keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Maria Turtschaninoff: Helsingin alla

Kahdeksasluokkalainen Alva viihtyy ilman ystäviä, tarkkailee ympäristöään muistaen yksityiskohdat valokuvantarkasti ja haluaa aina tietää pakoreitit epämääräisen pelkonsa vuoksi. Hänen kolmesta ensimmäisestä elinvuodestaan ei tiedetä mitään. Sitten hän tapaa Niden, joka lupaa viedä Alvan sinne minne tämä todella kuuluu: Alistadiin Helsingin alle. Sinne päätyy myös Alvaan ihastunut rinnakkaisluokkalainen Joel, joka näkee Alvan ja Niden kummallisen katoamisen maan alle.

Jostain olin kehittänyt sellaisen käsityksen että tämä olisi enemmän uuskummaan vivahtava, ja runsas kansaperinteen hahmojen esiintyminen tuli yllätyksenä. Mutta ei huonona ollenkaan! Turtschaninoff käyttää kyseisiä hahmoja mukavan raikkaasti. Vetehisen ratsu varsinkin oli mielenkiintoinen tuttavuus. Kirjan luettuani vierastan kyllä vähän käännöksen Alistadi-nimitystä, joka on turhan slangimainen sopiakseen paikan henkeen. Alkutekstissä käytössä on kai (?) kirjan nimenäkin toimiva Underfors, jota toki on aika mahdotonta suoraan kääntää.

Dialogi tuntui aluksi vähän tönköltä, mutta taisi siitä ennen pitkää sujuvoitua koska en ainakaan muista sen enää häirinneen. Esimerkkinä kuitenkin repliikki sivulta 120: Nide tivaa syytä Alvan kauhistuneeseen ilmeeseen, mihin tämä vastaa: "Muuan muistikuva... Minä säikähdin." Kuka, teini-ikäinen varsinkaan, muka käyttää puhekielessä ilmaisua "muuan muistikuva"? Joelin juttelu kaverinsa kanssa sitten taas oli vähän turhankin rempseää. Mutta tosiaan, homma kyllä muuttui luontevammaksi kirjan edetessä.

Tarina rullaa mukavasti eteenpäin ilman suvantokohtia, ja matkan varrella tulee vastaan monenlaisia kiinnostavia yksityiskohtia. Tapahtumapaikatkin osoittautuvat huomattavasti monipuolisemmiksi kuin urbaanin ensivaikutelman perusteella voisi ajatella. Lukiessani pidin tästä aika paljonkin, mutta nyt kun aikaa on kulunut runsas viikko, huomaan kyllä että kirjan lumo on jo ehtinyt jossain määrin haalistua mielestäni. Ei siis ikimuistoinen kokemus, mutta kyllä tämä hyvä kirja on!

Ensimmäinen lause: Niin monta sataa vuotta sitten, ettei kukaan enää pysy laskuissa mukana, eli rauhallinen kansa kultaisella aavikolla, missä taatelit kasvavat.

Ruotsinkielinen alkuteos: Underfors (2010)

Ulkoasu: Hieno! Näyttävä kansi, komeat sisäkannet, kivat fontit ja paperilaatukin tuntuu erityisen mukavalta sormien alla. Kansi: Ea Söderberg, kannen kuvat: Rodeo.fi/Juha Tuomi & Istockphoto, ulkoasun suunn.: Saara Niinikoski.

Suomentanut Marja Kyrö

Kustantaja Tammi 2012, 492 s.

lauantai 1. marraskuuta 2014

Mervi Heikkilä & Jussi Matilainen: Kummajaisten kylä

Korpikylässä tapahtuu monenlaisia kummallisia juttuja, joissa kylän viitos-kuutosluokkalaisilla riittää tutkittavaa ja mietittävää. Vanhat tarinat kertovat kummituskoirasta, erään talon ullakolla näyttää roikkuvan hirtettyjä ruumiita, ja hieman erikoislaatuisen Hukkas-Jalon yölliset vierailut metsikön muinaishaudalla nyt ainakin ovat epäilyttäviä! Joillekin mysteereille löytyy luonnollinen selitys, toisille ei.

Kummajaisten kylä koostuu joukosta lyhyitä kertomuksia, joissa kussakin käsitellään yksi kummastuttava tapaus. Sujuva teksti on helppolukuista mutta ei liian yksinkertaista, ja sopii siksi mainiosti luettavaksi niin isommille lapsille kuin varhaisnuorillekin, ja mikä ettei vähän vanhemmillekin! :) Jännitystäkin on tarjolla juuri sopivasti, ja siinä sivussa monenlaisia nuorten päähenkilöiden arkielämää koskettavia asioita, kuten ihastumisia, koulunkäyntiä, uusperheongelmia ja ystävyyttä pikkuisen riidellenkin.

Miranda Koskisen kevyesti karmiva mustavalkokuvitus on kirjassa ihan kotonaan. Jos ei ihan nyt täksi pyhäinpäivä-/halloweenviikonlopuksi ole kirjaa käsillä niin kannattaa pitää mielessä muiden pimeiden iltojen kummitusjuttujen tarpeeseen. :)

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta!

Ulkoasu: Kirja on kivan mallinen ja värinenkin! Kuvitus: Miranda Koskinen

Kustantaja Haamu 2014, 139 s.