William Shakespeare: Hamlet

Ruumiita, juonittelua ja hulluusepäilyjä Tanskan hovissa! Hamlet sai mut syyllistymään itselleni hyvin harvinaiseen tekoon, nimittäin lukemiseni piilotteluun. Nakkasin tämän kesken olleen kirjan laukkuun lähtiessäni synnytyslaitokselle (toki muutakin luettavaa oli valmiina etukäteen pakatussa sairaalakassissa) ja varsinaisen h-hetken jälkeen osastolla makoillessani sitten jatkoin lukemista - piilotellen kirjan kansia koska ajattelin että joku vielä pitää mua a) outona tai b) ihme hienostelijana, jos huomaa mun lukevan Shakespearea synnärillä. :D

Tähän epäilykseen kyllä liittyi oletus, että tuo joku ei tiedä, kuinka sujuvatekstinen tämä(kin) Matti Rossin käännös on! Sillä jos tietäisi, ei varmasti ihmettelisi lukemistoani yhtään. Alkaa tuntua siltä että nämä uudet käännökset ovat jopa liian sutjakkaita, koska päädyn näköjään aina paahtamaan tekstiä läpi turhankin nopeasti, unohtaen pysähtyä ajattelemaan mitä oikein olenkaan lukenut. Tällä kertaa tilannekaan ei tietysti ollut keskittymisen kannalta kaikkein suotuisin, mutta aiemmin lukemienikin jälkeen on ollut sellainen olo että olisihan kirjasta voinut vähän enemmänkin käteen jäädä jos olisi lukenut rauhallisemmin. Ehkä pitäisi tosiaan testata jotain vanhempaakin käännöstä. Sen puolesta puhuu myös uusi versio Hamletin kuuluisimmasta repliikistä: "Olla vai ei? Siitä on nyt kyse." Onhan tuo kieltämättä vähän laimea tunnetumpaan muotoonsa verrattuna! Yhä enemmän tuntuu myös siltä, että olisi mukavaa nähdä jokin Shakespearen tuotos näyttämölläkin.

Ensimmäinen repliikki: Barnardo: Kuka siellä?

Englanninkielinen alkuteos: Hamlet (n. 1600)

Ulkoasu: Kannen maalauksessa esiintyy Vilhelm I Oranialainen, mutta voisi se hyvin olla Hamletkin! :) Maalaus: Sir Anthonis Mor van Dashorst, Graafinen suunn.: Martti Ruokonen.

Suomentanut Matti Rossi

Kustantaja WSOY 2013, 244 s.  

Maratonilla luettua

Pääsin kesäkuussa vihdoin ja viimein kokeilemaan lukumaratonia, kun bloggaajat vetäisivät tämän kesän ensimmäisen kimppamaratonin. Sen verran olen bloggaustahdissa jäljessä että nyt vasta pääsen käsittelemään silloin lukemaani. Lyhyesti näitä jo silloin kommentoinkin mutta tässä vielä edes vähän pitempisanaiset esittelyt. Ensimmäiset kolme viidestä:

Johanna Adorján: Rakkaudessa erottamattomat

Johanna Adorjánin holokaustista selvinneet isovanhemmat tekivät kaksoisitsemurhan, koska isoisä oli sairas eikä isoäiti halunnut jäädä yksin. Kirjassa Adorján kuvittelee heidän viimeistä päiväänsä, tutustuu heidän historiaansa vanhojen ystävien kanssa keskustellen ja oppii samalla jotain itsestäänkin.

Vera ja István ovat karismaattinen, kiehtova pariskunta joka on elänyt vuosikymmenet ilmeisen onnellisesti yhdessä, teititellen toisiaan loppuun asti. On asioita, joista he eivät muille puhu, kuten Istvánin aika keskitysleirillä. Heistä lukemiseen liittyi omat surunsa, mutta enemmän se tuntui tuovan hyvää mieltä. Oli myös kiinnostavaa seurata, kuinka kuva heistä hiljalleen muuttui ja rikastui kirjoittajan tutkimusten ja pohdintojen edetessä. Oliko aina hyvin voimakkaana persoonana näyttäytynyt isoäiti sittenkin heikompi kuin juuri kukaan osasi kuvitella, eikö hän tuntenut olevansa mitään ilman miestään?

Rakkaudessa erottamattomat on hyvin eteenpäin vetävää, nopealukuista tekstiä. Hyvä mutta ei mikään ikimuistoinen lukukokemus.

Ensimmäinen lause: Lokakuun 13. päivänä 1991 minun isovanhempani tekivät itsemurhan.

Saksankielinen alkuteos: Eine exklusive Liebe (2009)

Ulkoasu: En nyt osaa päättää vaikuttavatko tyhjät tuolit tässä yhteydessä kliseisiltä vai juuri sopivilta!

Suomentanut Hanna Kjellberg


Kustantaja Otava 2010, 204 s.

William Shakespeare: Loppiaisaatto

Illyrian herttua Orsino vikittelee kaunista kreivitär Oliviaa, joka ihastuu puhemieheksi lähetettyyn mieheksi naamioituneeseen Violaan, joka on rakastunut Orsinoon... Tähän kun vielä sekoitetaan muita naimakauppojen yrityksiä, tärkeilevän hovimestarin huiputus ja kauniiden kaksosten aiheuttamia sekaannuksia, saa aineksista varmasti näyttämöllä aikaan varsin makoisia lopputuloksia.

Maratonin yhteydessä mainitsin homman menneen lähinnä vain lievästi hihityttäväksi läpiluennaksi. No totta sekin, mutta jälkeenpäin olen hoksannut osaavani arvostaa Shakespearen luomaa hupaisaa juonivyyhteä enemmän kuin ensin ajattelinkaan. Luulen, että tämä toimisi paremmin nimenomaan nähtynä! Pentti Saaritsan käännöshän on kyllä nautinnollinen, siitä kuitenkin piste lukemisen puolelle.

Ensimmäinen repliikki (alku): Orsino: Jos musiikki on lemmen ruokaa, niin soikoon se ylen määrin kunnes haluni saa liian runsaan annoksen ja kuolee.

Englanninkielinen alkuteos: Twelfth Night (1600)

Ulkoasu: Tykkään tämän WSOY:n Shakespeare-sarjan yleisestä ilmeestä ja taitosta! Päällyksen kuva: yksityiskohta Jan Miense Molenaerin maalauksesta Teorbia soittava nuori mies ja citterniä soittava nuori nainen. Graafinen suunn.: Martti Ruokonen.

Suomentanut Pentti Saaritsa

Kustantaja WSOY 2012, 167 s.

Julian Barnes: Kuin jokin päättyisi

Tony Webster saa yllättävän perinnön, joka johtaa hänet vuosien jälkeen ajattelemaan nuoruudenystäväänsä sekä entistä tyttöystäväänsä. Unohdetut muistot palaavat mieleen, näyttäytyvät uudessa valossa ja suhteutuvat niiden syntymisen jälkeen elettyyn elämään.

Hienoa tekstiä, mutta aihe tai henkilöt eivät lopulta jaksaneet suuremmin kiinnostaa. Melko mitäänsanomaton Tony yrittää selvittää asioita ärsyttävän vaikean Veronican kanssa. Ihan sama, mitä sitten, teki välillä mieli hieman turhautuneena todeta. Osasyynsä oli kyllä varmasti ennakko-odotuksillanikin, sillä odotin jotain salaperäisempää ja dramaattisempaa, ja siitä taas ei voi kirjaa sinänsä syyttää. Tekstin tyylistä siis pidin, kyllä Barnes kirjoittaa osaa (Ja kääntäjä Kersti Juva tietysti myös)! Muistamisen käsittelystäkin olisin luultavasti saanut enemmän irti jos olisin päässyt yli henkilöihin tympääntymisestäni.

Ensimmäinen lause: Muistoja, vailla sen kummempaa järjestystä:

Englanninkielinen alkuteos: The Sense of an Ending (2011)

Ulkoasu: Muistelen muutaman moittineen kantta laimeaksi, mutta minä tykkään noista voikukanhaituvista! Ne myös sopivat kirjaan oikein hyvin. Päällys: Susanne Dean, kuva: Paul Tomlins/flowerphotos.com.

Suomentanut Kersti Juva

Kustantaja WSOY 2012, 157 s.

William Shakespeare: Juhannusyön uni

Ateenan herttua Theseus on menossa naimisiin amatsonikuningatar Hippolytan kanssa, ryhmä käsityöläisiä harjoittelee häitä varten näytelmää ja nuoret rakastavaiset selvittelevät solmuun menneitä välejään, joihin sotkeutuu myös keijukuningas taikoineen.

Luin tämän joskus pari viikkoa sitten ja muistikuva on lähinnä sellainen, ettei hommassa ollut oikein päätä eikä häntää enkä tavoittanut sitä pointtia, minkä vuoksi näytelmä on ylipäätään kirjoitettu. Luultavasti olen sivistymätön moukka joka ei alkuunkaan ymmärtänyt kaikkia tekstin tarjoamia fantastisen mielenkiintoisia tulkinnanmahdollisuuksia, mutta ei mahda mitään! :)

Tämä oli huomattavasti nuivempi kokemus kuin minua aiemmin ihastuttanut Kuningas Lear, jonka tarina on järkevämpi, henkilöt mielenkiintoisempia ja repliikit räväkämpiä. Se myös nauratti huomattavasti enemmän vaikka onkin tragedia. Juhannusyön unen takakannessa mainitaan parin hahmon olevan unohtumattomia ja toisen vieläpä "Shakespearen mahtavimpia koomisia luomuksia". Aha. Kyseinen mahtava koominen luomus oli mielestäni niin pönttö, että suorastaan toivon unohtavani hänet pian, kuten varmasti tuleekin tapahtumaan koska en keksi hänestä oikein mitään muistamisen arvoista.

Taitaa olla parasta, että koetan uudelleen onneani tragedioiden parissa! Tulipa tämäkin luettua, ja samalla suoritettua Lukudiplomi-haasteen kategoria Runoja ja näytelmiä.

Ensimmäinen repliikki: Theseus: Hääjuhlat lähestyvät, kaunis Hippolyta;
uusi kuu on neljän päivän kuluttua.

Englanninkielinen alkuteos: A Midsummer Night's Dream (n. 1590-1596)

Ulkoasu: Ihan sopivan utuisen sekavahko kansi. Piirros: Hendrick Goltzius, kannen suunn.: Martti Ruokonen.

Kustantaja WSOY 2005, suom. Matti Rossi, 132 s. 

William Shakespeare: Kuningas Lear

Muinaisen Britannian vanha kuningas Lear päättää luopua vallasta ja jakaa valtakunnan kolmen tyttärensä kesken. Parhaan kolmanneksen saa se, joka puheillaan todistaa rakastavansa isäänsä eniten. Ikävä kyllä Lear haksahtaa kahden vanhimman tyttären kaunopuheiseen imarteluun ja hylkää kuopuksensa, joka ei suostu turhaan koristelemaan yksinkertaista rakkaudentunnustustaan. Siitä lähtee liikkeelle tapahtumien sarja, joka tuo mukanaan hulluutta ja monta kuolemaa.

Enpä olisi pari viikkoa sitten uskonut, että voin pian sanoa olevani koukussa Shakespeareen. Mutta niinpä siinä kävi, että oli ihan pakko käydä jo hakemassa pari muutakin teosta lainaan. Ennakkoluulot on tehty rikottaviksi, näemmä. :)

Jaa että mitäkö sitten odotin? No en minä tiedä. Jotain kuivempaa ja vaikeaselkoisempaa. Mutta sainkin railakkaan värikkäitä repliikkejä, jotka ovat usein hauskojakin vaikka kyseessä onkin tragedia. Iso osa helppolukuisuudesta menee varmasti hyvän ja tuoreenpuoleisen suomennoksen piikkiin. Kiitokset siis kääntäjä Matti Rossille, joka on tainnut saada vähän revitelläkin  mm. erinäisten solvausten kanssa. Kyllä näytelmän tarinakin kiinnosti, mutta ne kovimmat jutut olivat dialogi ja kielenkäyttö.

Tämä oli vasta toinen lukemani näytelmä. Viime vuoden lopussa luin Tšehovin Lokin, jota pidin kaikin puolin tympäisevänä kokemuksena ja mietin, oliko näytelmämuoto osasyyllinen. Saattoihan se jossain osassa ollakin, mutta vain hyvin pienessä, voin nyt sanoa. Tämän lukeminen eteni sen verran mukavasti. Joskus kohtausten vaihtuessa piti vähän hakea, että pääsi taas henkilöiden ajatuksenjuoksuun kiinni, mutta Rossikin kyllä moittii esipuheessaan tätä vähän kiireellä kirjoitetun tuntuiseksi. Ehkä se silloin tällöin ilmennyt pieni hajanaisuuden vaikutelma oli vain sitä. Henkilöluetteloa kyllä kurkin useampaan kertaan. Mahtaako olla helpompaa pysyä henkilöiden suhteen kartalla romaanissa, jossa heitä yleensä kuvaillaan vähän enemmänkin eikä lukija ole vain nimien ja repliikkien varassa?

Mainitussa esipuhessa (joka, kuten klassikkoteoksissa yleensä, kannattaa lukea vasta jälkeenpäin jos haluaa välttää spoilaantumisen) Rossi kirjoittaa myös lavalla näkemistään Learin erilaisista versioista. Tämä puoli näytelmätekstistä alkoi kiehtoa mieltäni: tokihan muutakin kirjallisuutta voi tulkita uudelleen, voi sovittaa kirjan elokuvaksi tai höystää vaikka Jane Austenin tuotantoa merihirviöillä, mutta näytelmät ovat luotuja siihen. Tulkittaviksi yhä uudelleen hieman eri näköisinä, ohjaajan näkemyksen mukaan.

Osallistun tällä Hyppää lavalle -haasteeseen!

Ensimmäinen repliikki: Kent: Luulin kuninkaan suosivan Albanian herttuaa enemmän kuin Cornwallia.

Englanninkielinen alkuteos: The History of King Lear (1603-06)

Ulkoasu: Nämä WSOY:n Shakespeare-sarjan kirjat maalauskansineen ja selkeine taittoineen näyttävät tyylikkäiltä niin yksittäin kuin kokonaisuutenakin! Maalaus: Jusepe Ribera, graafinen suunn.: Martti Ruokonen.

Kustantaja WSOY 2005, suom. Matti Rossi, 210 s.

Anton Tšehov: Lokki

Haluan puristaa kaikista tänä vuonna luetuista kirjoista esittelyt esiin vielä tänään, niin että voin huomisista 4-vuotissynttäreistä selvittyäni keskittyä vuoden koosteisiin. Huomaathan siis että alempana on lisää tämänpäiväisiä postauksia! :)

Vuoden viimeistä kirjaa ei valitettavasti voi oikein loppuhuipennukseksi kutsua, sillä en pitänyt Lokista oikeastaan ollenkaan. Jos kirja olisi ollut yhtään sataa sivuaan pitempi niin olisin jättänyt kesken, mutta tulipa tämä klassikko nyt edes suurin piirtein luettua yleissivistyksen vuoksi.

Suurin piirtein, todellakin, sillä en jaksanut ajatuksella keskittyä sen vertaa että saisin aikaan tiivistelmän siitä mistä kirjassa oli kyse. :) Lainaan siis takakannesta: "Nuoret kirjailijat ja näyttelijät odottavat tulevaisuutta, uneksivat uudesta ajasta. He kaipaavat elämäänsä uusia muotoja, mutta ne eivät tunnu tavoittavan heitä. Heidän vanhempansa ovat jo maineensa niittäneet ja pitävät siitä tiukasti kiinni. Kaikki kaipaavat merkityksen tunnetta ja hyväksyntää, mutta heillä ei ole varaa jakaa sitä toisilleen."

Ärsyttäviä tai epäkiinnostavia henkilöitä käymässä pitkästyttäviä keskusteluja. Tässä ei nyt yksinkertaisesti vain sytyttänyt yhtään mikään. Mutta erittäin mielelläni kuulisin kommentin joltain tämän kirjan aivan toisin nähneeltä! :)

Jonkinlaista mielenkiintoa lukemiseen toi se, että tämä oli ensimmäinen koskaan lukemani näytelmä. Mietin, olisiko tuo tekstin erilainen muoto vaikuttanut tähän täystyrmäykseen tottumattomuuteni vuoksi. Mutta ei, korkeintaan ihan pikkuriikkisen - en usko että olisin tästä pitänyt merkittävästi enempää vaikka kirja olisikin ollut romaanimuotoinen.

Ensimmäinen repliikki: Medvedenko: Miksi te käytte aina mustissa?

Venäjänkielinen alkuteos: Чайка (Tšaika) (1895)

Ulkoasu: Kannesta kyllä pidän! Kirjan parasta antia. :) Ei tietoa suunnittelijasta.

Kustantaja Loisto/WSOY 2008, 4. painos (1. suomenk. julk. 1960), suom. Jalo Kalima, 100 s.