Oikukas kuolema on "perussaramagomainen": lauseita ketjuttava ja asian sivussa haahuileva. Siis todella hieno! ;) Teksti kulkee niin hyvällä rytmillä ettei välimerkkien puuttumista edes huomaa. Kiitos siitä myös kääntäjä Erkki Kirjalaiselle! Asiassa pysymättömyyteen Saramago taas suhtautuu ihastuttavan itseironisesti, pannen välillä kertojansa toteamaan esimerkiksi että "Ytimekkyyden, lyhytsanaisuuden ja säästeliään kielenkäytön ystävät varmasti kummeksuvat, miksi kaikki tämä jaarittelu oli tarpeen, ennen kuin lopulta päästiin kriittiseen pisteeseen, kun asia kerran oli näin perin yksinkertainen".
Saramagon huumori iskee myös. Kansiliepeessä mainitaan kirjailijan sanoneen että lukijan on tarkoitus nauraa katketakseen. No ihan niin ei käynyt mutta hihittelin kyllä välillä joillekin yllättäville huomautuksille ja hymyilin ainakin sisäisesti tekstin sävylle koko lukemisen ajan.
Kirja tuntuu jakautuvan kahteen osaan: alussa kuvataan satiirisesti äkillisen kuolemattomuuden yhteiskunnassa aiheuttamaa hämminkiä, loppupuolella esiin astuu itse naispuolinen tuoni, sekä sellisti jonka kaltaista hän ei ole koskaan kohdannut. En ole ihan varma pidänkö loppuratkaisusta vai en, mutta ainakin se pääsi yllättämään.
Tämä oli kolmas Saramagolta lukemani kirja, ja vakuutti entisestään siitä että hän on ansainnut paikkansa suosikkikirjailijoideni listalla. Aiheestaan huolimatta tämä tuntui hyvin elämänmyönteiseltä kirjalta.
Ensimmäinen lause: Seuraavana päivänä ei kukaan kuollut.
Portugalinkielinen alkuteos: As Intermitências da Morte (2005)
Ulkoasu: Raikkaan värinen ja hienosti sommiteltu. Pidän! Päällys: Timo Mänttäri.
Kustantaja Tammi 2008, suom. Erkki Kirjalainen, 244 s.
