Ahmu oli nostanut esiin tämän haasteen joka joskus aiemmin kiersi mutta jäi multa silloin tekemättä - teinpä sen siis nyt! Ideana on vastata kysymyksiin hyllystä löytyvien kirjojen nimillä, ja omasta puolestani haastan innokkaat vastaamaan joko omaan blogiin tai kommentteihin! :)
1. Oletko mies vai nainen?
Sisar kuu
2. Kuvaile itseäsi.
Sininen neito
3. Mitä elämä sinulle merkitsee?
Se mikä on totta
4. Kuinka voit?
Ilman pelkoa
5. Kuvaile nykyistä asuinpaikkaasi.
We Have Always Lived in the Castle
6. Mihin haluaisit matkustaa?
Maan ääriin
7. Kuvaile parasta ystävääsi.
Kosmonautti
8. Mikä on lempivärisi?
White is for Witching
9. Millainen sää on nyt?
Aurinkomyrsky
10. Mikä on mielestäsi paras vuorokaudenaika?
Säkenöivät päivät
11. Jos elämästäsi tehtäisiin tv-sarja, mikä sen nimi olisi?
Suuri lammasseikkailu
12. Millainen on parisuhteesi?
Kohtalon täyttymys
13. Mitä pelkäät?
Ääniä yössä
14. Päivän mietelause.
Ei appelsiini ole ainoa hedelmä
15. Minkä neuvon haluaisit antaa?
Ei banaaninkuoria paperikoriin!
16. Miten haluaisit kuolla?
Kun norsut itkevät
Kirjojen nimistä saa muuten aikaan muutakin kivaa; vinkiksi/muistutukseksi linkki runoilupostaukseeni! Lukisin oikein mielelläni muidenkin tuotoksia. :)
maanantai 27. syyskuuta 2010
sunnuntai 26. syyskuuta 2010
Orhan Pamuk: Nimeni on Punainen
Haa! Sain kuin sainkin luettua tämän loppuun! :) Kirja on siis lojunut pahasti keskeneräisenä kesäkuun lopulta asti; välillä se oli kuukauden pakkolomalla kirjastolainojen eräpäivien pukatessa päälle, välillä se jäi vain muiden lukemisten jalkoihin koska ei oikein meinannut vetää mukanaan. Kunnes viime viikolla sain jonkin äkillisen inspiraation sen lukemiseen ja hoidin homman loppuun.
Nimeni on Punainen on kirja, jossa ei toisinaan tunnu tapahtuvan juuri mitään, mutta joka sisältää paljon.
Se sijoittuu Istanbuliin vuonna 1591. Sulttaani teettää Venetsian dogelle lahjaksi kirjaa joka on kuvitettu länsimaiseen tyyliin islamilaisen miniatyyritaiteen perinteiden vastaisesti, eikä ajatus sellaisen hankkeen mahdollisesta jumalanpilkasta miellytä edes kaikkia sen toteuttajia. Kirjan tekoa johtaa Enoksi kutsuttu mies, joka on värvännyt sen kuvien maalaamiseen neljä sulttaanin ateljeen miniatyristimestaria. Yksi heistä kuitenkin murhataan, ja murhaajan epäillään olevan joku kolmesta muusta maalarista.
Kaupunkiin palaa kahdentoista vuoden poissaolon jälkeen Kara, Enon tyttären Şeküren nuoruudenrakastettu, joka alkaa Enon pyynnöstä selvittää murhaa. Jos hän onnistuu, hän ehkä saa kauniin Şeküren omakseen. Tämän mies on lähtenyt neljä vuotta sitten sotaan eikä hänestä ole kuulunut sen jälkeen, minkä vuoksi Şeküre on muuttanut kahden poikansa kanssa takaisin isänsä luo.
Kerrontaratkaisu on kätevä ja toimii hienosti. Tarinaa vievät vuorotellen eteenpäin lähes kaikki sen henkilöt sekä myös elottomat kuvat. Usein kertoja vaihtuu kesken kohtauksen, keikauttaen näkökulman sujuvasti toisaalle. Kaikilla on oma äänensä, mutta joukosta erottuu varsinkin kirpakka Şeküre.
Kirja on rikas historiasta ja vanhoista tarinoista sekä myös tapahtuma-aikansa elämästä. Ja varsinkin miniatyyritaiteesta. Sen perinteistä, maalarien sielunmaisemasta, muutoksen ja uudistusten uhasta, kaikesta. Kuvista, joille elämänsä antaneet kunnioitetuimmat mestarit palkittiin vanhoina Jumalan lahjoittamalla sokeudella.
Jos kulutan kirjan lukemiseen aikaa kuukausikaupalla, on ehkä arvattavissa ettei se ole ihan mikään uusi suosikkini. Pitkästyin välillä vahvastikin liian hitaaseen tempoon. Mutta silti kokonaisuus on upea; nyt jälkeenpäin vasta tajuan kuinka upea!
Ensimmäinen lause: Minä olen kuollut, olen kalmo ja virun kaivon pohjalla.
Turkinkielinen alkuteos: Benim Adım Kırmızı (1998)
Kustantaja Tammi 2007, 5. painos (1. painos 2000), suom. Tuula Kojo, 584 s.
Nimeni on Punainen on kirja, jossa ei toisinaan tunnu tapahtuvan juuri mitään, mutta joka sisältää paljon.
Se sijoittuu Istanbuliin vuonna 1591. Sulttaani teettää Venetsian dogelle lahjaksi kirjaa joka on kuvitettu länsimaiseen tyyliin islamilaisen miniatyyritaiteen perinteiden vastaisesti, eikä ajatus sellaisen hankkeen mahdollisesta jumalanpilkasta miellytä edes kaikkia sen toteuttajia. Kirjan tekoa johtaa Enoksi kutsuttu mies, joka on värvännyt sen kuvien maalaamiseen neljä sulttaanin ateljeen miniatyristimestaria. Yksi heistä kuitenkin murhataan, ja murhaajan epäillään olevan joku kolmesta muusta maalarista.
Kaupunkiin palaa kahdentoista vuoden poissaolon jälkeen Kara, Enon tyttären Şeküren nuoruudenrakastettu, joka alkaa Enon pyynnöstä selvittää murhaa. Jos hän onnistuu, hän ehkä saa kauniin Şeküren omakseen. Tämän mies on lähtenyt neljä vuotta sitten sotaan eikä hänestä ole kuulunut sen jälkeen, minkä vuoksi Şeküre on muuttanut kahden poikansa kanssa takaisin isänsä luo.
Kerrontaratkaisu on kätevä ja toimii hienosti. Tarinaa vievät vuorotellen eteenpäin lähes kaikki sen henkilöt sekä myös elottomat kuvat. Usein kertoja vaihtuu kesken kohtauksen, keikauttaen näkökulman sujuvasti toisaalle. Kaikilla on oma äänensä, mutta joukosta erottuu varsinkin kirpakka Şeküre.
Kirja on rikas historiasta ja vanhoista tarinoista sekä myös tapahtuma-aikansa elämästä. Ja varsinkin miniatyyritaiteesta. Sen perinteistä, maalarien sielunmaisemasta, muutoksen ja uudistusten uhasta, kaikesta. Kuvista, joille elämänsä antaneet kunnioitetuimmat mestarit palkittiin vanhoina Jumalan lahjoittamalla sokeudella.
Jos kulutan kirjan lukemiseen aikaa kuukausikaupalla, on ehkä arvattavissa ettei se ole ihan mikään uusi suosikkini. Pitkästyin välillä vahvastikin liian hitaaseen tempoon. Mutta silti kokonaisuus on upea; nyt jälkeenpäin vasta tajuan kuinka upea!
Ensimmäinen lause: Minä olen kuollut, olen kalmo ja virun kaivon pohjalla.
Turkinkielinen alkuteos: Benim Adım Kırmızı (1998)
Kustantaja Tammi 2007, 5. painos (1. painos 2000), suom. Tuula Kojo, 584 s.
lauantai 25. syyskuuta 2010
Robert Louis Stevenson: Tohtori Jekyll ja herra Hyde
Häntä on vaikea kuvailla. Hänen ulkomuodossaan on jotakin vikaa, jotakin epämiellyttävää, jotakin kertakaikkisen inhottavaa. En ole vielä milloinkaan tavannut niin vastenmielistä miestä, ja silti tuskin tiedän, mikä hänessä on vastenmielistä. Hän on varmasti jotenkin epämuodostunut. Hän vaikutti aivan selvästi rujolta, vaikken voikaan tarkemmin määritellä vaikutelmaani. Hän on omituisen näköinen mies, mutta kuitenkaan en kykene mainitsemaan ainoatakaan poikkeuksellista seikkaa.
Tohtori Jekyll on miellyttävä ja pidetty mies, joka kuitenkin tekee laboratoriossaan päivänvaloa kestämättömiä kokeita - joiden seuraukset lopulta karkaavat hänen hallinnastaan.
Stevensonin klassikko on helppolukuinen ja pitää hyvin mielenkiinnon yllä, vaikkei nykylukijaa todennäköisesti suuremmin jännitäkään. Kirja tarjoaa pohdiskeltavaa jokaisessa ihmisessä olevasta hyvästä ja pahasta. Ei ollut mulle kuitenkaan mikään erityinen elämys (eikä tunnu oikein löytyvän mitään sanottavaakaan... :)), mutta kiva kun tuli luettua.
Ensimmäinen lause: Herra Utterson oli lakimies.
Englanninkielinen alkuteos: The Strange Case of Dr. Jekyll and Mr. Hyde (1886)
Kustantaja Otava 2007 (1. kerran julk. suomeksi 1911 nimellä Salaperäinen ovi), suom. Erkki Haglund, 122 s.
Tohtori Jekyll on miellyttävä ja pidetty mies, joka kuitenkin tekee laboratoriossaan päivänvaloa kestämättömiä kokeita - joiden seuraukset lopulta karkaavat hänen hallinnastaan.
Stevensonin klassikko on helppolukuinen ja pitää hyvin mielenkiinnon yllä, vaikkei nykylukijaa todennäköisesti suuremmin jännitäkään. Kirja tarjoaa pohdiskeltavaa jokaisessa ihmisessä olevasta hyvästä ja pahasta. Ei ollut mulle kuitenkaan mikään erityinen elämys (eikä tunnu oikein löytyvän mitään sanottavaakaan... :)), mutta kiva kun tuli luettua.
Ensimmäinen lause: Herra Utterson oli lakimies.
Englanninkielinen alkuteos: The Strange Case of Dr. Jekyll and Mr. Hyde (1886)
Kustantaja Otava 2007 (1. kerran julk. suomeksi 1911 nimellä Salaperäinen ovi), suom. Erkki Haglund, 122 s.
torstai 16. syyskuuta 2010
Raija Puukko, Marjo Koivumäki & Satu Kontinen: Anna hyvän kiertää
Anna hyvän kiertää on nätti kirja täynnä nättejä juttuja. Tarkemmin sanoen ekotaiteilija Raija Puukon ideoita siitä, miten voit uudistaa kirppislöytöjäsi tai tehdä "turhasta roinasta" jotain kaunista ja/tai hyödyllistä. Kynttilälampetti kakkuvuoasta, koruja napeista, koristeita piparimuoteista ja pitsiliinan palasista, neulatyyny teippirullan hylsystä ja vanhan villapaidan helmasta... Kokeiltavaa riittää ja selkeät ohjeet madaltavat kynnystä tarttua toimeen. Tämä kirja miellyttää sekä silmää että ajatusmaailmaa!
Kustantaja Atena 2010, 176 s.
Kustantaja Atena 2010, 176 s.
keskiviikko 15. syyskuuta 2010
Jennifer Egan: The Keep
Danny: What kind of tower is that?
Mick: That's the keep.
Danny: Was it a dungeon?
Mick: No, not a dungeon. The keep is the place where everyone holed up if the castle got invaded. Kind of a last stand. The stronghold.
Toinenkin anni.m:n suositus heti Haitekstin perään.
Newyorkilainen, puhelin- ja nettiyhteysriippuvainen, aikuiseksi kasvamista vastustava Danny matkustaa Keski-Eurooppaan serkkunsa avuksi, kunnostamaan tämän ostamaa vanhaa linnaa hotelliksi. Danny ei ole nähnyt Howie-serkkuaan pariinkymmeneen vuoteen ja heidän yhteinen nuoruutensakin sisältää erään traagisen tapahtuman. Linnassa hän kohtaa paitsi Howien perheineen ja työporukoineen, myös "kaupanpäällisenä" tulleen vanhan paronittaren, linnassa vuosisatoja asuneen suvun perijän joka on linnoittautunut torniinsa eikä suostu poistumaan.
The Keep on aika ovela tapaus jota lukiessa ei oikein missään vaiheessa tiedä mitä odottaa seuraavaksi. Tarinaan sekoittuu salaperäinen Ray, joka kirjoittaa juuri tätä kertomusta Dannystä vankilan kirjoituskurssilla. Pitkään aikaan ei ole selvää, mikä oikeastaan on tarinan pääjuonne ja mikä "sisätarina", tai onko sellaisia. Kun kaikki sitten yhdistyy rytinällä, käytännössä yhden sanan aikana, se tulee yllätyksenä. Tai tuli ainakin mulle. :)
Takakannesta sain sen käsityksen että kyseessä on jonkinlainen kummitustarina, mutta vaikka tässä kummituksia vilahtaakin (ehkä, saattoi se olla untakin), se ei ole "se juttu". No mikäs sitten on? Syyllisyys, ihmisten voimasuhteet, hektinen yhteydenpito ystäviin vs. rauhoittuminen jonnekin ihan yksikseen... Ihmisten erilaiset vankilat myös: jollekin se on se perinteinen selli, toiselle torni josta ei lähde pois ja kolmannelle riippuvuus joka syö kaiken muun. Ja muutakin. Tämä on taas sellainen hankalasti määriteltävä tapaus, johon olen huitaissut alatunnisteeseen genreksi jotain suunnilleen oikeaa. Mutta mitäs määritelmistä, tärkeämpää on se että kirja on erittäin hyvä!
Ensimmäinen lause: The castle was falling apart, but at 2 a.m. under a useless moon, Danny couldn't see this.
Kustantaja Abacus 2008 (alkuteos USA 2006), 242 s.
Mick: That's the keep.
Danny: Was it a dungeon?
Mick: No, not a dungeon. The keep is the place where everyone holed up if the castle got invaded. Kind of a last stand. The stronghold.
Toinenkin anni.m:n suositus heti Haitekstin perään.
Newyorkilainen, puhelin- ja nettiyhteysriippuvainen, aikuiseksi kasvamista vastustava Danny matkustaa Keski-Eurooppaan serkkunsa avuksi, kunnostamaan tämän ostamaa vanhaa linnaa hotelliksi. Danny ei ole nähnyt Howie-serkkuaan pariinkymmeneen vuoteen ja heidän yhteinen nuoruutensakin sisältää erään traagisen tapahtuman. Linnassa hän kohtaa paitsi Howien perheineen ja työporukoineen, myös "kaupanpäällisenä" tulleen vanhan paronittaren, linnassa vuosisatoja asuneen suvun perijän joka on linnoittautunut torniinsa eikä suostu poistumaan.
The Keep on aika ovela tapaus jota lukiessa ei oikein missään vaiheessa tiedä mitä odottaa seuraavaksi. Tarinaan sekoittuu salaperäinen Ray, joka kirjoittaa juuri tätä kertomusta Dannystä vankilan kirjoituskurssilla. Pitkään aikaan ei ole selvää, mikä oikeastaan on tarinan pääjuonne ja mikä "sisätarina", tai onko sellaisia. Kun kaikki sitten yhdistyy rytinällä, käytännössä yhden sanan aikana, se tulee yllätyksenä. Tai tuli ainakin mulle. :)
Takakannesta sain sen käsityksen että kyseessä on jonkinlainen kummitustarina, mutta vaikka tässä kummituksia vilahtaakin (ehkä, saattoi se olla untakin), se ei ole "se juttu". No mikäs sitten on? Syyllisyys, ihmisten voimasuhteet, hektinen yhteydenpito ystäviin vs. rauhoittuminen jonnekin ihan yksikseen... Ihmisten erilaiset vankilat myös: jollekin se on se perinteinen selli, toiselle torni josta ei lähde pois ja kolmannelle riippuvuus joka syö kaiken muun. Ja muutakin. Tämä on taas sellainen hankalasti määriteltävä tapaus, johon olen huitaissut alatunnisteeseen genreksi jotain suunnilleen oikeaa. Mutta mitäs määritelmistä, tärkeämpää on se että kirja on erittäin hyvä!
Ensimmäinen lause: The castle was falling apart, but at 2 a.m. under a useless moon, Danny couldn't see this.
Kustantaja Abacus 2008 (alkuteos USA 2006), 242 s.
sunnuntai 12. syyskuuta 2010
Beautiful Blogger Award
Sain Naakulta blogipalkinnon, suuret kiitokset! :) Samaan pakettiin kuuluu haaste kertoa seitsemän asiaa itsestä. Kertoilinkin jo monenlaista aiemmin 100 asiaa minusta -haasteessa (linkki sivupalkin Tietoja minusta -kohdassa), joten lähdetäänpäs tässä liikkeelle vaikka viimeaikaisista tekemisistäni ja katsotaan mihin päädytään.
Vaikka monet ovat tämän palkinnon ja haasteen jo saaneetkin niin vielä on monia jotka sen ansaitsisivat, ja vähän arpomiseksi tämä eteenpäin jakaminen meneekin. Annan palkinnon SaSolle joka on lukenut ison kasan kirjoja jotka itsekin haluaisin (ja aion) lukea! :)
- Harrastin viime kuussa kotiseutumatkailua ja osallistuin pikku retkelle, jolla tutustuttiin kahteen palkittuun seinäjokelaiseen omakotipuutarhaan. Siitäkös jo aluillaan ollut puutarhanlaittoinnostukseni sai tuulta alleen ja nyt on pää täynnä ideoita - ikävä kyllä käytännön toteutus vain on laiskanpuoleista... :D
- Viime aikoina olen innostunut myös kaikenlaisesta näpertelystä, tuunauksesta ja kivojen pikkujuttujen tekemisestä löydettyäni tieni aiheeseen liittyviin blogeihin. Kyllä itse tekeminen vain on mukavaa! Minä, käsityötumpelo joka ei seiskaluokan jälkeen ole koskenutkaan esim. virkkuukoukkuun tai neulepuikkoihin, voisin nyt jopa harkita kokeilevani tehdä niillä jotain. Ehkä. :)
- Tuolla Nyt luen -kohdassa kesäkuun lopulta asti roikkuneella Nimeni on Punaisella on kyseenalainen kunnia olla kirja, jota olen lukenut pisimmän aikaa ikinä. Enkä edes ole vasta kuin sivulla 237, kun niitä yhteensä on 584! Toisaalta se kyllä kiinnostaa, minkä vuoksi en siis tahtoisi jättää sitä keskenkään, mutta se ei vain tunnu vetävän mua mukanaan juuri yhtään ja jää siksi aina muun lukemisen jalkoihin.
- Tänä vuonna aion olla ajoissa asialla joululahjojen kanssa, ettei taas tarvitse viime tingassa miettiä ja tunkea kauppoihin! Käyn varmaan huomenna ostamassa yhden josta on selkeät suunnitelmat.
- Olen todella laiska käymään facebookissa, taas on tainnut vierähtää useampi kuukausi. Harmillista sinänsä, sieltä kun kuitenkin voisi lukea kätevästi tuttujen kuulumisia. No enpähän ole ainakaan koukussa. :)
- Harrastan postcrossingia joka on kuitenkin ollut jo pitemmän aikaa pahasti paitsiossa muun tekemisen (varsinkin lukemisen) viedessä aikaa, vaikka aiemmin olin siinä hyvinkin aktiivinen. Nyt aktivoidun satunnaisesti, kun halu lähettää ja saada kivaa postia kasvaa tarpeeksi kovaksi.
- Tästä listasta alkaa käydä ilmi että vuorokauteni tunnit eivät riitä mihinkään! :) Haluaisin lukemisen lisäksi siis hoitaa puutarhaa, askarrella ja kokeilla käsitöitä sekä lähetellä postikortteja. Enkä edes maininnut omatoimista kieltenopiskelua (kurssit hankalia aikataulusyistä) tai kaapissa odottavia palapelejä. Liikuntaharrastuskin olisi oikein kiva (ja tarpeellinen, mun oli muutama viikko sitten luultu olevan raskaana :)). Ja muitakin kiinnostuksen kohteita riittäisi enemmän kuin jaksan luetella. Täytyy kai vain priorisoida! :)
Vaikka monet ovat tämän palkinnon ja haasteen jo saaneetkin niin vielä on monia jotka sen ansaitsisivat, ja vähän arpomiseksi tämä eteenpäin jakaminen meneekin. Annan palkinnon SaSolle joka on lukenut ison kasan kirjoja jotka itsekin haluaisin (ja aion) lukea! :)
perjantai 10. syyskuuta 2010
Steven Hall: Haiteksti
Voihan epätila ja käsitteelliset kalat! Sainpas loistavan opetuksen siitä ettei pitäisi tuomita kirjaa ensivaikutelman tai tuulesta temmattujen mielikuvien takia. Olin kyllä nähnyt tämän kirjakaupassa monet kerrat mutta en varmaan ikinä tullut edes poimineeksi kirjaa käteeni lukeakseni takakansitekstin. Kansi ja nimi vain tuntuivat huokuvan "ei tuo ole mua varten" -fiilistä. Ei siis tullut mieleen lukea tätä, ennen kuin anni.m painokkaasti suositteli tekemään juuri niin. Kiitokset siitä, kirja on nimittäin todella hyvä!
Vähintään yhtä paljon kuin se on hyvä, se on myös erikoinen ja omaperäinen. Kirjailijalla, jonka päästä tällainen idea on putkahtanut, täytyy olla melkoinen mielikuvitus - vaikka tässä Hesarin jutussa kerrottua Steven Hallin ajatuskulkua seuraamalla lopputuloksesta toisaalta muodostuukin hyvin looginen.
Tarina alkaa siitä, kun Eric Sanderson herää makuuhuoneensa lattialta muistinsa menettäneenä. Hän ei tiedä edes nimeään ennen kuin löytää lompakkonsa. Psykiatri sanoo hänen kärsivän harvinaisesta tilasta jonka syynä on rakkaan ihmisen järkyttävä kuolema, mutta Ericin saamissa kirjeissä väitetään muuta. Kirjeiden kirjoittajan luulisi tietävän mistä puhuu, hän on nimittäin Ericin aiempi minä. Ja se kirjeissä selitetty muistinmenetyksen syy on paitsi varsin mielikuvituksellinen, myös hyvin vaarallinen.
Haiteksti herättää uteliaisuuden jo pikaisella plarauksella (kunhan sen siis ensin tajuaa ottaa käteensä, hmph...), koska tekstin lomassa esiintyy mm. sanoista muodostuvia kuvia. Ja mitä taidokasta mahtaakaan olla kohdassa, jossa on ensin seitsemän aivan tyhjää sivua, sitten sivu sivulta hiljalleen hahmottuva kuva? Lue ja ota selvää! :)
Hall antaa sanoille ja merkityksille aivan uusia ulottuvuuksia. Henkilöt (kissa mukaanluettuna) ovat särmikkäitä, teksti sujuvaa ja koukuttavaa sekä ajatukset avartavia. Ainoastaan loppunäytöksen suhteen en osaa päättää mielipidettäni: sen Tappajahai-yhteys on aika hauska, mutta toisaalta myös pitkästyttävä - tosin tämä moite taitaa johtua vain siitä että olen nähnyt elokuvan liian monta kertaa. :)
Ensimmäinen lause: Olin tajuton.
Englanninkielinen alkuteos: The Raw Shark Texts (2007)
Kustantaja WSOY 2008, 4. painos (1. painos 2007), suom. Kaijamari Sivill, 514 s.
Vähintään yhtä paljon kuin se on hyvä, se on myös erikoinen ja omaperäinen. Kirjailijalla, jonka päästä tällainen idea on putkahtanut, täytyy olla melkoinen mielikuvitus - vaikka tässä Hesarin jutussa kerrottua Steven Hallin ajatuskulkua seuraamalla lopputuloksesta toisaalta muodostuukin hyvin looginen.
Tarina alkaa siitä, kun Eric Sanderson herää makuuhuoneensa lattialta muistinsa menettäneenä. Hän ei tiedä edes nimeään ennen kuin löytää lompakkonsa. Psykiatri sanoo hänen kärsivän harvinaisesta tilasta jonka syynä on rakkaan ihmisen järkyttävä kuolema, mutta Ericin saamissa kirjeissä väitetään muuta. Kirjeiden kirjoittajan luulisi tietävän mistä puhuu, hän on nimittäin Ericin aiempi minä. Ja se kirjeissä selitetty muistinmenetyksen syy on paitsi varsin mielikuvituksellinen, myös hyvin vaarallinen.
Haiteksti herättää uteliaisuuden jo pikaisella plarauksella (kunhan sen siis ensin tajuaa ottaa käteensä, hmph...), koska tekstin lomassa esiintyy mm. sanoista muodostuvia kuvia. Ja mitä taidokasta mahtaakaan olla kohdassa, jossa on ensin seitsemän aivan tyhjää sivua, sitten sivu sivulta hiljalleen hahmottuva kuva? Lue ja ota selvää! :)
Hall antaa sanoille ja merkityksille aivan uusia ulottuvuuksia. Henkilöt (kissa mukaanluettuna) ovat särmikkäitä, teksti sujuvaa ja koukuttavaa sekä ajatukset avartavia. Ainoastaan loppunäytöksen suhteen en osaa päättää mielipidettäni: sen Tappajahai-yhteys on aika hauska, mutta toisaalta myös pitkästyttävä - tosin tämä moite taitaa johtua vain siitä että olen nähnyt elokuvan liian monta kertaa. :)
Ensimmäinen lause: Olin tajuton.
Englanninkielinen alkuteos: The Raw Shark Texts (2007)
Kustantaja WSOY 2008, 4. painos (1. painos 2007), suom. Kaijamari Sivill, 514 s.
sunnuntai 5. syyskuuta 2010
Philippe Claudel: Varjojen raportti
Syrjäinen kylä nimeämättömän maan rajamailla, vuoden verran nimeämättömän sodan jälkeen, kohtaa kummallisen näyn. Sinne saapuu aaseineen ja hevosineen, kirjailtuine vaatteineen ja puuteroituine kasvoineen erikoinen muukalainen, mies joka erottuu joukosta, näkee liikaa ja ymmärtää liikaa. Sellaisia ihmisiä ei kylässä katsota hyvällä.
Raportin kirjoittaminen muukalaisen, Andererin, kohtalosta annetaan tehtäväksi Brodeckille, joka on itsekin muualta tullut, mies joka sodan aikana selvisi leirillä hirvittävistä asioista ja palasi kuin aave kylään, jossa hänen nimensä pyyhittiin pois kaatuneiden muistomerkistä.
Kirjassa Andererin tarina lomittuu Brodeckin omien muistojen kanssa. Kokonaisuus on surumielinen, raastava, ahdistava, mutta myös kaunis ja puhdistava. Kaunis ennen kaikkea Claudelin kielen takia. Jokin hänen tekstissään saa rujotkin sanat vaikuttamaan tyylikkäiltä.
Kylän painostava tunnelma tuntuu hyvin todelliselta. Usein toivoin että Brodeck voisi vain ottaa perheensä ja lähteä pois. Brodeck monine suruineen on kiinnostava hahmo ja tarjoaa ajateltavaa elossa pysymisen moraalista: Hän on tehnyt asioita joita ei olisi pitänyt tehdä ja jättänyt tekemättä toisia jotka olisi pitänyt, ja siksi hän elää. En voi syyttää häntä niistä asioista, vaikka hän syyttääkin itseään.
Kuten Claudelilta aiemmin suomennettu Harmaat sielut, tämäkin on todellista laatutyötä. Kuten myös Ville Keynään (vai Keynäksen??) käännös.
Ensimmäinen lause: Nimeni on Brodeck eikä minulla ole siinä mitään osaa.
Ranskankielinen alkuteos: Le rapport de Brodeck (2007)
Kustantaja Otava 2009, suom. Ville Keynäs, 279 s.
Raportin kirjoittaminen muukalaisen, Andererin, kohtalosta annetaan tehtäväksi Brodeckille, joka on itsekin muualta tullut, mies joka sodan aikana selvisi leirillä hirvittävistä asioista ja palasi kuin aave kylään, jossa hänen nimensä pyyhittiin pois kaatuneiden muistomerkistä.
Kirjassa Andererin tarina lomittuu Brodeckin omien muistojen kanssa. Kokonaisuus on surumielinen, raastava, ahdistava, mutta myös kaunis ja puhdistava. Kaunis ennen kaikkea Claudelin kielen takia. Jokin hänen tekstissään saa rujotkin sanat vaikuttamaan tyylikkäiltä.
Kylän painostava tunnelma tuntuu hyvin todelliselta. Usein toivoin että Brodeck voisi vain ottaa perheensä ja lähteä pois. Brodeck monine suruineen on kiinnostava hahmo ja tarjoaa ajateltavaa elossa pysymisen moraalista: Hän on tehnyt asioita joita ei olisi pitänyt tehdä ja jättänyt tekemättä toisia jotka olisi pitänyt, ja siksi hän elää. En voi syyttää häntä niistä asioista, vaikka hän syyttääkin itseään.
Kuten Claudelilta aiemmin suomennettu Harmaat sielut, tämäkin on todellista laatutyötä. Kuten myös Ville Keynään (vai Keynäksen??) käännös.
Ensimmäinen lause: Nimeni on Brodeck eikä minulla ole siinä mitään osaa.
Ranskankielinen alkuteos: Le rapport de Brodeck (2007)
Kustantaja Otava 2009, suom. Ville Keynäs, 279 s.
lauantai 4. syyskuuta 2010
Lahjavinkkejä kirjojen ystäville
Brittiläisestä The Literary Gift Company -nettikaupasta löytyy monenlaista kivaa. Miten olisi vaikkapa jonkun pois heittämästä vanhasta kirjasta tehty käsilaukku,
Banned books -rannekoru
tai Jane Austen -palapeli?
Tarjolla myös mm. kirjankansijulisteita, astiapyyhkeitä esim. Oscar Wilden tekstillä sekä pehmeäkantisen kirjan tuoksuista(!!) hajuvettä. Valikoimiin kuuluu myös tämä, itse muualta hankkimani Louisa M. Alcott -kassi.
Koska joululahjojeni saajiin ei kuulu lukutoukkia, voi olla että joudun tilaamaan jotain ihan itselleni... :) En tiennytkään että sisälläni asuu pieni käsilaukkufriikki, ennen kuin katselin noita kuvia. Nyt iski kauhea himo! Nämä korviksetkin olisivat oikein kivat:
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)