas oli ihan pakollinen ostos, jonka luinkin saman tien.

Andrei Kurkov: Kuolema ja pingviini. Lukuneuvojan blogista bongattu, ja tuli sattumalta myös Hornbyn kirjassa vastaan kehujen kera.

Cécile Slanka: 101 tapaa jättää rakas. Sukua Raymond Queneaun Tyyliharjoituksille, joka on kiinnostava tapaus.

Cormac McCarthy: Veren ääriin. Vatsaa kouristaa vähän jo valmiiksi, mutta McCarthyn rankkuudessa on jotain niin hienoa että sitä on pakko saada lisää. Kannattaa vilkaista tämä Book Riotiin kirjoitettu juttu kirjasta!

Arto Salminen: Turvapaikka. Ihme on tapahtunut: Mies, joka ei yleensä lue, kiinnostui Salmisen Varastosta elokuvan myötä, luki sitten pari muutakin ja Salmista piti hankkia lisää...

Stephen King: Velho. Keräilen Mustaa tornia hyllyyn sitä mukaa kun osia pokkareina ilmestyy.

Anne-Maria Latikka: Tuulensuoja ja muita novelleja. Kunnon heräteostos: Ilkka-lehden juttu tältä suunnalta lähtöisin olevasta kirjailijasta ja kritiikki kokoelmasta herättivät äkillisen pakko saada -tunteen. :)

Melissa Bank: Nyt nappaa! Kurottelua kirjallisen mukavuusalueen ulkopuolelle. Bankia on muutamaankin kertaan jossain blogikeskusteluissa kehuttu.

Pertti Nieminen: Päivä näin sininen ja tyyni. Luettu aiemmin kirjaston kappaleena ja jo jonkin aikaa omaankin hyllyyn etsitty.

Kumman rakas &
Aliette de Bodard: Perhonen ja jaguaari. En ole vieläkään lukenut mitään Osuuskumman julkaisemaa, mutta tarjonta on sen verran houkuttelevaa että näitä alkaa kertyä tyrkylle...

Alan Hollinghurst: Vieraan lapsi. Hollinghurstin nimi jäi alun perin mieleen Café Voltaire -sarjan brittiosasta, ja tämä ensimmäinen käännös on ollut ilmestymisestään asti tiiviisti lukulistalla.

Esko Valtaoja: Avoin tie. Pakkohan Kotona maailmankaikkeudessa -teoksen jälkeen on jatkaa Valtaojan lukemista!

Laura Gustafsson: Anomalia. Turun messujen bloggaajapaneelissa jaettu arvostelukappale. Ei totta puhuen vaikuta oikeastaan mun kirjaltani, mutta eihän sitä ikinä tiedä! :)

Maailman parhaat luontokuvat &
Jorma Luhta: Tähtiyöt. Lisää upeita luontokuvia kokoelmiin... Kuvat olen ihastellen selaillut mutta voisi näitäkin joskus käydä läpi ihan ajatuksen kanssa ja tuoda blogiin asti.

Dmitri Gluhovski: Metro 2034. Sarjan ensimmäinenkin osa on kyllä lukematta, mutta olen jo päättänyt että pidän siitä. ;)

Eeva-Kaarina Aronen: Kallorumpu. Hiplailin tätä jo aiemmin alehyllyssä, ja kun jossain Facebook-keskustelussa sitten tuli pari hyvinkin hehkuttavaa kommenttia niin täytyi käydä katsomassa vieläkö kirja olisi mua odottelemassa. Olihan se!

Sofi Oksanen: Kun kyyhkyset katosivat. Löytyi kirpparilta halvalla niin en malttanut sinnekään jättää. ;) Aiemminkin kiinnosti jonkin verran, mutta nyt kirjaa selailtuani enemmänkin.

Doris Lessing: Eloonjääneen muistelmat. Lessingin lukeminen rajoittuu toistaiseksi kesken jääneeseen Kultaiseen muistikirjaan, mutta olen vakuuttunut siitä että uusi yritys kannattaa.

Ursula K. Le Guin: Sisämeren kalastaja. Pimeälipas-kokoelma on niin hieno, että...

Iain Banks: Crow Roadin käsikirjoitus. Siinä mielessä harvinaisuus nykyisten kirjaostosteni joukossa, etten ollut tästä kuullutkaan ennen kuin kirja tuli messupöydällä vastaan. Banks on nimenä tuttu, takakannessa puhutaan skottilaisesta sukukronikasta, linnoista ja nummista, viskinjuonnista sekä veljesrakkaudesta ja -kateudesta.

David Mitchell: Black Swan Green. Hieman erityylistä Mitchelliä luettavaksi kiehtovien Ghostwrittenin ja Pilvikartaston jälkeen.

Joyce Carol Oates: Putous. Taisin jo jonkin aiemman kuukauden kohdalla mainita että Oatesia tuntuu kertyvän hyllyyn ennen ensimmäisenkään lukemista. Mutta ei se mitään, taattua laatua varmasti. ;)

Sarah Winman: Kani nimeltä jumala. Monen bloggarin vakuuttavasti kehuma.

Elimäen kootut tarkoitukset. Booksyn lukemana tietoisuuteeni pompahtanut ja sopivasti messujen divarimyyjältä bongattu paikannimien selitysteos.

Ismail Kadare: Seuraaja. Kadare on huippu!

Lars Saabye Christensen: Malli. Lisää ennen lukemista vakuuttavia kirjailijoita... Velipuolikin on odottamassa. Se tässä nyt vaan häiritsee, että kirjan nimi kaikuu jatkuvasti päässäni Kummeli-hahmo Harri "Höylä" Soikkelin tapaan lausuttuna.

Ari Turunen: Maailman kuvat - Mitä kartat kertovat meistä ja muista? Karttafriikki ei malttanut jättää ostamatta. Eri aikakausien maailmankuvien käsittelyä karttojen kautta.

Katharine Harmon: You Are Here - Personal Geographies and Other Maps of the Imagination. Lisää karttoja, ja ilmeisesti suurelta osin varsin erikoisia! :) Kuten jo sanoinkin, tästä kiinnostumiseen ei vaadittu muuta kuin se, että Hornby mainitsi tämän nimeltä.

Aino & Ville Tietäväinen: Vain pahaa unta. Finlandia Junior -ehdokkuus herätti muistamaan että niin tosiaan, tuonhan mä halusinkin. :)

Vaivaiset 32 kappaletta! Vuoden saldo 198. Ja joulukuutahan on kulunut peräti ruhtinaalliset kolme päivää, joten olen jo ehtinyt täräyttää 200 rikki. ;)

Sitten pitäisi vissiin ripustaa nuo valot ihan oikeasti johonkin.

maanantai 25. marraskuuta 2013

Nick Hornby: The Complete Polysyllabic Spree

Kokoelma Nick Hornbyn yhdysvaltalaiseen kirjallisuuslehti Believeriin kirjoittamia kolumneja, joissa hän kertoo kuukauden aikana lukemistaan kirjoista.

Hornby tuntuu selvästi olevan kirjabloggaajien hengenheimolainen. Ihan tavallinen kirjojen ystävä, joka voisi lörpötellä kaiken päivää lukemisistaan. Kertoa niistä huikeista elämyksistä ja välillä niistä jotka eivät niin innostaneet, ihastella sitä kuinka taidokkaasti monenlaisia asioita kirjoissa kerrotaankaan, miettiä kuinka yhden kirjan lukeminen joskus johtaa toiseen ja kolmanteen, harmitella sitä kuinka muut asiat toisinaan vievät liikaa aikaa ja huomiota. Kokoelman lukeminen tuntuikin siltä kuin olisi lukenut pitkiä, hyviä blogitekstejä.

Jokaisen kolumnin alussa Hornby listaa kuukauden aikana ostamansa ja lukemansa kirjat. Kirjoja ostellessaan hän vaikuttaa välillä olevan niin mielijohteidensa vietävissä, että tunsin siinä rinnalla itsenikin suorastaan hillityksi ja harkitsevaiseksi! ;) Gabriel Zaidin teoksessa So Many Books hän törmää niin itseään, minua kuin varmasti useaa muutakin kirjanhamstraajaa ilahduttavaan kohtaan:

"Zaid's finest moment, however, comes in his second paragraph, when he says that 'the truly cultured are capable of owning thousands of unread books without losing their composure or their desire for more'.
That's me! And you, probably! That's us! 'Thousands of unread books'! 'Truly cultured'!"

Aluksi en meinannut päästä Hornbyn tekstin ja huumorin makuun ja parin ensimmäisen kolumnin jälkeen pidinkin lukemisessa pitkänpuoleiset tauot, mutta kunhan lopulta pääsin vauhtiin, en olisi malttanut lopettaa. (Ja näitä tekstejähän onkin tarjolla vielä lisää, joten laitetaanpa tilaukseen...) Hornbyn käsittelemät kirjat olivat enimmäkseen mulle entuudestaan tuntemattomia ja melko pitkälti eri tyyppisiäkin kuin mitä tykkään lukea, mutta eipä se haitannut hänen jutustelustaan nauttimista. Tällaisilla kirjoilla on yleensä taipumus venyttää lukulistaa entisestään, ja kyllähän useampikin teos tämänkin jäljiltä alkoi kiinnostaa. Ainakin toistaiseksi olen kuitenkin hankkinut Hornbyn innostamana vain yhden kirjan, jota ei edes mainittu missään muualla kuin vain nimeltä jonkin kuukauden ostettujen listalla, mutta sen nimen perusteella jo totesin että tuon mä haluan. (Niin mitäs niistä mielijohteista juuri olikaan puhetta, khöhhöm...) Kyseessä on Katharine Harmonin You Are Here - Personal Geographies and Other Maps of the Imagination. Vähän sentään googlailin ennen ostopäätöstä, mutta olin sen jälkeenkin samaa mieltä. ;)

Ulkoasu: Pirteän näköinen, kelpaa mulle! Suunnittelu: gray318.

Kustantaja Penguin 2007 (1. julk. Viking 2006), 273 s.

sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Seinäjoen ensimmäiset kirjamessut

Seinäjoella on vietetty tänä viikonloppuna kirjamessuja, ja samassa yhteydessä myös herkku- sekä viini- ja olutmessuja. Kävin paikalla sekä perjantaina että lauantaina (Kiitos lipusta E-P:n Pytinki Oy:lle!) ja mukavaa oli. Messuvieraan kannalta oli toki kiva juttu että kaikkea sai katsella ilman tungosta, mutta muuten väkeä olisi kyllä saanut olla enemmänkin - ja mikä ettei myös myyjiä varsinkin kustantamoiden puolelta. Toivottavasti suosio oli kuitenkin riittävää siihen että ensi vuonna päästäisiin ottamaan uusiksi.

Perjantaina kuuntelin kirjastolaisten Jaana Savelan ja Hannele Puhtimäen puolituntisen aiheesta Kirjan kannet auki - Kirjavinkkejä aikuisille. Vinkattavana oli tällainen lista:


Vinkkarit osasivat kyllä asiansa, koska alkoi tehdä mieli lukea lähes nuo kaikki! Vähintäänkin niminä kyllä olivatkin tuttuja, mutta vain Nälkävuoden olen lukenut. Välimatka on vuoroaan odottamassa.

Tässä vaiheessa täytyy harmitella sitä etten tullut ottaneeksi messuilla ollenkaan kuvia! Aina mulle käy näin kaikissa juhlissakin, en vain muista ottaa kameraa esille. No, onneksi yhden oleellisimmista seikoista eli kirjasaaliin voi kuvata kotonakin ja tarjota samalla kummastelun aihetta naapureille ja ohikulkijoille, jotka saavat miettiä että mitähän tuo pösilö taas tuolla lumihangessa kyykkii... ;) Mutta ennen kirjapinokuvaa selostus lopuista messukokemuksista:

Perjantaina myös kiertelin suurimman osan kirjamyyntipöydistä ja tein löytöjä niin uusina kuin käytettyinäkin. Juttelin hetken David Mitchellistä Sammakko-kustantamon edustajan kanssa ja kuulin että keväällä ilmestyy käännös kirjasta The Thousand Autumns of Jacob de Zoet. Kiinnostavaa! Päivän päätteeksi kävin viinimessujen puolella katsomassa hypnotisoinnilla ja "ajatustenluvulla" hämmästyttäneen Noora Karman esityksen, joka kieltämättä oli näkemisen arvoinen.

Messuille oli ystävällisesti järjestetty kirjabloggareita varten oma tietokoneella varustettu sohvaryhmä. Livebloggaamiseen ei tainnut kukaan innostua, mutta treffasinpa bloggaajapisteessä lauantaina Maijan, Kirsin, Booksyn ja Niinan. Oli oikein mukavaa tavata! Jonna ja Marilekin olivat messuilemassa, mutta heihin en ainakaan tietääkseni törmännyt. :) Kollegojen kanssa jutustelun jälkeen onnistuin tekemään vielä muutaman kirjalöydön, kävin hakemassa hieman evästä herkkupuolelta ja lähdin kotiin hiplaamaan kirjapinoani, joka näyttää tältä:


Tarkemmin taidan palata näihinkin sitten kun teen taas kuun vaihteessa päivityksen kirjanhamstraustilanteeseeni. :)
Oma kirjamessuneitsyyteni meni tänä syksynä Turussa. Helsinkiin en tullut lähteneeksi mutta kyllähän nälkä kasvaa syödessä... Ei siis muuta kuin odottelemaan huhtikuuta ja Tampereen ja Vaasan messuja. Molemmat harmi kyllä järjestetään samana viikonloppuna (viikolla 15) joten taidan joutua valitsemaan, mutta edes toisille aion päästä!

lauantai 23. marraskuuta 2013

Kooste Kansakynttiläin kokoontumisajot -haasteesta

Maukka heitti pikkuisen vajaa vuosi sitten ilmoille tietokirjojen lukemiseen kannustavan lukuhaasteen. Lähdin mielelläni mukaan, koska monenlaisia tietokirjojakin on hyllyyni kertynyt vuoroaan odottamaan mutta ne useimmiten jäävät luettavaa valitessani kaunokirjojen jalkoihin. Haasteen deadline häämöttää kuun vaihteessa enkä taida enää enempään ehtiä, joten kerronpa mitä olen lukenut.

Vuoden aikana luin neljä tietokirjaksi laskettavaa teosta, ja sain siis suoritettua haasteen alimman eli Sytkäri-tason, johon vaadittiin kolme. Kiva että edes sen! :)


Ja ne neljähän ovat:

Esko Valtaoja: Kotona maailmankaikkeudessa (Luonnontieteet)
Magnus Londen: Maan ääriin (Matkat)
Kaisa Neimala & Jarmo Papinniemi: Aloittamisen taito (Kirjallisuustiede)
Katja Jalkanen & Hanna Pudas: Rivien välissä - kirjablogikirja (Kirjallisuustiede)


Hyviä ja kiinnostavia lukukokemuksia koko joukko! Kotona maailmankaikkeudessa oli kaikkine ajatuksineen kunnon tajunnanlaajentaja, Maan ääriin kuljetti mieltäni kovasti kiehtovaan Siperiaan ja kirjallisuudesta ja kirjablogeista oli luonnollisesti mukavaa lukea. :) Varsinkin kaksi ensimmäistä myös opettivat uutta esimerkiksi elämän mahdollisuuksista avaruudessa sekä Venäjän ja Neuvostoliiton historiasta. Kiitokset Maukalle haasteesta!

perjantai 22. marraskuuta 2013

Pasi Ilmari Jääskeläinen: Sielut kulkevat sateessa

Sielut kulkevat sateessa taisi olla vuoden odotetuin kirja monelle muullekin kuin itselleni. Sellaisia uutuuksia jotka aion hankkia ja lukea saman tien on todella harvassa, mutta tämän kohdalla se oli itsestäänselvyys. (Tarpeettoman jännityksen välttämiseksi mainitsen jo tässä kohtaa, että rahat ja innostus eivät menneet ollenkaan hukkaan.) Kävin siis teoksen ilmestyttyä kirjakaupassa (jossa jouduin erikseen kyselemään kirjan perään koska en hoksannut katsoa jännityshyllystä) ja suunnittelin ahmaisevani suosikkikirjailijani tuoreimman tarinan viikonlopun aikana, kenties hengästyneen koukuttuneena ja uusista todellisuuden vinksauttamisen tavoista häikäistyneenä.

Aika pian lukemisen aloitettuani alkoi kuitenkin tuntua siltä, ettei ahmiminen olekaan oikea ratkaisu. Tuntui mukavalta lukea vähän hitaammin ja maistelevammin, ja kulutin hommaan aikaa noin viikon verran. Lopulta en ollut hengästynyt, ehkä en oikeastaan häikäistynytkään, mutta silti erittäin tyytyväinen. En muista toista kirjaa, jota lukiessa olisi ollut näin tuttavallisen luottavainen olo. Sellainen, että mihin tahansa kirjailija minut haluaakaan tarinallaan kuljettaa, olen mukana ilman vastalauseita. Sellainen, ettei tunnu tarpeelliselta miettiä mikä lopussa mahtaa odottaa, sinne päästään sitten aikanaan kun on nautittu tarpeeksi matkasta. Pasi Ilmari Jääskeläinen on ilmeisesti vakuuttanut minut aiemmilla teoksillaan paremmin kuin olin tajunnutkaan, niin että olen sujahtanut hurmaantumisen läpi jollekin seuraavalle tasolle. Hmm. Mielenkiintoista. Tietynlainen luottamus on toki muodostunut useammankin kirjailijan tuotantoa kohtaan, mutta ihan vastaavaa en muista ennen kokeneeni.

Totta puhuen en olisi luultavasti edes tarttunut koko kirjaan jos kannessa olisi ollut jonkun muun nimi. Olen tullut allergiseksi kiihkeälle uskonnollisuudelle eikä pohdiskelu Jumalan olemassaolosta voisi todellisuudessa juuri vähempää kiinnostaa. Mutta noin vain upposi sekin. ;)

Kirjablogeja enemmänkin seuraavat luultavasti jo tietävät mistä kirjassa on kyse, mutta koska joku kenties törmää asiaan tässä ensimmäistä kertaa, ehkä siitäkin on syytä vähän kertoa: Keskisuomalainen, keski-ikäinen sairaanhoitaja Judit havahtuu huomaamaan mitä hänen arkitodellisuudestaan on tullut. Avioliitossa ei ole sinänsä mitään vikaa mutta ei se ole enää pitkään aikaan sytyttänytkään, suhde aikuiseen tyttäreen on etäinen, pätkätyöt vievät homeongelmaiselta terveysasemalta toiselle, lapsuuden haaveet koko maailman näkemisestä ovat hautautuneet jonnekin kauas.
Judit lähtee Helsinkiin jossa odottavat lapsuudenystävä Martta ja kummipoika Mauri sekä uusi työ monikansallisessa kotisairaanhoitopalveluja tarjoavassa F-Remediumissa. Firman periaatteisiin kuuluu hoitaa asiakkaiden sielua siinä missä muitakin elimiä, kyseenalaisinkin keinoin. Kun Judit saa hoidettavakseen maailman johtavan ateistin Leo Moreaun ja sairas lapsi täytyisi saada uskomaan Jumalaan, uskonnollisuus, agnostisismi ja ateismi törmäilevät ja tapahtumat lähtevät vyörymään eteenpäin. Loputtomien sateiden peittäessä Euroopan Judit saa lopulta tietää enemmän totuuksia kuin olisi ehkä halunnutkaan.

Sielut kulkevat sateessa on sekä vetävän viihdyttävä että syvemmin ajatteluttava, ja juuri sopivan tuntuinen yhdistelmä tuttua tyyliä ja jotain ihan uutta. Se on Jääskeläisen kirjoista kunnianhimoisin. Paras? Runsautensa ja monitasoisuutensa vuoksi kyllä, mutta toisaalta kaikki aiemmatkin ovat niin loistavia kukin omalla tavallaan ettei tee mieli nostaa yhtä muiden yläpuolelle. Hienoon kokonaisuuteen sulautuu paljon niin isompia kuin pienempiäkin seikkoja joita ihastelin. Lintu nimeltä Saarnaaja, uurteet iholla, jälkiruokaleikki, iso kasa viitteitä kirjallisuuteen ynnä muuhun, ulkopuolinen kommentoija joka tekee henkilöille psykologista ruumiinavausta (taisin varastaa ilmaisun joltakin bloggaajakollegalta). Lukija, tietysti. Martan ja Juditin yhteinen historia ja viha-rakkaussuhde jotka lomittuvat kaikkeen. Kirja vei tunteesta toiseen, riemastuneista oivalluksista Martan Persinger-kokemusten aiheuttamaan kouristavaan ahdistukseen. Päällimmäisenä tuntemuksena alusta loppuun oli kuitenkin lukemisen nautinto. Kiitos siitä! Jään odottamaan hyvillä mielin seuraavaa. Ei sillä kiirettä ole, kunhan vaan joskus ilmestyy. Uskallan jo luvata pitäväni siitä, kertoipa se ihan mistä tahansa.


Ensimmäinen lause: Kun Judit oli lapsi, hänen maailmaansa kuului Taivaassa asuva kaikkinäkevä ja kaikkivoipa olento, joka varjeli häntä joka hetki.

Ulkoasu: Aika komea! Kannen tyyli jatkuu sisäsivuillekin ja kansipaperin alta löytyy dramaattista verenpunaista sekä vähän lonkeroita. Päällys: Jussi Karjalainen.

Kustantaja Atena 2013, 550 s.

maanantai 28. lokakuuta 2013

Chimamanda Ngozi Adichie: Puolikas keltaista aurinkoa

Lokakuu on näköjään kulunut melko pitkälti blogihiljaisuuden merkeissä. Ensin kesti, että sain muiden puuhien lomassa luettua loppuun tämän kertomuksen Biafran valtion synnystä ja lyhyestä olemassaolosta, sen jälkeen olen yrittänyt kehitellä siitä jotain järjellistä sanottavaa. Ei sillä, etteikö kirjassa olisi ainesta sellaiseen - sitä kyllä löytyy - mutta aina joskus jokin kirja vaan vetää syystä tai toisesta näppäimistöni ihan lukkoon. Kohtalaisen ärsyttävää. Nyt alan kuitenkin saada tarpeekseni tästä nysväämisestä ja kirjoitan jotain vaikka väkisin. :)

Kirja siis kertoo Biafrasta, mutta enemmän kuitenkin ihmisistä. Keskeisiä henkilöitä on viisi: varakkaan perheen kaksostyttäret Olanna ja Kainene, Olannan miesystävä, kapinallinen yliopiston opettaja Odenigbo, Kaineneen rakastuva britti Richard ja maalaispoika Ugwu, jonka Odenigbo palkkaa palvelijakseen.

Adichie rakentelee ihmissuhteita ja tapahtumien taustoja kaikessa rauhassa, aloittaen 1960-luvun alusta ja kulkien kohti vuosikymmenen lopussa odottavia verisiä ja nälkäisiä sotavuosia, joiden aikana igboheimon Biafra pyrki erottautumaan muusta Nigeriasta. Kirja tarjoaa rikkaan kuvan tapahtumista monesta näkökulmasta. Biafran sota oli itselleni entuudestaan jokseenkin tuntematon asia, joten oli kiinnostavaa taas sivistyä hieman. Tämäkin verenvuodatus kai olisi jäänyt väliin ilman niitä eurooppalaisten siirtomaavaltiaiden Afrikkaan vetelemiä rajaviivoja.

Henkilöiden suhdeverkosto sisältää monenlaisia, sekä selviä että hienovaraisia vivahteita. Kunnioitusta, epäilystä, mustasukkaisuutta, anteeksiantoa... Kiinnostavin oli mielestäni arvoituksellinen, piikikäsluonteinen Kainene ja hänen suhteensa niin kauniimpaan sisareensa kuin myös Richardiin, joka haluaa valkoihoisuudestaan huolimatta olla nigerialaisempi kuin nigerialaiset itse. Adichien henkilökuvaus on hienoa, kukaan ei ole mustavalkoinen, vaan jopa lähes täydellisessä Olannassa on säröjä.

Lopputulos: pidin, ja arvostan, mutta tarina ei tullut niin lähelle kuin olisi voinut. Saattaa johtua siitä että kirja oli luettavana varmaan puolisentoista kuukautta lukiessani aina välillä kaikkea muuta, ja ehdin vähän unohdellakin mitä tässä oli aiemmin tapahtunut. Tiiviimpi lukukokemus olisi luultavasti upottanut paremmin kirjan maailmaan.

Ensimmäinen lause: Isäntä oli hieman hullu: hän oli viettänyt liian monta vuotta ulkomailla nenä kiinni kirjassa, ja hän puhui itsekseen työhuoneessaan, antoi tukkansa kasvaa liian pitkäksi eikä välttämättä vastannut tervehdyksiin.

Englanninkielinen alkuteos: Half of a Yellow Sun (2006)

Ulkoasu: Kaunis kansi, mutta ehkä tuo nainen näyttää vähän liian nykyaikaiselta? (Hölmistyin pikkuisen joka kerta kun kirjassa tuli esiin että (ainakin varakkaat) nigerialaisnaiset käyttivät 60-luvulla peruukkeja. Peruukkeja!) Kannen suunn.: Emmi Kyytsönen.

Kustantaja Otava 2009, suom. Sari Karhulahti, 605 s.

tiistai 1. lokakuuta 2013

Syyskuiset kirjahankinnat


Syyskuun kirjaostossaldo näytti pitkään melkoisen vaatimattomalta ja luulin jo että ensimmäistä kertaa tänä vuonna jäätäisiin selvästi alle kymmenen, mutta ei huolta, otin loppukirin. ;)
Tällaista tällä kertaa:

Kaj Korkea-aho: Tummempaa tuolla puolen. Tämän hankkimisesta jo kirjoitinkin kirjanostotempauksen yhteydessä.

Linn Ullmann: Aarteemme kallis. Olin juuri lukenut jonkun bloggarin, en muista kenen, kehuvan kommentin Ullmannista kun tämä tuli alepöydällä vastaan, joten mukaan lähti kun kerran takakannenkin perusteella vaikuttaa kiinnostavalta.

Neil Gaiman: Fragile Things. Tämän olemassaolosta en ollutkaan tietoinen ennen kuin sattumalta törmäsin kirjastossa suomennosvalikoimaan (nimi taisi olla Aarteita ja muistoesineitä). Päädyin kuitenkin tilaamaan englanninkielisen, jossa on kaikki tarinat tallessa.

Antti Tuuri: Ikitie. Kylmien kyytimiestä juuri kehuin, ja jatko-osahan piti toki myös hankkia...

Leena Parkkinen: Galtbystä länteen. Parkkisen esikoinen Sinun jälkeesi, Max oli niin hieno, vaikuttava ja erikoinen, etten malttanut olla hakematta tätä uutuutta kaupasta.

Leena Krohn: Mitä puut tekevät elokuussa. Krohn on viisas ja mahtava, sen olen jo ehtinyt todeta. Tämän kirjan hankkimiseen yllytti Saran postaus, mutta jo kauniissa nimessä olisi melkein riittävästi syytä!

Kerstin Gier: Rubiininpuna. Tämä aikamatkailu-nuortenkirjatrilogian avausosa on houkutellut jo jonkin aikaa, ja nytpä kirja löytyi Suomalaisen alesta.

J. Pekka Mäkelä: Alshain. Mäkelästä näkyy myös tulleen niitä kirjailijoita joista olen jo ennen lukemista niin vakuuttunut että kirjoja on kertynyt useampi kappale hyllyyn odottamaan...

Salla Simukka: Jäljellä & Toisaalla. Kääntöpokkari sisältää kirjaparin molemmat osat. Simukkaan tutustuminenkin on ollut suunnitelmissa jo jonkin aikaa.

Pauliina Rauhala: Taivaslaulu. Etten vaan olisi innostunut tuosta kirjanostotempauksesta liikaa, kun olen tapojeni vastaisesti ostanut syyskuussa peräti kolme normaalihintaista kirjaa? :) Tähän ostokseen vaikutti bloggaajakollegoiden ylistyksen lisäksi se, että äitikin haluaa tämän lukea ja kirjastossa on todennäköisesti reiluhkosti jonoa. Kyllä (teko)syitä löytyy. ;)

Tove Jansson: Kuvaveistäjän tytär. Suomalaisen alesta bongattu tämäkin. Toven lukeminen on aina hyvä idea.

Anne Leinonen: Valkeita lankoja. Alaotsikko "Tarinoita toisista todellisuuksista" vetää vastustamattomasti puoleensa spefinovelleihin hurahtanutta.

Tuomas Saloranta: Diplomaattinen selkkaus. Tämä ei ainakaan ihan varmasti olisi päätynyt lukulistalleni ilman blogeja! Morre vakuutti kokeilemaan. :)

Ken vainajia muistelee ja muita myytillisiä tarinoita. Sanoinko juuri jotain spefinovelleista ja hurahtamisesta? Tämä perinteisten suomalaisten kummitustarinoiden aineksista ammentava antologiakin tuntui ihan pakko-ostokselta heti kun tähän törmäsin. Lähdin myös mesenaatiksi Murhamystiikkaa - okkulttisia etsivätarinoita -antologialle, joka ilmestyy ensi vuoden puolella.

14 kirjaa siis lopulta tulin hankkineeksi. Ne kun lisätään vuoden aiempiin ostoksiin, niin päästään 166:een. Saa nähdä meneekö 200 rikki ennen vuodenvaihdetta... ;)

maanantai 30. syyskuuta 2013

Antti Tuuri: Kylmien kyytimies

Taivaanraapijoista tuttu Jussi Ketola on palannut kymmenisen vuotta aiemmin Amerikasta, asettunut Kauhavalle ja perustanut perheen. Keväällä 1918 hänet pakotetaan hevosineen junaan aseella uhaten, viedään Seinäjoen kautta Orivedelle ja marssitetaan sieltä Tampereelle kuljettamaan kansalaissodassa kaatuneiden ruumiita.

Ketola pysyy sotaretkellään sitkeästi pasifistina. Hän ei ole kenenkään puolella (paitsi hevosensa), mutta ihmisten tappamista vastaan kyllä. Taivaanraapijoiden jäljiltä moitin häntä siitä, että hän vaikutti olevan kenen tahansa vietävissä, mutta nyt mies tuntuu löytäneen vastaansanomiskykynsä lisäksi myös tunteensa. Ne tosin täytyy Antti Tuurin tekstistä kaivaa esiin sanojen väleistä, mutta ei se mitään - tyyli sopii oikein hyvin ainakin mulle.

Sodan kauheuksiakaan ei ole tarpeen sen kummemmin korostaa. Riittää kyllä, kun Ketola kertoo mitä näkee: Tykkien, kuularuiskujen ja pistimien repimiä, alastomiksi riisuttuja, jäätyneitä ruumiita. Ihan yhtä kuolleita, kuuluvatpa sitten punaisille tai valkoisille. Nälkäisiä orpoja, kolmijalkaisen koiran ja kaasun täyttämiä hevosenraatoja. Joka paikkaan tarttuvan kuolleiden hajunkin Ketola mainitsee useaan kertaan. Hän ei näe sodassa kaatumisessa mitään ylevää, vaan se on likaista, löyhkäävää ja nöyryyttävää. Sotaan liittyviä kirjoja lukiessa mieleen nousee usein ihmetys siitä, että ihmiskunta on tosiaan tuollaisen touhun tavakseen ottanut, eikä se ihmetys ainakaan yhtään vähene sillä että näyttämönä on ruumiskasojen täyttämä Tampere, jossa suomalaiset tappavat toisiaan.

Kylmien kyytimies on hieno kirja, hienompi kuin ehkä vielä tajuankaan ennen kuin olen asiaa kunnolla sulatellut, ja Ketolan Jussi on hieno mies, jonka tarinaa jatkavan Ikitien juuri nappasin talteen hyllyyni. Ja Antti Tuuri on tietysti hieno kirjailija, johon onneksi viimein ymmärsin tutustua. (Kiitos vain, Amma!) Hänen tuotantonsa ei ihan heti kesken lopukaan, ja kiinnostuneena odottelen tulevia lukukokemuksia - mitä muita palasia Suomen ja suomalaisten historiasta hän onkaan poiminut minulle kerrottaviksi?

Ensimmäinen lause: Pakko oli uskoa, että sillä oli mauseri kädessä ja sillä se minua osoitti.

Ulkoasu: Raunioita keväisessä valossa, ja se kolmijalkainen koirakin esiintyy takakannessa. Kansi täydentää sopivasti tekstin luomaa ajankuvaa. Kannen kuva: Hannu Taina.

Kustantaja Otava 2008, 278 s.

sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Bargum, Repo, Carlson, Dovlatov & Hautala

Etten taas onnistuisi jumittamaan itseäni bloggaamattomien kirjojen loukkuun, ajattelin urakoida yhteispostauksen lukutaitokampanjan aikana lukemistani kirjoista.

Johan Bargum: Syyspurjehdus

Harald ja Olof lähtevät syksyn viimeiselle purjehdukselle, jolta palaa vain toinen. Miehet eivät ole puhuneet vuosiin, eivätkä välit ole koskaan olleet lämpimän mutkattomat. Molemmat ovat olleet saman naisen kanssa naimisissa ja on muutakin mikä menneisyydessä hiertää.

Ensin versionsa kertoo Olof, jota lukijan on helppo uskoa - kunnes ääneen pääsee kirjeensä kautta Harald, joka kertoo toisenlaisen, mutta yhtä uskottavan tarinan. Lukija ei voi tietää, mikä on totta, mutta ei sillä ole lopulta väliä. Väliä on syksyisen meren raikkaudella ja hämärän laskeutumisella tyynelle lahdelle, purjeiden nostamisella, rakkaudella ja sen alkamisella ja loppumisella, ihmisten kohtaamisella ja kohtaamattomuudella, kauniilla kielellä ja kerronnalla. Tämän voisi hyvin lukea joka syksy, tuskin teksti siitä kuluisi.

Ensimmäinen lause: Sinä päivänä, jolloin me, Harald ja minä, päätimme lähteä purjehtimaan, puhalsi sopiva lounainen.

Ruotsinkielinen alkuteos: Seglats i september (2011)

Ulkoasu: Kaunis, ihanan syvänsininen kansi! Kannen kuva: Roland Schneider/Plainpicture/Fennopress, päällys: Helena Kajander.

Kustantaja Tammi 2012, käsikirjoituksesta suom. Marja Kyrö, 120 s.

Niina Repo: Miehen kuolema

Matildan ja Laurin suhteella ei ole enää pitkään aikaan mennyt kovin hyvin, ja Lonka-koiran kuoleminen Laurin huolimattomuuden seurauksena on Matildalle viimeinen pisara. Hän ottaa vastaan kutsun lähteä viettämään pari viikkoa taiteilijatätinsä Viktorian ja tämän miehen Anteron luona. Maaseutukartano tuntuu sopivalta paikalta miettiä uutta alkua. Ensin paikka tuntuukin paratiisilta, mutta tapahtumien edetessä idyllin alta alkaa nousta esiin yhä synkempiä sävyjä.

Pidin kirjan alusta ja uskottavista kuvauksista parisuhdeongelmista ja Matildan humalasekoiluista. Siinä vaiheessa olin hänen puolellaan, mutta myöhemmin Matilda alkoi käyttäytyä jokseenkin järjettömästi samalla kun koko homma ajautui vähän turhan kajahtaneeksi. Loppu toi tuolle kajahtaneisuudelle osittaisen oikeutuksen, mutta ei se ihan riitä. Tärkeitä asioita tässä kyllä käsiteltiin, kuten salattua väkivaltaa, ja hyviäkin hetkiä sain tekstin parissa viettää, mutta kokonaisuus silkkibokseripaketteineen ja kyläpoliiseineen ei oikein vakuuttanut. Revon kirjoitustyyli noin muuten kyllä miellytti, teksti kulki mukavasti ja säilytti sisällön tummetessakin sopivan keveyden.

Ensimmäinen lause: Lonka kuoli.

Ulkoasu: Ihan ok. Tarinan totuuden kanssa ristiriidassa oleva maalaisidylli sopii kyllä kanteen. Tekijätiedot varmaankin kirjaston tarrojen alla.

Kustantaja WSOY 2000, 120 s.

Kristina Carlson: William N. Päiväkirja

Jäkälätutkija William Nylander, kärttyisänpuoleinen ukko joka toteaa olevansa perin ikävä ihminen jopa omaksi seurakseen, elää pölyn ja papereiden täyttämässä kylmässä pariisilaisasunnossaan ja kirjoittaa päiväkirjaansa 1800-luvun viimeisinä vuosina.

Kaikessa ikävyydessään Nylander on silti myös hymyilyttävän sympaattinen. Hän puhisee (useista!) vanhoista välirikoista, joista osa on tieteellisten erimielisyyksien vuoksi ja osa ties mistä syystä tapahtuneita ja jupisee vuosia sitten saamatta jääneestä virka-asunnosta. Mutta hän myös iloitsee keväällä maasta nousevista krookuksista, ihailee yllättäen saamaansa kukkakimppua, joka vielä kuivuneenakin kaunistaa viereisen rakennuksen pimentämää asuntoa ja ostaa hetken päähänpistosta koristenuket kaikille pitsipuodin nuorille neideille.

Yhtä lähelle tämä ei tullut kuin Herra Darwinin puutarhuri, joka oli mulle suorastaan hengästyttävä lukukokemus, mutta taidokas kirja on tämäkin. Carlson on luonut Nylanderin todellisen elämän käännekohtien lomaan fiktiivisen henkilön, jolla on oma selkeä persoonansa ja äänensä. Kielikin on edelleen hienoa.

Ensimmäinen lause: Pariisi 15. marraskuuta 1897 Constance kaiketi osti tämän vihon kotitalousasioitaan varten, mutta unohti lähtiessään, joten minä otan vihon käyttööni, enkä minä aio repiä yhtäkään sivua, sillä paperi on hyvälaatuista ja kannet ovat kluuttia.

Ulkoasu: Ei herätä suuria intohimoja, mutta yksinäinen hahmo plus Nylanderin ihaileman Seurat'n tuotanto on toki kelpo yhdistelmä. Kannen kuva: Georges Pierre Seurat.

Kustantaja Otava 2011, 2. painos, 153 s.

Sergei Dovlatov: Matkalaukku


Homman idea on ilmaistu niin selkeästi takakansitekstissä että pöllin sen tähän: "Vain yksi matkalaukku mukanaan Sergei Dovlatov lähtee Neuvostoliitosta. Asetuttuaan New Yorkiin hän työntää laukun kaappiin ja unohtaa sen. Vuosien päästä hän löytää laukun jälleen ja avaa sen: paljastuu omituinen kokoelma tarpeettomia esineitä. Mutta jokaisella niistä on tarina..."

Esine kerrallaan Dovlatov kertoo nuo tarinat; miten hänen haltuunsa on päätynyt upseerinvyö, entä miten suomalaiset kreppisukat tai puolue-eliitin puolikengät. Samalla tulee kerrotuksi paljon muutakin. Neuvostoliitosta, sen arjesta ja asukkaista, perheestä ja tuttavista, absurdeista sattumuksista. Tyyli on sama, johon Meikäläisissä ihastuin. Aina ei voi tietää, mitä uskoa - vaimonkin kohtaamisesta kuullaan tässä aivan erilainen tarina. Niin vakuuttavasti Dovlatov silti kaiken kertoo, että haluan edelleen uskoa joka sanan.

Ensimmäinen lause: Se viisumi- ja rekisteröintitoimiston ämmä sanoi minulle: -Jokaiselle lähtijälle sallitaan kolme matkalaukkua, se on vakiintunut käytäntö.

Venäjänkielinen alkuteos: Чемодан (1983)

Ulkoasu: Mukavan pirteä ja selkeä! Graafinen muotoilu: Varpu Eronen.

Kustantaja Idiootti 2012, suom. Pauli Tapio, 160 s.

Turkka Hautala: Kansalliskirja

Tämänkin takakansi tiivistää sisällön sen verran hyvin että annetaanpa mennä toinenkin lainaus:
"Lapsuuden kesinä suomalainen istuu arkkupakastimen päällä ja lukee Nykypostista iskelmälaulajan hankaluuksista. Vastaa mummin kysymyksistä joka toiseen ja miettii helpointa tapaa päästä Ennätysten kirjaan. Puhuu asioita, jotka eivät kiinnosta mutta jotka muistaa kolmenkymmenen vuoden päästä.
  Suomalainen varttuu mäkihyppytornien ja automarkettien varjossa aikuiseksi, juottaa kiinalaisen naapurin humalaan ja opettaa poikansa heittämään leipiä vaikka jo viluttaakin. Vanhoilla päivillään se murahtelee kahvioissa ja menehtyy rakkaalle soffalleen kesken prinsessa Victorian häiden."

Kansalliskirja koostuu noin viidestäkymmenestä lyhyestä, yleensä parisivuisesta tekstistä, jotka ovat tarinoita tai kirjallisia muotokuvia suomalaisista. Niissä vilahtelevat hävitty ja voitettu arvokisafinaali, silloin tällöin moikkaileva naapuri, ensikohtaaminen appiukon kanssa, kaupan peliautomaatit, navetan vintti ja Tangomarkkinat. Hautala muuntelee kirjoitustyyliään tarinan ja puhujan mukaan ja sanoo paljon vähillä sanoilla. Tekstit ovat monesti hieman surumielisiä, tai ankeitakin, mutta lämmöllä kirjoitettuja. Hautala tuntuu olevan täällä kotonaan, ja niin minäkin.

Rakastuin muuten tätä lukiessani taas niihin ihan tavallisiin suomalaisiin miehiin. Siihen, joka heitteli leipiä ensin isänsä ja sitten poikansa kanssa, toiseen joka kirjoitti listoja asioista ex-vaimolleen ja pojalleen, ja siihenkin joka makasi yksiössään toivomassa ja kaipaamassa. (Jälkimmäisen kohdalla ei tosin tarkennettu henkilön olevan mies, mutta oletan hänen olevan.) ♥!

Ulkoasu: Hyvin sisältöön sopiva, bonuspisteitä siitä että sisäkansissakin on nostalgiset valokuvat. Kansi: Tuomo Parikka.

Kustantaja Gummerus 2012, 112 s.

lauantai 14. syyskuuta 2013

Lukutaitokampanjan aikana luettua

Suomen Pakolaisavun kanssa yhteistyössä järjestetty kirjabloggaajien lukutaitokampanja päättyi eilen, joten olen taas hieman myöhässä. Mutta se ei onneksi ole kummoinenkaan vahinko, sillä Keräyssivu on kyllä edelleen auki ja käyn tekemässä oman lahjoitukseni sinne kunhan saan tämän jutun kirjoitettua. Hieno summa rahaa sinne onkin jo kertynyt, suuri kiitos kaikille mukana olleille!!

Tarkoitus oli olla aktiivisemmin mukana asiasta kirjoittelussa ja kertoa edistymisestäni viikon aikana, mutta lopulta jouduin priorisoimaan kaiken joutilaan aikani siihen että sain luettua viiden kirjan minimitavoitteeni. :) Nämä luin:



 
 

Kirjoista lisää myöhemmin. Nyt siis lahjoittamaan. (Lupailin laittavani keräykseen euron jokaisesta lukemastani kirjasta, mutta totesin että saan paremman mielenrauhan jos laitan tähän rahaa saman verran kuin kirjanostotempaukseenkin.)

perjantai 6. syyskuuta 2013

Lukutaitokampanja

Lähes joka kuudes maailman aikuisista on lukutaidoton ja vain kolmanneksella lapsista on mahdollisuus käydä koulua. Uskonnollisesti ja poliittisesti sitoutumaton Suomen Pakolaisapu auttaa pakolaisia ja paluumuuttajia uuteen alkuun järjestämällä lukutaitokoulutusta Sierra Leonessa, Liberiassa, Ugandassa ja Thaimaassa. Lukutaidon vaikutus on laaja: se antaa paremman itsetunnon, paremmat mahdollisuudet elinkeinonharjoittamiseen ja yhteisön asioihin osallistumiseen, helpottaa arkea ja tuo tietoa. Käytännönläheisen opetuksen yhteydessä opitaan tärkeitä asioita mm. sairauksista, maanviljelystä ja kaupankäynnistä.


8.9. vietetään kansainvälistä lukutaitopäivää ja kirjabloggarit ovat mukana keräämässä varoja lukutaitotyöhön 6.-13.9. kestävällä kampanjalla. Minäkin aion viikon ajan lukea sen minkä ehdin (lyhyitä kirjoja, luonnollisesti ;) sekä lahjoittaa euron jokaista lukemaani kirjaa kohti ja haastan blogin lukijatkin mukaan. Osallistua voi vaikka omien, minun tai jonkun muun bloggarin lukemisten mukaan lahjoittamalla tai muita mukaan yllyttämällä, mikä vain itsestä sopivimmalta tuntuu. Lahjoituksen voi tehdä täällä. Kerätyt varat ohjataan Suomen Pakolaisavun lukutaitotyöhön.

keskiviikko 4. syyskuuta 2013

Osta kirja!

Muutama viikko sitten Marissa nosti esiin idean kirja-alaa tukevasta tempauksesta, jonka vuoksi useat bloggarit ovat olleet kirjaostoksilla hankkimassa normaalihintaista kirjaa. (Oikeastaan tempauspäivä oli eilen, mutta vaikka tämän kirjoittamista silloin aloittelinkin, muu elämä tuli väliin ja juttu tulee ilmoille tyylikkäästi myöhässä. :) Eihän se toki sinänsä mitään erikoista ole että kirjabloggari ostaa kirjoja - juurihan itsekin TAAS esittelin pari uutta pinoa - mutta ne blogeissa hehkutetut ostokset ovat useimmiten alelöytöjä. Niin täälläkin. Normaalihintaisia kirjoja ei kovinkaan usein tule ostettua. Halvempia kun saa samalla rahalla enemmän. ;) (Vaihtoehtona voisi tietysti olla ostaa vähemmän, mutta ei mennä nyt siihen ollenkaan.)

Kirjaostostani varten astelin paikalliseen KIPAan. Olen monta kertaa ajatellut että sitä pitäisi tukea enemmänkin, mutta usein ne harvat normaalihintaiset kirjat tulee ostettua joko ison ketjun liikkestä tai netistä - niissä kun se hintalappu näyttää pienempää lukemaa. Tuossa pikkukaupassa kirjat myös säilyttävät hintansa pitempään eivätkä löydy niin pian alekorista, eivätkä sitten sieltäkään ihan muutamalla eurolla. Tämä herättää toisiaan vastaan taistelevia ajatuksia: Totta kai ostan mielelläni kirjoja halvalla. Jos jossain haiskahtaa kirja-alelta, niin minuahan ei pidättele mikään. Mutta kyllähän kirjan lyhyt elinkaari välillä surettaa, ja tuollainen "sitkeämpi" hinnoittelu tuntuu kirjallisuutta arvostavammalta. Lisäksi kirjojen kustantaminen on liiketoimintaa jota ei loputtomiin tapahdu jos ei se kannata, eikä suomalaisen keskivertokirjailijan tilille ilmesty kirjansa pienestä myynnistä kovin hääviä korvausta. On siis ihan oikein ja kohtuullista, jos minä maksan edes joskus kunnolla lukemisesta, suuresta nautinnostani.




Silmäilin siis hyllyjä ja hiplailin houkuttelevia vaihtoehtoja, kunnes vakuutuin siitä että Kaj Korkea-ahon Tummempaa tuolla puolen on täydellinen valinta. Tärkein kriteeri oli tietysti se, että kyseessä on kirja josta uskon pitäväni ja jonka uskon haluavani säilyttää lukemisen jälkeenkin. Tässä kuitenkin sattui sopivasti yhdistymään monta muutakin seikkaa; kirjailija on vähemmän tunnettu kotimainen, kustantamo pieni (Teos & Schildts & Söderströms), kirjan ulkoasuun on panostettu sisälehtiä myöten ja se on ilmestynyt jo viime vuonna, joten tämän ostamalla sain hieman protestoitua tuota mainitsemaani lyhyttä elinkaarta vastaan. Toivottavasti vielä Laura Beckin käännös ruotsinkielisestä alkuteoksesta on laadukas. :)

Ostakaa ihmiset kirjoja jos vain suinkin voitte, muulloinkin kuin lahjaostoksilla, ihan muuten vaan!

maanantai 2. syyskuuta 2013

Kesän kirjaostoksia

Kirjapinoja toistensa perään vain, tällä kertaa vuorossa heinä-elokuussa hyllyyni ilmaantuneet kirjat. Nyt en harmikseni ehdi sen kummemmin eritellä mistä syystä olen mihinkin hankintaan päätynyt, joten pitemmittä puheitta vain pinot ja listaukset esille:


Vasemmalla (tai ylempänä - pahus kun pitää yrittää kikkailla kuvakulmien kanssa niin etteivät ihan kaikki ympäristön epäsiisteydet hypi silmille... :D) heinäkuun saalis:

Hernán Rivera Letelier: Elokuvankertoja
Per Petterson: Kirottu ajan katoava virta
Joyce Carol Oates: Blondi
Kjell Westö: Missä kuljimme kerran
Kjell Westö: Leijat Helsingin yllä
Liz Williams: Aavekauppiaan tytär
Luigi Pirandello: Ahdas frakki ja muita novelleja
Simo Pajunen: Kaarti
J. Pekka Mäkelä: Muurahaispuu
J. Pekka Mäkelä: Karsta
Jean-Louis Fournier: Isi, mihin mennään?
Hal Duncan: Pako helvetistä!
Maria Turtschaninoff: Helsingin alla
Stephen King: Pimeä yö, tähdetön taivas
Olli Jalonen: Karatolla
Annukka Salama: Käärmeenlumooja
Sergei Lukjanenko: Yöpartio

Ja toisessa pinossa sitten elokuiset hankinnat:

Sirpa Kähkönen: Jään ja tulen kevät
Sirpa Kähkönen: Lakanasiivet
Stephen King: Joutomaa
Terry Pratchett: Noitia maisemissa
Paul Auster: Sunset Park
Paul Auster: Näkymätön
Monika Fagerholm: Amerikkalainen tyttö
Marissa Mehr: Veristen varjojen ooppera
Heidi Köngäs: Dora, Dora
Turkka Hautala: Kansalliskirja
Hilary Mantel: Susipalatsi
Pöyrööt - Rakkautta kärestä pitäen
Stephen Kingin Musta torni - Revolverimiehen alku
Stephen Kingin Musta torni - Pitkä kotimatka


Pöyrööt-sarjakuva-albumin sain lahjaksi, muut omia ostoksia. Ja nämä 31 kun lisätään vuoden aiempiin hankintoihin niin sehän tekee sitten yhteensä 152 kirjaa. :)