sunnuntai 26. elokuuta 2012
Ne 50 harmaan sävyä
The Literary Gift Companyn uutuustuote pisti vähän hymyilyttämään: Fifty Shades of Grey -juliste! ;)
lauantai 25. elokuuta 2012
Leena Parkkinen: Sinun jälkeesi, Max
Siamilaiset kaksoset Max ja Isaac syntyvät Saksassa 1800- ja 1900-lukujen taitteessa. He päätyvät kiertäviksi esiintyjiksi sirkuksiin, teattereihin ja bordelleihin, maat ja seuralaiset vaihtuvat. Venäjältä rikkaan helsinkiläismiehen vaimoksi muuttaneesta Iriksestä he eivät kuitenkaan pääse irti. Iriksestä, joka tarinaa pyydettäessä kertoo sellaisen itsestään koska kyllästyy aina juttuihin, joiden päähenkilö ei ole tarpeeksi kiinnostava.
Joidenkin kirjojen kohdalla voi jo etukäteen olla varma että pitää niistä, ja tämä oli minulle sellainen. Vanha sirkus kummajaisineen kiehtoo mieltä, kuohuva Eurooppa on vahva ympäristö. Varsinkin kuvaukset 1920- ja -30-lukujen vaihteen Helsingistä ovat kiinnostavia. Maxin ja Isaacin matkassa on haikeaa. Toisaalta siinä saa osakseen yksinäisyyttä, toisaalta vahvaa yhteenkuuluvuutta maailmaan jonka olemassaolosta kaikki eivät tiedäkään.
Kaksosten toisen osapuolen käyttäminen minäkertojana on Parkkiselta erinomainen, tai jopa ainoa oikea ratkaisu. Luulen, että muuten kaksoset sulautuisivat lukijan mielessä helposti liikaa yhteen, vaikka kuinka yrittäisi muistaa että he ovat omia persooniaan. Heidän keskinäinen suhteensa kun on kirjassa tärkeässä osassa. Ihan vain ajatusleikkinä mietin, miten kirjan sävy mahtaisi muuttua jos kertojana syrjäänvetäytyvämmän Isaacin sijaan olisikin Max, joka on useammallakin tavalla parin voimakkaampi osapuoli?
Kerronta siirtyilee ajassa eteen ja taakse. Useassa luvussa kerrotaan jostain veljesten vuosien varrella kohtaamasta sirkuslaisesta tai muusta esiintyjästä, ilman että nämä tarinat suoraan juonellisesti liittyvät kirjan muuhuun sisältöön. Ymmärrän jos joku moittii kirjaa lievästä kaiken yhteen sitovan punaisen langan puutteesta, mutta itseäni asia ei häirinnyt. Parkkinen tuo esiin kiehtovan valikoiman henkilöitä, joista luin mielelläni: nuoria poikia seksin saloihin vihkivän tiikerinkesyttäjän Madame Maximin, nuoren akrobaatin Monan joka on niin runsaasti tatuoitu että voi esiintyä alasti, merenneitona esiintyvän Sabrinan jolla ei ole hartioidensa alapuolella yhtään luuta. Ja Iriksen, josta en tunnu itsekään pääsevän irti; kirjan sivuilla loputtoman kiinnostavan henkilön, jota tuskin oikeassa elämässä jaksaisin kovin pitkään.
"Mitä jos pidettäisiin juhlat?" Iris kysyi. "Oikein kamalat juhlat, joissa riideltäisiin, itkettäisiin nurkassa maskarat poskilla ja joku heittäisi martinin minun naamalleni. Skandaalijuhlat. Parasta olisi, jos joku hyppäisi parvekkeelta."
"Sinulla on vulgääri maku", Max sanoi. "Seuraavaksi haluat tilata muutaman huoran."
"Tunnetteko yhtään?" Iris innostui. "Miten ihanaa. Sellainen saisi Munan kauhuihinsa. Hän teeskentelee boheemia, mutta on kauhean sovinnainen."
"Haluatko siis huoran vain näytteille? Sellainen on toisen ammatin aliarvioimista. Kuin palkkaisi lentokoneinsinöörin vain käyttämään pukua", Max sanoi.
Sattui muuten niin, että kirjan loppuun lukemista seuraavana päivänä menin katsomaan Sirkus Finlandian näytöstä. Kummajaiset on ehkä korvattu surmanajajilla, mutta kyllä taikaa on edelleen.
Ensimmäinen lause: "Koska hän tulee?" Max kysyy.
Ulkoasu: Vaikka en ehkä voikaan sanoa varsinaisesti pitäväni kannesta, se tuntuu kuitenkin juuri oikealta tälle kirjalle. Ja taitto sopii kuvaan myös. Graafinen suunn.: Jussi Karjalainen, taitto: Saana Nyqvist.
Kustantaja Teos 2009, 312 s.
Joidenkin kirjojen kohdalla voi jo etukäteen olla varma että pitää niistä, ja tämä oli minulle sellainen. Vanha sirkus kummajaisineen kiehtoo mieltä, kuohuva Eurooppa on vahva ympäristö. Varsinkin kuvaukset 1920- ja -30-lukujen vaihteen Helsingistä ovat kiinnostavia. Maxin ja Isaacin matkassa on haikeaa. Toisaalta siinä saa osakseen yksinäisyyttä, toisaalta vahvaa yhteenkuuluvuutta maailmaan jonka olemassaolosta kaikki eivät tiedäkään.
Kaksosten toisen osapuolen käyttäminen minäkertojana on Parkkiselta erinomainen, tai jopa ainoa oikea ratkaisu. Luulen, että muuten kaksoset sulautuisivat lukijan mielessä helposti liikaa yhteen, vaikka kuinka yrittäisi muistaa että he ovat omia persooniaan. Heidän keskinäinen suhteensa kun on kirjassa tärkeässä osassa. Ihan vain ajatusleikkinä mietin, miten kirjan sävy mahtaisi muuttua jos kertojana syrjäänvetäytyvämmän Isaacin sijaan olisikin Max, joka on useammallakin tavalla parin voimakkaampi osapuoli?
Kerronta siirtyilee ajassa eteen ja taakse. Useassa luvussa kerrotaan jostain veljesten vuosien varrella kohtaamasta sirkuslaisesta tai muusta esiintyjästä, ilman että nämä tarinat suoraan juonellisesti liittyvät kirjan muuhuun sisältöön. Ymmärrän jos joku moittii kirjaa lievästä kaiken yhteen sitovan punaisen langan puutteesta, mutta itseäni asia ei häirinnyt. Parkkinen tuo esiin kiehtovan valikoiman henkilöitä, joista luin mielelläni: nuoria poikia seksin saloihin vihkivän tiikerinkesyttäjän Madame Maximin, nuoren akrobaatin Monan joka on niin runsaasti tatuoitu että voi esiintyä alasti, merenneitona esiintyvän Sabrinan jolla ei ole hartioidensa alapuolella yhtään luuta. Ja Iriksen, josta en tunnu itsekään pääsevän irti; kirjan sivuilla loputtoman kiinnostavan henkilön, jota tuskin oikeassa elämässä jaksaisin kovin pitkään.
"Mitä jos pidettäisiin juhlat?" Iris kysyi. "Oikein kamalat juhlat, joissa riideltäisiin, itkettäisiin nurkassa maskarat poskilla ja joku heittäisi martinin minun naamalleni. Skandaalijuhlat. Parasta olisi, jos joku hyppäisi parvekkeelta."
"Sinulla on vulgääri maku", Max sanoi. "Seuraavaksi haluat tilata muutaman huoran."
"Tunnetteko yhtään?" Iris innostui. "Miten ihanaa. Sellainen saisi Munan kauhuihinsa. Hän teeskentelee boheemia, mutta on kauhean sovinnainen."
"Haluatko siis huoran vain näytteille? Sellainen on toisen ammatin aliarvioimista. Kuin palkkaisi lentokoneinsinöörin vain käyttämään pukua", Max sanoi.
Sattui muuten niin, että kirjan loppuun lukemista seuraavana päivänä menin katsomaan Sirkus Finlandian näytöstä. Kummajaiset on ehkä korvattu surmanajajilla, mutta kyllä taikaa on edelleen.
Ensimmäinen lause: "Koska hän tulee?" Max kysyy.
Ulkoasu: Vaikka en ehkä voikaan sanoa varsinaisesti pitäväni kannesta, se tuntuu kuitenkin juuri oikealta tälle kirjalle. Ja taitto sopii kuvaan myös. Graafinen suunn.: Jussi Karjalainen, taitto: Saana Nyqvist.
Kustantaja Teos 2009, 312 s.
keskiviikko 22. elokuuta 2012
Seinäjoen uuteen pääkirjastoon tutustumassa
Seinäjoella on haaveiltu uudesta kirjastorakennuksesta ties kuinka kauan. Vanha Alvar Aallon suunnittelema kirjasto on kyllä komea, mutta auttamattomasti pieneksi jäänyt ja hyvin palveltujen vuosien jälkeen ehostuksen tarpeessa. Maanantaina se viimein tapahtui - uusi pääkirjastorakennus nimeltä Apila avasi ovensa! Varsinaisiin avajaisiin en ehtinyt, mikä ei oikeastaan harmita koska tupa on ilmeisesti ollut melkoisen täynnä väkeä. Kävin sitten tutustumassa tiloihin tiistaina. Ihmisiä oli mukavasti paikalla silloinkin, mutta ei niin runsaasti etten olisi onnistunut näpsimään kuvia ilman viattomia sivullisia. :)
Aloitetaan oleellisimmasta: kirjoja on. ;) Pääsalin katossa ei muuten ole ollenkaan valaisimia. Jokaisen hyllyn alla on led-valo ja hyllyjen ja pöytien päällä noita pyöreitä lamppuja. Odotan jo että saan nähdä kirjaston silloin kun ulkona on pimeää!
Piiiitkä kirjahylly. Näkymä lukusalin ovelta. Kirjastossa siis suvaitaan myös ääniä, ja hiljaisuutta kaipaavat voivat vetäytyä työskentelemään tänne:
Tai jos mahdollinen puheensorina ei häiritse, voi lueskella keinutuolissa.
Jos nyt ihan vähän jotain nurisen, niin en erityisemmin pidä tuosta nykyään niin trendikkäästä pelkistetystä betonista. Katolle voisi näyttää vähän maalitelaa... Mutta se on pikkuvika ja makuasia. :) Oikeassa reunassa pilkistää ylemmällä tasolla, sisäänkäynnin vieressä oleva laaja lehtienlukualue jossa on myös kahvio. Siellä oli sen verran paljon porukkaa että pysyin poissa kameroineni.
Lastenosasto on ihana!!!! Noita isoja, eri värein pehmustettuja ja eri tavoin sisustettuja lukukuutioita, joiden ulkoseinillä on kirjahyllyt, on muistaakseni kahdeksan.
Ja siellä on vielä leikkihuonekin! Siellä on tunneli! Siitä voi mönkiä läpi! Olisi vaan isompi niin minäkin mahtuisin!!!
Pääsalista laskeudutaan tyynyin pehmustettua lukuportaikkoa pitkin avaralle nuortenosastolle. Siellä on omat tilansa peleille sekä musiikin kuuntelulle. Ja seinässä pitkä rivi hauskoja "luolia"!
Kaunokirjallisuutta on jaettu genreihin aiempaa tarkemmin. Lastenosastolla hymyilytti hyllynpätkä joka kantoi nimeä "Kummitustarinat". :)
Alvar Aalto ei suinkaan ole kadonnut maisemasta mihinkään. Koko seinän kokoisesta ikkunasta voi katsella Lakeuden Ristiä, joka heijastuu samaiseen ikkunaan komeasti ulkopuolellakin!
Aivan vieressä sijaitseva vanha kirjastokaan ei ole jäämässä tyhjän pantiksi. Se remontoidaan, minkä jälkeen sinne aiotaan siirtää kirjoja mm. historiasta ja kansantieteestä. Rakennusten välille tulee maanalainen käytävä.
Niin lainaus kuin palautuskin hoituvat näppärästi automaateilla, varaukset voi noutaa itse hyllystä ja varastoakin pääsee vapaasti tutkimaan.
Kyllä, olen hyvin hyvin ihastunut! Jos kirjaston on tarkoitus olla kaupunkilaisten olohuone, niin tämä todellakin on juuri sitä. Mahtavaa, että lapsilla ja nuorilla on omat, selkeät, upeat alueensa. En meinannut malttaa lähteä kirjastosta pois, ja töissä iltavuoron aikana huomasin useampaan kertaan ajattelevani, että sinne pitää päästä jo pian uudelleen! :)
Rakennuksen suunnittelu: JKMM Arkkitehdit, pääarkkitehtina Asmo Jaaksi. Sisustusarkkitehtina Päivi Meuronen, projektiarkkitehtina Aaro Martikainen. Opasteet ja kirjaston graafinen ilme: Aimo Katajamäki.
Tietolähteenä Seinäjoen kaupungin nettisivut sekä Aino Mäki-Mantilan artikkeli Kirjastosta kehittyi elämysten talo Ilkka-lehdessä 1.7.2012.
Aloitetaan oleellisimmasta: kirjoja on. ;) Pääsalin katossa ei muuten ole ollenkaan valaisimia. Jokaisen hyllyn alla on led-valo ja hyllyjen ja pöytien päällä noita pyöreitä lamppuja. Odotan jo että saan nähdä kirjaston silloin kun ulkona on pimeää!
Piiiitkä kirjahylly. Näkymä lukusalin ovelta. Kirjastossa siis suvaitaan myös ääniä, ja hiljaisuutta kaipaavat voivat vetäytyä työskentelemään tänne:
Tai jos mahdollinen puheensorina ei häiritse, voi lueskella keinutuolissa.
Jos nyt ihan vähän jotain nurisen, niin en erityisemmin pidä tuosta nykyään niin trendikkäästä pelkistetystä betonista. Katolle voisi näyttää vähän maalitelaa... Mutta se on pikkuvika ja makuasia. :) Oikeassa reunassa pilkistää ylemmällä tasolla, sisäänkäynnin vieressä oleva laaja lehtienlukualue jossa on myös kahvio. Siellä oli sen verran paljon porukkaa että pysyin poissa kameroineni.
Lastenosasto on ihana!!!! Noita isoja, eri värein pehmustettuja ja eri tavoin sisustettuja lukukuutioita, joiden ulkoseinillä on kirjahyllyt, on muistaakseni kahdeksan.
Ja siellä on vielä leikkihuonekin! Siellä on tunneli! Siitä voi mönkiä läpi! Olisi vaan isompi niin minäkin mahtuisin!!!
Pääsalista laskeudutaan tyynyin pehmustettua lukuportaikkoa pitkin avaralle nuortenosastolle. Siellä on omat tilansa peleille sekä musiikin kuuntelulle. Ja seinässä pitkä rivi hauskoja "luolia"!
Kaunokirjallisuutta on jaettu genreihin aiempaa tarkemmin. Lastenosastolla hymyilytti hyllynpätkä joka kantoi nimeä "Kummitustarinat". :)
Aivan vieressä sijaitseva vanha kirjastokaan ei ole jäämässä tyhjän pantiksi. Se remontoidaan, minkä jälkeen sinne aiotaan siirtää kirjoja mm. historiasta ja kansantieteestä. Rakennusten välille tulee maanalainen käytävä.
Niin lainaus kuin palautuskin hoituvat näppärästi automaateilla, varaukset voi noutaa itse hyllystä ja varastoakin pääsee vapaasti tutkimaan.
Kyllä, olen hyvin hyvin ihastunut! Jos kirjaston on tarkoitus olla kaupunkilaisten olohuone, niin tämä todellakin on juuri sitä. Mahtavaa, että lapsilla ja nuorilla on omat, selkeät, upeat alueensa. En meinannut malttaa lähteä kirjastosta pois, ja töissä iltavuoron aikana huomasin useampaan kertaan ajattelevani, että sinne pitää päästä jo pian uudelleen! :)
Rakennuksen suunnittelu: JKMM Arkkitehdit, pääarkkitehtina Asmo Jaaksi. Sisustusarkkitehtina Päivi Meuronen, projektiarkkitehtina Aaro Martikainen. Opasteet ja kirjaston graafinen ilme: Aimo Katajamäki.
Tietolähteenä Seinäjoen kaupungin nettisivut sekä Aino Mäki-Mantilan artikkeli Kirjastosta kehittyi elämysten talo Ilkka-lehdessä 1.7.2012.
maanantai 20. elokuuta 2012
Stop What You're Doing and Read This!
Stop What You're Doing and Read This! sisältää tekstit kymmeneltä kirjoittajalta joiden joukossa on mm. kauno- ja tietokirjailijoita, kustantaja ja tutkijoita. Tutuimpia nimiä ainakin suomalaiselle ovat Mark Haddon, Zadie Smith ja Jeanette Winterson. Kirjan olemassaolon syistä kerrotaan esipuheessa näin:
"This year we learnt that there are many thousands of children across Britain who cannot read competently, that there are thousands who leave primary school unable to put together basic sentences. One in three teenagers reads only two books a year, or fewer, and one in six children rarely reads books outside of the classroom. Many parents do not read stories to their children, and many homes do not have books in them. Stories and poems, for these thousands of children, are not a source of enchantment or excitement. Books are associated with school, or worse - they are associated with acute feelings of shame and frustration."
Kirjan tekijät pyrkivät keskeyttämään "laajalle levinneen apatian kirjoja ja lukemista kohtaan" ja aloittamaan keskustelun siitä, että kirjallisuus on kaikkia varten eikä suinkaan kuulu jalustalle, jossa siitä nauttivat vain harvat. Kirjoittajat kertovat omasta historiastaan kirjojen parissa, ajatuksistaan lukemisesta sekä syistä, joiden vuoksi kannattaisi lopettaa se mitä ikinä onkaan tekemässä ja tarttua kirjaan.
Se vain mietityttää, että mahtaakohan tätä päätyä lukemaan monikaan sellainen henkilö, joka ei jo valmiiksi olisi vakuuttunut lukemisen erinomaisuudesta. :) Kenellekään kirjablogin lukijallekaan tuskin tulee yllätyksenä, että on monta hyvää syytä tarttua kirjaan. Parissakin tekstissä mainitaan esimerkiksi kirjojen mahdollisuus tarjota seuraa ja lohtua silloin kuin sellaista tarvitaan; "hope of something beyond that place and time", David Copperfieldin sanoin. Ja onpa tarjolla myös tieteellistä todistusaineistoa siitä, että lukeminen todella pitää mielen virkeänä. Nicholas Carr kertoo tutkimuksesta, jonka mukaan lukijat simuloivat mielessään kaiken mitä kirjassa tapahtuu. Jos kirjan henkilö laskee kynän pöydälle, lihasten liikkeitä kontrolloivat neuronit aktivoituvat lukijan aivoissa. Jos henkilö kulkee ovesta mennäkseen huoneeseen, aktivoituvat avaruudelliseen hahmottamiseen ja suunnistamiseen liittyvät aivoalueet.
Enkä malta olla kertomatta toisestakin tutkimuksesta. Kuten tämänkin tekstin lukijat todennäköisesti tietävät, lukeminen on aina henkilökohtainen kokemus ja kirjat vaikuttavat eri ihmisiin eri tavoin. Eipä ole tämäkään mitään mutuhuttua! Carrin tekstistä:
"A recent experiment conducted by Oatley* and three colleagues suggests that the emotion stirred by literature can ever alter, in subtle but real ways, people's personalities. The researchers recruited 166 university students and gave them a standard personality test that measures such traits as extraversion, conscientiousness, and agreeablesness. One group of the participants read the Chekhov short story 'The Lady with the Toy Dog', while a control group read a synopsis of the story's events, stripped of its literary qualities. Both groups then took the personality test again. The results revealed that the people 'who read the short story experienced significantly greater change in personality than the control group', and the effect appeared to be tied to the strong emotional response that the story provoked. What was particularly interesting, Oatley says, is that the readers 'all changed in somewhat different ways'. A book is rewritten in the mind of every reader, and the book rewrites each reader's mind in an unique way, too."
*Keith Oatley, Toronton yliopisto.
Kiinnostava on myös The Reader Organisationin perustajan Jane Davisin teksti, jossa hän kertoo jaetun lukemisen metodista, jota varmasti voi sanoa hänen elämäntyökseen. Get Into Reading -ohjelman puitteissa järjestetään hieman perinteisestä poikkeavia lukupiirejä. Ryhmät tapaavat mm. työpaikoilla, kouluissa, kahviloissa, kirjastoissa, vankiloissa, huumevieroituksissa, sairaaloissa, lastenkodeissa... Yksi tai useampi ryhmän jäsen lukee ääneen valitun tekstin - kaikenlaista kaunokirjallisuutta runoista romaaneihin - ja siitä keskustellaan samalla kun sitä luetaan. Lukemisen saa vapaasti keskeyttää sanoakseen ääneen minkä tahansa tekstin herättämän ajatuksen. Davis ei niinkään kehuskele tuloksillaan, mutta sen tekee Jeanette Winterson mainitessaan Davisin projektin omassa kirjoituksessaan:
"Her reason for living is to take reading into places where reading does not go - prisons, housing estates, children's homes, etc. She works in Liverpool with people who have often had no real schooling. Her results are incredible. Kids calm down, guys grow up, harassed mothers find themselves mirrored in Sylvia Plath and Shakespeare. There is no dumping down offered."
Kaiken tämän ja paljon muuta siis saa aikaan, kun vain osaa laittaa oikeat sanat oikeaan järjestykseen. Loppuun vielä yksi lainaus, tällä kertaa Mark Haddonilta:
"It was not simply the way these writers lit up the inside my head, but the fact that they did so by selecting and rearranging words you could hear at the bus stop. Thirty-four years later I keep having to remind myself how extraordinary this is. No rabbit, no hat, no camera, no canvas. Select the right words and put them in the right order and you can run a cable into the hearts of strangers. Strangers in China, strangers not yet born."
Ulkoasu: Selkeä ja pirteä! Kannen suunn.: James Jones.
Kustantaja Vintage 2011, 181 s.
"This year we learnt that there are many thousands of children across Britain who cannot read competently, that there are thousands who leave primary school unable to put together basic sentences. One in three teenagers reads only two books a year, or fewer, and one in six children rarely reads books outside of the classroom. Many parents do not read stories to their children, and many homes do not have books in them. Stories and poems, for these thousands of children, are not a source of enchantment or excitement. Books are associated with school, or worse - they are associated with acute feelings of shame and frustration."
Kirjan tekijät pyrkivät keskeyttämään "laajalle levinneen apatian kirjoja ja lukemista kohtaan" ja aloittamaan keskustelun siitä, että kirjallisuus on kaikkia varten eikä suinkaan kuulu jalustalle, jossa siitä nauttivat vain harvat. Kirjoittajat kertovat omasta historiastaan kirjojen parissa, ajatuksistaan lukemisesta sekä syistä, joiden vuoksi kannattaisi lopettaa se mitä ikinä onkaan tekemässä ja tarttua kirjaan.
Se vain mietityttää, että mahtaakohan tätä päätyä lukemaan monikaan sellainen henkilö, joka ei jo valmiiksi olisi vakuuttunut lukemisen erinomaisuudesta. :) Kenellekään kirjablogin lukijallekaan tuskin tulee yllätyksenä, että on monta hyvää syytä tarttua kirjaan. Parissakin tekstissä mainitaan esimerkiksi kirjojen mahdollisuus tarjota seuraa ja lohtua silloin kuin sellaista tarvitaan; "hope of something beyond that place and time", David Copperfieldin sanoin. Ja onpa tarjolla myös tieteellistä todistusaineistoa siitä, että lukeminen todella pitää mielen virkeänä. Nicholas Carr kertoo tutkimuksesta, jonka mukaan lukijat simuloivat mielessään kaiken mitä kirjassa tapahtuu. Jos kirjan henkilö laskee kynän pöydälle, lihasten liikkeitä kontrolloivat neuronit aktivoituvat lukijan aivoissa. Jos henkilö kulkee ovesta mennäkseen huoneeseen, aktivoituvat avaruudelliseen hahmottamiseen ja suunnistamiseen liittyvät aivoalueet.
Enkä malta olla kertomatta toisestakin tutkimuksesta. Kuten tämänkin tekstin lukijat todennäköisesti tietävät, lukeminen on aina henkilökohtainen kokemus ja kirjat vaikuttavat eri ihmisiin eri tavoin. Eipä ole tämäkään mitään mutuhuttua! Carrin tekstistä:
"A recent experiment conducted by Oatley* and three colleagues suggests that the emotion stirred by literature can ever alter, in subtle but real ways, people's personalities. The researchers recruited 166 university students and gave them a standard personality test that measures such traits as extraversion, conscientiousness, and agreeablesness. One group of the participants read the Chekhov short story 'The Lady with the Toy Dog', while a control group read a synopsis of the story's events, stripped of its literary qualities. Both groups then took the personality test again. The results revealed that the people 'who read the short story experienced significantly greater change in personality than the control group', and the effect appeared to be tied to the strong emotional response that the story provoked. What was particularly interesting, Oatley says, is that the readers 'all changed in somewhat different ways'. A book is rewritten in the mind of every reader, and the book rewrites each reader's mind in an unique way, too."
*Keith Oatley, Toronton yliopisto.
Kiinnostava on myös The Reader Organisationin perustajan Jane Davisin teksti, jossa hän kertoo jaetun lukemisen metodista, jota varmasti voi sanoa hänen elämäntyökseen. Get Into Reading -ohjelman puitteissa järjestetään hieman perinteisestä poikkeavia lukupiirejä. Ryhmät tapaavat mm. työpaikoilla, kouluissa, kahviloissa, kirjastoissa, vankiloissa, huumevieroituksissa, sairaaloissa, lastenkodeissa... Yksi tai useampi ryhmän jäsen lukee ääneen valitun tekstin - kaikenlaista kaunokirjallisuutta runoista romaaneihin - ja siitä keskustellaan samalla kun sitä luetaan. Lukemisen saa vapaasti keskeyttää sanoakseen ääneen minkä tahansa tekstin herättämän ajatuksen. Davis ei niinkään kehuskele tuloksillaan, mutta sen tekee Jeanette Winterson mainitessaan Davisin projektin omassa kirjoituksessaan:
"Her reason for living is to take reading into places where reading does not go - prisons, housing estates, children's homes, etc. She works in Liverpool with people who have often had no real schooling. Her results are incredible. Kids calm down, guys grow up, harassed mothers find themselves mirrored in Sylvia Plath and Shakespeare. There is no dumping down offered."
Kaiken tämän ja paljon muuta siis saa aikaan, kun vain osaa laittaa oikeat sanat oikeaan järjestykseen. Loppuun vielä yksi lainaus, tällä kertaa Mark Haddonilta:
"It was not simply the way these writers lit up the inside my head, but the fact that they did so by selecting and rearranging words you could hear at the bus stop. Thirty-four years later I keep having to remind myself how extraordinary this is. No rabbit, no hat, no camera, no canvas. Select the right words and put them in the right order and you can run a cable into the hearts of strangers. Strangers in China, strangers not yet born."
Ulkoasu: Selkeä ja pirteä! Kannen suunn.: James Jones.
Kustantaja Vintage 2011, 181 s.
sunnuntai 12. elokuuta 2012
Muutama sana palautteista ja sitten kirjoja kiertoon
Olisikohan viimein aika kiittää kunnolla palautteista, joita pyysin jo tuossa kesäkuun alkupuolella? ;) Sain ideoita joilla blogin ulkoasu toivoakseni hieman selkiytyi. Sivupalkit muuttivat samalle puolelle, mikä mahdollisti myös tekstikentän leventämisen, ja vähän turhaa tavaraakin palkeista katosi. Tunnisteetkin innostuin samassa yhteydessä lajittelemaan uudelleen. Kiitos siis palautteen antajille, joiden kesken sanoin arpovani pienen yllätyspalkinnon. Sen saajaksi valikoitui
Velma!
Nakkaatko osoitteesi tuonne oikealta puolelta löytyvään sähköpostiini niin katsotaan mitä saat. :)
Ja sitten toiseen asiaan: Hyllyjä siivotessa on taas poistokirjoja löytynyt, ja seuraavat olisivat lähdössä kiertoon ilman sen kummempaa arvontaa, ihan vain periaatteella "ottakoon se joka sattuu paikalle". Kuitenkin yksi kirja per henkilö - jos ei perjantaihin mennessä ole kellekään kelvannut niin sitten voi valita toisenkin. :)
MUOKS: Kaikki varattu
Velma!
Nakkaatko osoitteesi tuonne oikealta puolelta löytyvään sähköpostiini niin katsotaan mitä saat. :)
Ja sitten toiseen asiaan: Hyllyjä siivotessa on taas poistokirjoja löytynyt, ja seuraavat olisivat lähdössä kiertoon ilman sen kummempaa arvontaa, ihan vain periaatteella "ottakoon se joka sattuu paikalle". Kuitenkin yksi kirja per henkilö - jos ei perjantaihin mennessä ole kellekään kelvannut niin sitten voi valita toisenkin. :)
MUOKS: Kaikki varattu
Kjell Askildsen: Saari (kovakantinen)
Sean Stewart: Matkijalintu (kovakantinen)
Outi Nyytäjä: Heinäpaali roihuaa - Näkyjä ja näkemyksiä Bretagnesta (pehmeäkantinen). Elma Ilona luki tämän juuri.
Christopher Priest: The Prestige (pehmeäkantinen)
Sarah Waters: Affinity (pehmeäkantinen)
keskiviikko 8. elokuuta 2012
Kymmenen hyvänmielen kirjaa
Raisa käänsi 10 hyvänmielen asiaa -haasteen koskemaan kirjoja, ja täytyyhän tähän listaukseen itsekin tarttua. Toisaalta oli hieman hankalaa löytää hyllystäni kymmenen tähän sopivaa kirjaa, koska monenlaiset traagisuudet taitavat olla lukemistossani enemmän vallalla. Toisaalta taas huomaan ajattelevani monenlaisia hyviä kirjoja tavallaan hyvänmielen kirjoina - tulee vaan hyvä mieli siitä että saa lukea jotain niin hyvää, vaikka tapahtumat sinänsä olisivatkin ikäviä. Alle listatut taitavat kuitenkin vastata haasteeseen parhaiten. Yhtä en tosin ole vielä lukenut loppuun, mutta tuskin mielipiteeni siitä enää oleellisesti muuttuu. :)
Alan Bennett: Epätavallinen lukija
Italo Calvino: Paroni puussa
Jean Giono: Mies joka istutti puita
Tove Jansson: Taikatalvi
Tove Jansson: Kesäkirja
Astrid Lindgren: Ronja ryövärintytär
L. M. Montgomery: Sininen linna
Shaun Tan: The Arrival
Jane Austen: Ylpeys ja ennakkoluulo
Terry Kay: Valkoisen koiran varjo
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)