lauantai 24. huhtikuuta 2010

Marjane Satrapi: Persepolis

Satrapin sarjakuvamuotoiset muistelmat iranilaisesta lapsuudestaan ovat erinomaisen toimivat: historiallisesti valaisevat ja hyvin ilmapiiriä kuvaavat, traagiset ja koskettavat, hymyilyttävätkin. Mustavalkoinen piirrosjälki on melko simppeliä mutta hyvin ilmeikästä.

Poliittista myllerrystä seurataan lapsen näkökulmasta. Kun vapaamielisen kasvatuksen saanut Marji on kymmenvuotias, maailma muuttuu: tytöt hunnutetaan, kaikki länsimainen kielletään. Perheen ystäviä ja sukulaisia kuolee ja joutuu vankilaan. Kodin seinien sisällä tehdään samoja asioita kuin ennenkin mutta varovainen on oltava. Kuinka hankalaa onkaan olla ihan tavallinen ihminen maassa, jossa se on kiellettyä?

Pois sarjakuvaepäluulot, tämä kannattaa lukea!

Ranskankielinen alkuteos: Persepolis (2000/2001)


Kustantaja Otava 2004, suom. Taina Aarne

Steven Galloway: The Cellist of Sarajevo

Piiritetyssä Sarajevossa elämä on epävarmaa: ruoka on vähissä, vesijohtovettä ei ole saatavilla ja sähkötkin toimivat vain satunnaisesti, mutta nämä ovat pieniä haittoja verrattuina siihen, että kuka tahansa voi kadulla kävellessään joutua tarkka-ampujan uhriksi, eikä turvassa ole kotonakaan sillä kranaatti-iskut suuntautuvat milloin mihinkin.

Kun kaksikymmentäkaksi ihmistä kuolee iskussa jonottaessaan ostamaan leipää, heidän naapurinsa ja ystävänsä, sellisti, päättää tehdä mitä osaa ja pystyy heidän muistokseen. Joka päivä hän menee kadulle, tapahtumapaikalle soittamaan kappaleen sellollaan, kunnes on soittanut heille jokaiselle. Jos vain pysyy elossa niin kauan.

Kirjan kolme varsinaista päähenkilöä kohtaavat kaikki sellistin: kaupungin puolustajien tarkka-ampuja, nuori nainen joka käyttää nimeä Arrow; perheenisä Kenan joka lähtee taas kerran kanistereineen vaaralliselle vedenhakumatkalle kaupungin halki, ja Dragan joka on matkalla työpaikalleen leipomoon ja päätyy kohtaamaan sodan henkilökohtaisen käännekohdan vaarallisessa, tarkka-ampujan vaanimassa risteyksessä.

Lukija viedään tyylikkäästi mukaan henkilöiden ajatuksiin ja pohdintoihin. On vain selviydyttävä, vaikka pelko on välillä lamaannuttavaa. On myös yritettävä muistaa millaista oli ennen, silloin kun kaunis kaupunki ja siitä ylpeät ihmiset eivät vielä olleet raunioina. Oliko sellainen todellisuus tosiaan joskus olemassa, sillä se alkaa tuntua niin kaukaiselta? Onko sittenkin aina ollut vain tämä, johon kuuluvat miehet kaupunkia ympäröivillä kukkuloilla? Missä vaiheessa minä muutin kaupunkiin, jossa kadulla saattaa maata ruumis? Vihaavatko kukkuloilla olevat miehet meitä? Vihaanko minä heitä? Onko risteykseen astuva kulkukoira yhtä suuressa vaarassa kuin sitä ylittävät ihmiset, tekevätkö tarkka-ampujat mitään eroa näiden välillä vai onko kaikki vain yhtä suurta peliä?

Ja niin edelleen. Kranaattien paukkeesta huolimatta The Cellist of Sarajevo on hiljainen kirja, ja sellaisena kaunis ja voimakas kuvaus ihmisistä sodan keskellä.

Ensimmäinen lause: It screamed downward, splitting air and sky without effort.


Kustantaja Atlantic Books 2009 (1. painos 2008), 223 s.

maanantai 19. huhtikuuta 2010

Harri Nykänen: Raid, Raid ja paperiansa, Raid ja lihava mies

Yhteisnide sisältää sarjan kolme ensimmäistä osaa, joissa Raid mm. palkataan ei niin kunniallisten bisnesmiesten suojelijaksi, velkojen perijäksi ja nöyryytyksen kostajaksi.

Eipä näissä juonellisesti tai kirjailijantaitojen puolesta mitään ihmeellistä ole, mutta henkilöiden parissa viihdyn. Siihenkin kyllä vaikuttaa se, että olen ennen kirjojen lukemista nähnyt tv-sarjan ja elokuvan joissa on todella hyvät roolisuoritukset, ja nyt näen ja kuulen kirjojenkin tapahtumat päässäni samojen henkilöiden esittäminä.

Puutteita siis löytyy. Toivoisin Nykäseltä pikkuisen suurempaa tarkkuutta, sillä ainakin parin henkilön etunimi muuttui matkan varrella. Suurempi moitteen aihe on se, että Amman teksti Nykäsen piilosovinistisesta maailmasta on aivan totta, vaikka asia ei ole itseäni häirinnytkään, kai siksi että viihdyn hyvin myös miehisissä piireissä. (Ja koska multa jää kaikki muukin huomaamisen arvoinen aina huomaamatta.)

Pidän silti, moitteista huolimatta. Jokin näissä vain iskee, lähinnä kai itse herra Raid, jonka oikea nimikin muuten paljastui tätä "trilogiaa" lukiessa.

Ensimmäisen kirjan ensimmäinen lause: Raid oli toista viikkoa sairaalassa.


Kustantaja WSOY 2006, 8. painos (1. painos 2000), yksittäisteosten julkaisuvuodet 1992, 1994 ja 1996, yht. 539 s.

maanantai 12. huhtikuuta 2010

José Saramago: Kertomus sokeudesta

Ensin yksi mies sokeutuu odottaessaan autossa liikennevalojen vaihtumista, alkaen nähdä pelkkää valkoista. Pian sokeutuu myös muita hänet tavanneita henkilöitä ja selviää että kyseinen sokeus on erittäin tarttuvaa. Hallitus yrittää pysäyttää epidemian etenemisen keräämällä sairastuneet eristykseen ja heidät suljetaan vanhaan mielisairaalaan oman onnensa nojaan, joukossaan vain yksi näkevä, silmälääkärin vaimo joka teeskenteli sokeaa voidakseen seurata miestään ja jonka silmin tapahtumia seurataan.

Kun eristyksessä tapellaan liian vähästä ruoasta ja kärsitään surkeasta hygieniasta, ihmisten todelliset luonteet pääsevät valloilleen ja joukosta löytyy tietysti myös roistoja. Pian olosuhteet ovat sellaiset että kaikenlaisista inhimillisyyden osoituksista tulee ilonaiheita. Eikä epidemia suinkaan pysy sairaalan seinien sisällä.

Miten oikein kuvailisin kirjaa? Hätkähdyttävä se ainakin on, pelottavakin. Miten nopeasti yhteiskunta voikaan murentua? Lukeminen myös ahdistaa. Mihin kaikki johtaakaan elleivät ihmiset saa näköään takaisin?  Ajattelun aiheita löytyy monia, kuten se, oliko lääkärin vaimo onnekas nähdessään edelleen vai päinvastoin epäonninen joutuessaan näkemään koko kurjuuden. Ja vaikka edelläolevan jälkeen tuntuu tökeröltä sanoa tarinaa nautittavaksi, niin oli se sitäkin, omalla tavallaan. Suosittelen lukemista.

Nautittavaa on ehdottomasti ainakin Saramagon kieli! Näköjään riittää kun hänen loputtomiin pilkutettuun tekstiinsä on kerran tottunut, koska tällä kertaa lukeminen oli sujuvaa alusta asti. Saramago kirjoittaa juuri niin kuin itse haluaa, välittämättä siitä kuinka asiat yleensä tavataan tehdä. Pidän erityisesti hänen tavastaan sirotella tekstiin täysin asiaankuulumattomia sivuhuomautuksia, koska halusin aina itsekin harrastaa sellaista kouluaineissa, mutta luulenpa että opettajat eivät pahemmin olisi asialle lämmenneet. Tuottaa siis suurta tyydytystä nähdä, että sivuhuomautuksillakin voi päästä nobelistiksi! :D

Ensimmäinen lause: Keltainen pyörylä syttyi.


Portugalinkielinen alkuteos: Ensaio sobre a Cegueira (1995)


Kustantaja Tammi 2007, 3. painos (1. painos 1997), suom. Erkki Kirjalainen, 372 s.

lauantai 10. huhtikuuta 2010

Sari Vuoristo: Säätiedotus merenkulkijoille

Kirjan alaotsikko Novelleja merestä ja rakkaudesta kertoo oleellisen. Molemmat elementit ovat jatkuvasti läsnä, mutta eivät aina samannäköisinä. Meri on tyyni, myrskyävä, harmaa, sininen, lämmin, jäinen, välkehtivä, Kaivopuiston rannassa, saaren ympärillä, suunnattomana edessä. Rakkaus alkaa, loppuu, vaihtaa kohdettaan, mietityttää.

Säätiedotus merenkulkijoille on hieno kokonaisuus. Pidin Vuoriston kielestä ja hänen luomistaan, enimmäkseen tavalla tai toisella haikeista tunnelmista. Mieleen jäi nainen, joka päätyy matkustamaan Grönlannin rannikon laivareittiä yhä uudestaan edestakaisin, koska sieltä vielä löytyy tyhjyys. Mies, joka yrittää päästä vettä kohtaan tuntemastaan suunnattomasta kammosta hyppäämällä sillalta, voidakseen joskus viedä tulevat lapsensa rantalomalle. Paluu kotiin kaksivuotiselta purjehdukselta, kun ei oikein tiedä mitä on normaali elämä, vieläkö etääntyneelle parisuhteelle voi tehdä jotain ja olenko minä valinnut seinään noin uskomattoman kamalan värin. Tunsin täällä sisämaassakin olevani merellä.

Kustantaja Loisto/Gummerus 2008, 3. painos, 231 s.

torstai 8. huhtikuuta 2010

Sara Gruen: Vettä elefanteille

Jacob on yhdeksänkymmenen. Tai ehkä yhdeksänkymmenenkolmen, kuka näitä enää laskee. Jalkojen toimimisessa on toivomisen varaa mutta mielessä ja kielessä riittää yhä potkua, ja elämä vanhainkodissa kiukuttaa: ruoka on mössöä ja hoitajat ryntäävät kumipohjat nirskuen auttamaan silloinkin kun ei olisi tarvetta.

Kun Jacob näkee sirkuksen pystyttäneen telttansa läheiseen puistoon, hän alkaa muistella nuoruuttaan ja omia sirkuksessa vietettyjä vuosiaan. Päädyttyään hyppäämään sirkusseurueen junaan hän löysi paitsi töitä, myös ihastuksen, hevosten kanssa esiintyvän Marlenan, joka kuitenkin oli naimisissa äkkipikaisen eläintenkesyttäjän Augustin kanssa.

Pidin erityisesti vanhasta Jacobista kaikessa itsepäisyydessään ja turhauduin vanhainkodin touhuun yhdessä hänen kanssaan. Kirja herättikin monia ajatuksia vanhenemisesta. Mutta kiinnostava oli myös sirkusmaailma, jossa glamour yhdistyi karuuteen ja tarkkaan nokkimisjärjestykseen. Vaikka välillä tapahtui ikäviäkin asioita, niin lopulta tarinasta jäi hyvä mieli. Pari juonenkäännettä oli arvattavissa ennalta mutta eipä se haitannut. Ja loppuratkaisu ainakin pääsi yllättämään! :)

Ensimmäinen lause: Grillin punavalkoisen katoksen alle oli jäänyt vain kolme henkeä: Grady, minä ja kokki.


Englanninkielinen alkuteos: Water for Elephants (2006)


Kustantaja Bazar 2008, suom. Anna-Maija Viitanen, 363 s.

maanantai 5. huhtikuuta 2010

Charlaine Harris: Dead Until Dark

Dead Until Dark aloittaa Sookie Stackhousesta kertovan Southern Vampire Mysteries -sarjan, johon tv-sarja True Blood perustuu.

Sookie on louisianalaisessa pikkukaupungissa asuva ajatustenlukutaitoinen tarjoilija, joka alkaa seurustella vampyyri Billin kanssa. Vampyyrit ovat nimittäin "tulleet arkusta" elämään ihmisten pariin sen jälkeen kun muutamaa vuotta aiemmin keksittiin synteettinen veri, jonka ansiosta niiden ei ole pakko purra ihmisiä. Aivan ongelmitta ei kuitenkaan suju sen kummemmin vampyyrien sopeutuminen ja hyväksyminen yhteiskuntaan kuin Sookien ja Billin seurustelukaan.

Jäin koukkuun. Kirja on vauhdikas, mukaansatempaava, sopivan humoristinen ja yliluonnollisuudessaan kiehtova. Ja Bill haastaa jopa aiemman kirjallisuus-ihannemieheni, Diana Gabaldonin kirjoista tutun Jamie Fraserin! :D Laitan siis jatko-osia tilaukseen ja suosittelen lukemista muillekin jos vampyyrit ynnä muut kummallisuudet houkuttelevat.

Sarjasta kiinnostuneiden kannattaa kurkata myös marjiksen blogia, jossa aiheesta on ollut juttua useampaankin kertaan, mm. Harrisin ja Stephenie Meyerin kirjoja vertaillen.

Ensimmäinen lause: I'd been waiting for the vampire for years when he walked into the bar.


Kustantaja Gollancz 2009 (1. kerran julk. USA:ssa 2001), 326 s.

lauantai 3. huhtikuuta 2010

Joanne Harris: Sarkaa ja samettia

Juliette on ollut parikymmentä ensimmäistä vuottaan kiertelevien teatteriseurueiden matkassa 1600-luvun Ranskassa, mutta viettää nyt rauhallista elämää luostarissa pienen tyttärensä kanssa. Pian luostari joutuu kuitenkin kaaokseen, kun sinne saapuu uusi, kiihkeän uudistusmielinen 11-vuotias abbedissa seuranaan papiksi tekeytynyt huijari Guy LeMerle, mies jota Juliette kerran rakasti mutta jota hänellä nyt on hyvä syy vihata.

Pitkän aikaa kirja oli ihan kelvollisen viihdyttävä mutta myös jotenkin tasapaksu, enkä jaksanut tosissani kiinnostua siitä mihin tapahtumat johtaisivat. Ennen loppua tahti kuitenkin parani ja kiinnostukseni lisääntyi. Lopusta pidin, ja lopulta myös henkilöistä. En vielä aivan vakuuttunut Harrisin kyvyistä, mutta annan mielelläni toisen tilaisuuden!

Ensimmäinen lause: Tämä tarina alkaa näyttelijöistä.


Englanninkielinen alkuteos: Holy Fools (2003)


Kustantaja Suuri Suomalainen Kirjakerho 2004 (1. kerran suomeksi kust. Otava 2004), suom. Satu Leveelahti, 351 s.