Mervi Heikkilä: Pohjolan porteilla

Louhen liitosta ja Tuonella kulkijoista tutuksi tullut Roona päätyy kalevalaisine kykyineen entistä vaarallisempiin tilanteisiin. Roonan isä Eerikki näkee pahaenteisen näyn, jonka vuoksi tytön on parasta vahvistaa tietäjäntaitojaan. Sitä varten ryhdytään valmistamaan omaa shamaanirumpua, jota tarvitaan siihenkin että Roonan Valpuri-äidin kaipaama miehenä kulkenut karhu, Väinö, saadaan haettua takaisin Pohjolasta. Lisäksi täytyy miettiä poikaystävä Aleksia, jonka kanssa oleminen tuntuu menevän aivan solmuun.

Sampsa, jonka kanssa Roona ystävystyi isänsä kautta edellisessä osassa, on tässä paljon esillä. Mikä taas on ongelma omalta kannaltani, koska ärsyynnyin häneen likimain ensinäkemältä enkä tunnu pääsevän siitä yli. Ei, se ei todellakaan johdu arvesta tai ontumisesta vaan jostain aivan muusta tarkemmin määrittelemättömästä, mutta nyt joka tapauksessa ärsyttää lähes kaikki tukasta lähtien aina Roonan katselemiseen asti. No, jotain kiinnostavaa hänestä sentään paljastuu lopussa, joten yritän lähteä seuraavaan osaan avoimin mielin katsomaan kuinka meille käy. :) Enkä muista kenenkään muun moittineen hahmoa, joten mulla ja Sampsalla nyt ei kai vaan kemiat toimi.


Ja muilta osinhan kyllä viihdyin tämänkin parissa oikein hyvin! Metsässä, karhuissa ja Kalevalassa riittää kyllä kaikenlaista kutkuttavaa ammennettavaksi, kuten tietysti myös tavallisessa nuoren elämässä, kaiken mystisyyden vastapainoksi. Entistä isompia asioita tässä kyllä käsitellään nopeaan tahtiin, mutta kuten edellisenkin osan kohdalla sanoin, sarja saa mielihyvin pysyä tyyliltään juuri tällaisena, helppona lähestyttävänä myös vähemmän lukeville.

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta. Suvi Karin taiteilema kansi on muuten hieno!

Ensimmäinen lause: Sinertävä metsäpeuran näköinen henki vaelsi pimeässä.

Kustantaja Haamu 2017, 162 s.

Mervi Heikkilä: Tuonella kulkijat

Tuonella kulkijat on toinen osa Louhen liitosta tutun Roonan tarinaa - ja onneksi tuntuu lupaavasti siltä, ettei suinkaan viimeinen!

Roona matkustaa Turkuun tutustumaan paremmin isäänsä. Hän joutuu kuitenkin toteamaan että tämän antikvariaatti on myllätty ja isä itse kateissa, liikkeen liepeillä hiippailee vieras tyyppi ja koko kaupungissa on pahaenteinen tunnelma.

Tuonella kulkijoissa sukelletaan entistä syvemmälle kalevalaisuuteen, ja millä sujuvuudella! Teksti vie mennessään ihan tuosta vaan ja lyhyet luvut houkuttavat jatkamaan vielä vähän. Salakäytäviä, karhujen karhu ja myyttisiä hahmoja! Jes! Kirjassa käsitellään nopeaan tahtiin melkoisen isoja, hämmästyttäviä ja kiehtovia asioita joihin olisi kyllä mukava perehtyä paljon tarkemminkin, mutta on varmasti parempi että sarja säilyttää tyylinsä ja pysyy helposti lähestyttävänä myös muille kuin himolukijoille.

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta, jään toivomaan ja odottamaan jatkoa!

Ensimmäinen lause: Kilpikaarnaiset, paksurunkoiset männyt humisivat tuulessa.

Kustantaja Haamu 2016, 157 s.

Mervi Heikkilä: Louhen liitto

Ysiluokkalainen Roona viihtyy paremmin metsässä kuin ikäistensä seurassa - ellei lasketa Aleksia joka myös harrastaa luontovalokuvausta. Eräänä iltana Roonan on tullut aika kuulla, että hänellä on jossain toinenkin äiti, se joka hänet on synnyttänyt. Eikä kyseessä ole mikään ihan tavanomainen nainen. Mahtaako hänellä olla jotain tekemistä sen kanssa että Roona on aina kokenut olevansa erilainen ja että hänellä ja petoeläimillä on erityinen suhde?

Louhen liitto ammentaa aiheensa raikkaasti Kalevalasta. Aikuinenkin lukija koukuttuu pikaisesti ja joutuu sopivasti jännittämään, mutta teksti ei ole liian hurjaa huomattavasti nuoremmallekaan. Kirja sopii varmasti erinomaisesti luettavaksi äidinkielentunneilla, ja kustantajan sivuilla onkin tarjolla valmista materiaalia jota voi vapaasti käyttää opetuksessa.

Nautin aina kun kirjassa on mukavan metsäntuoksuinen tunnelma, kuten tässä. Ja bonuksena karhuja kansanperinteeseen kiedottuina! Jess! :) Karhut ja muutkin petoeläimet kiehtovat mieltäni, ja jos saisin jonkin kirjallisuudessa vastaan tulleen kyvyn valita itselleni, niin Roonan oma voisi olla aika vahvoilla. Näihin seikkoihin kun sitten lisätään sekä fantasia-aineksia että ihan normaalia nykypäivän nuorten elämää niin oikein näppärä ja tasapainoinen paketti on kasassa!

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Ensimmäinen lause: Metsä oli vanha.

Ulkoasu: Sopivasti näyttävä kansi vangitsee katseen aika hyvin! Kannen kuvitus: Riikka Nikko.

Kustantaja Haamu 2015, 149 s.