tiistai 28. heinäkuuta 2009

Mihail Bulgakov: Saatana saapuu Moskovaan


Moskovassa alkaa tapahtua erinäisiä selittämättömiä asioita kun itse saatana erikoisine seurueineen saapuu vierailulle. Eriskummallisuuksien keskipisteeseen päätyvät myös Mestariksi kutsuttu kirjailija Margarita-rakastettuineen ja liittyvätpä asiaan myöskin Pontius Pilatuksen toimet parin tuhannen vuoden takaisessa Jerusalemissa.

Onneksi tulin (viimein) aloittaneeksi klassikoihintutustumisurakkani, koska kirja oli sujuvalukuinen, humoristinen ja ennen kaikkea erittäin kiehtova. Pidin siitä paljonkin! Henkilöitä oli runsaasti ja tuntui että olin nimien kanssa välillä enemmän pihalla kuin Dostojevskia lukiessani mutta eipä se haitannut.

Kirjan suomennoksen nimestä käytiin jokin aika sitten keskustelua Kirsi Pihan lukupiirissä. Toisaalta olen sitä mieltä, että Saatana saapuu Moskovaan on erittäin hyvä, iskevä ja mieleenpainuva nimi. On kuitenkin aivan totta, että jos kirjailijan itse kirjalleen antama nimi olisi äärimmäisen helposti suoraan suomennettavissa (Master i Margarita -> Mestari ja Margarita), ei sitä pitäisi lähteä muuttelemaan. Ja kuten kyseisessä keskustelussa myöskin todettiin, nimenmuutos muuttaa huomion painopistettä romaanissa. Vaikka yritin lukiessani pitää mielessä että kirja kertoo oikeastaan Mestarista ja Margaritasta, silti he painuivat ajatuksissani osittain sivuhenkilöiksi saatanan ja hänen seuralaistensa tieltä.

Ensimmäinen lause: Keväisen hellepäivän kallistuessa iltaan ilmestyi Moskovassa Patriarkan lampien luokse kaksi kansalaista.

Venäjänkielinen alkuteos: Master i Margarita (1928-40)

Kustantaja LOISTO/WSOY 2007, 6. painos, suom. Ulla-Liisa Heino (tark. Vappu Orlov 2005), 478 s.

lauantai 18. heinäkuuta 2009

Ritva Kovalainen: Kauniiden hevosten maa


Olen katsellut kirjakaupoissa usein himoiten valokuvakirjoja, joissa kaikki muu on hienoa paitsi hintalappu. Joten kun näin upean Kauniiden hevosten maan hyvinkin kohtuullisessa tarjouksessa, tartuin nopsasti kiinni! :)

Ritva Kovalainen on valokuvannut Turkin Kappadokian karunkauniita maisemia ja siellä eläviä ihmisiä. Kuvissa näkyy pehmeään vulkaaniseen tuffimaahan kaiverrettuja ihmisasumuksia uskomattomissa paikoissa, lampaita laiduntamassa laajoilla ylängöillä, arkisia puuhia, varhaisten kristittyjen luolakirkkoihinsa maalaamia pyhimyksenkuvia, vuoria ja kukkuloita erikoisine pinnanmuotoineen. Mieleenpainuvimpia olivat yksittäisten ihmisten muotokuvat.

Kuvien lomassa on myös runoja, joita ensin luulin paikallisiksi mutta jotka ilmeisesti ovatkin Kovalaisen omia. Niin runot kuin kuvatkin luovat kirjaa selaillessa tunteen siitä, että aika on pysähtynyt. Tuula Sakaranaho on kirjoittanut kirjaan myös kuvia taustoittavan Kappadokian esittelyn, mutta muuten kuvien annetaan puhua puolestaan turhia selittelemättä.

Tätä kirjaa tulen varmasti katselemaan vielä monta monta kertaa uudelleen. Kirjan nimi, ja ilmeisesti alueen kutsumanimi Kauniiden hevosten maa jäi kyllä sikäli arvoitukseksi, että kirjassa hevosia ei juurikaan näkynyt eikä mainittu.

Kustantaja LIKE 2005, tekstien engl. käännökset Mark Waller, Susanne Ådahl, 171 s.

perjantai 17. heinäkuuta 2009

Richard Bach: Lokki Joonatan (valokuvat Russell Munson)


Joonatan on nuori lokki joka rakastaa lentämistä niin paljon että haluaa oppia sen hienoudet täydellisesti, ja muiden lokkien tapellessa ruoasta se harjoittelee veden pintaa hipovaa matalalentoa, hitaita kaarroksia ja hurjia syöksyjä.

Pidin Joonatanin harjoittelusta kertovasta alusta, mutta loppuosa tuhansine elämineen ja aika- ja paikkasiirtymineen ties millä olemisen korkeammalla tasolla oli lähinnä vain turhan korkealentoista höpönlöpöä. Ymmärsin kyllä että pointtina oli oppia omien kykyjensä rajattomat mahdollisuudet, mutta olisin pitänyt tarinasta enemmän simppelimpänä. Hmph!

Kirjan parasta antia olivat lopulta Russell Munsonin lokkivalokuvat, joita oli runsaasti!


Ensimmäinen lause: Oli aamu ja vastasyntynyt aurinko kipunoi kultana hiljaa kareilevan meren pinnalla.

Englanninkielinen alkuteos: Jonathan Livingston Seagull (1970)

Kustantaja Gummerus 2007, 34. painos, suom. Kaija Kauppi, 93 s.

Saira Shah: Tarinankertojan tytär


Saira Shah varttuu Englannissa kuunnellen afganistanilaisen isänsä tarinoita kaukaisesta kotimaastaan: maasta jossa hedelmiä notkuvasta puutarhasta voi katsella alhaalla laaksossa levittäytyvää, hohtelevaa Kabulin kaupunkia, ja jonka asukkaat ovat vieraanvaraisia, huumorintajuisia ja ennen kaikkea ylpeitä juuristaan.

Aikuistuttuaan Saira ryhtyy sotareportteriksi ja lähtee Neuvostoliiton miehittämään Afganistaniin etsimään omaa totuuttaan maasta, kantaen mielessään isän tarinoiden luomaa myyttiä. Nyt puutarhoista on jäljellä vain rippeet, puolet Kabulista on raunioina ja pakolaiset asuvat sairaina ja nälkäisinä tomuisissa leireissä.

Saira palaa Afganistaniin vielä useaan kertaan ja kokee siellä niin Talibanien valtakauden kuin Yhdysvaltain pommituksetkin. Hän näkee siellä paljon sekä kauneutta että kauheuksia: syrjäisiä vuoristokyliä, joiden liepeillä paimenessa olevat lapset juoksevat omaa vuorenrinnettään alas ja ohikulkijoiden rinnettä ylös vain tervehtiäkseen, mutta myös nuoret sisarukset jotka joutuivat kestitsemään Talibaneja kotonaan kaksi päivää heidän äitinsä maatessa tapettuna pihalla.

Vielä, kun maassa on kasvanut yksi sukupolvi joka ei tunne lainkaan rauhan aikaa ja jotkut ovat joutuneet pakenemaan kodeistaan neljästi, kansan sydämessä sykkii vanha ylpeys joka käy ilmi kun Saira on avustustyöntekijän mukana jakamassa ruokaöljypulloja pakolaisille:

"Sinun isäsi siis on Paghmanista?" pakolaiset huusivat. "Sittenhän sinä olet meidän maanmiehemme! Mistä äitisi on kotoisin? Mikä on isäsi nimi? Mutta sehän on afganistanilainen nimi!"

Aluksi vastustelin - selitin, että olen vain puoliksi afganistanilainen, mutta ihmiset pysyivät tiukkoina: "Ei, ei. Isäsi on Paghmanista. Se tekee sinusta täysin afganistanilaisen. Sinä olet meidän maastamme." Ihmiset olivat aidosti riemuissaan ja ylpeitä nähdessään afganistanilaisen naisen seisomassa siinä kuormurin lavalla jakamassa avustuksia. Silmäni sumentuivat kyynelistä. Kun väki viimein hiljeni, James sanoi ilkikurisesti: "Mutta hänhän on Paghmanista."

"Paghman!" pakolaiset puhkesivat taas huutamaan. "Mutta sehän on Afganistanissa. Hän on afganistanilainen!" Ja koko touhu alkoi uudestaan.


Kirja valaisee kiinnostavasti maan lähihistoriaa, sekä kansaa josta ei uutisia lukemalla voi juurikaan oppia mitään hyvää. Tällaisen lukeminen saa taas kerran miettimään, mikä ihme oikein ajaa ihmiset sotimaan. Voin vain toivoa afganistanilaisille rauhaisampaa tulevaisuutta, sen he, kuten kaikki muutkin, ovat ansainneet.

Ensimmäinen lause: Olen kolmevuotias.


Englanninkielinen alkuteos: The Storyteller's Daughter (2003)


Kustantaja WSOY 2004, suom. Liisa Paakkanen, 285 s.

lauantai 11. heinäkuuta 2009

Susanna Kearsley: Mariana


Kun Julia Beckett näki ensimmäisen kerran Englannin maaseudulla sijaitsevan, 1500-luvulta peräisin olevan talon, hän tiesi asuvansa siinä jonain päivänä. Kun se aika vuosia myöhemmin koittaa, Julia alkaa kokea outoja: hän tuntee elävänsä kohtauksia talossa vuonna 1665 asuneen Marianan elämästä. Nuo väläykset paljastavat hänelle Marianan salaisen suhteen kartanonherraan - suhteen joka häneltä oli ehdottomasti kielletty. Julian täytyy selvittää kuinka Marianalle kävi, ennen kuin voi jatkaa omaa elämäänsä nykyhetkessä.

Kingin kohdalla kaipailin lisää jonkun muun valitsemaa lukemista ja sainkin sellaista pian kun työkaveri toi lainaksi tämän kirjan josta oli ollut puhetta. Kiitos siitä hänelle koska vahvahkon hömppäallergian vaivaamana en olisi tähän tullut oma-aloitteisesti tarttuneeksi. Olen satunnaisesti kiinnostunut hömpästä jos siinä on jokin muukin pointti kuin "ah, onpas ihana mies" - ja pieni aikamatkailuhan on toki aina paikallaan! :)

Teksti on sujuvaa, helppolukuista ja viihdyttävää ja luin kirjan oikein mielelläni. Ja olen kateellinen Julian talosta! Teimme kymmenisen vuotta sitten lukiosta matkan Lontooseen ja kävimme katsomassa myös Stonehengeä bussilla jonka ikkunoista ihailin ympäröivää maaseutua. Saattaapa olla että sinne täytyy vielä joskus päästä uudestaan!

Ensimmäinen lause: Näin talon ensi kertaa samana kesänä jona täytin viisi.

Englanninkielinen alkuteos: Mariana (1994)

Kustantaja Gummerus 1996, suom. Marja Alopaeus, 390 s.

Markus Zusak: Kirjavaras


Sain Kirjavarkaan luettua jo joskus viikko sitten mutta olen tullut lykänneeksi siitä kirjoittamista; jostain syystä tuntuu etten osaa sanoa siitä oikein mitään. Kirjaa itseään ei todellakaan voi mitäänsanomattomuudesta moittia mutta en saa sen herättämiä ajatuksia järjestykseen edes omassa päässäni, niiden tekstiksi saattamisesta puhumattakaan.

Kirja on ollut sen verran paljon esillä että idea lienee monille tuttu: kertojana toimiva kuolema kohtaa Natsi-Saksassa asuvan Liesel-tytön ensimmäisen kerran saapuessaan noutamaan tämän pienen veljen sielua, ja veljen hautajaisissa Liesel varastaa myös ensimmäisen kirjansa. Myöhemmin kirjoja kertyy lisää, ja sanojen mahdin tunteva Liesel lukee niitä paitsi itsekseen, myös kellarissa piileskelevän juutalaisen ja pommisuojaan kokoontuvien naapurien lohduksi ja iloksi. Aina kiireinen kuolema säilyttää muutamien ihmisten tarinoita mielessään jaksaakseen itse, ja Lieselin tarinasta tulee yksi niistä.

Olin lukenut Kirjavarkaasta etukäteen niin paljon kehuja että pelkäsin sen osoittautuvan lieväksi pettymykseksi liian suurien odotusteni vuoksi. Ehkä joskus alkupuoliskolla saattoi siltä tuntuakin, mutta ei enää nyt, jälkeenpäin. Juuri äsken kirjaa muutaman sivun verran selaillessani olin hetkessä taas täysillä sen maailmassa.

Kuoleman käyttäminen kertojana oli hyvä ratkaisu: pidin sen olemuksesta ja kerrontatavasta ja se toi välillä tapahtumiin myös kiinnostavia näkökulmia. Kaiken kaikkiaan Kirjavaras on erinomainen, vaikuttava, mieleenpainuva tarina!

Ensimmäinen lause: Ensin värit.


Englanninkielinen alkuteos: The Book Thief (2005)


Kustantaja Otava 2008, suom. Pirkko Biström, 556 s.