Pasi Ilmari Jääskeläinen: Harjukaupungin salakäytävät

Kustantaja Olli Suomisen elämä menee sekaisin hänen nuoruudenrakastettunsa Kerttu Karan kirjoittaman Elokuvallisen elämänoppaan myötä.

Päätin jo joskus marraskuussa aloittavani uuden kirjavuoden niin että se tuntuu juhlalta: nimittäin sukeltamalla viimeinkin Harjukaupungin salakäytäviin. Sateenvarjon alle, päärynämekossa, etsimään M-hiukkaskeskittymiä (Miten helppoa onkaan uskoa että sellaisia tosiaan on!). Jääskeläinen on kahdella edellisellä kirjallaan tehnyt itsestään suosikkikirjailijani, ja hänen tekstiinsä palaaminen oli nautinnollista. Toisaalta kirja tuntui alusta lähtien kuin vanhalta tutulta, toisaalta taas kutkutti ajatus siitä, että saan taas lukea uuden mielikuvituksellisen, arkisen maailman paikaltaan vinksauttavan tarinan enkä yhtään tiedä, mitä edessä mahtaa olla.

No, on mulla moitelistakin, joka ei tosin liity kirjan laatuun vaan siihen että kirja ja omat mieltymykseni eivät joka asiassa onnistuneet kohtaamaan. En esimerkiksi pidä siitä, jos kirjassa selostetaan usein ja pitkään henkilöiden näkemiä unia, ja yleensä vain silmäilen ne melko pikaisesti. Tässä tapauksessa ne olivat sentään Jääskeläisen kirjoittamia unia ja jaksoin ne kyllä lukea, mutta olisin pärjännyt vähemmälläkin. :) Toinen ongelma oli Facebook. Vaikka sen osuus tarinaan hyvin istuikin, niin vierastan kirjan sitomista tiettyyn aikaan tuollaisen "muotivillityksen" kautta. Mahtaako kirja tuntua vanhentuneelta, jos sen lukee kymmenen vuoden päästä? Ehkä kirjailija on halunnutkin kirjoittaa tämän ajan romaanin vähät välittäen mahdollisesta vanhentumisesta, mihin hänellä toki onkin oikeus, mutta itseäni asia silti häiritsee. Ja vielä kolmantena: koska lapset ja aivan erityisesti pikkupojat ovat nykyään heikko kohtani, Ollin epämääräisen välinpitämätön suhtautuminen poikaansa ärsytti välillä aika reilusti.

Ihan yhtä lumoutunut en ollut tätä lukiessani kuin aiempien kirjojen kohdalla, mutta nautin kyllä moitteista huolimatta. Ja kyllä se siltä juhlalta tuntui. Kadoksissa ollut lumouskin alkaa hiipiä mieleen nyt, runsas viikko lukemisen jälkeen. Sitä vain harmittelen että tunnen Jyväskylää niin onnettoman huonosti!

Vaihtoehtoisista lopuista omaan kappaleeseeni osui blanc, mutta rougenkin kävin lukemassa. Vaikka molemmat toki ovatkin hyvin elokuvallisia, niin kyllä mulle se oikea on blanc. Karri oli aivan oikeassa. Niin sen kuului mennä.

EDIT. P.S. lokakuussa 2017: Jälkimaku kirjasta on edelleen erinomainen, lähes kuusi vuotta lukemisen jälkeen, ja harmittelen hieman sitä että tämä teksti tuntuu nyt nuivemmalta kuin olisi tarpeenkaan. Ihme mussutusta Facebookistakin! :P Tutustuin kesällä viimein Jyväskylään hieman paremmin ja kävin ihan fiiliksissä monilla kirjassa mainituilla paikoilla. Kyllä maagisuuden tunne on lukukokemuksesta päällimmäisenä mielessä.

Ensimmäinen lause: Syyssateiden aikaan kustantaja Olli Suominen osti sateenvarjoja ja unohti niitä ympäri Jyväskylää.

Ulkoasu: Juuri oikea kansi tälle kirjalle! :) Bonuspisteitä juurakkoteeman vilahtamisesta myös osien alussa ja sisäkansien karttakuvioista. Kansi ja välilehdet: Jussi S. Karjalainen.

Kustantaja Atena 2010, 372 s.

Pasi Ilmari Jääskeläinen: Lumikko ja yhdeksän muuta

Jääskeläisen nimi on esiintynyt viime aikoina blogeissa niin tiuhaan, että varmasti joku on jo yliannostuksen saaneena päättänyt olla lukematta mieheltä yhtään mitään. Pyydän kuitenkin: tee itsellesi palvelus ja harkitse vielä.

Itse tartuin Lumikkoon ja yhdeksään muuhun koska Reeta Karoliina kehotti uskomaan suosiolla että tämä kannattaa lukea - ja oli niin oikeassa! :) Ihastuin kirjaan saman tien lukemisen aloitettuani, ja marssin kirjakauppaan ostamaan Jääskeläisen uusimman, Harjukaupungin salakäytävät, luettuani tätä ehkä viitisenkymmentä sivua.

Lumikko ja yhdeksän muuta on omaperäinen, mielikuvituksekas, ennalta-arvaamaton, hauska, jännittävä ja täynnä niin pieniä kuin isompiakin juttuja jotka kutkuttavat ajatuksia. Ja vaikka toistan itseäni, on pakko sanoa samaa kuin Carlsonin kohdalla: Aivan mahtavaa tekstiä! Tällä kertaa se mahtavuus syntyy rikkaudesta, leikittelevyydestä sekä jostain, jota turhautuneesti yritän määritellä mutta en osaa.

Tarina sijoittuu Jäniksenselän paikkakunnalle, joka on tullut tunnetuksi rakastetusta lastenkirjailijasta Laura Lumikosta ja tämän perustamasta Jäniksenselkäläisen Kirjallisuuden Seurasta, jonka yhdeksän jäsentä kuuluvat Suomen arvostetuimpiin nykykirjailijoihin. Pitkän etsimisen jälkeen seuraan saadaan kymmenes jäsen, mikä saa jäsenten pelaaman Pelin alkamaan uudestaan ja vanhat arvoitukset ja salaisuudet selviämään. Juoneen liittyy paljon muutakin, mutta en itse tiennyt kirjasta kovin paljoa lukemaan ryhtyessäni ja se oli hyvä juttu, joten annan mieluummin muidenkin vain hypätä tarinan vietäviksi.

Kirjassa oli paljon asioita joista pidin: vinksahtaneisuus, Peli kaikessa arveluttavuudessaankin, henkilöt (varsinkin Aura Jokinen), kieli, se ettei ikinä tiennyt mitä seuraavan mutkan takana odottaa...ties kuinka pitkään tätä listaa voisi jatkaa. Loistava, upea kirja jonka lukemisen en olisi halunnut päättyvän!!!!!!!

Ensimmäinen lause: Lukija ensin hämmästyi ja sitten loukkaantui, kun rikollinen nimeltä Raskolnikov äkkiä surmattiin hänen silmiensä edessä keskelle katua.


Kustantaja Atena 2006, 322 s.

Johanna Sinisalo: Ennen päivänlaskua ei voi

Olen lukinnut sen tänne, olen koettanut vangita palasen metsää, ja nyt metsä on vanginnut minut.

Olen halunnut lukea tämän siitä asti kun tämä vuonna 2000 sai Finlandia-palkinnon. Eihän tässä kovin pitkään siis mennyt. :) No, kirja tuskin on odottamisesta huonontunut!

Kirjan idea on mielestäni todella hyvä. Sinisalon vaihtoehtoisessa todellisuudessa pohjoismaisten suurpetojen joukkoon on saatu varsin kiehtova laji: peikko, joka viimein vuonna 1907 löydettiin ja tieteellisesti tunnistettiin. Tarinan päähenkilö on Mikael, valokuvaaja joka ulkonäkönsä vuoksi tunnetaan Tampereen homopiireissä nimellä Enkeli. Hän löytää kerrostalon pihalta sairaan peikonpoikasen jonka tietää heti haluavansa omakseen ja vie kotiinsa. Kuten on odotettavissa, peikon pitäminen asunnossa, salaa, ei ole ihan mutkaton juttu.

Homma toimii erinomaisesti myös muuten kuin vain ideana. Kertojina toimivat vuorotellen Mikael, hänen hiljattain jättämänsä ex Tohtori Spiderman, Mikaeliin ihastunut Ecke, alakerran Pentin alistettu filippiiniläinen postimyyntivaimo Palomita sekä mainostoimiston komea Martes, joka leikittelee Mikaelin ihastumisella. Kerronta etenee nopeatempoisesti pätkissä, jotka ovat välillä hyvinkin lyhyitä ja pisimmilläänkin vain muutaman sivun mittaisia. Väleihin on siroteltu runsaasti vanhoja tarinoita, runoja sekä "tieteellisiä" tekstejä peikoista. Omaan makuuni tämä toteutus ainakin sopi oikein hyvin.

Kirja käsittelee monenlaisia valtasuhteita ja niiden muutoksia henkilöiden välillä (peikko mukaanluettuna). Sen Sinisalo hoitaa taidolla, kuten myös vanhojen myyttien ja kesyttömän luonnon yhdistämisen nykypäivän kaupunkilaisen elämään. Tykkäsin!!

Ensimmäinen lause: Alan hätääntyä.

Kustantaja Tammi 2000, 268 s.