Jayne Anne Phillips: Kiuru ja Termiitti

Korean sodan kaaoksessa vuonna 1950 nuori korpraali Robert Leavitt, tuore aviomies ja tuleva isä, joutuu omien väijytykseen johdattaessaan pakolaisia turvaan. Yhdeksän vuotta myöhemmin Leavittin Termiitiksi kutsuttu poika, joka ei pysty kävelemään eikä puhumaan, elää länsi-virginialaisessa pikkukaupungissa isosisarpuolensa Kiurun ja heidän Nonni-tätinsä kanssa. Kaikki neljä kertovat tarinaa vuorotellen, ja puheissa ja ajatuksissa elää mukana myös lasten äiti Lola.

Kiurun ja Termiitin elämän käännekohdaksi muodostuu kotikaupungin valtaava suuri tulva, jonka aikana menneet selviävät ja tulevaisuus saa uuden suunnan.

Lukukokemukseni oli vähän ristiriitainen. Välillä kirja ehti jo haukotuttaakin, mutta lopulta sain silti todeta sen olevan hieno. Jokaisella henkilöllä on oma kertojanäänensä. Leavittin osuuksissa sodan sekasortoisuus vyöryy päälle, Termiitti kokee maailman erityisesti äänten kautta. Salaperäisestä, tyhjästä ilmestyvästä sosiaalityöntekijästä olisin mielelläni lukenut enemmän ja samanlaisia kommentteja olen lukenut muualtakin!

Ensimmäinen lause: Hänet laivattiin miehitettyyn Japaniin joulukuussa -49, lapsenalku oli nypykänkokoinen siemen Lolan sisällä.

Englanninkielinen alkuteos: Lark and Termite (2009)

Kustantaja Tammi 2009, suom. Kersti Juva, 314 s.

Joel Haahtela: Perhoskerääjä

Kirjan kertoja, nimettömäksi jäävä helsinkiläismies, saa perinnön Suomessa asuneelta saksalaiselta, Henri Ruzickalta, josta hän ei ole koskaan kuullut. Perintöön kuuluu syrjäinen, villiintyneen puutarhan ympäröimä talo, josta löytyy valtava perhoskokoelma. Kertoja löytää myös muutamia, harvoja vihjeitä joiden perusteella hän lähtee Eurooppaan seuraamaan Ruzickan kymmeniä vuosia vanhoja jälkiä.

Jokin kielessä ja tunnelmassa toi mieleeni Makinelta lukemani kirjat, Maan ja taivaan ja Veran. Kaunista, herkkää, tyylikästä, vähän unenomaisen utuista.

Ensimmäinen lause: Huhtikuun kolmantena päivänä vuonna 1991 sain kirjeen, jossa ilmoitettiin, että olin saanut perinnön.

Kustantaja Otava 2006, 2. painos, 189 s.

Thomas H. Cook: Chathamin koulun tapaus

Chathamin pikkukaupungin koulussa aloittaa vuonna 1926 kuvaamataidon opettajana salaperäinen, kaunis neiti Channing. Hän rakastuu sodassa vammautuneeseen kirjallisuudenopettajaan herra Reediin, ja heidän sopimaton salainen suhteensa johtaa lopulta tregediaan jota Chathamissa ei koskaan unohdeta. Koko totuuden tapahtumista tietää kuitenkin vain kirjan kertoja, koulun rehtorin poika Henry, joka muistelee noita kauan sitten tuntemiaan ihmisiä viitisenkymmentä vuotta myöhemmin.

Juoni on hyvä, mutta toteutus vähän tökkii. Kerronta on turhan hidastempoista; joitakin asioita olisi voinut jättää poiskin, tai ainakin olla palaamatta samoihin tapahtumiin useampaan kertaan. Toistuvista samantyylisistä tuleviin tapahtumiin viittaamisista tuli myös vähän jankkaava tunne. Uskon, että mainittu lopun tragedia olisi tuntunut vahvemmalta jos se olisi tullut yllätyksenä, nyt jatkuvat etukäteisvihjailut laimensivat sitä jonkin verran.

Ei kirja näistä marinoista huolimatta ole missään tapauksessa huono. Juoni on hyvä, kuten jo sanoin. Mutta pidin paljon Cookilta aiemmin lukemastani Yön säännöistä, ja sen jäljiltä odotin tältäkin enemmän.

Ensimmäinen lause: Isälläni oli eräs suosikkilause.

Englanninkielinen alkuteos: The Chatham School Affair (1996)

Kustantaja LIKE, suom. Katja Kallio, 349 s.

Ernest Hemingway: Vanhus ja meri

Vanha kalastaja on ollut jo kahdeksankymmentäneljä päivää ilman saalista. Seuraavan päivän aamuna hän tuntee itsensä onnekkaaksi, lähtee kauas ulapalle ja saakin koukkuunsa kalan - suurimman koskaan näkemänsä miekkakalan joka ei antaudu suosiolla vaan aloittaa pitkän uuvutustaistelun vanhusta vastaan.

Hemingwayn tekstiä on kehuttu siitä että rivien välissä sanotaan paljon, ja kertomus kasvaakin paljon näennäistä yksinkertaisuuttaan suuremmaksi. Karua, vähäeleistä kerrontaa ilman turhia selittelyjä, ja sellaisena vaikuttavaa. Tämä lukemani kappale oli kirjastosta peräisin mutta aion hankkia kirjan omaankin hyllyyni, sillä tahdon palata vanhuksen veneeseen vielä.

Ensimmäinen lause: Hän oli vanha mies ja kalasteli yksinään soutuveneellä Golfvirrassa.

Englanninkielinen alkuteos: The Old Man and The Sea (1952)

Kustantaja Tammi 2004, 22. painos, suom. Tauno Tainio, 133 s.

Roald Dahl: Nahka ja muita novelleja

En tiedä kuinka näitä novelleja kuvailisin, joten lainaan takakantta: "Mustan huumorin mestarin kymmenen tarinaa, jokaisessa karmiva yllätys." Lukukokemus oli oudohko sekoitus nautintoa enimmäkseen sujuvasta tekstistä, ärtymystä käännökseen kuitenkin pujahtaneista kirjoitusvirheistä, uteliaisuutta siitä mitä Dahl seuraavassa tarinassa on keksinyt ja vastenmielisyyttä ja puistatuksia joidenkin novellien sisällön vuoksi.

Suosikkini: Äänikone, jossa kuunnellaan kuinka kukat kirkuvat kun vartta katkaistaan, myöhästymisneuroottisesta vaimosta ja tahallaan hidastelevasta miehestä kertova Tie taivaaseen sekä niminovelli Nahka, jossa köyhä vanha mies saa tietää selkäänsä tatuoidun maalauksen olevan omaisuuden arvoinen. Ensinmainittu todennäköisesti kummittelee mielessäni kun seuraavan kerran lähestyn jotain kasvia teräaseen kanssa.

Kustantaja Otava 2007 , suom. Pentti Saarikoski, 205 s.

Novellit aiemmin julkaistu kokoelmissa Rakkaani, kyyhkyläiseni (1961) ja Joku kaltaisesi (1970), niihin novellit valikoitu kokoelmista Someone Like You (1953) ja Kiss Kiss (1960).

L. M. Montgomery: Anna ystävämme

Kun nimi Montgomery alkoi joskus alkukesällä putkahdella esiin useassa blogissa nostalgisen ihastelun kera, olin jokseenkin pihalla. :) Kun oikein pinnistelin muistiani, totesin että kai joskus olen kuullut Anna-kirjoista, mutta siinä se. Ilmeisesti Montgomeryn kirjoja olisi "kuulunut" lukea silloin kun kävin läpi kirjaston koko hevoskirjavalikoimaa, Neiti Etsiviä, Enid Blytoneita, Tarzaneita ja Susikoira Roita. Varsinaisista tyttökirjoista en sen sijaan juuri perustanut; Lotta-kirjat olivat ihan ok paremman puutteessa mutta Tiinoista en oikein pitänyt, ne olivat jo vähän turhan lällyjä.

Bongatessani sitten kaverin hyllyssä pari Annaa päätin kurkistaa Montgomeryn maailmaan, ja nyt luettuani ymmärrän kyllä miksi niin monet ovat siinä maailmassa viihtyneet. Ympäristö on ihana ja kirjassa tapahtuu koko ajan jotain, vaikkei se aina mitään suurta olekaan. Fiksu mutta välillä säheltävä Anna on myös kiinnostava päähenkilö, ja pidinkin kirjasta enemmän kuin osasin odottaa. Mutta olisinko pitänyt nuorempana, siitä en ole varma - olisin saattanut kaivata vähän vauhdikkaampaa seikkailua.

Ensimmäinen lause: Pitkä, solakka kuusitoistavuotias tyttö, jolla oli vakavat harmaat silmät ja tukka, jota hänen ystävänsä sanoivat kastanjanruskeaksi, oli istahtanut erään maalaistalon leveälle punaiselle hiekkakiviportaalle Prinssi Edvardin saarella kauniina elokuun iltapäivänä.

Englanninkielinen alkuteos: Anna of Avonlea

Kustantaja WSOY 1961, suom. Hilja Vesala, 261 s.

Kristoffer Albrecht: Zigzag Euroopassa

Valokuvia jälleen! Tällä kertaa matkustin Kristoffer Albrechtin silmin parissakymmenessä Euroopan maassa katselemassa sekä luontoa että ihmisten aikaansaannoksia. Kuvissa näkyy niin monimuotoisuutta kuin yhtäläisyyttäkin: ukrainalaisen kadunkulman lumipyrystä loikataan purjeveneiden täyttämille Monacon vesille, toisaalla taas ovat vierekkäin kuvat Euroopan etelä- ja pohjoislaidoilta enkä kuvatietoja katsomatta tietäisi kumpi on kumpi. Välillä tarjoillaan tuokiokuvia matkan varrelta myös tekstin muodossa.

Suuri osa kuvista on itäisestä Euroopasta, joka itseänikin vetää eniten puoleensa. Upea kirja, jonka tunnelmallisesta sisällöstä tahtoisin puolet kehyksissä seinälleni. Onko tämä ihan pakko viedä takaisin kirjastoon?

Kustantaja Musta taide 2009, 145 s.

Fred Vargas: Sinisten ympyröiden mies

Joku piirtää öisessä Pariisissa suuria sinisiä ympyröitä jalkakäytävältä löytyneiden esineiden ympärille. Hiljattain kaupunkiin siirtynyt komisario Adamsberg aavistaa pahaa ja pyytää vastahakoista alaistaan tutkimaan asiaa. Pariisilaisia koko asia huvittaa - kunnes yhdestä ympyrästä löytyy ensimmäinen ruumis.

Tämä oli ensimmäinen lukemani kirja Vargasilta, joka olikin erittäin mielenkiintoinen dekkaristituttavuus! Koukutuin Sinisten ympyröiden mieheen lähes välittömästi. En siksi että heti olisi tapahtunut jotain repäisevän jännittävää vaan siksi että henkilöt olivat niin kiehtovan omalaatuisia että halusin tietää mitä he seuraavaksi sanoisivat ja tekisivät. Terävimmät keskustelut heidän välillään käytiin kylläkin alkuvaiheessa ja myöhemmin erikoisuuden tuntu hieman hiipui, mutta ei silti kadonnut läheskään kokonaan.

Pidin myös kirjan tunnelmasta, jossa henkilöiden särmikkyys yhdistyi Adamsbergin ympärilleen levittämään omanlaiseensa leppoisuuteen. Vargasin kirjoja on kävellyt puoli-ilmaiseksi vastaani ja olenkin tullut hankkineeksi niitä neljä ennen yhdenkään lukemista, mutta en usko joutuvani katumaan! :)

Ensimmäinen lause: Mathilde otti muistikirjansa esiin ja kirjoitti: "Vasemmalla puolellani istuva tyyppi pitää minua pilkkanaan."

Ranskankielinen alkuteos: L'Homme aux cercles bleus (1996)

Kustantaja LOISTO/Gummerus 2008, 2. painos, suom. Marja Luoma, 301 s.