Stephen King: Viimeinen vartio (äänikirja)

Trilogian päätösosa, jota edeltävät Mersumies sekä Etsivä löytää.

Bill Hodges ja Holly Gibney ajautuvat tutkimaan tapausta joka tuntuu jälleen kerran johtavan City Centerin verilöylyn aikaansaaneeseen Brady Hartsfieldiin. City Centeriin - tai Bradyyn - liittyvät henkilöt tekevät itsemurhia, ja heidän asunnoistaan löytyy kummallisia Z-kirjaimia ja konkurssiin menneen firman pelikonsoleita. Hodgesin vaisto alkaa ennen pitkää ilmoitella että Bradylla on sormensa tässäkin pelissä, mutta miten se voisi olla mahdollista sillä hän on viettänyt jo vuosia sairaalassa ilmeisen toimintakyvyttömänä pahan aivovamman jäljiltä?

Koska kyse on Kingistä, en haluaisi joutua sanomaan näin, mutta tämä oli nyt kyllä vähän kökkö. Sarjan ensimmäinen osa on oikein hyvä eikä toinenkaan hullumpi, mutta nyt koko Brady ja hänen nousevat yliluonnolliset voimansa alkoivat kyllä jo tympäistä, vaikka hän olikin jälleen kerran kehitellyt karmivan suunnitelman. Hänen tekemisiäänkin kerrattiin myöhäisemmässä vaiheessa aivan liian pitkään, koska ne olivat kyllä suurimmaksi osaksi pääteltävissä kirjan aiempien tapahtumien perusteella. Enkä oikein meinannut päästä yli Bradyn kätyreikseen värväämien henkilöiden naurettavista koodinimistä Tohtori Z ja Z-Boy, vaan tunnelma tipahti pikkuisen aina kun jompikumpi mainittiin.

Oli tässä nyt toki sentään hyviäkin juttuja ja jännitystä sekä mielenkiintoa riitti loppuun asti kuunteluun, mutta tämän päätöksen jälkeen ei voi sanoa että sarjaa jäisi erityisemmin ikävä. King siis todistettavasti osaa kirjoittaa myös hyvän dekkarin, mutta olisi nyt jatkanut sitä koko trilogian verran kun kerran aloitti!

Englanninkielinen alkuteos: End of Watch (2016)

Suomentanut Ilkka Rekiaro

Kustantaja Tammi 2017, lukija Toni Kamula, 14 h 31 min 

Stephen King: Etsivä löytää (äänikirja)

Keskimmäinen osa Kingin Bill Hodges -dekkaritrilogiasta. Hodges itse toimii tätä nykyä yksitysetsivänä, mutta ennen hänen, Hollyn ja Jeromen seuraan palaamista tutustutaan aivan muihin henkilöihin.

Morris Bellamylla on pakkomielle. Hänen mielestään ylistetty kirjailija John Rothstein on lopettanut suositun sarjansa aivan väärin ja laittanut päähenkilönsä luopumaan periaatteistaan. Huhu julkaisemattomasta materiaalista (ja kaupanpäällisenä huomattavasta määrästä käteistä) vie Morrisin ryöstöretkelle kirjailijan kotiin.

Vuosia myöhemmin asiaan sotkeentuu sattumalta Pete Saubers, poika jonka perhe on vaikeuksissa koska isä on loukkaantunut (sarjan avausosassa Mersumiehessä tapahtuneessa) City Centerin verilöylyssä ja äitikin laman vuoksi vailla kunnon työtä. Pete joutuu lopulta huomaamaan päätyneensä hengenvaaraan ja silloin kaivataan Hodgesin apua.

Kuten Mersumiehenkin kohdalla totesin, Kingiltä sujuu kyllä tällainenkin tyyli. Kerronta sujuu tuttuun malliin, mutta eivät nämä taida yhtä hyvin mieleeni jäädä kuin moni muu hänen kirjoistaan. Sen verran nämä dekkareina sulautuvat massaan, tai ainakin tämä toinen. Tosin pitäisi ehkä tutustua sarjan päätösosaankin ennen kuin sanoo enempää, sillä yliluonnollisuus alkoi tässä hiipiä mukaan kuvioihin. Edellisen kirjan pahis Brady Hartsfield ei ole niin ulkona pelistä kuin päällepäin näyttää, vaan hänellä mahtaa olla vielä muutamakin ässä hihassa.

Ja hyvinpä olen viihtynyt joka tapauksessa. Väkivallan suhteen riittäisi kyllä vähän vähemmänkin eläväinen kuvailu. En ole herkimmästä päästä, mutta kyllä tätä kuunnellessa pari kohtaa laittoi vääntelemään naamaa melkoisiin inhon ilmeisiin.

Englanninkielinen alkuteos: Finders Keepers (2015)

Suomentanut Ilkka Rekiaro

Kustantaja Tammi 2017, lukija Antti Jaakola, 14 h 27 min 

Tuore maa, Rotko & Ihan tavallisena päivänä

Jhumpa Lahiri: Tuore maa

Tämä novellikokoelma ehti odotella hyllyssä nolostuttavan monta vuotta, mutta pääsipä viimein lukuunkin! Jhumpa Lahirin aiemman, myös bengalilaisiirtolaisista kertovan kokoelman Tämä siunattu koti olen lukenut aikaa sitten ennen blogia. Pidin, mutta kovin suuria ei jäänyt mieleen, ja osaksi samoin taitaa olla tämän kanssa. Nautin kyllä lukiessani laatutekstiä Kersti Juvan laatukäännöksenä, mutta odotin jotain mikä sykähdyttäisi kunnolla. Ja sainkin sellaista vielä, sillä paras oli säästetty loppuun: kolmen novellin sarja Hemasta ja Kaushikista, jotka tapaavat jo lapsina, päätyvät vähäksi aikaa asumaan saman katon alle ja kohtaavat taas vuosia myöhemmin Roomassa. Tämän osan taidan "joutua" lukemaan vielä uudestaan!

Englanninkielinen alkuteos: Unaccustomed Earth (2008)

Suomentanut Kersti Juva


Kustantaja Tammi 2009 (2. painos, 1. painos 2008), 434 s.

Luca D'Andrea: Rotko (äänikirja)

Menestynyt dokumentaristi Jeremiah Salinger muuttaa perheineen joksikin aikaa vaimonsa kotiseudulle, etelätirolilaiseen vuoristokylään. Paikan historiaan liittyy karmiva tapaus muutaman vuosikymmenen takaa, raaka kolmoismurha joka on jäänyt selvittämättä. Salinger päätyy kaivelemaan asiaa, eikä se miellytä kaikkia kyläläisiä.

D'Andreaa on verrattu mm. Stephen Kingiin, mutta tätä en nyt kyllä allekirjoita. Rotko jäi omalla kohdallani "ihan hyvä" -kirjaksi. Saattaa kyllä osin taas johtua äänikirjaformaatista, tunnun kaipaavan siltä aika kovan tason koukutusta, tai jotain, että kuuntelu etenee kunnolla. Miljööstä ja tunnelmasta pidin kyllä, ja itse arvoituskin kiinnosti! Mutta oi miksi piti käyttää niin paljon aikaa siihen että Jeremiahin vaimo Annelise motkottaa siitä kuinka pitää keskittyä perheeseen tai tulee ero ihan justiin, ja Jeremiah joutuu tekemään tutkimuksiaan salassa? Voi hyvä ihme, anna nyt miehen harrastaa! Clara-tyttären kanssa tapana oleva kuinka monta kirjainta -leikkikin alkoi jo pursuta jostain ulos. Ärsyttikin siis, mutta kokonaisuutena aivan ok. :)

Tähän voisi taas heittää pari positiivisempaa näkemystä Annikalta ja Marilta!

Italiankielinen alkuteos: La sostanza del male (2016)

Suomentanut Leena Taavitsainen-Petäjä

Kustantaja Tammi 2017, 14 h 51 min, lukija Jukka Pitkänen

Kate Atkinson: Ihan tavallisena päivänä

Kolme kauheaa tapahtumaa vuosien takaa: kotipihalta jäljettömiin kadonnut 3-vuotias, nuoren perheenisän kirvessurma ja asianajotoimiston apulaisen kuolema puukotuksen uhrina. Sekä yksityisetsivä Jackson Brodie, jonka työpöydälle nämä tapaukset aikanaan ilmaantuvat. (Vaihtelua vanhan kissanaisen kadonneisiin lemmikkeihin.)

Atkison pyörittelee laajahkoa kaartia hyvin luotuja henkilöitä, joilla kaikilla on osansa jossain tarinan haarassa. Kaikki ei pyöri Brodien ympärillä, mikä on mukava ratkaisu vaikka en hänenkään seuraansa moiti ollenkaan. Toimiva paketti, vaikka onkin jo ehtinyt osin haihtua mielestä muutamassa viikossa. Kyllä Atkisonin dekkareita voisi lukea enemmänkin.


Ensimmäinen lause: Ihan uskomaton tuuri.

Englanninkielinen alkuteos: Case Histories (2004)

Suomentanut Kaisa Kattelus

Kustantaja Schildts 2011, 295 s.

Malin Persson Giolito: Suurin kaikista (äänikirja)

Ruotsin viime vuoden parhaaksi rikosromaaniksi valittu Suurin kaikista tuntuu jakavan mielipiteitä. Hieman kärjistetysti jaotellen osa lukijoista on kokenut piinaavaa jännitystä, osa taas haukotellut pitkästyneenä. Itse kuulun enemmän jälkimmäisiin. Äänikirjaformaatti ei tainnut ainakaan auttaa tylsistymiseen, siinä kun on jonkun muun kuin oman lukutahtinsa armoilla. Alku lähti kiinnostavasti liikkeelle mutta kuunneltuani suunnilleen puoleen väliin mietin kesken jättämistä koska homma ei tuntunut etenevän mihinkään. Taisin pitää välillä useammankin viikon taukoa ennen kuin kokeilin jatkaa, ja sitten tahti tuntuikin paranevan ja pääsin loppuun varsin mukavasti.

Kirjan aihe tosin ei ole mukava. Tarina alkaa kohtauksella luokkahuoneesta, jossa kaikkia muita on ammuttu paitsi Majaa. On epäselvää, mitä tarkalleen ottaen on tapahtunut, mutta media tuomitsee jo Majan syylliseksi. Rikkaan perheen lukiolaistytöstä tulee Ruotsin vihatuin teini.

Tämä ei ole dekkari vaan oikeussalidraama. Majan näkökulmasta seurataan pitkää oikeudenkäyntiä ja otetaan takaumien kautta selvää miksi kävi niin kuin kävi - miksi Majan ja Sebastianin seurustelu ja Sebastianin suhde isäänsä, Ruotsin rikkaimpaan mieheen, johtivat niin veriseen lopputulokseen. Maja käy kaikkea läpi päässään ja miettii, miten kukaan voisi ikinä oikeasti ymmärtää. Eiväthän ihmiset tunnu käsittävän sitäkään ettei kuukausien tutkintavankeuden viettäminen eristyksissä ole pahinta, vaan ajatus ihmisten seuraan palaamisesta tuntuu paljon kammottavammalta. Vaikeinta on ajatella Linaa, pikkusiskoa.

Kuuntelin Majan ajatuksia mielelläni ja löysin tästä myös paljon hyvää ja kiinnostavaa. Vähän ne puolet nyt kuitenkin jäivät tuon mainitsemani etenemättömyyteen tympääntymisen varjoon.

Ruotsinkielinen alkuteos: Störst av allt (2016)

Suomentanut Tarja Lipponen

Kustantaja Johnny Kniga 2017, lukija Outi Vuoriranta, 12h 22 min

Stephen King: Mersumies (äänikirja)

Bloggaustauko sitten venähti melkein kolmen kuukauden mittaiseksi mutta ei se mitään, uuteen nousuun taas! ;) Vähänlaisesti olen kyllä ehtinyt kesällä lukeakin, mutta jokunen kirja on kuitenkin käsittelyä odottamassa. Parasta siis hoidella ne blogiin asti niin kauan kuin muistan edes jotain mitä voin niistä sanoa! :)

Kauhumestari King on lähtenyt kokeilemaan myös dekkari-/trillerityyliä, ja hyvinpä tuntuu kulkevan tämäkin. Rikosetsivä Bill Hodges on jäänyt hiljattain eläkkeelle, ja sen jälkeen päivät ovat täyttyneet melko pitkälti typerän tv-viihteen tuijottamisesta ja isän vanhan aseen pyörittelystä käsissä. Mitäpä tällä enää tekisi, tarpeettomaksi muuttuneella elämällä. Apatia päättyy kun Hodges saa kirjeen Mersumieheltä. Siltä joka pääsi karkuun, massamurhaajalta joka ajoi varastetulla Mercedeksellä väkijoukkoon. Anonyymillä nettipalstalla alkaa keskustelu, jolla molemmat yrittävät saada toisen omaan ansaansa.

Kauhuihin ei tosiaankaan yliluonnollisuuksia tarvita. Mersumiehen teot, niin ihmisten sekaan ajo kuin eräs myöhempikin suunnitelma, ovat jo valmiiksi hirvittäviä, ja entistä karmivampia niistä tietysti tekevät erinäiset viime vuosien todelliset uutiset. Pari muutakin todella häiritsevää tapahtumaa kirjassa käydään läpi. Lukija tutustuu murhaajaan, Brady Hartsfieldiin, jo varhaisessa vaiheessa. Päällisin puolin hän on aivan tavallinen tyyppi, päänsä sisällä sitten jotain aivan muuta. Bradyn ajatukset ovat kammottavia, mutta kiinnostuin hänestä kyllä hahmona. Syvältä kaiken kuonan alta olin jopa erottavinani pienenpienen inhimillisyyden kipinän ja mietin, missä määrin hän oli sairas jo syntyjään, missä määrin elämä teki hänestä sen minkä teki.


Hodges harrastaa Mersumiestä jahdatessaan melkoisen riskialtista sooloilua, mutta en häirinnyt tarinaan koukuttumistani pohdiskelemalla liiemmin kuinka uskottavana sitä voi pitää. Hyvin siis viihdyin, sikäli kuin joidenkin kohtien lukemista (tai tässä tapauksessa kuuntelemista) voi viihdykkeenä pitää, ja uskoisin että trilogian muihinkin osiin tulee ennen pitkää tutustuttua.

Englanninkielinen alkuteos: Mr. Mercedes (2014)

Suomentanut Ilkka Rekiaro

Kustantaja Tammi 2016, 17 h 36 min, lukija Antti Jaakola

Rosa Liksom: Hytti nro 6 (äänikirja)

Neuvostoliiton loppuaikoina suomalainen tyttö ja venäläinen mies päätyvät hyttitovereiksi junamatkalla halki valtavan Siperian. Mies juo vodkaa, kaivaa ruokatavaroita ilmeisen pohjattomasta repustaan, kertoo laajasta Venäjänmaasta ja sen kansasta, omasta elämästään myös, ehdottelee toisinaan törkeyksiä kun tekee niin kovasti pillua mieli ja pyytää sitten anteeksi. Tyttö kuuntelee, piirtää, kieltäytyy vodkasta, ajattelee Moskovaan jäänyttä Mitkaa ja tämän äitiä, ja pakenee välillä käytävään saatuaan tarpeekseen. Hiljalleen heidän välilleen muodostuu erikoinen ystävyys.


Muistelen, että aiemmin kirjaa googlaillessani törmäsin jossain tietoon - vai olikohan pelkkä huhu - siitä, että Rosa Liksomin tytär pyysi äitiään selittämään mikä oli Neuvostoliitto, ja selityksenä syntyi tämä kirja. En siis mene vannomaan että tämä pitää paikkansa, mutta pidän ajatuksesta. Eikä kirja ole huono selitys ollenkaan, uskoisin. Ainakin Neuvostoliitto on kuvattu niin, että koin sen äänikirjaa kuunnellessanikin kaikilla aisteilla. Nyt pitäisi olla käden ulottuvilla sivuja joita voisi selailla ja palauttaa mieleen, kuinka hienoa Liksomin kieli oikein onkaan. Symboliikkaakin kirjassa taitaa olla niin paljon etten edes yritä alkaa setvimään sitä erittäin puutteellisella asiantuntemuksellani. Ilmeisesti myös junan kulkema reitti on loppupäästään todellisuudessa mahdoton, mutta en usko tämänkään olevan Liksomilta vahinko.

Miestä on kai monikin pitänyt vastenmielisenä tyyppinä, mutta omasta mielestäni hän on kiinnostava henkilö josta halusin jatkuvasti tietää lisää. Tyttö jäi vähän etäisemmäksi. Toisinaan kaipasin kuuntelusta taukoa, mutta lopulta viihdyin tällä rujon tunnelmallisella matkalla varsin hyvin.

Kustantaja WSOY 2012, 6 h 50 min, lukija Pertti Sveholm

Tuomas Kyrö: Urheilukirja (äänikirja)

Kyrö, elinikäinen joka lajin urheiluhullu, kirjoittaa jutustelevaan sävyyn aiheesta laajalla skaalalla, usein entisten vuosikymmenten urheilijasuuruuksia ja -tapahtumia nostalgisesti muistellen. Mainituksi tulee noin puoli miljoonaa urheiluun liittyvää tai sitä sivuavaa asiaa, kuten neuvostoliittolaisten jääkiekkoilijoiden asenne, kuusivuotiaan silmää miellyttäneen logon perusteella valittu suosikkijoukkue, Markku Uusipaavalniemen housut sekä isoisä, jonka näkemys oli että jos F1 olisi urheilua, Keke Rosbergin viiksiin olisi kisan jälkeen jäätynyt räkää.

Erinomaisen viihdyttävää ja siinä sivussa urheilumaailmaa monelta kantilta ajattelemaan laittavaa tekstiä! En olisi pistänyt pahakseni jos sitä olisi riittänyt vähän vielä pidemmällekin. (Onneksi on olemassa myös "jatko-osa" Uusi urheilukirja!) Yksi miinus vain: luulisi, että vuosikausien penkkiurheilulla muistiin olisi tarttunut myös jokunen säväyttävä naisurheilijan suoritus, mutta kovin on miehinen Kyrön esiin nostamien urheilijoiden lista. Osittain tämän toki voi laittaa sen piikkiin, että monet laajemmassa käsittelyssä olevista lajeista ovat varsinkin aiempina vuosina olleet vahvasti miesvaltaisia.

Muuten ei sitten mitään moittimista olekaan. Kyrö laittaa itsensäkin likoon yhdistäessään urheilijoiden voittojen ja tappioiden seuraamisen omiin lapsuuden ja nuoruuden kokemuksiinsa. Jos urheilu ei pahemmin kiinnosta niin sitten tuskin kannattaa tähän kirjaankaan tarttua, mutta suosittelen, mikäli esimerkiksi tuossa viimeisimpien olympialaisten aikaan huomasit valvovasi ihan liian myöhään koska halusit nähdä kuinka florettiottelussa käy, ja kappas, sittenhän tulikin jousiammuntaa perään, tai mahdollisesti jopa nukuit sohvalla voidaksesi näppärästi herätä keskellä yötä katsomaan yleisurheilun parhaat palat.

Kustantaja BTJ/Teos 2012 (alkuteos julk. 2011), lukija Antti L. J. Pääkkönen, 5 h 52 min

Risto Isomäki: Kurganin varjot (äänikirja)

Ukrainalainen meribiologi Irina Tšerkassova on vierailemassa arkeologimiehensä Alexin kaivauksilla Venäjän aroilla. Alex tutkii kurganeja, muinaisia hautakumpuja, ja on vakuuttunut siitä että alueella piilee vielä koskematon hauta. Kun vain osaisi ajatella niin kuin sen rakentajat kauan sitten. Irinan vierailun keskeyttää hänen kollegansa Jurin puhelu. Mustallamerellä on meneillään jotain pahaenteistä jota täytyy tutkia tarkemmin - ja mitä enemmän tutkitaan, sitä karmaisevammalta tilanne alkaa näyttää.

Risto Isomäki on sijoittanut ekotrillerinsä parinkymmenen vuoden päähän tulevaisuuteen. Mustanmeren pohjalla on kyllä hapeton kerros nykyäänkin, mutta romaanissa joukko asioita luo yhdessä sellaiset olosuhteet että tilanne kärjistyy odottamattoman nopeasti, ja sitten... Melkoisen kylmäävää tuhoa. Epämiellyttävän uskottavasti.

Kirjan tietopohja on vankka, mikä tällaisessa tapauksessa on tietysti erityisen tärkeää vakuuttavan tarinan aikaansaamiseksi. Välillä se kuitenkin tuottaa myös tarpeettoman luennoivan tuntuisia osuuksia. Ympäristökatastrofiin limittyy siis arkeologiaa mutta myös kielitiedettä, kun esitellään teorioita asuinympäristön vaikutuksesta kielten kehitykseen. Tämä kaikki on sinällään erittäin kiinnostavaa, mutta huomasin silti huomioni välillä harhailevan erityisesti kuunnellessani pitkänpuoleisia kielitieteellisiä selontekoja. Sekin on vähän kyseenalaista, miten hyvin asiat oikeastaan saadaan sopimaan samaan kokonaisuuteen. Romaanissa on vielä muitakin aineksia, kuten ihmissuhdedraamaa, katkelmia muutaman vuosisadan takaisen merentutkijan kokemuksista ja Irinan erikoisia unia. Edes jälkimmäiset olisi voinut jättää pois, ja lyhentää reilusti purjeveneonnettomuuden jälkeisen henkiinjäämistaistelun kuvausta.

Kirjaa on moitittu ohuista henkilöistä ja heidän tekemistensä (henkilökohtaisten, ei ammatillisten) epäuskottavuudesta. Eihän heidän kuvauksessaan tosiaan suurta syvyyttä ollut, mutta juonenkulusta ajattelen että mikä etteivät asiat voisi noinkin mennä.

Parantamisen varaakin siis löysin, mutta pääosin viihdyin kyllä kirjan parissa hyvin - jos sitä nyt viihtymiseksi voi sanoa kun odottaa kauhuissaan että kuinka tässä oikein käy. Ennen kaikkea pidän tällaisten kirjojen olemassaoloa loistojuttuna sen vuoksi, että vetävä tarina on erinomainen tapa tuoda esiin ympäristöongelmia.

Kustantaja Tammi/BTJ 2014, 12 h 9 min, lukija Pinja Flink

Paula Hawkins: Nainen junassa (äänikirja)

Rachelilla ei mene kovin hyvin. Hän ei ole päässyt yli muutaman vuoden takaisesta katkerasta avioerostaan ja alkoholi vie. Yksi lohduke löytyy päivittäisen junamatkan varrelta: radan vieressä asuva pariskunta joka näyttää niin ihanan onnelliselta. Rachel on mielessään nimennyt heidät ja kehitellyt heille tarinan - joka romahtaa sillä hetkellä kun hän eräänä päivänä näkee talon takapihalla jotain odottamatonta. Pian sen jälkeen pariskunnan nainen katoaa, eikä Rachel voi pysyä tapahtumien ulkopuolella.

Ei nyt mitään mullistavan mahtavaa, mutta kyllähän tämä viihdytti! Paperisessa versiossa ilmeisesti lyhyet luvut houkuttelevat lukemaan vielä yhden ja vielä yhden, mutta koska kuuntelin tätä äänikirjana automatkoilla, en varsinaisesti päässyt sellaisesta koukuttavuudesta osalliseksi: kuuntelu loppui kun olin perillä. Lukijana on jo useampaan kertaan kehumani Leena Pöysti. Muuten tämä toimi oikein hyvin äänikirjana, mutta päivämäärillä nimetyt luvut aiheuttivat välillä pientä sekavuutta jos ei tullut kiinnittäneeksi huomiota siihen, mitäs aikaa tässä nyt eletäänkään.

Syyllisestä alettiin vihjailla jo varsin aikaisessa vaiheessa. Mietin että eikös tässä pitänyt olla lopussa joku megatwisti joten ratkaisu tuskin on noin ilmeinen - mutta oli se. Eikä haitannut yhtään, sillä asetelmassa oli paljon muuta kiinnostavaa seurattavaa, kun henkilöiden silmät hiljalleen avautuivat. Nainen junassa ei ole varsinaisesti dekkari, ei ehkä oikein trillerikään. Lähinnä romaani jossa ratkotaan rikosta sekä siinä samalla suhteita ihmisiin ja omaan menneisyyteen. Aika monisyisen sopan Paula Hawkins niistä suhteista keittääkin.

Moni on sanonut ettei oikein kenestäkään kirjan henkilöstä ole mahdollista pitää, mutta kyllä minä tulin hyvin toimeen niin Rachelin kuin kadonneen Meganinkin kanssa. Rachel antoi ymmärtää ettei aina ole ollut sellainen kuin kirjan alussa, ja tsemppasin kyllä häntä pikku askeleissa takaisin entiselleen. Ja Megan taas - no, se mitä tapahtui silloin vuosia sitten oli hirvittävä vahinko, joka on vaikuttanut kaikkeen sen jälkeen. Heidän lisäkseen kirjan kolmantena kertojana toimii Rachelin ex-miehen Tomin nykyinen vaimo Anna. Hänestä pitäminen oli vaikeinta, mutta pääsimme sentään lopulta jonkinlaiseen sopuun. Mutta taitaisi kyllä jäädä se Bechdelin testi tältäkin läpäisemättä, niin vahvasti taas miesten ympärillä pyöritään. (No Rachel kyllä puhuu kämppiksensä Cathyn kanssa mm. juomisestaan, ehkä sillä mennään rimaa hipoen yli!)

Englanninkielinen alkuteos: The Girl on the Train (2015)

Suomentanut Oona Timonen

Kustantaja Otava 2016, 11 h 36 min

Kolme äänikirjaa miehistä: Talvisota, Zlatan & Rajanaapuri

Nyt meinaa olla vähän sillä tavalla, että pian puolitoistavuotias pikkuvipeltäjä ja aikaiset työherätykset aiheuttavat yhdessä sen, että bloggaamiselle on jokseenkin hankalaa löytää sopivia rakosia. Pitäisi nimittäin olla samaan aikaan sekä joutilas istumaan koneella ilman häiriöitä että tarpeeksi virkeä voidakseen ajatella kirjoittamista. Ja kun se rauha illalla laskeutuu niin sitten on jo itselläkin väsy. Kun kaikesta haluan kuitenkin kirjoittaa edes lyhyesti, ihan jo saadakseni itsellenikin ajatuksia muistiin, täytyy pitää homma pyörimässä matalalla kynnyksellä. :)

Nyt vuorossa pieni äänikirjakooste. Nämä ansaitsisivat pidemmätkin tekstit, mutta saavatpa edes lyhyet! :) Kaikissa on sattumoisin keskiössä miehiä: yksi, kaksi tai enemmän, oikeastaan kokonainen armeijallinen. Jokaisessa on myös tehtävänsä erinomaisesti hoitava, kirjaan sopiva lukija.

Antti Tuuri: Talvisota

Talvisodan kokenut Martti kertoilee taattuun kaunistelemattomaan Tuuri-tyyliin ajasta, jonka vietti Laurilan jalkaväkirykmentin mukana taistelemassa ensin Taipaleenjoella Terenttilän aukiolla ja sitten Vuosalmella ja Äyräpäässä. Sotaan lähti nuorempi velikin jonka perään Martti ajatteli katsovansa, mutta jo aikaisessa vaiheessa tulee mainittua ettei veli tule reissulta hengissä palaamaan. Ei niissä maisemissa ole toisesta perään katsojaksi.

Talvisota on hiljaiseksi vetävä kuvaus käsittämättömistä koettelemuksista selviämisestä ja järjettömästä arjesta, jossa normaaliin päiväohjelmaan kuuluu tappamista ja tapetuksi tulemisen välttelyä. Välillä vastapuolen tykistökeskitys tuntuu jytisyttävän koko maailmaa niin, että toivoisi maassa olevan rivan josta pitää kiinni. Luulenpa, että joudun ihan välttämättä metsästämään tämän omaan hyllyyni painettuna versiona, ja palaamaan vielä useampaan kertaan. Ehkä vielä joskus saan aikaiseksi tekstin joka tekee kirjalle oikeutta, nyt en kykene juuri muuhun kuin olemaan vaikuttunut.

Kustantaja Otava 2004 (painetun alkup. julk, 1984), lukija Taneli Mäkelä, 6 h 30 min

David Lagercrantz: Minä, Zlatan Ibrahimović

Miltä tuntuu kävellä keskelle jalkapallokenttää, jonka ympärillä 70000 ihmistä odottaa sinua ja huutaa nimeäsi? Harva voi sanoa tietävänsä, mutta eräs toisen polven maahanmuuttajapoika Malmön Rosengårdista on kokenut sen ja muutaman muun unohtumattoman jutun. Melkoinen harppaus niistä ajoista, kun äidin luona päätyi hakatuksi puukauhalla ja isän luona jääkaapissa oli vain kaljaa. Silloin kuitenkin luotiin pohja tulevalle menestykselle, vaikka se toki on vaatinut runsaasti myöhemminkin tehtyä työtä. Ei ollut juuri muutakaan tekemistä kuin potkia palloa, joten sitähän potkittiin. Pihapiirin pienellä kentällä oppi tekemään yllättäviä ratkaisuja ahtaassa tilassa ja kunnioitusta saadakseen hintelän pojan kannatti opetella näyttäviä kikkoja. Kaikkia tyyli - tai tyyppi - ei kuitenkaan miellyttänyt, vaan eräässä joukkueessa parempien perheiden isät keräsivät jopa nimilistan Zlatanin saamiseksi ulos. Uskomatonta!

Vaikka monenlaista urheilua tykkäänkin katsella niin jalkapallo ei ole ikinä oikein sykähdyttänyt, ja Zlatankin oli tuttu lähinnä silmiin osuneista otsikoista. Niiden perusteella kyllä vaikutti tutustumisen arvoiselta tapaukselta, ja kun äänikirja tuli vastaan, ajattelin kokeilla. Hyvä niin, sillä siloittelematon kerronta nappasi saman tien mukaansa, elin mukana niin ottelut kuin niiden ulkopuolisenkin elämän. Ja nyt huomaan odottavani suurella mielenkiinnolla, miten Zlatanin nykyiselle joukkueelle PSG:lle käy seuraavissa Mestarien liigan peleissä.

Miehen maineen mukaisesti ego on iso mutta se ei ole koko totuus. Viihdyin Zlatanin seurassa niin hyvin että harmitti paljonkin kun kirja loppui. Mahtava tyyppi, mahtava ura ja mahtava menestystarina! En voi olla miettimättä, mahtoiko tämän ottelun yleisössä olla niitä taannoisia nimilistan kirjoittelijoita ja mitä heidän mielessään mahtoi liikkua.

Ruotsinkielinen alkuteos: Jag är Zlatan Ibrahimović - min historia (2011)

Suomentanut Miika Nousiainen

Kustantaja WSOY/BTJ 2015 (painetun alkup. julk. 2011), lukija Kari Ketonen, 12 h 23 min

Roope Lipasti: Rajanaapuri

(Blogger ei nyt näköjään suostu pitämään tuota nimeä suurempana vaikka kuinka päin kikkailen...)


Kertoja, hyvin säntillinen historianopettaja, tarkkailee naapurinsa varsin erinäköistä elämänmenoa ja menee mielellään katsomaan lähempääkin - jos näyttää siltä ettei ole vaaraa joutua mukaan fyysiseen työhön. Naapurilla on kuusi lasta, oikein mukava vaimo, nurmikko leikkaamatta, iso piha täynnä sieltä täältä pelastettua rojua, tapana viis veisata säännöistä ja useita (ehkä ikuisesti) keskeneräisiä projekteja. Viimeisin hullutus on rantasauna. Oman metsän itse kaadetuista tukeista, itse tehden ja minkään kaupasta hankkimista vältellen. Ei tosin ole vielä sitä rantaakaan, joten lampikin täytyy kaivaa. Siinäpä sitä piisaa kesäksi puuhaa, ja naapurille katseltavaa ja päiviteltävää.

Miehet siis ovat varsin eriluontoisia, mutta löytävät välillä yhteisenkin sävelen kun istahtavat saunatyömaalla juttelemaan. Varsinkin silloin, kun ihmettelevät naisia. Juttua riittää monesta muustakin asiasta, ja esiin tuleekin monenlaisia oivaltavia ja mielenkiintoisia huomiota. Ja kyllä, nauraakin saa! Huumorikirjallisuus ei ole ykköslukemistoani (hauskaksi mainostettuja kirjoja enemmän nautin siitä, jos kirjassa tulee ihan puskista vastaan jotain naurattavaa), mutta viihdyin kyllä tämän parissa oikein hyvin.

Kustantaja Atena/BTJ 2012 (painetun julk. myös 2012), lukija Jukka Peltola, 6 h 5 min

Laila Hirvisaari: Me, Keisarinna (äänikirja)

Me, Keisarinna on jatkoa teokselle Minä, Katariina. Katariina ja Leon jatkavat keisarinnan elämän muistiin kirjaamista. Tässä jälkimmäisessä osassa käsittelyssä on aika kruunajaisten jälkeen, Venäjän hallitsijana. Se tuo mukanaan loistoa mutta myös valtavan määrän vastuuta, ja kokemuksia joita on tuskallista muistella. Keisarinnan kruunu on raskas ja painaa niin päätä kuin sieluakin.

Viihdyin edelleen hyvin Katariinan seurassa. Hänellä on vikansa, joista Leonkin joutuu häntä höykyttämään; toistuvien ristiriitojen aiheuttaja on maaorjien asemaa heikentävien lakien hyväksyminen, jota Leon ei voi ymmärtää eikä antaa anteeksi, etenkin kun Katariina aina puheissaan puolustaa heikoimpia. Toinen seikka on Katariinan miehennälkäisyys, jossa ei toki olisi mitään vikaa ellei hän olisi syytänyt suosikeilleen järjettömiä määriä omaisuutta. Keisarinna on liian ylpeä myöntääkseen ääneen että Leon on oikeassa, mutta joutuu kohtaamaan asiat hiljaa mielessään.

Paitsi loistokkaissa palatseissa elävä hallitsija, Katariina on myös sivistynyt ajattelija, kirjallisuuden rakastaja, äiti, isoäiti, ystävä ja vanheneva nainen joka häpeää rumia paksuja jalkojaan. Toisinaan hänen latelemansa listat kulloinkin tapaamistaan ihmisistä vähän pitkästyttävät, mutta pidän kyllä näitä kahta romaania komeana kokonaisuutena. Arvostan Laila Hirvisaaren paneutumista aiheeseen ja Katariinan elämän lähes loppuun asti kattava tarina on kiehtova, samoin kurkistus 1700-luvun Venäjälle. Leena Pöystikin on taas äänikirjan lukijana ihan huippu!

Kustantaja Otava 2014, 17 h 14 min

Elina Hirvonen: Kun aika loppuu (äänikirja)

Pikkupoikana Aslak oli iloinen lapsi joka sai kaikki muutkin hymyilemään. Ensimmäisenä koulupäivänään hän tiesi, että kaikilla muilla on jo kaveri. Monin yksinäisten vuosien jälkeen hänestä on tullut nuori mies, joka kiipeää Helsingin keskustassa rakennuksen katolle ja alkaa ampua.

Kun aika loppuu sijoittuu noin viidentoista vuoden päähän. Sen tulevaisuudenkuva on epämukavan realistinen. Ilmastonmuutos etenee edelleen ja tarpeelliset ratkaisut odottavat tekemistään. Romanikerjäläisten lisäksi kadulla näkee suomalaisiakin vanhuksia. Voisiko niin todella käydä?

Enimmäkseen äänessä on Aslakin äiti Laura, joka pitää luentoa ilmastokatastrofista sinä iltana, jolloin sellainen palapelin palanen, josta hän ei voi puhua kenellekään, tuntuu loksahtavan kohdalleen. Hän on miehensä Eerikin kanssa yrittänyt jo pitkään tarjota apua pojalleen, joka ei ota sitä vastaan. Laura tietää jonkin olevan vialla, ja sitten, sinä iltana poliisit odottavat häntä. Välillä kertojana on Somaliassa lääkärinä työskentelevä isosisko Aava, joka myös aavistaa jo kuulleessaan uutisen ampumisesta ja miettii syyllisenä omaa lähtöään ja Aslakin jättämistä.

Aina rakkaus ei riitä. Aivan tavallisten, hyvien vanhempien tavallisesta lapsesta voi kasvaa tappaja. Romaanissa on monta vaikuttavaa asiaa, mutta ehkä eniten vaikutuin Hirvosen piirtämästä Aslakin muotokuvasta. Hän on kaukana pahasta. Surua, yksinäisyyttä, ahdistusta, ja sitten viimein, joku jonka kanssa on samalla aaltopituudella...

Äänikirjan loppuun kuuntelemisesta on jo kuukauden verran joten kaikki ei ole enää tuoreimmassa muistissa, mutta kyllä tämä erinomainen ja rintaa puristava kirja on. Ville Tietäväisen taiteilema kansikin on samaa sarjaa. Krista Putkonen-Örn äänikirjan lukijana oli vähän turhankin herkkävireinen ja nosti repliikkien loppuja hieman häiritsevästi, mutta tottuipa tuohonkin taas kuuntelun edetessä.

Kustantaja WSOY 2015, 6 h 39 min

Agatha Christie: Aikataulukon arvoitus (äänikirja)

Aiempi Agatha Christie -kokemukseni rajoittui vain Kymmenen pientä neekeripoikaa -teokseen, joten ihan jo yleissivistyksenkin vuoksi halusin viettää hieman aikaa myös Hercule Poirot'n seurassa. Ja äänikirjan avullahan se kävi mukavasti!

Murhaaja itse haastaa Poirot'n selvittämään rikossarjaa, jossa sekä uhrit että tapahtumapaikat valitaan aakkosjärjestyksessä ja jokaisen ruumiin luota löytyy rautatieaikataulukko. Syyllinen on ovela, muttei kuitenkaan voita Poirot'n hoksottimia jotka kaivavat totuuden esiin pienten vihjeiden avulla.

Kyllähän Christien tarinat ovat toimivuudessaan ajattomia ja samalla tunnelmaltaan mukavan nostalgisia. Äänikirjan lukemisen erinomaisesti hoitavan Lars Svedbergin sisälläkin taitaa asua pieni britti. Kelpo kokemus siis, mutta paremmin minä taidan silti viihtyä nykydekkareiden parissa. Useamman Christien kuuntelu ei ole päällimmäisenä mielessä mutta ei poissuljettuakaan. Kirjaston hyllyssä näitä näkyi olevan pitkä rivi, joten ehkä asiaan tulee taas jossain vaiheessa palattua. Kenties neiti Marplea seuraavaksi?

Englanninkielinen alkuteos: The ABC Murders (1935)

Suomentanut Aune Suomalainen, tark. Kiti Kattelus

Kustantaja WSOY 2010, 8 h 24 min

Kalle Päätalo: Ihmisiä telineillä (äänikirja)

Olen viettänyt työmatkani viime aikoina rakennusmestari Mauno Joensivun seurassa 1950-luvun Tampereella, seuraamassa kuinka työmiesten Mammonalinnaksi ristimän kerrostalon kohoaminen edistyy.

Vaikka tämän Kalle Päätalon esikoisromaanin päähenkilö onkin fiktiivinen, Ihmisiä telineillä on silti sekin jo vahvasti omaelämäkerrallinen. Niin Mauno Joensivun luonteessa kuin elämänvaiheissakin on ilmeisesti paljonkin kirjailijaa itseään. Omat esikuvansa on kenties myös monilla muilla rakennustyömaan henkilöillä, ja monenlaisia persooniahan sieltä löytyykin. Värikkäitä juttuja entisistä elämistään kertoileva Elefantti-Jussi. Tuurijuoppo Oskari Heinonen joka selvänä kautenaan on työmiesten parhaimmistoa - ennen kuin rahat, vaatteet ja itsekunnioituksen vievä repsahdus taas iskee. Miehet räväköillä kommenteillaan hiljentävä Iida Leppäviita. Kansalaissodan tapahtumien katkeroittama muurari ja pääluottamusmies Pekka Kaislalampi. Sitkeä lapiomies ja luottotyöntekijä Aukusti Kivikko. Henkilökaarti on laaja, tarvitaanhan sitä porukkaa kerrostaloa tekemään.

Rakennustyön rinnalla seurataan Joensivun omaa elämää, joka rypee samanlaisessa liejussa kuin Mammonalinnan perustusten hankaluuksia aiheuttavat pilarimontut. Avioliitto on päättymässä miehen tekemän virheen vuoksi, ja itsesyytöksissä ja epäonnistumisen tunteessa riittää sulattelemista. Minä tapaan kirjallisestikin viihtyä hyvin ihan sellaisten tavallisten suomalaisten miesten seurassa, eikä Joensivu tehnyt poikkeusta.

Ja kyllähän mielenkiintoista kerrottavaa löytyy siitä itsensä talon rakentamisestakin. Työmaan vilske välittyy tekstistä, kun repsikat sekoittavat laastipaljuja, lautapoikaa huudellaan tuomaan tavaraa ja eri ammattiryhmät huhkivat urakoissaan yrittäen ehtiä toistensa alta pois. Välillä tosin istutaan lakossa ja saadaan siinä sivussa kerrontaan mukaan vähän työväenliikettäkin.

Hienon työn tekevä Kai Lehtinen on ollut loistovalinta äänikirjan lukijaksi. Hän tavoittaa juuri sopivalla äänenmuuntelullaan ja eläytymisellään hyvin kaikki ne tarinan erilaiset persoonat. Tämä ensimmäinen Päätaloni kyllä vakuutti siitä että täytyy sitä Iijoki-sarjaakin joskus kokeilla kunhan ehtii. Tässä ei nyt tainnut ihan niin pikkutarkkaa kerrontaa vielä olla kuin jatkossa on luvassa, mutta enköhän minä Kallen mukana pysty kiinnostumaan ihan mistä vain.

Kustantaja Gummerus 2008 (alkuteos 1958), 18 h 44 min

Lyhyesti Hiekkapellosta, Sinisalosta ja Le Guinista

Miniminiarviot parista luetusta ja yhdestä kuunnellusta. Hyviä kirjoja kaikki ja ansaitsisivat pidemmätkin tekstit mutta nyt täytyy laittaa bloggauksen käyntiin potkiminen edelle. :)

Kati Hiekkapelto: Kolibri

Jugoslavian unkarilainen, lapsena Suomeen muuttanut Anna Fekete aloittaa työt rikostutkijana vanhassa kotikaupungissaan. Ura saa turhankin vauhdikkaan alun, kun nuori nainen surmataan lenkkipolulla raa'alla tavalla ja kurditytön hätääntynyt puhelu herättää epäilyksen kunniaväkivallasta. Lisähaastetta asioiden selvittämiseen tuo työpari Esko, joka on ihan ehta rasisti.

Toimiva paketti! Juoni vetää, ja Annan seuraan liityn mielelläni uudelleenkin sarjan muissa osissa. Turvapaikanhakijoitakin kirjassa käsitellään, joten se on nyt jopa ajankohtaisempi kuin ilmestyessään.

Ensimmäinen lause: Sinä yönä Nukku-Matti toimi Gestapon kätyrinä.

Kustantaja Otava 2013, 337 s.

Johanna Sinisalo: Enkelten verta (äänikirja)

On sanottu, että ihmisillä on jäljellä nelisen vuotta elinaikaa jos mehiläiset katoavat maailmasta. Enkelten verta sijoittuu lähitulevaisuuteen, jossa tämä uhkakuva alkaa hiipiä lähemmäksi kun pesäautiot leviävät ympäri maailmaa ja pölyttäjien puute käynnistää ruokakriisejä. Paitsi mehiläisistä, niiden kauneudesta ja myyttisyydestä, kirja kertoo isien ja poikien ketjusta jossa aatemaailmat törmäävät. Suhtautumista eläimiin pohditaan paljon. Enkelten verta on hätkäyttävä, huolestuttava ja ajattelemaan laittava, ja toimii hienosti myös Jukka Peltolan lukemana äänikirjana.

Kustantaja Teos/BTJ 2011, 7 h 39 min


Ursula K. Le Guin: Sisämeren kalastaja

Scifinovelleja eräältä alan mestarilta. Osa alkupään tarinoista meni kyllä vähän ohikin jäämättä mieleen, eikä kokonaisuus säväyttänyt samalla tavalla kuin aiemmin lukemani kokoelma Pimeälipas, mutta kyllä tästäkin ihailtavaa löytyi. Kirjassa on monenlaisia maailmoja joiden erilaisten yhteiskuntajärjestysten ja tapojen tutkailu Le Guinia tuntuu kiinnostavan - ja lukijaa tietysti myös.

Mieluisinta luettavaa olivat Kerastiini, tarina tiukasta kastijaosta, lain rikkomisesta ja soittimesta jonka ääntä elävä korva ei voi kuulla, sekä kokoelman kolme viimeistä ja pisintä novellia, jotka sijoittuvat kirjailijan muusta tuotannosta tunnettujen hainilaisten pariin ja liikkuvat saman aiheen, uuden mullistavan avaruusmatkailumetodin liepeillä. (Mikähän muuten on Le Guinin alkukielinen termi jurttaukselle? Käännös ei mielestäni kuulosta yhtään siltä mitä sana tarkoittaa.) Pääsin taas pyristelemään vähän kauemmaksi aiemmasta avaruusscifiallergiastani. Ihmisistähän nuokin tarinat kertovat. Le Guinin johdanto Olla lukematta tieteiskirjallisuutta oli sekin kiinnostavaa luettavaa.

Englanninkielinen alkuteos: A Fisherman of the Inland Sea (1994)


Suomentanut Jyrki Iivonen

Kustantaja Portti-kirjat 2002, 4. painos, 283 s.

Pikakommentteja kesälukemisista

Bloggausta odottavien kirjojen jono on venynyt jo sen verran pitkäksi että nyt täytyy vähän purkaa ruuhkaa! Tällaistakin olen siis kesän aikana lukenut (ja kuunnellut):

Jorma Kurvinen: Susikoira Roi ja karkulainen

Juhannukseksi vuokrattu mökki oli enemmänkin talo, josta löytyi myös muutaman hyllymetrin kokoinen monipuolinen kokoelma luettavaa. Sieltä osui käsiin viimeiseksi jäänyt Susikoira Roi -kirja, joka on kirjoitettu useamman vuoden sen jälkeen kun itse näitä tapasin lukea. Ihan ykkössuosikkisarja tämä ei ollut mutta hyvin muistan näiden parissa viihtyneeni, ja rohkaisin siis mieleni ja palasin nuoruusvuosieni lukukokemuksiin. :)

Tomi ja Roi kavereineen eivät saa joulurauhaa ennen kuin kotoaan karannut teinityttö on löydetty. Vaarallinen vankikarkurikin pitäisi saada kiinni, ja Roihan toki hoitaa asiat kuntoon. Kyllähän tämän parissa hetken viihtyi, vaikka moni asia myös nyppi, kuten epäluontevat sanat ja ilmaisut, Tomin jostain yhtäkkiä ilmaantuvat mukasyvälliset välipohdinnat ja karkaamisen aiheuttaneen riidan hölmö syy, joka oli olevinaan suurikin skandaali. Ei siis mikään erityisen ihastuttavan nostalginen kokemus, mutta siitä silti pisteet Kurviselle, että on hän varmaan saanut useita poikia(kin) houkutelluksi kirjojen pariin.

Ensimmäinen lause: Muutama päivä ennen joulua kolme poikaa, iältään noin neljätoista-seitsemäntoistavuotiaita, ajoi polkupyörillä ruohottunutta, lumetonta pikkutietä kohti joenrantaa.

Kustantaja Otava 2002, 158 s.

Antoine de Saint-Exupéry: Pikku Prinssi

Toinen löytö samaisesta mökkihyllystä. Olen lukenut tämän joitakin vuosia sitten englanniksi (hieman hölmöä sinänsä lukea ranskalaista kirjaa englanninkielisenä käännöksenä kun suomenkielinenkin olisi tarjolla, mutta sattuipa päätymään käsiini) ja nyt ajattelin virkistää muistiani. Onhan tämä omalaatuinen pikku kirja aika ihana ja klassikkomaineensa ansainnut! Erityisesti ihastuin tällä uusintakierroksella yksityiskohtaan jota en ollenkaan muistanut, nimittäin elefanttia sulattavaa boa-käärmettä esittävään piirrokseen, jota tylsät isot ihmiset eivät ollenkaan osaa tulkita. Sitä voisi vaikka käyttää joskus itsekin ihmisten testaamiseen! :D

Ensimmäinen lause: Ollessani kuusivuotias näin kerran hienon kuvan eräässä kirjassa, jonka nimi oli "Aarniometsän tarinoita".

Ranskankielinen alkuteos: Le petit prince (1943)

Kustantaja WSOY 1997, 22. painos (1. painos 1951), suom. Irma Packalén, 95 s.

Jules Verne: Around the World in 80 Days

Ranskalaisten kirjojen lukeminen englanniksi näyttää vainoavan tätä postausta. :) Tämä päätyi luettavaksi oltuaan valmiina lukulaitteessani, ja onkin ensimmäinen lukemani e-kirja. Lukeminen kesti aika kauan koska jaksoin yleensä edetä vain luvun kerrallaan, mutta se johtui uskoakseni enemmän tekstistä itsestään kuin formaatista. Asiaa täytyy testata lukemalla sähköisesti jotain oikein koukuttavaa! Muuten sähkökirjan lukeminen oli ihan mukava kokemus.

Itse kirja ei herättänyt erityisen intohimoisia tunteita mihinkään suuntaan, pitkälti siksi ettei kukaan henkilöistä erityisesti kiinnostanut. Tulipa luettua. Maailman ympäri matkustamisen ajatus tosin jaksaa aina kiehtoa! Montakohan päivää se nykyään vaatisi junia ja laivoja käyttäen?

Piste 1800-luvun kirjat -haasteeseen.

Ensimmäinen lause: Mr. Phileas Fogg lived, in 1872, at No. 7, Saville Row, Burlington Gardens, the house in which Sheridan died in 1814.

Ranskankielinen alkuteos: Le tour du monde en 80 jours (1872)

Kustantaja The Pennsylvania State University 2001, ei tietoa kääntäjästä, 198 s.

Anna-Leena Härkönen: Mikkihiirihelvetti ja muita kirjoituksia (äänikirja)

Anna-Leena Härkösen tuotanto kuuluu niihin, joita olen pitkään kierrellyt - voisi toisaalta kokeillakin, mutta niin tosissaan ei kiinnosta että uhraisin arvokasta tilaa täpötäydeltä lukulistaltani. Mutta kuten olen aiemminkin todennut, äänikirjoissa on sen verran rajallinen valikoima että työmatkaviihdykkeeksi saattaa helposti päätyä sellaistakin mitä en muuten ehtisi lukemaan. En olekaan pitkään aikaan kuunnellut muuta kuin musiikkia kun ei kiinnostavia kirjoja ole tuntunut löytyvän, mutta kävinpä vaihteeksi tutkimassa kirjaston valikoimaa ja valinta osui Härkösen kolumnikokoelmaan.

Viihdyinkin kyllä hyvin kuunnellen juttuja Euro Disney -vierailusta, täipaniikista ja remonttimiesriippuvuudesta, mutta täytyy myöntää että silmäillessäni nyt luetteloa kolumnien nimistä, en juurikaan muista mistä kussakin oli kyse. Voi kyllä johtua siitäkin, että asiat tuntuvat yleensä ottaen uppoavan päähäni paremmin nähtyinä kuin kuultuina. Muistelen kuitenkin kuulleeni muutamia virkistäviä ja oivaltavia ajatuksia, vaikka en juuri nyt muistakaan mitä ne olivat. ;) Ei kiitos näytti olevan myös tarjolla äänikirjana, voinpa hakea senkin loman jälkeen kuunneltavaksi.

Kaija Kärkinen, jonka lauluäänestäkin pidän, osoittautui lukijanakin miellyttäväksi kuunneltavaksi.

Ulkoasu: Pirteät värit yleensä saavat multa kehuja, ja niin nytkin.


Kustantaja Otava 2013, lukija Kaija Kärkinen, 1 h 58 min

Terry Pratchett: Johan riitti!

Kuulemieni huhujen mukaisesti Kiekkomaailma-sarja alkaa tässä kolmannessa osassaan kerätä entistä paremmin vauhtia, sisältöä ja jäntevämpää juonta.

Johan riitti! tutustuttaa lukijan Muori Säävirkku -nimiseen kipakkaan tuppukylän noitaan. Kylään saapuu kuolemaa tekevä velho, joka aikoo siirtää voimansa perinteen mukaisesti juuri syntymässä olevalle kahdeksannen pojan kahdeksannelle pojalle - jonka vähän liian myöhään havaitaankin olevan tyttö. No, kukaanhan ei ole koskaan kuullutkaan tyttövelhosta, sehän on täysin mahdoton ajatuskin, kuten velhojen perimätieto kertoo. Tai kertoisi, mikäli kukaan olisi koskaan tullut ajatelleeksi moista hömpötystä. Muori yrittää koulia Eskarinasta tuiki tavallista noitaa, mutta kun magia meinaa lähteä lapasesta, ei auta kuin lähteä kolkuttelemaan velhojen oppilaitoksen Näkymättömän Yliopiston portteja.

Kirja oli tosiaan aiempia osia selkeämpi ja siksi entistä helppolukuisempi. Pratchettin huumorin olinkin jo todennut toimivaksi. Tällä kertaa esimerkiksi hihitin vedet silmissä (luettuani kirjaa illalla jokseenkin väsyksissä) Muorin säntäillessä pitkin metsäpolkua yrittäessään käynnistää lainaamansa vanhaa luudanrämää joka vaati mäkilähtöä. Joo, ei kuulosta ollenkaan niin hauskalta tässä mainittuna.

Ensimmäinen lause: Tämä on tarina magiasta, siitä minne se menee ja, mikä kenties tärkeämpää, siitä mistä se tulee ja miksi, vaikka tarina ei väitäkään vastaavansa edes yhteen noista kysymyksistä, saati sitten niihin kaikkiin.

Englanninkielinen alkuteos: Equal Rites (1987)

Ulkoasu: Varsin pratchettmainen, kuten aikaisemmissakin. Kannen kuva: Josh Kirby.

Kustantaja Karisto 2001, suom. Marja Sinkkonen, 253 s.
 

Mia Vänskä: Saattaja (äänikirja)

Nelikymppinen Lilja päättää muuttaa avioeron jälkeen Helsingistä takaisin kotiseudulleen Keski-Suomeen. Sattumalta myyntiin tulee juuri hänen lapsuudenkotinsa, jossa hän ei ole käynyt pariinkymmeneen vuoteen. Lilja asettuu taloksi, mutta saman tien alkaa ilmetä omituisia pikkujuttuja: kellarin varastohuoneen lattialle ilmestyy yhä uudelleen selittämätön lätäkkö, valot palavat vaikka Lilja on varma että sammutti ne... Ja miksi Lilja ei millään muista, mihin tuota kellarin huonetta käytettiin hänen lapsuudessaan? Entä miksi hänen äitinsä näyttää niin varautuneelta näiden asioiden tullessa puheeksi?

Hyvä ja toimiva kotimainen kauhukirja oli ilahduttava tuttavuus. Vänskä yhdistää kauhuelementit hienosti metsään ja vanhoihin myytteihin, ja tapahtumat sulautuvat suomalaiseen maisemaan jopa yllättävänkin sujuvasti. Jännityksen kasvattamiseen käytetyt seikat ovat enimmäkseen niitä perinteisiä: itsestään liikkuvia esineitä, tumma hahmo peilissä. Kai niitä voisi kliseisiksikin sanoa, mutta mitäs väliä, kun ne kerran edelleen toimivat. Enin jännitys laukesi kun selvisi mistä on kyse, mikä tapahtui muistaakseni puolen välin paikkeilla, mutta myytit kyllä kantoivat tarinan loppuun. Jos esikoinen on tällainen, niin odotan kyllä suurella mielenkiinnolla tulevia kauhistuksen hetkiä Vänskän tuotannon parissa!

Äänikirjanakin Saattaja toimi hyvin. Lukijana on todella miellyttävä-ääninen Leena Pöysti, josta on tullut suosikkini jo parin aiemman kokemuksen perusteella.

Ulkoasu: Kansi kauas talon alle ulottuvine juurineen on erittäin onnistunut! Sama kuva esiintyy myös äänikirjan kannessa. Alkup. kannen suunn.: Jussi S. Karjalainen.

Kustantaja Atena & BTJ 2012 (painetun julk. Atena 2011), lukija Leena Pöysti, 8 h 33 min

Åsa Larsson: Sudentaival (äänikirja)

Ensimmäinen Rebecka Martinsson -dekkari Aurinkomyrsky ei ollut kohdallani mikään napakymppi, ja Sudentaival tulikin valittua äänikirjahyllystä vähän "paremman puutteessa" -henkisesti. Vaikka alku vieläkin hieman kangerteli, kokemus oli lopulta huomattavasti positiivisempi ja taisin jäädä vähän koukkuunkin.

Kiirunalaispappi Mildred Nilsson on ristiriitaisia tunteita herättävä voimakas persoona. Hänellä on paljon ystäviä, mutta myös vihamiehiä; metsästäjiä jotka eivät sulata hänen toimiaan kirkon mailla asuvan suden suojelemiseksi, miehiä joiden vaimot ovat saaneet turvapaikan pappilasta lähdettyään kotoa, kollega joka ei hyväksy naispappeutta eikä sitä että Mildred sekoittaa kirkon asioihin jotka eivät sille kuulu. Mutta kenen viha riittää Mildredin veriseksi hakkaamiseen ja urkuparvelle hirttämiseen?

Toisinaan Larssonin kielikuvat ja kuvailut tuntuvat häiritsevän väkinäisiltä. Uteliaisuus kiipeää ikkunasta sisään ja leviää Rebeckan sisälle, vai miten se nyt meni, ja yhden etusormi kysyy toisen kämmenselältä, oletko vielä siinä. Äh. Turhan koukeroista. Vastaavat vaivasivat Aurinkomyrskynkin kohdalla, mutta nyt löysin kirjoitustyylistä myös juttuja, joista pidin paljon. Kuten sen, miten Larsson laittaa henkilönsä tekemään toisistaan ihan pieniä, mutta paljonpuhuvia huomiota. Ja sen, miten murhan tutkinnassa esiin tulevat asiat päästävät lukijan katsomaan koko pienen pohjoisen yhteisön läpi, paljastavat henkilöiden keskinäiset suhteet, yhteisen elämän ja historian.

Eniten taisin tässä pitää juuri tuosta kylän henkilögalleriasta, siitä kuinka ihmisten vuorovaikutuksesta, vanhoista tuskista ja tuoreemmista kaunoista lopulta muotoutui motiivi murhaan. Muistoissa ja takaumissa elävä Mildred itse on myös onnistunut hahmo, jonka ristiriitaisuus ei jätä lukijaakaan ulkopuolelle. Välillä nyökyttelin mielessäni: niin, olet aivan oikeassa, välillä taas ajattelin että tuo nainen on aivan mahdoton.

Rebeckan suhteen en ole vielä päässyt ajatuksistani selville. Ei hän vieläkään tunnu niin kiinnostavalta että hänen vuokseen sarjaa jatkaisin, mutta muiden asioiden vuoksi aion niin tehdä. Aurinkomyrskystä kirjoittaessani parikin henkilöä kommentoi tympääntyneensä Rebeckan traumoihin, ja voin hyvin kuvitella sanovani jossain vaiheessa samaa. Ehkä parasta siis hieman säännöstellä sarjassa etenemistä.

Äänikirjana tämä on onnistuneempi kuin edeltäjänsä. Marjaana Maijala on lukijana aavistuksen verran vaisu, mutta hyvä kuitenkin.

Ruotsinkielinen alkuteos: Det blod som spillts (2004)

Ulkoasu: Kansi ei oikein herätä tunteita suuntaan eikä toiseen. Kelpaa. Alkup. kansi: Timo Numminen.

Kustantaja Otava 2006 (painettu julk. 2006), lukija Marjaana Maijala, suom. Katriina Savolainen, 12 h

Taavi Soininvaara: Valkoinen kääpiö (äänikirja)

Leo Kara -sarjan päätösosassa selviää monta kohtaloa: Kati Soisalon ja Vilma-tyttären, Jukka Ukkolan, Betha Gilmartinin, Manasin, Andrei Rostovin, Mundus Novuksen... Lopulta Karakin saa tietää perheestään koko totuuden.

Sarjan mittakaava on kyllä niin huikea, sisältäen ties mitä henkilökohtaisista traumaattisista kokemuksista kansainväliseen politiikkaan, vakoiluun ja avaruuden valloitukseen, että on pakko ihailla Soininvaaran aikaansaannosta. Ei tällaista ihan kuka sattuu saisi kasaan.

Loppuratkaisu onnistui yllättämään useammankin henkilön osalta, ja joissakin tapauksissa sympatiani kääntyivät tahoille, joista en aiemmin olisi sitä osannut odottaa. Toisaalta ihan kaikki paha ei saa palkkaansa. Kaiken kaikkiaan sarja oli erittäin viihdyttävä ja vauhdikas kokemus, joka myös avasi silmiä useallekin asialle.

Aiemmista osista poiketen tämän lukijana toimi Kari Ketonen. Ensin Ketosen ääni, joka vaikutti tasaisuudessaan vähän turhankin apaattiselta, häiritsi jonkin aikaa, mutta totuinpa taas siihenkin.

Ulkoasu: Edellisten osien kohdalla jo jotain mutisin näistä äänikirjakansista... Eivätpä sarjan kannet muutenkaan erityisen persoonallisia ole, mikä kyllä taitaa olla genressä yleistä. Ei tietoa suunnittelijasta.

Kustantaja Otava 2012 (alkuperäisteos 2012), lukija Kari Ketonen, 13 h 1 min

Taavi Soininvaara: Pakonopeus & Punainen jättiläinen (äänikirjat)

Leo Kara -trillerisarjan osat kaksi ja kolme jatkavat siitä, mihin Kriittinen tiheys jäi. YK:n huume- ja rikostoimistossa työskentelevä Kara jäljittää salaperäistä ja vaikutusvaltaista Mundus Novus -järjestöä jolla oli jotain tekemistä myös hänen perheelleen kaksikymmentä vuotta aiemmin tapahtuneen tragedian kanssa, samalla kun Kati Soisalo etsii kaapattua tytärtään. Kuvioon sekoittuu entistä tiiviimmin ihmiskauppaa, avaruustekniikkaa, KGB:n salattuja suomalaisavustajia sekä yksi tuntemaan kykynemätön kirgisialainen tappaja, eikä siinä vielä kaikki. Tarinan juonteita on varmasti jonkun makuun liikaakin, mutta paketti pysyy hyvin kasassa.

Viihdyn epätäydellisten päähenkilöiden seurassa ja muustakin kaartista löytyy mielenkiintoisia tapauksia, kuten Soisalon ex-mies ja KRP:n apulaispäällikkö Jukka Ukkola, joka on käsittämättömässä häikäilemättömyydessään varsin onnistunut pahis.

Kovaa siis mennään ja kyyti on sekä hengästyttävää että viihdyttävää, mutta myös järkyttävää koska kaikki ei suinkaan ole kirjailijan mielikuvituksen tuotetta - ikävä kyllä ei varsinkaan ihmiskauppa. Todennäköisesti se ulottuu oikeastikin lähemmäs kuin uskallan arvatakaan.

Sarjan viimeinen osa on varauksessa ja päätyy kuunneltavaksi lähitulevaisuudessa, mikä onkin erinomainen juttu sillä moni asia odottaa ratkaisuaan ja Punainen jättiläinen vielä päättyi cliffhangeriin... Äänikirjoina nämä toimivat todella hyvin ja Lauri Kortelaisen luenta on laatutyötä!

Ulkoasu: Lievästi mielikuvituksettoman tuntuista lätkäistä äänikirjan kanteen kuva alkuperäisteoksen kannesta... Olisihan noita voinut sen verran muokata että olisi saatu äänikirjoillekin "oikeat" kansikuvat. Ei tietoa suunnittelijasta.

Kustantaja Otava 2010 & 2011 (alkuperäisteokset myös 2010 & 2011), lukija Lauri Kortelainen, 13h 30min & 13h 20min