tiistai 31. toukokuuta 2011

Elaine Clark McCarthy: Haukkamies

India saa kuulla kuolevansa pian ja etsiessään asioita joita vielä haluaa kokea hän lähtee vuorille lennättääkseen haukkoja. Nähdessään haukkametsästäjä Rhodrin hän löytää jotain minkä kokemisen ajatteli olevan aivan liian myöhäistä: intohimon. Kahden erakkoluonteisen rakkaustarina on lyhyt mutta kaunis ja kiihkeä.

Haukkamies on yksi niistä kirjoista jotka mainitsin helmikuisen Löytämisen ilo -jutun yhteydessä ostaneeni, ja ihan hyvä valinta se olikin. Vaikka tarinassa ei ehkä olekaan mitään kauhean erikoista, ja vähän kliseiseksikin sitä kai voisi moittia, niin kaunis se silti on ja luin sen mielelläni. Molemmista päähenkilöistä on helppoa pitää ja toivoa heidän onneaan. Kyllä Haukkamiestä voi nyyhkytarinavälipalan kaipuuseen suositella! :)

Ja haukat ovat tietysti kiehtovia. Tässä kohtaa haluaisin olla Indian paikalla:
"Mies siirtyi Indian taakse ja India kuuli, kunka naru humisi miehen singotessa houkuttimen ilmaan. Morgaine näki sen ja syöksähti lähelle maanpintaa vain nelisen metrin päähän Indian jaloista. Sitten haukka nousi syötille, ja India näki sen hehkuvien kullankeltaisten silmien tulevan melkein suoraan kohti ja tunsi sen siipien havinan, kun se kiisi vain muutaman sentin päässä hänen päästään. Hän naurahti ääneen silkasta ilosta."

Ensimmäinen lause: Miten kirkkaasti muistankaan ensimmäisen tapaamisemme nyt kun kaikki on ohi!

Englanninkielinen alkuteos: The Falconer (1996)


Ulkoasu: Mikäpä kanteen paremmin sopisikaan kuin haukka? Tykkään!

Kustantaja Otava 1996, suom. Marja Haapio, 173 s.

lauantai 28. toukokuuta 2011

Stephen King: Auringonlaskun jälkeen

Nyt on ilmeisesti jokin novellikausi menossa, koska luin toisen kokoelman putkeen ja eilen kirjastossa käydessäni nappasin mukaan vielä kolme lisää. Auringonlaskun jälkeen kyllä vähän kärsi herkullisen Taivaalta pudonneen eläintarhan perään lukemisesta - normaalisti tuskin moittisin Kingin tarinoita turhan tavanomaisiksi, mutta nyt ne ainakin alussa tuntuivat juuri sellaisilta. Odotin vain että olisi tapahtunut jotain kieroutuneempaa ja mielikuvituksellisempaa. Mutta kunhan sain pääni käännettyä oikealle vaihteelle, nautin kyllä paljon tämänkin kokoelman lukemisesta.

Varsinaista kauhua kirja sisältää hyvin vähän, mutta yksi Kingin vahvuuksista onkin se, miten hän saa aivan tavalliset asiat ja tilanteet tuntumaan siltä että niissä on jotain. Tarinoiden aihepiirien skaala on laaja, mutta silti jokainen niistä on jollakin tavoin hyvin kingmäinen. Ei tämä nyt ehkä miehen tuotannon kirkkaimpaan kärkeen kuulu, mutta ei se mitään sillä King on keskinkertaisimmillaankin hyvä.

Parhaiten mieleen jäi painostavatunnelmainen novelli kivikehineen ja pakko-oireineen. Luin kirjaa usein ennen nukkumaanmenoa ja taisi hiipiä vähän uniinkin. :) Muita mainitsemisen arvoisia novelleja oli useita, mutta poimitaanpa vaikka puistattava Piru kissaksi - pidän kyllä kissoista hyvinkin paljon mutta on silti helppoa kuvitella kissa jossa todella on jotain pirullista. Hyvä idea siis kirjoittaa sellaisesta kauhunovelli. Kiinnostavia olivat myös kirjailijan saatesanat joissa kerrottiin taustoja siitä miten kukin novelli on saanut alkunsa. Ja pidin siitäkin, kuinka King vielä saatesanojen viimeisillä riveilläkin vetää lukijan vastustamattomasti omaan maailmaansa! :)

Englanninkielinen alkuteos: Just After Sunset (2008)


Ulkoasu: Aika ovela - äkkivilkaisulla kannessa näyttää olevan vain mustaa tekstiä valkoisella pohjalla mutta lähemmässä tarkastelussa paljastuu monenlaisia synkeitä yksityiskohtia. Kansi: Juri Patrikainen.


Kustantaja: Tammi 2010, suom. Ilkka Rekiaro, 384 s. 

perjantai 27. toukokuuta 2011

Pasi Ilmari Jääskeläinen: Taivaalta pudonnut eläintarha

Novellikokoelmassaan Taivaalta pudonnut eläintarha Pasi Ilmari Jääskeläinen latoo lukijan eteen pinon todellisuuksia, joista jokainen on jostain kulmasta enemmän tai vähemmän vinksallaan. Junat karkaavat aikatauluista ja ryömivät pois kiskoiltaan, ihmiset luopuvat lihastaan muuttaakseen virtuaaliseen onnelaan, luonnosta täysin vieraantunut ihmiskunta pitää koiria vain myyttisinä olentoina. Sain kirjan luettua jo joskus pari viikkoa sitten mutta siitä kertominen on jäänyt roikkumaan koska on tuntunut siltä, etten osaa pukea lukukokemustani sanoiksi niin hyvin kuin kirja ansaitsisi. Tuskin osaan vieläkään, mutta lienee aika edes yrittää!

30 päivää kirjoja -haasteen yhteydessä mainitsin Jääskeläisen olevan yksi suosikkikirjailijoistani, vaikka olin lukenut vasta hänen esikoisteoksensa. Se kuitenkin vei mukanaan niin täydellisesti (Ja omaperäisesti!) että uskalsin olla melkoisen varma siitä että pitäisin hänen muustakin tuotannostaan. Paljon. Novellikokoelmalla oli siis suurenpuoleiset odotukset täytettävänään - ja tehtävä tuli suoritettua. Oli siellä pari juttua jotka eivät oikein auenneet, mutta mitä siitä kun ainakin puolet kirjasta on sentään täytetty huikeilla helmillä? Tekisi jo mieli lukea useampi tarina uudelleen. Jääskeläisen vinksahtaneen mielikuvituksekkaiden ideoiden ja surullisiinkin tarinoihin omalaatuista kepeyttä tuovan rennontuntuisen kirjoitustyylin yhdistelmä hipoo täydellisyyttä. Nam. :)

Suurimmat suosikkini novellien joukossa olivat Missä junat kääntyvät ja Alla pinnan Toiseus piilee (Jälkimmäisen pehmeästi kulkeva nimikin soi päässäni varmaan yhden kokonaisen päivän!). Mutta sitä en osaa selittää miksi juuri nämä olivat mielestäni parhaista parhaimmat. Niissä vaan kolahti aivan kaikki ja niiden lukeminen oli suuri nautinto.

Ulkoasu: Tykkään siitäkin - hieno ja kirjaan sopiva! Skannaus ei taaskaan tee oikeutta kannelle koska kiiltävänmustat eläinhahmot eivät erotu. Kansi: Susanna Raunio, KetoDesign.

Kustantaja: Atena 2008, 2. painos, 413 s.

lauantai 21. toukokuuta 2011

Kirjoja Latinalaisesta Amerikasta

Maalis-huhtikuun minihaasteessa oli tehtävänä lukea kirja Latinalaisesta Amerikasta, ja monta kiinnostavaa kirjaa haasteen puitteissa taas tulikin esiin:

Réa: Isabel Allende: Henkien talo
Riikka: Cecilia Samartin: Nora & Alicia
Katja: Marcela Serrano: Näkemiin, pikku naiset
Sonja: Alberto Fuguet: Elämäni elokuvat
Taava: Anders C. Krogh: Jaguaarin voima
Elma Ilona: Marcela Serrano: Näkemiin, pikku naiset ja Laura Esquivel: Pöytään ja vuoteeseen
Sara: Laura Esquivel: Pöytään ja vuoteeseen
Teresita: Zoé Valdés: Arkipäivän mitättömyys
minä: Carlos María Domínguez: Paperitalo

Seassa niin lukijoilleen vanhoja tuttuja kuin ihan uutta maaperääkin edustavia kirjoja, kaunokirjallisuutta ja vaikuttava matkakertomus. Taas sain lisää lukuvinkkejä! :) Kiitos osallistumisesta, ja kertokaa jos joku on unohtunut listalta!!

lauantai 14. toukokuuta 2011

Joseph Conrad: Varjolinja

Tässäpä on malliesimerkki siitä miten kirjat joskus johdattavat muiden kirjojen pariin. Harhailin kirjastossa tarkoituksenani lainata klassikkohaastetta varten jotain ihan sattumalta mieleen juolahtavaa tai vastaan tulevaa. Etsiessäni c:n kohdalta Wilkie Collinsia (ei ollut paikalla) silmiini osui Joseph Conradin Varjolinja - sama kirja jonka Paperitalon Bluma Lennon sai postissa sementinmurusiin sotkeutuneena! Pakkohan se oli lainata.

Idän satamiin ja vesille sijoittuvassa Varjolinjassa kertoja, nuoruuttaan muisteleva mies, päätyy ottamaan vastaan ensimmäisen pestinsä laivan kapteenina. Tyveneen juuttumisen, miehistön sairastumisen ja ehkä hulluksi tulleen perämiehen hankaloittaman rankan purjehduksen aikana kertoja kasvaa nuoruudesta miehuuteen.

Meri on kirjassa vahvasti läsnä, ja ympäristö muutenkin hyvin kuvattu. Pitkään odotetun ensimmäisen pienen tuulenvireen voi melkein tuntea omillakin kasvoillaan. Kun tähän yhdistää mm. nuoren kapteenin sisäisen kamppailun, miehistön uskollisuuden ja jonkinlaisen hieman kauhutarinanomaisen pohjatunnelman, voisi kasassa olla aineksia melko vahvaankin lukukokemukseen. Epäilemättä sellaisia on tästä kirjasta saatukin, mutta itselleni tarina jäi kuitenkin lopulta vähän etäiseksi. Olen tyytyväinen että tuli luettua, mutta tuskin muistan tästä vähän ajan kuluttua kovinkaan paljoa.

Ensimmäinen lause: Vain nuori kokee sellaisia hetkiä, enkä tarkoita nyt todella nuoria.

Englanninkielinen alkuteos: The Shadow-Line (1917)


Ulkoasu: Simppelin tyylikäs ja klassikolle hyvin sopiva. Kansi: Tommi Turunen, Klassikko-sarjan ulkoasu: Jari Silvennoinen.

Kustantaja Basam Books 2010, suom. Heikki Salojärvi, 155 s.

tiistai 3. toukokuuta 2011

30 päivää kirjoja: 25-30

25. Henkilö johon samastuin eniten

Voi apua, en mä ajattele ikinä tällaisia! Siis ainakaan niin tietoisesti että jälkeenpäin muistaisin. Eiköhän yhdessä jos toisessakin henkilössä ole ainakin jotain mihin voi samastua, mutta en oikeastaan etsi sellaista. Sanotaan nyt vaikka henkilö, joka ehkä voi olla vähän yllättävä, nimittäin Mielensäpahoittaja itse, jonka kanssa sain hyvin usein huomata olevani samaa mieltä! :D

26. Kirja joka muutti mielipiteeni

Susan Abulhawan Jeninin aamut avasi silmäni Palestiinan tilanteelle, josta aiempi käsitykseni perustui median antamaan kuvaan - joudun tosin myöntämään etten ollut edes siihen median versioon erityisemmin perehtynyt.


Senkin joudun tunnustamaan, että kuulun niihin jotka ovat aiemmin hyljeksineet kotimaista kirjallisuutta, syystä jota en edes osaa määritellä. Viime vuonna kuitenkin luin (kiitos blogisuositusten) niin loistavia kotimaisia kirjoja että eiköhän tuo ole nyt taakse jäänyttä... Mielipiteen muokkauksessa ovat auttaneet varsinkin Leena Krohnin Tainaron, Kristina Carlsonin Herra Darwinin puutarhuri sekä Pasi Ilmari Jääskeläisen Lumikko ja yhdeksän muuta.

27. Yllättävin juonenkäänne

Sarah Watersin Silmänkääntäjässä kyllä kiepautetaan asetelmaa pari kertaa aika reilusti!


28. Suosikkikirjannimi

Näitä on paljon, mutta tässä esimerkkejä mieltymyksistäni:

Marraskuun neljännen vastainen yö
Ennen päivänlaskua ei voi
We Have Always Lived in the Castle
Saatana saapuu Moskovaan
Jos talviyönä matkamies
Ikuisen hämärän vaeltaja
Jumalat juhlivat öisin
Sarasvatin hiekkaa
White is for Witching
An Instance of the Fingerpost


29. Kirja jota muut inhosivat mutta josta minä pidin

Näin menestyneen kirjan kohdalla "muut inhosivat" ei ihan tarkalleen ottaen pidä paikkaansa, mutta on kirjaa sen verran paljon haukuttukin että eiköhän se tähän sovi. Siis: pidin hyvinkin paljon Da Vinci -koodista! Eihän se mikään kauniin kielen ja henkilöiden kehittelyn mestariteos ole, mutta viihdyttävä, koukuttava ja kiinnostava kyllä. Lisäksi satun rakastamaan historiallista nippelitietoa ja tarinoita joissa vihjeiden avulla päästään yhä lähemmäs ratkaisua, joten kirjahan sopii mulle erinomaisesti. Omistan siitä kuvitetun laitoksen. Se on hieno! 8)

30. Kaikkien aikojen suosikkikirjani

Sikäli kun kaikkein paras kirja ylipäätään on mahdollista valita, sen voi tehdä niin monenlaisin perustein ettei yksiselitteistä vastausta välttämättä ole. Tässä tapauksessa käytän perusteena kirjan minussa aiheuttamaa reaktiota, koska se on ainut tapa jolla saan rajattua valinnan yhteen. Rohinton Mistryn A Fine Balance ei siis ole viihdyttävin, juoneltaan taidokkain (tai no, ehkä on, kuinka sen nyt ottaa), eikä kauneimmin kirjoitettu lukemani kirja. Vain paria sivua ennen yli 600-sivuisen kirjan loppua en edes ollut ollenkaan varma siitä että kirja olisi niin hyvä kuin olin joidenkin kuullut sanovan. Vielä loppuun luettuanikin puolittain epäilin. Kunnes huomasin istuneeni ties kuinka kauan sen jälkeen vain tuijottamassa eteeni, miettien kirjan henkilöitä ja sitä kuinka heille lopulta kävikään. Sain itseni kiinni samoista puuhista vielä useamman kerran sinä päivänä, ja viikkoa myöhemmin kirjoittamassani arviossa sanon että kirjan tapahtumia ajatellessa tuntuu että on hankalaa hengittää (Ja vielä nytkin!). Kyllähän hyvät kirjat useinkin pyörivät mielessä lukemisen jälkeen, mutta A Fine Balancen hiipivän järisyttävä jälkivaikutus on omassa lukuhistoriassani ainutkertainen!

sunnuntai 1. toukokuuta 2011

Minihaaste 3/11: Apiloita ja omenankukkia

Kahden kuukauden välein vaihtuvassa minihaasteessa on tarkoituksena lukea yksi kirja annetusta aiheesta. Luettuasi kirjan kerro mielipiteesi siitä joko omassa blogissasi tai tämän postauksen kommenteissa. Jos päädyt jättämään valisemasi kirjan kesken, kerro toki siitäkin! Voit osallistua niin kauno- kuin tietokirjallakin, samoin äänikirjalla. Tervetuloa mukaan! :)

Kevät jaksaa joka vuosi ihmetyttää ja ilahduttaa. Miten koivunlehdet osaavatkin hiipiä esiin niin salakavalasti, että yhtäkkiä vain huomaa niiden olevan jo sentin mittaisia? Missä välissä illoista tuli näin valoisia?
Tuskin olen ainoa joka on lähiaikoina käynyt puutarhaliikkeessä tai menossa sellaiseen, saadakseen nauttia kasvun ihmeestä.

Senpä vuoksi palataan myöhemmin vähän haastavampiin aiheisiin (mm. Elma Ilonan ehdottamaan kiinnostavaan aiheeseen aion tarttua syksymmällä) ja juhlistetaan touko-kesäkuussa alkavaa kesää ja tuoretta vihreyttä simppelin kepeällä haasteella:

Lue kirja, jonka nimessä esiintyy jokin kasvi! :)

Nyt täytyy tosin sanoa että ihan kauhean montaa sellaista (kauno)kirjaa ei tule yhtäkkiä mieleen, mutta katsotaan mitä osaatte vinkata! :) Kuitenkin, jos sopivaa "kasvikirjaa" ei tunnu löytyvän, voit valita myös kirjan jonka nimessä on jokin muu sana joka mielestäsi sopii samaan alkukesän tunnelmaan.