Ruusun nimen neljäs päivä vietettiin kohtuullisen vauhdikkaissa tuunelmissa, vaikka toki monenlaisia keskustelujakin mahtui taas mukaan. Oma lukemiseni sujui myös mukavasti - mutta alkaa kyllä tuntua siltä että kirja ylittää keskustelunvetokykyni aika korkealta! :D Tässä olisi niin paljon kaikenlaista, mihin tarttua, jos osaisi ja jaksaisi perehtyä, mutta minä kun laiskana lukijana mieluummin vain keskittyisin varsinaiseen tarinaan. Mutta eipä siitä niin hirveästi keskustelua saa irti, jos vain kysyy että "Mitäs olit mieltä tämänkertaisesta murhasta?" ;)
Senkin saat toki kertoa, mutta koetetaanpa miettiä vähän Econ oppineisuutta. Wikipedia oli blondia fiksumpi ja auttoi jäsentelemään ajatuksia. :) Eco tuntuu tosiaan olevan perehtynyt asioihin laajasti. Selkeästi esillä on tietysti kristinuskon keskiaikainen tilanne jännitteineen, ja se, saako kirkolla olla omaisuutta. Lisäksi, Wikipedian mukaan, "kirja on selonteko skolastisesta metodista, joka oli hyvin suosittu 1300-luvun filosofiassa. William esittelee deduktiivisen päättelyn voimaa, erityisesti syllogismeja." Ja "Kirjassa keskustellaan Aristoteleen filosofiasta ja muun muassa islamilaisten filosofien kirjoittamista kommentaareista, sekä millenaristisista harhaopeista kuten fraticelleistä. Kirjassa viitataan useisiin filosofeihin, moniin anakronistisesti, mukaan lukien muun muassa Ludwig Wittgenstein." Latinankielisiä lainauksiakin riittää, ja monien henkilöiden nimiin sisältyy myös viittauksia suuntaan jos toiseenkin.
En yritä väittää, että olisin tuota läheskään kaikkea löytänyt itse, vaikka Econ oppineisuus sinänsä tuleekin selväksi. Mutta millaisia ajatuksia nämä kaikki viittaukset herättävät? Ihailua vai tunnetta brassailusta? Itse olen vähän kahden vaiheilla, mutta enemmän kai kuitenkin kallistun ihailun puolelle. Googlaillessani törmäsin myös Sallan arvioon, jossa hän sanoo kirjan olevan mielestään "tylsä ja hengetön perusdekkari, joka on kuorrutettu kirjailija Umberto Econ oppineisuudella". Aika osuvasti sanottu mielestäni, koska jos tästä erottaa pelkän dekkarijuonen niin eihän se kovin kummoinen ole. Suuri osa kirjan viehätystä omalla kohdallani syntyykin siitä, että se yhdistää elementtejä jotka ensin ajateltuna tuntuvat olevan aika kaukana toisistaan. Viihdyn kirjan parissa edelleen, vaikka se ei suosikkilistaani hätyyttelekään.
maanantai 31. lokakuuta 2011
lauantai 29. lokakuuta 2011
Arvontavoittajat
Ah, nam, ihanaa, tietokone on taas kotona ja kunnossa ja pääsen nettiin muutenkin kuin puhelimesta tihrustamalla. :) Tässä viikon aikana on ehtinyt kasaantua monenlaista kirjoitettavaa: pitäisi keskustella Ruusun nimestä, julkaista marras-joulukuun minihaaste, kirjoittaa viimeisistä Pottereista, ja sellaisen esittelysivunkin aion tehdä kuin muutamassa blogissa on viime päivinä julkaistu. Suma purkautuu sitä mukaa kuin ehtii - ja aivan ensimmäiseksi kerron poistopokkariarvonnan voittajat, jotka random.org ystävällisesti valitsi. :)
Pokkarit lähtevät seuraaville:
Carlos Ruiz Zafónin The Prince of Mist Sallalle,
Risto Isomäen Sarasvatin hiekkaa Réalle,
Jennifer Eganin The Keep Zephyrille,
Anne B. Radgen Berliininpoppelit Margitille,
Leonie Swannin Murha laitumella Saralle,
Karin Alvtegenin Petos Norkulle,
sekä Orhan Pamukin Valkoinen linna myös Réalle! :)
Onnea voittajille! Lähettäisittekö osoitteenne tuolta oikeasta sivupalkista löytyvään sähköpostiini, kiitos!
Pokkarit lähtevät seuraaville:
Carlos Ruiz Zafónin The Prince of Mist Sallalle,
Risto Isomäen Sarasvatin hiekkaa Réalle,
Jennifer Eganin The Keep Zephyrille,
Anne B. Radgen Berliininpoppelit Margitille,
Leonie Swannin Murha laitumella Saralle,
Karin Alvtegenin Petos Norkulle,
sekä Orhan Pamukin Valkoinen linna myös Réalle! :)
Onnea voittajille! Lähettäisittekö osoitteenne tuolta oikeasta sivupalkista löytyvään sähköpostiini, kiitos!
torstai 20. lokakuuta 2011
L.O.K.Ä.R.J.J.L.
Operaatio Lue Omat Kirjasi Äläkä Raahaa Jatkuvasti Jostain Lisää alkakoon - ensi töikseni tein niistä lukemattomista listan omalle välilehdelleen. :) En suinkaan aio kokonaan lopettaa sen kummemmin kirjojen ostamista kuin kirjaston käyttöäkään - niin kuin muka pystyisin, hahhah - mutta tavoitteena kuitenkin on että tuo lista viimein lähtisi lyhenemään pitenemisen sijaan. En ole vielä päättänyt mitään tarkempia lukemia, mutta siihen palaan ehkä viimeistään vuodenvaihteessa...
keskiviikko 19. lokakuuta 2011
Poistoarvonta, osa 2: kasa pokkareita
Kirjahyllyn siivous jatkuu! Tällä kertaa matkaan olisi lähdössä pehmeäkantisia kirjoja, ja käytetyistä siis on taas kysymys. Sama systeemi kuin viimeksi, eli jokainen kirja arvotaan erikseen ja voit osallistua joko kaikkiin tai vain joihinkin. Käytettävissäsi yksi arpa kutakin kirjaa kohti. Arvon kirjat torstaina 27.10.
1. Carlos Ruiz Zafón: The Prince of Mist
2. Risto Isomäki: Sarasvatin hiekkaa
3. Jennifer Egan: The Keep
4. Anne B. Radge: Berliininpoppelit
5. Leonie Swann: Murha laitumella
6. Karin Alvtegen: Petos
7. Orhan Pamuk: Valkoinen linna
Onnea arvontaan! :)
1. Carlos Ruiz Zafón: The Prince of Mist
2. Risto Isomäki: Sarasvatin hiekkaa
3. Jennifer Egan: The Keep
4. Anne B. Radge: Berliininpoppelit
5. Leonie Swann: Murha laitumella
6. Karin Alvtegen: Petos
7. Orhan Pamuk: Valkoinen linna
Onnea arvontaan! :)
tiistai 18. lokakuuta 2011
24-Hour Read-a-Thon
Taas näitä enkkubloggareiden ideoita. :) Olen jo ties kuinka monta kertaa meinannut esitellä erään tapahtuman joka aina ehtii mennä ohi ennen kuin saan aikaiseksi siitä kertoa, mutta nyt en päästä sitä karkuun! Kyseessä on vuonna 2007 alkanut, nykyään kahdesti vuodessa järjestettävä Dewey's 24-Hour Read-a-Thon.
Tämän 24 tuntia kestävän kirjablogitapahtuman aikana on pääasiassa tarkoitus lukea mahdollisimman paljon. Monet myös tekevät välillä blogeihinsa päivityksiä siitä, paljonko ovat lukeneet, ja osallistuvat tietyissä blogeissa järjestettäviin pieniin kirja-aiheisiin haasteisiin. Tapahtuman aikana tuohon linkittämääni blogiin ilmestyy tunnin välein päivityksiä, joissa kerrotaan mitä juuri sillä tunnilla tapahtuu. Mukaan voi ilmoittautua myös cheerleaderiksi, joka käy kannustamassa lukijoita heidän blogeissaan. :) Useimmat joutuvat välillä nukkumaan tai tekemään jotain muuta mukamas välttämätöntä, mutta aina löytyy niitäkin jotka pysyvät hereillä koko 24 tuntia, lukien käytännössä lähes koko ajan. Tosilukijat tekevät eväät etukäteen valmiiksi ja pistävät oven lukkoon ja puhelimen kiinni. ;)
Tämän syksyn Read-a-Thon järjestetään tämän viikon lopulla, ja se alkaa lauantaina Suomen aikaa kolmelta iltapäivällä. Vielä ehdit hyvin mukaan! :) Harmikseni olen itse aina joutunut tyytymään vain olemaan hengessä mukana, seuraten välillä muiden etenemistä. Pitäisi lähettää mies ja poika jonnekin pois tieltä, että voisin ihan oikeasti keskittyä asiaan, ja tällä kertaa taidan kaiken lisäksi viettää aika suuren osan lauantaipäivästä ylitöissä. Mutta kyllä minäkin vielä joskus! :)
Tämän 24 tuntia kestävän kirjablogitapahtuman aikana on pääasiassa tarkoitus lukea mahdollisimman paljon. Monet myös tekevät välillä blogeihinsa päivityksiä siitä, paljonko ovat lukeneet, ja osallistuvat tietyissä blogeissa järjestettäviin pieniin kirja-aiheisiin haasteisiin. Tapahtuman aikana tuohon linkittämääni blogiin ilmestyy tunnin välein päivityksiä, joissa kerrotaan mitä juuri sillä tunnilla tapahtuu. Mukaan voi ilmoittautua myös cheerleaderiksi, joka käy kannustamassa lukijoita heidän blogeissaan. :) Useimmat joutuvat välillä nukkumaan tai tekemään jotain muuta mukamas välttämätöntä, mutta aina löytyy niitäkin jotka pysyvät hereillä koko 24 tuntia, lukien käytännössä lähes koko ajan. Tosilukijat tekevät eväät etukäteen valmiiksi ja pistävät oven lukkoon ja puhelimen kiinni. ;)
Tämän syksyn Read-a-Thon järjestetään tämän viikon lopulla, ja se alkaa lauantaina Suomen aikaa kolmelta iltapäivällä. Vielä ehdit hyvin mukaan! :) Harmikseni olen itse aina joutunut tyytymään vain olemaan hengessä mukana, seuraten välillä muiden etenemistä. Pitäisi lähettää mies ja poika jonnekin pois tieltä, että voisin ihan oikeasti keskittyä asiaan, ja tällä kertaa taidan kaiken lisäksi viettää aika suuren osan lauantaipäivästä ylitöissä. Mutta kyllä minäkin vielä joskus! :)
maanantai 17. lokakuuta 2011
Anna Gavalda: Karkumatka
Anna Gavaldan esikoinen, novellikokoelma Kunpa joku odottaisi minua jossakin on yksi suosikkikirjoistani, ja pidin paljon myös hänen ensimmäisestä, lyhyestä romaanistaan Viiniä keittiössä. Seuraavaksi julkaistut paksummat romaanit Kimpassa ja Lohduttaja eivät sen sijaan yhtään edes houkuttaneet kokeilemaan, mutta kun sain tietää että Gavaldalta julkaistaan pienoisromaani, tiesin heti että sen haluan lukea. Tahdon nauttia Gavaldani lyhyenä, sillä siihen muotoon hänen tyylinsä tuntuu istuvan täydellisesti!
Karkumatka on tutun, ihanan kepeä. Luin joskus kommentin jossa sanottiin Gavaldan kielen kuulostavan suomennettunakin ranskalta, ja se on osuvasti sanottu! Kepeys ei silti tarkoita, ettei kirja olisi täynnä ajatusta. Se on sisaruuden ylistys, tarina siitä kuinka Simon, Lola, Garance ja Vincent varastavat itselleen yhteisen päivän, päivän joka ehkä on viimeinen huoleton yhdessä vietetty tuulahdus lapsuudesta.
Tunnelma on samanaikaisesti sekä haikea että hilpeä, ja neljä sisarusta ovat sopivasti erilaisia, tuntuen silti kuuluvan vahvasti yhteen. Tästä jäi hyvä mieli!
Ensimmäinen lause: En ollut vielä ehtinyt istuutua, takamukseni oli puoliksi ilmassa ja käsi auton ovella, kun käly jo kävi kimppuuni.
Ranskankielinen alkuteos: L'Échappée belle (2009)
Ulkoasu: Nätit värit! Neljän maiseman on kenties tarkoitus kuvastaa neljää sisarusta, mutta en osaa sanoa kuka olisi mikäkin. :) Ei tietoa suunnittelijasta.
Kustantaja Gummerus 2010, suom. Lotta Toivanen, 120 s.
Karkumatka on tutun, ihanan kepeä. Luin joskus kommentin jossa sanottiin Gavaldan kielen kuulostavan suomennettunakin ranskalta, ja se on osuvasti sanottu! Kepeys ei silti tarkoita, ettei kirja olisi täynnä ajatusta. Se on sisaruuden ylistys, tarina siitä kuinka Simon, Lola, Garance ja Vincent varastavat itselleen yhteisen päivän, päivän joka ehkä on viimeinen huoleton yhdessä vietetty tuulahdus lapsuudesta.
Tunnelma on samanaikaisesti sekä haikea että hilpeä, ja neljä sisarusta ovat sopivasti erilaisia, tuntuen silti kuuluvan vahvasti yhteen. Tästä jäi hyvä mieli!
Ensimmäinen lause: En ollut vielä ehtinyt istuutua, takamukseni oli puoliksi ilmassa ja käsi auton ovella, kun käly jo kävi kimppuuni.
Ranskankielinen alkuteos: L'Échappée belle (2009)
Ulkoasu: Nätit värit! Neljän maiseman on kenties tarkoitus kuvastaa neljää sisarusta, mutta en osaa sanoa kuka olisi mikäkin. :) Ei tietoa suunnittelijasta.
Kustantaja Gummerus 2010, suom. Lotta Toivanen, 120 s.
sunnuntai 16. lokakuuta 2011
Ruusun nimi: Kolmas päivä
Pahoittelut kolmen päivän myöhästymisestä! Suurimpana syynä siihen on se, että torstaina ja perjantaina luin viimeistä Potteria niin kiihkeästi, etten yksinkertaisesti vaan pystynyt irrottautumaan siitä tehdäkseni tai ajatellakseni mitään muuta. Perjantaina en edes koskenut tietokoneeseen koko päivänä, mitä ei ihan viime aikoina ole tapahtunut, ja kun vielä lauantaina olin koko päivän reissussa niin parin päivän blogijututkin ovat lähes järjestään lukematta ja kommentoimatta. Mutta nyt täytyy hoitaa kimppaluvun kolmas etappi pois alta! :)
Tämä teksti kommentteineen saattaa hyvinkin sisältää spoilereita!
Tämä osuus oli kyllä mulle pitkästyttävin tähänastisista! Olisiko mitenkään mahdollista antaa niiden kerettiläisten jo olla?? Tekisi mieli harppoa reilusti, mutta koska Adso (jonka nimen eri muotoja kummastelin edellisen keskustelun kommenteissa) vihjaa että kerettiläisyydellä on osansa loppuratkaisussa, niin täytyy kai yrittää pysyä kärryillä aiheesta.
Adsosta puheen ollen: ohhoh, kuinka hänelle kävikään keittiössä! :) Millaisia ajatuksia tapahtuma herätti? Jotenkin koko juttu tuli mulle niin puskista, ettei se toisaalta tuntunut sopivan kirjaan ollenkaan, mutta olen oikeastaan iloinen että kohtaus oli siinä, sillä tympäännyn ja ärsyynnyn ylenpalttisesta hurskastelusta. Ja pidän yhä enemmän Williamista, joka ei pahemmin hätkähtänyt. :)
Olen kyllä edelleen yhtä kiinnostunut kirjasta ja lähden mielelläni lukemaan eteenpäin, mutta tästä osuudesta en tunnu juuri saavan kommentoitavaa irti. Liikaa asioita joihin en jaksanut kunnolla keskittyä, liian vähän varsinaisia tapahtumia. Lopetan siis lyhyeen ja jään odottamaan, onko teillä enemmän sanottavaa. :)
keskiviikko 12. lokakuuta 2011
Tunnustus
Katja Lumiomena-blogista, Sonja lukuhetket-blogista sekä Zephyr Kirjanurkkauksesta muistivat minua tunnustuksella, kiitos!!
Tunnustuksen saajan tulee kertoa itsestään kahdeksan satunnaista asiaa. Aiempien tunnustusten ja haasteiden yhteydessä olen kertonut niin paljon satunnaisuuksia juuri nyt ajatukset lyövät ihan tyhjää kun pitäisi keksiä uusia - suoritanpa siis tehtävän linkittämällä kahdeksan musiikkikappaletta joista pidän, kun en kerran ole musiikkihaasteeseenkaan tullut osallistuneeksi! :)
Tämä ei ole mikään kaikkien aikojen top kasi, vaan ihan vain satunnaisia, nyt mieleen tulleita huippubiisejä. Musiikkimakuni suuntautuu enemmän vauhdikkaaseen meininkiin kuin lempeään tunnelmointiin, ja onkin melko harvinaista että ihastun hitaaseen kappaleeseen. Niitä on tällä listalla kaksi, mikä saattaa olla jopa lievä yliedustus todellisuuteen nähden. Yksi ysärinuoren nostalgiafiilistelykin piti heittää mukaan! :) Ja jos et tuota Samuli Putron kappaletta ole ikinä kuullut niin tee itsellesi palvelus ja kuuntele se nyt ihan rauhassa.
MUOKS: Nuo videosysteemit tekivät sivusta niin tuskaisen takkuisen, että kokeillaanpa mieluummin pelkkiä linkkejä...
1. Volbeat: Sad Man's Tongue
2. Chisu: Sama nainen (Linkki vie liveversioon, virallisen videon katselu YouTubessa oli näköjään ehditty kieltää sen jälkeen kun alun perin tein tämän postauksen!)
3. Viikate: Tie
4. Don Johnson Big Band: Running Man
5. Kaija Koo: Vapaa
6. Kotiteollisuus: Tuonelan koivut
7. Scooter: Fire
8. Samuli Putro: Elämä on juhla
Olen niin pudonnut kärryiltä siinä, ketkä tämän ovat jo saaneet, että taidanpa minäkin tällä kertaa vain todeta että jokainen sivupalkkiini linkitetty blogi on tunnustuksen ansainnut, poimi se siis rohkeasti mukaasi, ole hyvä! :)
Tunnustuksen saajan tulee kertoa itsestään kahdeksan satunnaista asiaa. Aiempien tunnustusten ja haasteiden yhteydessä olen kertonut niin paljon satunnaisuuksia juuri nyt ajatukset lyövät ihan tyhjää kun pitäisi keksiä uusia - suoritanpa siis tehtävän linkittämällä kahdeksan musiikkikappaletta joista pidän, kun en kerran ole musiikkihaasteeseenkaan tullut osallistuneeksi! :)
Tämä ei ole mikään kaikkien aikojen top kasi, vaan ihan vain satunnaisia, nyt mieleen tulleita huippubiisejä. Musiikkimakuni suuntautuu enemmän vauhdikkaaseen meininkiin kuin lempeään tunnelmointiin, ja onkin melko harvinaista että ihastun hitaaseen kappaleeseen. Niitä on tällä listalla kaksi, mikä saattaa olla jopa lievä yliedustus todellisuuteen nähden. Yksi ysärinuoren nostalgiafiilistelykin piti heittää mukaan! :) Ja jos et tuota Samuli Putron kappaletta ole ikinä kuullut niin tee itsellesi palvelus ja kuuntele se nyt ihan rauhassa.
MUOKS: Nuo videosysteemit tekivät sivusta niin tuskaisen takkuisen, että kokeillaanpa mieluummin pelkkiä linkkejä...
1. Volbeat: Sad Man's Tongue
2. Chisu: Sama nainen (Linkki vie liveversioon, virallisen videon katselu YouTubessa oli näköjään ehditty kieltää sen jälkeen kun alun perin tein tämän postauksen!)
3. Viikate: Tie
4. Don Johnson Big Band: Running Man
5. Kaija Koo: Vapaa
6. Kotiteollisuus: Tuonelan koivut
7. Scooter: Fire
8. Samuli Putro: Elämä on juhla
Olen niin pudonnut kärryiltä siinä, ketkä tämän ovat jo saaneet, että taidanpa minäkin tällä kertaa vain todeta että jokainen sivupalkkiini linkitetty blogi on tunnustuksen ansainnut, poimi se siis rohkeasti mukaasi, ole hyvä! :)
sunnuntai 9. lokakuuta 2011
Mitä mieltä spoilereista?
Things mean a lot -blogissa tuli vastaan Chasing Bawasta alkanut keskustelu, joka oli sen verran mielenkiintoinen että halusin tuoda aiheen tänne kotimaistenkin blogien puolelle.
Kysymys kuuluu: miten suhtaudut spoilereihin? Pyritkö ehdottomasti välttelemään juonipaljastuksia, vai onko lukunautintosi kannalta yhdentekevää vaikka tietäisitkin kirjan tapahtumat etukäteen?
Itse olen samalla kannalla kuin suurin osa linkittämiini juttuihin kommentoineista, eli en halua lukea ainakaan mitään kovin oleellisia juonipaljastuksia. Mutta muunkinlaisia mielipiteitä löytyi. Joku hehkutti rakastavansa spoilereita ja lukevansa kirjasta aina ensimmäisenä lopun, niin että voi muuten lukemisen aikana vain nauttia tekstistä ja tarkkailla sitä, miten kirjailija tarinaa sitä loppua kohti kuljettaa, tarvitsematta vaivata päätään sen miettimisellä, minne juoni mahtaa olla menossa. Ensilukemalta tämä vaikutti melko pöyristyttävältä minusta, joka en koskaan voisi tehdä noin. :) Mutta siitähän tuo vain kertoo että jokaisella on oma tapansa nauttia lukemisesta, eikä mikään tapa voi olla väärä jos se lukijasta itsestään tuntuu hyvältä.
Joukossa oli myös kommentti jossa toivottiin että kirjabloggaajat "pääsisivät yli spoilerikammostaan", koska lukunautinnon kannalta on täysin samantekevää tietääkö juonen vai ei, koska kirja koostuu niin monesta muustakin asiasta kuin juonesta, ja kommentoija haluaisi päästä keskustelemaan kirjoista kunnolla, tarvitsematta varoa spoilaamista. En nyt ihan allekirjoita tuota samantekevyyttä, mutta pitää tottakai paikkansa, että kirjassa on paljon muutakin, ja että kirjasta on luonnollisesti helpompaa keskustella jos juontakin voi käsitellä vapaasti. (Ei varmaankaan olisi pahitteeksi harrastaa enemmänkin sellaisia juonikeskusteluja kuin tämä Vieras kartanossa -juttu Susan luona!)
Kirjan genrekin toki vaikuttaa asiaan suhtautumiseen. Jos kirjan kantavana ideana on selvittää, kuka on murhaaja, niin kyllähän siinä voi tunnelma vähän lässähtää jos joku sen menee möläyttämään. :) Mutta on olemassa paljon sellaisiakin kirjoja, joissa juoni ei todellakaan ole se ykkösjuttu. Silti, näissäkin tapauksissa löytäisin myös enimmät niistä vähäisistä juonenkäänteistä mieluiten ihan itse, siinä kaiken muun lomassa, vaikkei kirja erityisesti "pilalle" menisikään niistä etukäteen tietämällä. :)
Entä ovatko klassikot tässä asiassa mielestäsi samalla viivalla uudemman kirjallisuuden kanssa? Monet taitavat ajatella että klassikkojen tapahtumat ovat joka tapauksessa useimmille tuttuja, oli kyseisiä kirjoja sitten lukenut tai ei. Omalla kohdallani asia on näin joissakin tapauksissa mutta ei likimainkaan kaikissa. Ei mulla ole aavistustakaan kuinka esimerkiksi nyt kesken olevat Ruusun nimi ja Anna Karenina etenevät ja päättyvät, enkä halua sitä tietääkään ennen kuin itse luen. :)
Eräs kommentoija, joka itse haluaa tietää juonen etukäteen, mainitsi että kirja-arvioiden kirjoittaminen on hänelle hankalaa koska hänellä ei ole aavistustakaan siitä, millaiset asiat ovat muiden mielestä spoilereita. Millaiset sinun mielestäsi ovat? Osaatko määritellä jonkin sivunumeron, jonka jälkeisten asioiden kertominen on mielestäsi spoilaamista? Minä en ainakaan - kai se on aika tapauskohtaista!
Sellainenkin ajatus esitettiin, että eikö juonen kertomisen lisäksi ole yhtä lailla spoilaavaa kertoa esimerkiksi, millaiseksi kirjan tunnelma kehittyy tai miten päähenkilö kehittyy ihmisenä. Ehkä tämä jo menee vähän liian pitkälle, sillä eihän kirjoista voisi kertoa ollenkaan jos ei mitään saisi sanoa, ja tuon kommentin kirjoittajakin taisi esittää asian ainakin osittain huumorimielessä, mutta ajatus on joka tapauksessa kiinnostava!
Tarkennukseksi vielä: mitä tahansa voi tietysti spoilata jos siitä varoittaa ensin, ja tarkoitankin tässä postauksessani lähinnä varoittamatta tulevia spoilereita. Eikä mieleeni kyllä tule yhtäkään kotimaista kirjablogia jossa aina joutuisin harmittelemaan spoilatuksi joutumista. Taitavat ne kirjojen takakannet olla niitä pahimpia...
Kysymys kuuluu: miten suhtaudut spoilereihin? Pyritkö ehdottomasti välttelemään juonipaljastuksia, vai onko lukunautintosi kannalta yhdentekevää vaikka tietäisitkin kirjan tapahtumat etukäteen?
Itse olen samalla kannalla kuin suurin osa linkittämiini juttuihin kommentoineista, eli en halua lukea ainakaan mitään kovin oleellisia juonipaljastuksia. Mutta muunkinlaisia mielipiteitä löytyi. Joku hehkutti rakastavansa spoilereita ja lukevansa kirjasta aina ensimmäisenä lopun, niin että voi muuten lukemisen aikana vain nauttia tekstistä ja tarkkailla sitä, miten kirjailija tarinaa sitä loppua kohti kuljettaa, tarvitsematta vaivata päätään sen miettimisellä, minne juoni mahtaa olla menossa. Ensilukemalta tämä vaikutti melko pöyristyttävältä minusta, joka en koskaan voisi tehdä noin. :) Mutta siitähän tuo vain kertoo että jokaisella on oma tapansa nauttia lukemisesta, eikä mikään tapa voi olla väärä jos se lukijasta itsestään tuntuu hyvältä.
Joukossa oli myös kommentti jossa toivottiin että kirjabloggaajat "pääsisivät yli spoilerikammostaan", koska lukunautinnon kannalta on täysin samantekevää tietääkö juonen vai ei, koska kirja koostuu niin monesta muustakin asiasta kuin juonesta, ja kommentoija haluaisi päästä keskustelemaan kirjoista kunnolla, tarvitsematta varoa spoilaamista. En nyt ihan allekirjoita tuota samantekevyyttä, mutta pitää tottakai paikkansa, että kirjassa on paljon muutakin, ja että kirjasta on luonnollisesti helpompaa keskustella jos juontakin voi käsitellä vapaasti. (Ei varmaankaan olisi pahitteeksi harrastaa enemmänkin sellaisia juonikeskusteluja kuin tämä Vieras kartanossa -juttu Susan luona!)
Kirjan genrekin toki vaikuttaa asiaan suhtautumiseen. Jos kirjan kantavana ideana on selvittää, kuka on murhaaja, niin kyllähän siinä voi tunnelma vähän lässähtää jos joku sen menee möläyttämään. :) Mutta on olemassa paljon sellaisiakin kirjoja, joissa juoni ei todellakaan ole se ykkösjuttu. Silti, näissäkin tapauksissa löytäisin myös enimmät niistä vähäisistä juonenkäänteistä mieluiten ihan itse, siinä kaiken muun lomassa, vaikkei kirja erityisesti "pilalle" menisikään niistä etukäteen tietämällä. :)
Entä ovatko klassikot tässä asiassa mielestäsi samalla viivalla uudemman kirjallisuuden kanssa? Monet taitavat ajatella että klassikkojen tapahtumat ovat joka tapauksessa useimmille tuttuja, oli kyseisiä kirjoja sitten lukenut tai ei. Omalla kohdallani asia on näin joissakin tapauksissa mutta ei likimainkaan kaikissa. Ei mulla ole aavistustakaan kuinka esimerkiksi nyt kesken olevat Ruusun nimi ja Anna Karenina etenevät ja päättyvät, enkä halua sitä tietääkään ennen kuin itse luen. :)
Eräs kommentoija, joka itse haluaa tietää juonen etukäteen, mainitsi että kirja-arvioiden kirjoittaminen on hänelle hankalaa koska hänellä ei ole aavistustakaan siitä, millaiset asiat ovat muiden mielestä spoilereita. Millaiset sinun mielestäsi ovat? Osaatko määritellä jonkin sivunumeron, jonka jälkeisten asioiden kertominen on mielestäsi spoilaamista? Minä en ainakaan - kai se on aika tapauskohtaista!
Sellainenkin ajatus esitettiin, että eikö juonen kertomisen lisäksi ole yhtä lailla spoilaavaa kertoa esimerkiksi, millaiseksi kirjan tunnelma kehittyy tai miten päähenkilö kehittyy ihmisenä. Ehkä tämä jo menee vähän liian pitkälle, sillä eihän kirjoista voisi kertoa ollenkaan jos ei mitään saisi sanoa, ja tuon kommentin kirjoittajakin taisi esittää asian ainakin osittain huumorimielessä, mutta ajatus on joka tapauksessa kiinnostava!
Tarkennukseksi vielä: mitä tahansa voi tietysti spoilata jos siitä varoittaa ensin, ja tarkoitankin tässä postauksessani lähinnä varoittamatta tulevia spoilereita. Eikä mieleeni kyllä tule yhtäkään kotimaista kirjablogia jossa aina joutuisin harmittelemaan spoilatuksi joutumista. Taitavat ne kirjojen takakannet olla niitä pahimpia...
John Ajvide Lindqvist: Kuinka kuolleita käsitellään
Tukholmaa pitkään piinannut helle muuttuu oudoksi, yhä voimistuvaksi sähkökentäksi, ja kun se viimein katoaa, ruumishuoneella todetaan kuolleiden heränneen henkiin.
Kauhuelementtien yhdistäminen ruotsalaiseen yhteiskunnallisuuteen on kyllä toimiva konsepti, ja pidän paljon myös Ajvide Lindqvistin erittäin sujuvasta ja helppolukuisesta kirjoitustyylistä, mutta ei tämä ihan yhtä hyvin vakuuttanut kuin miehen esikoinen Ystävät hämärän jälkeen. Jos olisin kirjoittanut kirjasta heti lukemisen jälkeen, olisin varmaankin ollut vähän innostuneempi, mutta nyt kun on kulunut runsas viikko, huomaan ettei kirja kokonaisuutena ole jättänyt erityisen vahvaa muistijälkeä.
Kuusivuotiaana kuolleen Eliaksen tapaus sen sijaan jäi mieleen herättämiensä monenlaisten, enimmäkseen tavalla tai toisella kammottavien ajatusten vuoksi. Yksikään kuollut ei palaa takaisin entisellään, ja millaista olisikaan saada takaisin kaksi kuukautta kuolleena ollut lapsi?
Kirjan kauhu ei olekaan mitään perinteistä pelottelua vaan syntyy lukijan pään sisällä ahdistavien tapahtumien vuoksi. Tunnelma onkin tiivis, mutta jotenkin vain tuntuu että multa jäi se tarinan perimmäinen olemus ja tarkoitus tavoittamatta, ja lukukokemus jäi vähän vajaaksi.
Ensimmäinen lause: "Salud, comandante."
Ruotsinkielinen alkuteos: Hanteringen av odöda (2005)
Ulkoasu: Ei huono ollenkaan! Salamakuviot sopivat ja sävyjen yhdistelmä miellyttää. Kansi: Sanna-Reeta Meilahti.
Kustantaja Gummerus 2010, suom. Jaana Nikula, 398 s.
Kauhuelementtien yhdistäminen ruotsalaiseen yhteiskunnallisuuteen on kyllä toimiva konsepti, ja pidän paljon myös Ajvide Lindqvistin erittäin sujuvasta ja helppolukuisesta kirjoitustyylistä, mutta ei tämä ihan yhtä hyvin vakuuttanut kuin miehen esikoinen Ystävät hämärän jälkeen. Jos olisin kirjoittanut kirjasta heti lukemisen jälkeen, olisin varmaankin ollut vähän innostuneempi, mutta nyt kun on kulunut runsas viikko, huomaan ettei kirja kokonaisuutena ole jättänyt erityisen vahvaa muistijälkeä.
Kuusivuotiaana kuolleen Eliaksen tapaus sen sijaan jäi mieleen herättämiensä monenlaisten, enimmäkseen tavalla tai toisella kammottavien ajatusten vuoksi. Yksikään kuollut ei palaa takaisin entisellään, ja millaista olisikaan saada takaisin kaksi kuukautta kuolleena ollut lapsi?
Kirjan kauhu ei olekaan mitään perinteistä pelottelua vaan syntyy lukijan pään sisällä ahdistavien tapahtumien vuoksi. Tunnelma onkin tiivis, mutta jotenkin vain tuntuu että multa jäi se tarinan perimmäinen olemus ja tarkoitus tavoittamatta, ja lukukokemus jäi vähän vajaaksi.
Ensimmäinen lause: "Salud, comandante."
Ruotsinkielinen alkuteos: Hanteringen av odöda (2005)
Ulkoasu: Ei huono ollenkaan! Salamakuviot sopivat ja sävyjen yhdistelmä miellyttää. Kansi: Sanna-Reeta Meilahti.
Kustantaja Gummerus 2010, suom. Jaana Nikula, 398 s.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)