keskiviikko 22. elokuuta 2012

Seinäjoen uuteen pääkirjastoon tutustumassa

Seinäjoella on haaveiltu uudesta kirjastorakennuksesta ties kuinka kauan. Vanha Alvar Aallon suunnittelema kirjasto on kyllä komea, mutta auttamattomasti pieneksi jäänyt ja hyvin palveltujen vuosien jälkeen ehostuksen tarpeessa. Maanantaina se viimein tapahtui - uusi pääkirjastorakennus nimeltä Apila avasi ovensa! Varsinaisiin avajaisiin en ehtinyt, mikä ei oikeastaan harmita koska tupa on ilmeisesti ollut melkoisen täynnä väkeä. Kävin sitten tutustumassa tiloihin tiistaina. Ihmisiä oli mukavasti paikalla silloinkin, mutta ei niin runsaasti etten olisi onnistunut näpsimään kuvia ilman viattomia sivullisia. :)



Aloitetaan oleellisimmasta: kirjoja on. ;) Pääsalin katossa ei muuten ole ollenkaan valaisimia. Jokaisen hyllyn alla on led-valo ja hyllyjen ja pöytien päällä noita pyöreitä lamppuja. Odotan jo että saan nähdä kirjaston silloin kun ulkona on pimeää!


Piiiitkä kirjahylly. Näkymä lukusalin ovelta. Kirjastossa siis suvaitaan myös ääniä, ja hiljaisuutta kaipaavat voivat vetäytyä työskentelemään tänne:



Tai jos mahdollinen puheensorina ei häiritse, voi lueskella keinutuolissa.


Jos nyt ihan vähän jotain nurisen, niin en erityisemmin pidä tuosta nykyään niin trendikkäästä pelkistetystä betonista. Katolle voisi näyttää vähän maalitelaa... Mutta se on pikkuvika ja makuasia. :) Oikeassa reunassa pilkistää ylemmällä tasolla, sisäänkäynnin vieressä oleva laaja lehtienlukualue jossa on myös kahvio. Siellä oli sen verran paljon porukkaa että pysyin poissa kameroineni.




Lastenosasto on ihana!!!! Noita isoja, eri värein pehmustettuja ja eri tavoin sisustettuja lukukuutioita, joiden ulkoseinillä on kirjahyllyt, on muistaakseni kahdeksan.


Ja siellä on vielä leikkihuonekin! Siellä on tunneli! Siitä voi mönkiä läpi! Olisi vaan isompi niin minäkin mahtuisin!!!


Pääsalista laskeudutaan tyynyin pehmustettua lukuportaikkoa pitkin avaralle nuortenosastolle. Siellä on omat tilansa peleille sekä musiikin kuuntelulle. Ja seinässä pitkä rivi hauskoja "luolia"!



Kaunokirjallisuutta on jaettu genreihin aiempaa tarkemmin. Lastenosastolla hymyilytti hyllynpätkä joka kantoi nimeä "Kummitustarinat". :)



Alvar Aalto ei suinkaan ole kadonnut maisemasta mihinkään. Koko seinän kokoisesta ikkunasta voi katsella Lakeuden Ristiä, joka heijastuu samaiseen ikkunaan komeasti ulkopuolellakin!


Aivan vieressä sijaitseva vanha kirjastokaan ei ole jäämässä tyhjän pantiksi. Se remontoidaan, minkä jälkeen sinne aiotaan siirtää kirjoja mm. historiasta ja kansantieteestä. Rakennusten välille tulee maanalainen käytävä.

Niin lainaus kuin palautuskin hoituvat näppärästi automaateilla, varaukset voi noutaa itse hyllystä ja varastoakin pääsee vapaasti tutkimaan.

Kyllä, olen hyvin hyvin ihastunut! Jos kirjaston on tarkoitus olla kaupunkilaisten olohuone, niin tämä todellakin on juuri sitä. Mahtavaa, että lapsilla ja nuorilla on omat, selkeät, upeat alueensa. En meinannut malttaa lähteä kirjastosta pois, ja töissä iltavuoron aikana huomasin useampaan kertaan ajattelevani, että sinne pitää päästä jo pian uudelleen! :)

Rakennuksen suunnittelu: JKMM Arkkitehdit, pääarkkitehtina Asmo Jaaksi. Sisustusarkkitehtina Päivi Meuronen, projektiarkkitehtina Aaro Martikainen. Opasteet ja kirjaston graafinen ilme: Aimo Katajamäki.

Tietolähteenä Seinäjoen kaupungin nettisivut sekä Aino Mäki-Mantilan artikkeli Kirjastosta kehittyi elämysten talo Ilkka-lehdessä 1.7.2012.

12 kommenttia:

  1. Näyttää hyvältä! Ja viihtyisältä!

    Tosin tulee hyvin paljon Turun pääkirjaston uusi puoli mieleen. Jotain samaa niissä on, vaikka en nyt juuri keksi mitä :D

    VastaaPoista
  2. Kiitos kirjastoesittelystä! Onpa tuolla selkeää, tyylikästä ja viihtyisää. Ja runsaasti erilaisia lukupaikkoja. Erityisesti pidän tuosta portaikosta, johon voi istahtaa vaikka lukemaan. En yhtään ihmettele, että kirjasto houkuttelee sinua heti uusintavierailulle. Tuollaisessa kirjastossa olisi mukava olla töissä....

    VastaaPoista
  3. Näyttää ihan mielettömän kivalta ja viihtyisältä! Varsinkin nuo nuorten osaston syvennykset oikein houkuttavat istumaan jonkun hyvän kirjan kanssa. Minunkin olisi tarkoitus mennä ensikuussa tutustumaan tähän uuteen kirjastoon. :)

    VastaaPoista
  4. Vau, näyttipä upealta! Ihanaa, että kirjaston eri osastoille oli varattu noin paljon lukupaikkoja, kirjastossa saa siis mielellään oleskellä pitkiäkin aikoja. Ja mieltä lämmitti se, että kirjahyllyjä (ja tietysti kirjoja) oli paljon.

    Tuo valaistusratkaisu on tosiaan kiinnostava, olisi mukava nähdä kuvia kirjastosta pimeän aikaan. (Vihje, vihje.)

    VastaaPoista
  5. Vau, upeaa! En ole ollut koskaan Porin pääkirjastoa isommassa kirjastossa, joten tämä oli todella mielenkiintoinen. Ja kuvia sitten myös pimeämmällä! ;)

    VastaaPoista
  6. Kiikkutuoleja! Lukusyvennyksiä seinässä! Tunneleita! Lukuportaita! Pitkät hyllyrivit! Upea :)

    VastaaPoista
  7. Näyttää hurjan houkuttelevalta, kiva että esittelit. Tuonne minäkin yritän päästä lähiaikoina tutustumaan! Jos siellä on hienot sarjishyllyt, harkitsen kortinkin hankkimista. :-)

    VastaaPoista
  8. Voi jummi miten hienot seinäluolat! Tuollaset oikeen houkuttaa kömpimään kyytiin ja lukemaan, harmi vaan että ihmisiä ramppaa ohi koko ajan... hienon kirjaston olette saaneet! :)

    VastaaPoista
  9. Kävimme eilen tutustumassa. tyttö 3,5v. ei tietty olisi halunnut lähteä pois lastenosastolta, ja vasta just ennen lähtöä hoksasi, että ei olla luettu yhtään kirjaa :) Niin että pomppimisen lisäksi oli kiva istua noilla pehmustetuilla rapuilla lukemaan kirjaa. Ja ne luolat! Ensimmäistä kertaa täysi-ikäiseksi tultuani olisi oikeasti halunnut palata teiniksi ja heittäytyä yhteen syvennykseen lukemaan kavereiden kanssa.

    Suu auki kävelin siis ympäriinsä, oli aivan upia!

    VastaaPoista
  10. Katri: Lue oman hyllyn kirjat -projektia uhkaa nyt kyllä paha repsahdus, sillä tekisihän uuden kirjaston kunniaksi mieli käydä hakemassa iso pino lainoja... Ensivisiitistä selvisin vielä ydellä äänikirjalla. ;)

    Anna Elina: Ajattelin myös, että olisipa hieno työpaikka!

    Jossu: Nuo syvennykset ovat kyllä kutsuvia, ja niitä tosiaan oli aika paljon enemmän kuin kuvaan mahtui.

    Lukutoukka: Täytyy itsekin mennä joku kerta oikein ajan kanssa oleskelemaan ja lueskelemaan... Ja vinkki on laitettu mieleen! :)

    Janninna: Olisi kyllä kiva nähdä joskus kirjastoja muuallakin päin Suomea, eipä ole tullut käytyä kuin muutamassa paikallisessa.

    Villasukka kirjahyllyssä: On kyllä hankalaa päättää, mikä oikein olisi suosikkijuttuni tuolla! ;)

    Booksy: Sarjishyllyt pistivät ohimennen silmään mutta en vielä ehtinyt oikein perehtyä minkään hyllyn sisältöön. :) Täytyykin varmaan seuraavalla käynnillä selvittää itselleen kunnolla että mitä on missäkin päin.

    Disa: Ainakin osa noista syvennyksistä on sen verran syrjäisemmässä nurkassa että liikennettä ei kauheasti ole.

    Vera Vala: Taidan ehtiä lapsen kanssa käymään vasta ensi viikolla, saapa nähdä sitten päästäänkö pois! ;)
    Teiniksi paluusta oli ihan samat ajatukset. Toivottavasti se ihan oikeakin nuoriso löytää paikan hyvin!

    VastaaPoista
  11. Onpa kyllä aivan MIELETTÖMÄN hieno! Hyvä Seinis!! Niin viihtyisä ja valoisa. Minua ei haittaa edes betoni tuossa muuten lämpimässä ympäristössä.

    VastaaPoista
  12. Viihtyisä ja valoisa se tosiaan on. Maltoin muuten pysyä poissa kokonaiset kaksi vuorokautta; eilen istuskelin puolitoista tuntia keinutuolissa lukien mm. Café Voltaire -sarjan esseitä. :)

    VastaaPoista