Kolme äänikirjaa miehistä: Talvisota, Zlatan & Rajanaapuri

Nyt meinaa olla vähän sillä tavalla, että pian puolitoistavuotias pikkuvipeltäjä ja aikaiset työherätykset aiheuttavat yhdessä sen, että bloggaamiselle on jokseenkin hankalaa löytää sopivia rakosia. Pitäisi nimittäin olla samaan aikaan sekä joutilas istumaan koneella ilman häiriöitä että tarpeeksi virkeä voidakseen ajatella kirjoittamista. Ja kun se rauha illalla laskeutuu niin sitten on jo itselläkin väsy. Kun kaikesta haluan kuitenkin kirjoittaa edes lyhyesti, ihan jo saadakseni itsellenikin ajatuksia muistiin, täytyy pitää homma pyörimässä matalalla kynnyksellä. :)

Nyt vuorossa pieni äänikirjakooste. Nämä ansaitsisivat pidemmätkin tekstit, mutta saavatpa edes lyhyet! :) Kaikissa on sattumoisin keskiössä miehiä: yksi, kaksi tai enemmän, oikeastaan kokonainen armeijallinen. Jokaisessa on myös tehtävänsä erinomaisesti hoitava, kirjaan sopiva lukija.

Antti Tuuri: Talvisota

Talvisodan kokenut Martti kertoilee taattuun kaunistelemattomaan Tuuri-tyyliin ajasta, jonka vietti Laurilan jalkaväkirykmentin mukana taistelemassa ensin Taipaleenjoella Terenttilän aukiolla ja sitten Vuosalmella ja Äyräpäässä. Sotaan lähti nuorempi velikin jonka perään Martti ajatteli katsovansa, mutta jo aikaisessa vaiheessa tulee mainittua ettei veli tule reissulta hengissä palaamaan. Ei niissä maisemissa ole toisesta perään katsojaksi.

Talvisota on hiljaiseksi vetävä kuvaus käsittämättömistä koettelemuksista selviämisestä ja järjettömästä arjesta, jossa normaaliin päiväohjelmaan kuuluu tappamista ja tapetuksi tulemisen välttelyä. Välillä vastapuolen tykistökeskitys tuntuu jytisyttävän koko maailmaa niin, että toivoisi maassa olevan rivan josta pitää kiinni. Luulenpa, että joudun ihan välttämättä metsästämään tämän omaan hyllyyni painettuna versiona, ja palaamaan vielä useampaan kertaan. Ehkä vielä joskus saan aikaiseksi tekstin joka tekee kirjalle oikeutta, nyt en kykene juuri muuhun kuin olemaan vaikuttunut.

Kustantaja Otava 2004 (painetun alkup. julk, 1984), lukija Taneli Mäkelä, 6 h 30 min

David Lagercrantz: Minä, Zlatan Ibrahimović

Miltä tuntuu kävellä keskelle jalkapallokenttää, jonka ympärillä 70000 ihmistä odottaa sinua ja huutaa nimeäsi? Harva voi sanoa tietävänsä, mutta eräs toisen polven maahanmuuttajapoika Malmön Rosengårdista on kokenut sen ja muutaman muun unohtumattoman jutun. Melkoinen harppaus niistä ajoista, kun äidin luona päätyi hakatuksi puukauhalla ja isän luona jääkaapissa oli vain kaljaa. Silloin kuitenkin luotiin pohja tulevalle menestykselle, vaikka se toki on vaatinut runsaasti myöhemminkin tehtyä työtä. Ei ollut juuri muutakaan tekemistä kuin potkia palloa, joten sitähän potkittiin. Pihapiirin pienellä kentällä oppi tekemään yllättäviä ratkaisuja ahtaassa tilassa ja kunnioitusta saadakseen hintelän pojan kannatti opetella näyttäviä kikkoja. Kaikkia tyyli - tai tyyppi - ei kuitenkaan miellyttänyt, vaan eräässä joukkueessa parempien perheiden isät keräsivät jopa nimilistan Zlatanin saamiseksi ulos. Uskomatonta!

Vaikka monenlaista urheilua tykkäänkin katsella niin jalkapallo ei ole ikinä oikein sykähdyttänyt, ja Zlatankin oli tuttu lähinnä silmiin osuneista otsikoista. Niiden perusteella kyllä vaikutti tutustumisen arvoiselta tapaukselta, ja kun äänikirja tuli vastaan, ajattelin kokeilla. Hyvä niin, sillä siloittelematon kerronta nappasi saman tien mukaansa, elin mukana niin ottelut kuin niiden ulkopuolisenkin elämän. Ja nyt huomaan odottavani suurella mielenkiinnolla, miten Zlatanin nykyiselle joukkueelle PSG:lle käy seuraavissa Mestarien liigan peleissä.

Miehen maineen mukaisesti ego on iso mutta se ei ole koko totuus. Viihdyin Zlatanin seurassa niin hyvin että harmitti paljonkin kun kirja loppui. Mahtava tyyppi, mahtava ura ja mahtava menestystarina! En voi olla miettimättä, mahtoiko tämän ottelun yleisössä olla niitä taannoisia nimilistan kirjoittelijoita ja mitä heidän mielessään mahtoi liikkua.

Ruotsinkielinen alkuteos: Jag är Zlatan Ibrahimović - min historia (2011)

Suomentanut Miika Nousiainen

Kustantaja WSOY/BTJ 2015 (painetun alkup. julk. 2011), lukija Kari Ketonen, 12 h 23 min

Roope Lipasti: Rajanaapuri

(Blogger ei nyt näköjään suostu pitämään tuota nimeä suurempana vaikka kuinka päin kikkailen...)


Kertoja, hyvin säntillinen historianopettaja, tarkkailee naapurinsa varsin erinäköistä elämänmenoa ja menee mielellään katsomaan lähempääkin - jos näyttää siltä ettei ole vaaraa joutua mukaan fyysiseen työhön. Naapurilla on kuusi lasta, oikein mukava vaimo, nurmikko leikkaamatta, iso piha täynnä sieltä täältä pelastettua rojua, tapana viis veisata säännöistä ja useita (ehkä ikuisesti) keskeneräisiä projekteja. Viimeisin hullutus on rantasauna. Oman metsän itse kaadetuista tukeista, itse tehden ja minkään kaupasta hankkimista vältellen. Ei tosin ole vielä sitä rantaakaan, joten lampikin täytyy kaivaa. Siinäpä sitä piisaa kesäksi puuhaa, ja naapurille katseltavaa ja päiviteltävää.

Miehet siis ovat varsin eriluontoisia, mutta löytävät välillä yhteisenkin sävelen kun istahtavat saunatyömaalla juttelemaan. Varsinkin silloin, kun ihmettelevät naisia. Juttua riittää monesta muustakin asiasta, ja esiin tuleekin monenlaisia oivaltavia ja mielenkiintoisia huomiota. Ja kyllä, nauraakin saa! Huumorikirjallisuus ei ole ykköslukemistoani (hauskaksi mainostettuja kirjoja enemmän nautin siitä, jos kirjassa tulee ihan puskista vastaan jotain naurattavaa), mutta viihdyin kyllä tämän parissa oikein hyvin.

Kustantaja Atena/BTJ 2012 (painetun julk. myös 2012), lukija Jukka Peltola, 6 h 5 min

Andre Agassi: Andre Agassi

Vieroksuin pitkään elämäkertoja, ajatellen etteivät ne taida olla oikein oma juttuni. Mutta kun lukemistoni on tässä blogiaikana muutenkin laajentunut niin tämänkin kirjallisuudenlajin testaaminen on ollut mielessä jo jonkin aikaa, ja Reetan elämäkertahaaste kannusti viimein toimimaankin. Andre Agassin omaelämäkerta valikoitui luettavaksi, koska kirja on jäänyt mieleen jo useamman vuoden vanhasta Oota, mä luen tän eka loppuun -blogin kehuvasta jutusta, jossa sanottiin että kirjasta pitääkseen ei ole tarpeen olla ennakkoon ollenkaan kiinnostunut sen kummemmin tenniksestä kuin Agassista henkilönäkään. Sittemmin olen nähnyt kirjasta puhuttavan positiiviseen sävyyn muuallakin, ja nyt voin sanoa, että hyvästä syystä.

Ehkä kirjan lukemisen kannalta on jopa parempi, jos ei ole ennestään Agassin fani. Jos on ihaillen seurannut hänen uraansa, ehkä jopa saanut siitä innostusta omaan pelaamiseensa, voi olla aika karua lukea, miten hän itse sen kaiken on kokenut.

Oma kiinnostukseni aiheeseen kyllä heräsi heti kun aloin lukea. Kirja alkaa kroppansa loppuun ajaneen 36-vuotiaan miehen tuskaisesta heräämisestä aamuna, jota seuraa hänen viimeisen turnauksensa toisen kierroksen ottelu. Teksti sieppaa saman tien mukaansa. Mainitun ottelun kulkua seuratessani silmäni eivät meinanneet malttaa pysyä tekstin tahdissa vaan hyppivät jatkuvasti edelle, sivun alalaitaan, aukeaman toiselle laidalle, vilkuilemaan miten tässä oikein käy. Tuota vuonna 2006 pelattua ottelua voikin ilmeisesti kutsua klassikoksi. Ennen sen alkua raihnainen Agassi katselee huolestuneena nuoren vastustajansa Marcos Baghdatisin notkeaa valmistautumista, mutta helppoa ei ole kummallakaan kun ottelun ratkaisu siirtyy yhä eteenpäin toisen aina tasoittaessa. Toinen ei meinaa saada henkeä ja toinen nojaa mailaansa kaameiden jalkakramppien kourissa. Lukiessani siitä, kuinka ottelun jälkeen molemmat makaavat pukuhuoneessa kutakuinkin liikuntakyvyttöminä, tajusin etten oikeastaan koskaan ole tullut kunnolla ajatelleeksi, kuinka kuluttavaa fyysistä työtä ammattiurheilijana oleminen todella on.

Noiden hetkien jälkeen aloitetaan tarina alusta. Seitsemänvuotias Andre lyö palloa yhä uudestaan, taistelee, vastustajanaan ohjeita karjuvan isän muokkaama pallokone, joka pojan silmissä näyttää lohikäärmeeltä. Kolme vanhempaa lasta ovat jo kukin vuorollaan aiheuttaneet pettymyksen, ja nyt on käsillä viimeinen mahdollisuus. Andresta tulee ammattimainen tenniksenpelaaja. Piste.

Kyllä pojalla lahjoja onkin. Mutta hän myös vihaa tennistä. Silti hän ei lopeta, eikä syynä edes ole pelkästään isän reaktion pelko, vaan jokin vetää häntä pelaamaan. Hän ei pysty lopettamaan. Sama ristiriita jatkuu läpi koko uran, vielä siinä viimeisessä turnauksessaankin hän vihaa tennistä.

Alku- ja loppupisteen väli ei todellakaan ole helppo. Siihen mahtuu aika karussa tennisakatemiassa, koulun jääminen kesken, nuoruuden kapinointi, sydänsuruja, ainainen, loputon epävarmuus itsestä ja siitä, mitä elämällään oikeasti haluaisi tehdä. Pikkuhiljaa ympärille löytyy oikeita ihmisiä, mutta menestys vuorottelee silti romahdusten kanssa, idolinsa pukeutumista matkivien fanien vastapainona on lehdistön pilkka ja epäusko. Lukiessa on helpottavaa tietää (kirjan alun perusteella), että uransa lopussa Agassi on krempoistaan huolimatta onnellinen perheenisä. Muuten huolestuttaisi, mihin hän oikein päätyy.

Jonkun muun silmin asiat epäilemättä näyttäisivät enemmän tai vähemmän erilaisilta, mutta tämä kirja sisältää Agassin totuuden joka on tosiaankin lukemisen arvoinen. Eikä sen tenniksen päälle ole tarpeen suuria ymmärtää.

Mutta kuinkas ne elämäkerrat noin muuten? No, kyllähän näitäkin selvästi voi lukea. :) En nyt saman tien ole ryntäämässä haalimaan mitään kasaa haltuuni, mutta ehkä en ainakaan niin automaattisesti ohita jatkossa. Eli tiedossa lisää kirjoja lukulistalle. Niitähän multa just puuttuikin. Hah!

Ensimmäinen lause: Avaan silmäni enkä tiedä missä olen tai kuka olen.

Englanninkielinen alkuteos: Open. An Autobiography (2009)

Ulkoasu: Katse on yhtä avoin kuin kirjakin. Kannen kuva: Martin Schoeller/Corbis Outline/SKOY.

Suomentanut Pekka Tuomisto

Kustantaja Otava 2010, 508 s.

Jani Niipola: Duudsonit - Härmästä Hollywoodiin

Tarina siitä, kuinka sohvan vetäminen autolla saattaa johtaa tärkeisiin asioihin kantaa ottamiseen viihteen keinoin, useampaankin Venla-patsaaseen, näyttävään esiintymiseen Linnan juhlissa ja yhteistyöhön ison maailman tähtien kanssa. Ja muustakin: ystävyydestä, unelmista ja niiden tavoittelusta, sinnikkyydestä, helpoista ja vaikeista hetkistä, itseensä ja toisiin uskomisesta. Mahtavista tyypeistä.

Runsaasti kuvitettu kirja esittelee omissa luvuissaan kunkin Duudsonien jäsenen sekä porukan uran eri vaiheet, ja Niipolan teksti tekee kunniaa joka osa-alueelle, paljastaen asioita paljon aiempaa julkista pintaa syvemmältä. Osaan arvostaa myös sitä alkuperäistä luovaa hulluutta ja paikallisen Jouppilanvuoren valjastamista mitä moninaisimpiin käyttötarkoituksiin, mutta vielä enemmän ihailen sitä, mitä näistä miehistä on vuosien mittaan kasvanut. He ovat tehneet valtavan määrän koulukiusaamisen vastaista työtä, Duudsonit tuli taloon -sarjassa on kiinnitetty huomiota esimerkiksi kehitysvammaisten yksinäisyyteen, he ovat liikuttuneet kyyneliin tv:ssä ja osoittaneet monin tavoin osaavansa paljon paljon muutakin kuin temppujen tekemisen. Kun tähän vielä lisätään kirjan esille tuomat kulissien takaiset asiat, kuten taitava bisneksen teko ja pettymyksistä sekä hankalista ajoista selviytyminen, niin kyllä voin ylpeänä sanoa olevani suuri Duudsonien fani. Toivotan entistäkin suurempaa menestystä monille tuleville vuosille!

Ulkoasu: Kyyyyllähän tuota kansikuvaa kelpaa kattella... ;) Ja kirja on mukavan näköinen paketti muutenkin, rento mutta selkeä.

Kustantaja Johnny Kniga 2014, 248 s.