Kaksi tytärtä, toinen sairas, toinen tuntee jäävänsä äidin rakkautta vaille.
Meri ja Irlannin rantakalliot.
Vanha tarina hyljenaisesta, jonka mies houkuttelee rantaan, ottaa vaimokseen ja piilottaa hylkeennahan ettei nainen voi palata mereen...
Iso talo erikoisine stukkokoristeineen,
säröisiä posliiniastioita, joiden viat paljastavat esineen sielun.
On nainen, joka palaa kiertolaisten leiristä kulkumiehensä luota ennen sarastusta, tuoksuen savulta ja mereltä,
hylkeennahkainen leninki, helmassa simpukankuoria...
Äiti ei koskaan viihtynyt sisätiloissa. Hän oli kiertolainen, nuori kulkijanainen joka oli nainut rikkaan miehen. Hänen nimensä oli Agatha Sheehy. En tiedä hänen tyttönimeään. Hänen tarinansa on täynnä aukkoja.
Jäin tarinaan kiinni jo näillä ensimmäisillä riveillä, enkä ollut lukenut montakaan sivua kun mieleen tuli kuvaus "elinvoimainen". Voimaa tässä todella on. Alkuvoimaa, joka kumpuaa jostain Irlannin myyteistä, sateesta ja surumielisyydestä. Tapahtumat ulottuvat 1960-luvulta -80-luvun alkuun, mutta olin niin meren, hyljenaisten ja kiertolaisten vankkureiden lumoissa että sijoitin tarinan mielessäni jatkuvasti jonnekin paljon kauemmas, ja hätkähdin aina jonkun matkustaessa bussilla tai puhuessa puhelimeen.
En taitaisi tietää koko kirjasta mitään, ellei Leena Lumi olisi tästä kertonut, ja monessa yhteydessä muutenkin suositellut. Toivon, että kirjaan tarttuu vielä moni muukin. Lähde siis Clodaghin matkaan, nuotion savuun ja vankkureiden keinuntaan, kuulemaan tarinaa levottomuudesta joka periytyi äidiltä tyttärelle...
Ensimmäinen lause: Äiti ei koskaan viihtynyt sisätiloissa.
Englanninkielinen alkuteos: The Nature of Water and Air (2001)
Ulkoasu: Meren ja ylvään rannan kohtaaminen jatkuu selkämykseen ja takakanteenkin - voisiko parempaa tälle kirjalle olla! Kansi: Ville Laihonen, taitto: DTP Sisko Honkala.
Kustantaja Avain 2004, suom. Sari Karhulahti, 351 s.
