Mervi Heikkilä & Jussi Matilainen: Kummajaisten kylä

Korpikylässä tapahtuu monenlaisia kummallisia juttuja, joissa kylän viitos-kuutosluokkalaisilla riittää tutkittavaa ja mietittävää. Vanhat tarinat kertovat kummituskoirasta, erään talon ullakolla näyttää roikkuvan hirtettyjä ruumiita, ja hieman erikoislaatuisen Hukkas-Jalon yölliset vierailut metsikön muinaishaudalla nyt ainakin ovat epäilyttäviä! Joillekin mysteereille löytyy luonnollinen selitys, toisille ei.

Kummajaisten kylä koostuu joukosta lyhyitä kertomuksia, joissa kussakin käsitellään yksi kummastuttava tapaus. Sujuva teksti on helppolukuista mutta ei liian yksinkertaista, ja sopii siksi mainiosti luettavaksi niin isommille lapsille kuin varhaisnuorillekin, ja mikä ettei vähän vanhemmillekin! :) Jännitystäkin on tarjolla juuri sopivasti, ja siinä sivussa monenlaisia nuorten päähenkilöiden arkielämää koskettavia asioita, kuten ihastumisia, koulunkäyntiä, uusperheongelmia ja ystävyyttä pikkuisen riidellenkin.

Miranda Koskisen kevyesti karmiva mustavalkokuvitus on kirjassa ihan kotonaan. Jos ei ihan nyt täksi pyhäinpäivä-/halloweenviikonlopuksi ole kirjaa käsillä niin kannattaa pitää mielessä muiden pimeiden iltojen kummitusjuttujen tarpeeseen. :)

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta!

Ulkoasu: Kirja on kivan mallinen ja värinenkin! Kuvitus: Miranda Koskinen

Kustantaja Haamu 2014, 139 s.

Tove Jansson: Muumipeikko ja pyrstötähti

Taannoisen Tove Janssonin syntymän satavuotispäivän kunniaksi innostuin lukemaan Muumeja pitkästä aikaa, ja kyllähän se mukavaa taas olikin!

Omasta lapsuudestani en Muumipeikko ja pyrstötähti -tarinaa muista. Muutaman vuoden takaisen animaation vuoksi se oli kuitenkin jo tuttu, koska poika on sitä tuossa DVD:ltä useampia kertoja katsonut. Juttuhan on aika jännittävän apokalyptinen: Eräänä aamuna Muumilaakso on harmaan tuhkan peittämä. Piisamirotta sanoo maailmanlopun olevan tulossa, ja Muumipeikko ja Nipsu lähtevät kysymään tähtitornin professoreilta, onko pyrstötähti tosiaan tulossa polttamaan kaiken poroksi.

Matkallaan he myös tutustuvat Nuuskamuikkuseen sekä Niiskuneitiin veljineen. Hassua, hahmot ovat pienestä pitäen tuntuneet niin itsestään selviltä etten ole koskaan tullut ajatelleeksi, että heihin olisi tarpeen ihan erikseen tutustua! :D

Kyllä pitäisi ihmisen lukea aina välillä Muumeja, sen verran hymyilyttävää on kirjojen sisältämä Toven viisaus. Erityisesti riemastuin löytäessäni seuraavan kohdan, jonka luin miehelle ääneen ainoastaan lievästi vahingoniloisena:

"Sitten hän teki nuotion ja paistoi ohukaisia, jotka he söivät sitä mukaa kun ne valmistuivat, mikä on ainoa oikea tapa syödä ohukaisia."

Kyseessä on nimittäin seikka jossa lapsuudenkotien kulttuurierot aiheuttivat aikoinaan erimielisyyksiä yhteiselon alkuaikoina. Meillä on lätyt ja vohvelit syöty juurikin sitä mukaa kun niitä valmistui, suoraan lämpiminä ja reunoista rapeina, eli parhaimmillaan. Miehen kotona ne taas kerättiin pinoon sirotellen sokeria väleihin ja syötiin sitten kun kaikki oli paistettu. Siis nehän ehtivät jäähtyä ja pehmentyä! Kuka muka haluaa syödä lörppöjä lättyjä!?! Mikä häväistys!!!!!!!!!! Tässä asiassa olen kyllä jyrännyt tahtoni läpi heti kättelyssä, koska toisenlainen toimintamalli oli yksinkertaisesti kaiken hyväksymiskykyni ulkopuolella, ja minunhan TÄYTYY olla oikeassa kun kerran Toven kirjassakin niin sanotaan. ;)

Ensimmäinen lause: Samana aamuna, jolloin Muumipeikon isä sai joen yli vievän sillan valmiiksi, pikku otus Nipsu keksi erään kummallisen asian.

Ruotsinkielinen alkuteos: Kometen kommer (1946)/Kometjakten (1968)

Ulkoasu: Toven kuvituksiahan on myös aina ilo katsella niin kannessa kuin sisäsivuillakin. Kannen värityskään ei ole hullumpi. Kannen kuva: Tove Jansson, graafinen suunn.: Jukka Aalto.

Suomentanut Laila Järvinen, suomennoksen tarkistanut Päivi Kivelä 2010

Kustantaja WSOY 2010, 24. painos (1. painos 1955), 144 s.

Lewis Carroll: Liisan seikkailut ihmemaassa & Liisan seikkailut peilimaailmassa

Satuklassikko jatko-osineen Liisan kokemuksista hyvin, hyvin kummallisissa paikoissa joissa asuu vielä kummallisempaa väkeä.

Tämä kirjakaksikko on sen tason kuuluisuus että monet asiat olivat tuttuja jo ennen lukemista, mutta paljon löysin silti itselleni uuttakin. Juonen puute vähän yllätti; pääosin homma etenee siten että yhdessä luvussa Liisa tapaa yhden henkilön ja seuraavassa toisen, eikä aiempien tuttavuuksien seuraan useinkaan palata. Ainakin ensimmäisen kirjan osalta asia varmaankin menee tarinan Wikipediassakin kerrotun alkuperän piikkiin. Sitä ei siis ole alkujaan ollenkaan suunniteltu kirjaksi. Mutta kysehän on toki ihmemaasta jossa tapahtuu ihmeellisyyksiä - mitäs siinä nyt niin juonella tekisikään. Parempi vain heittäytyä uteliaaseen hämmästelyyn!

Viihdyttävää luettavaa nämä kyllä ovat sanaleikkeineen ja kielikikkailuineen, eikä kirjoja ainakaan ennalta-arvattavuudesta voi moittia. John Tennielin kuvituskin on hienoa katseltavaa. Jotain Liisan tarinan yleisestä tuttuudesta kertoo sekin, että vaikka en ollut koskaan lukenut kirjaa enkä muista edes nähneeni mitään elokuvaa/animaatiota, pystyin silti häiriintymään siitä että Irvikissan nimi olikin tässä käännöksessä Mörökölli. Mörökölli! Mikä nimi se nyt muka on? Irvikissa on ainoa oikea!

Lukudiplomi-haasteen kategoria Fantasiaa tuli suoritettua, mutta päätin kyllä olla sen verran tylsimys että skippaan tehtävät ja suoritan haasteen vain normibloggauksilla. Luovuuteni on sen verran rajallista että saan tuollaisista vain stressiä. :) Sen sijaan linkitän bonuksena kirjallisia tatuointeja esittelevän Contrariwise-blogin tarjonnan tunnisteella Alice's Adventures in Wonderland!

Ensimmäiset lauseet: Liisa istui joen töyräällä sisarensa vieressä ja alkoi kyllästyä joutilaisuuteen./Ainakin se oli varmaa, että valkoinen kissanpoika ei ollut sotkenut kerää.

Englanninkieliset alkuteokset: Alice's Adventures in Wonderland (1865)/Through the Looking Glass (1875)

Ulkoasu: Yhteisnide on raikkaan kaunis ja kivan värinen. Kannen kuva: John Tenniel.

Kustantaja Gummerus 2010, 3. painos, suom. Kirsi Kunnas ja Eeva-Liisa Manner, 278 s.

Colin Meloy & Carson Ellis: Sysimetsä

12-vuotiaan Pruen kotikaupungin vieressä on suuri metsä, Tietön korpi, jossa kukaan ei ole koskaan käynyt tai ainakaan palannut sieltä. Prueta on ehdottomasti kielletty menemästä sinne, mutta kun varisparvi eräänä päivänä sieppaa Pruen pikkuveljen Macin ja lennättää tämän metsään, jotain on tehtävä...

Takakannessa kirjaa luonnehditaan suurten saturomaanien perilliseksi, ja sellainen tämä onkin; maaginen ja jännittävä seikkailu, joka on helppo nähdä tulevana klassikkona. Suuri, salaperäinen metsä jonka kätköistä löytyy vaikka mitä on yksi suosikkimiljööni, joten en kai olisi edes voinut olla viihtymättä!

Ihan ilman sotimista hommasta ei selvitä joten kovin pienille lapsille tämä ei sovi, mutta isommille suosittelen - ja aikuisille, totta kai! Mukavaa, että seikkailuhenkisen kirjan päähenkilönä on tyttö. Ja toisaalta hyvä, että isossa osassa on myös seuraan lyöttäytyvä Pruen luokkakaveri Curtis. Pojilla kun voi olla taipumus kartella "tyttökirjoja"... :)

Kirjoittaja Colin Meloyn puolison Carson Ellisin piirtämä, hienovaraisesti sivuilla pilkistelevä kuvitus tuntuu samaan aikaan sekä mukavan vanhanaikaiselta että hyvin raikkaalta. Sama kuvaus kyllä pätee koko kirjaankin. Tämä on kokonaisuutena aika herkullinen paketti. Mukavaa tietää, että jatkoa on tulossa; vaikka tämä onkin ihan kokonainen tarina eikä tunnu jäävän kesken, niin Sysimetsässä oleilun nälkä jäi vielä.

Ensimmäinen lause: Prue ei käsittänyt, miten viisi varista onnistui nostamaan ilmaan kymmenkiloisen poikavauvan, mutta se oli hänen huolenaiheistaan pienin.

Englanninkielinen alkuteos: Wildwood: The Wildwood Chronicles, Book 1 (2011)

Ulkoasu: Kuvitusta jo kehuin, ja kansipaperithan ovat toki samaa sarjaa. Kannen kuvitus: Carson Ellis, kannen ulkoasu: Carson Ellis & Sarah Hoy, suomenkieliset tekstaukset: Markus Pyörälä.

Kustantaja Otava 2012, suom. Peikko Pitkänen, 518 s.

Astrid Lindgren: Ronja ryövärintytär (äänikirja)

Matiaksenlinnan ryöväriruhtinaalle syntyy ukkosyönä tytär, joka saa nimekseen Ronja ja kasvaessaan ottaa omakseen linnaa ympäröivän metsän jossa ajattarat uhkaavat ja pönthiittiset tanssivat kuutamossa.

Olen lukenut tämän joskus, samoin kuin muutakin Lindgreniä, mutta siitä on niin kauan etten muistanut oikeastaan yhtään mitään. Oli siis uusinnan aika, ja se kyllä kannatti. Ronja ryövärintytär on viisas, ihastuttava kirja! Äänikirjan kanssa vauhtiin pääseminen tökki vähän, ja ajattelin jo että jätän tämän version kesken ja haen painetun lainaan. Mutta kun vain sitkeästi kuuntelin eteenpäin (jotenkin se Ronjan keskeyttäminen vaan tuntui ihan liian törkeältä aikomukselta :) niin pian en olisi malttanutkaan lopettaa, ja lopulta kokemus olikin todella hyvä.

Mieleen jäi monenlaista, kuten Ronjan ihana ajatuksenjuoksu. Kun Matias käskee Ronjan varoa tippumasta jokeen, niin Ronja menee ihan erikseen varomaan - hypellen joenrannan kivillä ja varoen koko ajan. :)

Vaikka tarina kulkeekin ympäri vuoden, kirja tuntui hyvin vahvasti keväiseltä. Siksi että se ankaran talven jälkeinen kevät oli niin hieno! Se kevät, jolloin Ronja ja Birk istuessaan metsässä olivat keväässä, jolloin Ronjan täytyi huutaa keväthuuto jottei halkea, jolloin villihevoset ryntäsivät läpi metsän ja juoksivat talven ruumiistaan.

Tämä oli sellainen elämys, että taidan napata vanhempieni hyllystä mukaan sen Lindgrenin Satuja-kokoelman, jonka joskus vuosia sitten luin moneen kertaan...

Ruotsinkielinen alkuteos: Ronja Rövardotter (1981)


Ulkoasu: Tuo kirjan kansikuva on niin tuttu jo pitkän ajan takaa, etten osaa kuvitella sen olevan toisenlainenkaan. Ja miksi pitäisikään, koska se on niin hyvä ja sopiva! Kuva: Ilon Wikland, pakkaus: Kai Toivonen.

Kustantaja WSOY 2011 - äänitysvuodeksi kotelossa kylläkin kerrotaan 1988 (painettu julk. 1981), suom. Tuula Taanila, lukija Ritva Vepsä, n. 6 h

C. S. Lewis: Prinssi Kaspian (äänikirja)

Prinssi Kaspian jatkaa Velhosta ja leijonasta tuttujen Pevensien sisarusten seikkailuja. Narnian aikaa on ehtinyt kulua vuosisatoja sen jälkeen kun he sieltä lähtivät. Nyt maata hallitsee paha telmarilainen kuningas ja kaikki vanhat narnialaiset, kuten kääpiöt ja faunit joutuvat pysymään piilossa.

Tämä toimi äänikirjana yhtä erinomaisesti kuin edeltäjänsäkin. Mua kyllä edelleenkin vaivaa vaikeus sanoa asiasta paljon sen kummempaa! Tarina vei hyvin mukanaan, ainoastaan Susanin nalkuttava nössöily ärsytti toisinaan. Jotkut asiat ratkeavat vähän turhan helposti ja suoraviivaisesti aikuisen lukijan makuun, mutta eipä tätä ole ensisijaisesti sellaiselle suunnattukaan. Katsoin elokuvan trailerin, tekijät ovat tainneet kaivata juttuun reippaasti enemmän Hollywoodilaista vauhtia, koska näyttävät pistäneen "ihan pikkuisen" omiaan sekaan... :)


Englanninkielinen alkuteos: Prince Caspian (1951)


Kustantaja Otava 2008, suom. Kyllikki Hämäläinen, lukija Mikko Leppilampi, 6h 15 min (painetussa 187 s.)

C. S. Lewis: Velho ja leijona (äänikirja) - ja äänikirjoista muutenkin

Ajanpuute + tietokoneongelmat = blogihiljaisuus! Kirjoja on kertynyt jo muutama jonoon, mutta aloitetaanpa äänikirja-aiheella.

Suhtauduin äänikirjoihin pitkään hyvin epäilevästi. Ajattelin kyllä niiden olevan hyviä vaihtoehtoja niille joille ne sopivat, mutta omalta jutultani ne eivät tuntuneet. (Eivät tunnu täysin vieläkään, mutta olen huomattavasti avoimempi ajatukselle.)  Päädyin kuitenkin lopulta kokeilemaan kuuntelua, koska kuljen vajaan puolen tunnin työmatkani yleensä yksin omalla autolla. Jos sekin aika on mahdollista käyttää lukutoivelistan lyhentämiseen niin kannattaahan asia testata!

Kokeiluni ei kuitenkaan alkanut kovin lupaavasti. Kirjaston valikoimaa tutkittuani päädyin jo joskus keväällä lainaamaan Hemingwayn Vanhuksen ja meren Ismo Kallion lukemana. Pidin paperiversiosta hyvin paljon ja ajattelin että tutusta tarinasta voisi olla hyvä aloittaa - ei välttämättä niin haittaisi jos lause sieltä täältä menisi ohi, epäilin nimittäin keskittymiskykyäni kuuntelun suhteen. Valintaan vaikutti kyllä sekin että Vanhus ja meri on niin lyhyt. :)

Tulos: Tuon kokemuksen jälkeen ymmärrän paljon entistä paremmin, miksi kyseinen kirja on joidenkin mielestä pahuksen tylsä! Vietin sen parissa yhden kohtuullisen haukotuttavan puolituntisen, ja se riitti. Ajatus kuuntelemisesta seuraavilla työmatkoilla ei houkuttanut tippaakaan, joten kesken jäi. Vaikka Kallion ääni toisaalta sopi hyvin tarinan tyyliin ja henkeen, luenta eteni aivan liian hidastempoisesti makuuni, ja jonkinlainen ylieläytyminenkin vähän ärsytti.

Vaikka en sen jälkeen ollutkaan asiasta kovin innoissani, halusin kuitenkin kokeilla vielä jotain muuta, erityylistä, edes sen vuoksi että saisin aiheesta kunnon postauksen aikaiseksi. Katselin äänikirjahyllyä aina välillä kirjastossa käydessäni ja asian muistaessani, mutta mikään vaihtoehto ei oikein tuntunut sopivalta. Yksi vaikutti liikaa keskittymistä vaativalta, toisen olin jo ehtinyt hankkia painettuna, kolmas ei muuten vaan kiinnostanut ja neljäs kiinnosti niin paljon että halusin nautiskella sen ihan oikeasti lukien.

Ratkaisu löytyi kun silmiini osui sattumalta nuortenosaston pieni äänikirjarivistö, jota en ollut hoksannut edes etsiä. Narniaa! Täydellistä! Kirjoja, jotka haluaisin lukea, mutta joita tuskin silti tulisin ihan lähitulevaisuudessa mahduttamaan lukemistooni painettuina versioina, ja jotka todennäköisesti olisivat myös helppoja seurattavia. Nappasin siis mukaani Velhon ja leijonan, jonka totesin jo ensiminuuteilla olleen loistovalinta.

Tarina Narniaan päätyvistä sisaruksista, Valkeasta velhosta ja Aslan-leijonasta vie mukanaan, ja Mikko Leppilampi sopii ainakin tämäntyylisen kirjan lukijaksi loistavasti. Tässä tapauksessa luenta etenee riittävän nopeasti ja juuri sopivan eläväisesti, ääntä puhujan mukaan muunnellen. Kyllähän kuuntelu keskittymistä vaatii, ihan niin kuin lukeminenkin: ajatuksia ei saa päästää pahemmin harhailemaan tai menee pätkä tekstiä ihan ohitse. Yllättävän vaivattomasti se kuitenkin sujui, enkä edes kokenut vaarantavani liikenneturvallisuutta. :) Huomaan kuitenkin, että vaikka toisaalta muistankin tarinan ihan hyvin, tuntuu kauhean hankalalta sanoa siitä mitään. Ehkä se johtuu siitä, että tässä vaiheessa, arviota kirjoittaessani, yleensä tapaan vähän selailla kirjaa?? Noita cd-levyjä tuijottamalla sen sijaan en oikein saa mistään ajatuksesta kiinni. :)

Sarjan osat voisi analysoimalla ja tulkitsemalla kuluttaa vaikka puhki (makuun pääsee http://fi.wikipedia.org/wiki/Narnian_tarinat">Wikipediassa), mutta en yleensä jaksa sellaista harrastaa vaan annan mieluummin vain tarinan viedä. Vaikka kristillinen tematiikka onkin selkeä osa kirjaa, voi sen jättää aika pitkälti huomiottakin ja keskittyä vain maahan, johon pääsee vaatekaapista. Ja mielenkiintoinen paikka se onkin!

Yllätin siis itseni pitämällä äänikirjan kuuntelusta, mutta ihan sinut en vielä asian kanssa ole. Jos joku myöhemmin kysyy multa että olenko lukenut Velhon ja leijonan, niin voinko vastata pokkana myöntävästi ryhtymättä selittelemään: "Joo, tai siis mä kuuntelin sen!" Toisaalta, totta kai voin. Kuten jo sanoin, kuunteleminen ja lukeminen vaativat yhtä lailla keskittymistä, enkä usko että olisin kokenut tarinaa toisenlaisena vaikka olisinkin lukenut sen omin silmin. Mutta silti: ei pino cd-levyjä ole mikään kirja!! Äh. Tästä suunnattomasta ongelmasta huolimatta aion jatkaa äänikirjojen kuuntelua. :) Toinen saatavilla oleva Narnia-sarjan osa, Prinssi Kaspian, on jo loppusuoralla. Sitten taidan jatkaa Pottereilla. Nekin olen halunnut lukea ties kuinka kauan, mutta luettavaa riittää niin paljon ettei ikinä tunnu olevan sopiva hetki aloittaa 7-osaista sarjaa. Ryhdyn siis urakkaan autossa. Viidessä toistaiseksi ilmestyneessä osassa lienee sen verran monta tuntia kuunneltavaa, että alkuvuoden työmatkat tulevat sujumaan mukavasti!

Englanninkielinen alkuteos: The Lion, the Witch and the Wardrobe (1950)


Kustantaja Otava 2005, suom. Kyllikki Hämäläinen, kesto 4h (painetussa 153 s.)

Tove Jansson: Muumilaakson marraskuu

Marraskuun ankeudessa yksi jos toinenkin keksii, että nyt olisi mukavaa vierailla Muumilaaksossa. He saapuvat yksitellen, mutta muumiperhettä ei vain näy missään. Onneksi muumit eivät koskaan lukitse ovia, joten jokseenkin epäsopuisat vieraat asettuvat taloksi, Vilijonkan yrittäessä olla Muumimammana ja Hemulin Muumipappana.

Olen lukenut muumikirjoja vasta viime aikoina, aiemman tietämyksen perustuessa vain japanilaisanimaatioon. Onhan näissä huomattavasti enemmän särmää, mutta myös paljon samaa leppoisuutta. Tämä oli mukavaa luettavaa, samoin kuin aiemmin lukemani Vaarallinen juhannus ja Taikatalvikin, näistä jälkimmäisen säilyessä kuitenkin suosikkina!

Ensimmäinen lause: Jonakin aikaisena aamuna Nuuskamuikkunen heräsi teltassaan Muumilaaksossa ja huomasi että ilmassa oli syksyn ja lähtemisen tuntu.

Ruotsinkielinen alkuteos: Sent i november (1970)

Kustantaja Loisto/WSOY 2008, 22. painos, suom. Kaarina Helakisa, 173 s.