keskiviikko 31. lokakuuta 2012

Åsa Larsson: Sudentaival (äänikirja)

Ensimmäinen Rebecka Martinsson -dekkari Aurinkomyrsky ei ollut kohdallani mikään napakymppi, ja Sudentaival tulikin valittua äänikirjahyllystä vähän "paremman puutteessa" -henkisesti. Vaikka alku vieläkin hieman kangerteli, kokemus oli lopulta huomattavasti positiivisempi ja taisin jäädä vähän koukkuunkin.

Kiirunalaispappi Mildred Nilsson on ristiriitaisia tunteita herättävä voimakas persoona. Hänellä on paljon ystäviä, mutta myös vihamiehiä; metsästäjiä jotka eivät sulata hänen toimiaan kirkon mailla asuvan suden suojelemiseksi, miehiä joiden vaimot ovat saaneet turvapaikan pappilasta lähdettyään kotoa, kollega joka ei hyväksy naispappeutta eikä sitä että Mildred sekoittaa kirkon asioihin jotka eivät sille kuulu. Mutta kenen viha riittää Mildredin veriseksi hakkaamiseen ja urkuparvelle hirttämiseen?

Toisinaan Larssonin kielikuvat ja kuvailut tuntuvat häiritsevän väkinäisiltä. Uteliaisuus kiipeää ikkunasta sisään ja leviää Rebeckan sisälle, vai miten se nyt meni, ja yhden etusormi kysyy toisen kämmenselältä, oletko vielä siinä. Äh. Turhan koukeroista. Vastaavat vaivasivat Aurinkomyrskynkin kohdalla, mutta nyt löysin kirjoitustyylistä myös juttuja, joista pidin paljon. Kuten sen, miten Larsson laittaa henkilönsä tekemään toisistaan ihan pieniä, mutta paljonpuhuvia huomiota. Ja sen, miten murhan tutkinnassa esiin tulevat asiat päästävät lukijan katsomaan koko pienen pohjoisen yhteisön läpi, paljastavat henkilöiden keskinäiset suhteet, yhteisen elämän ja historian.

Eniten taisin tässä pitää juuri tuosta kylän henkilögalleriasta, siitä kuinka ihmisten vuorovaikutuksesta, vanhoista tuskista ja tuoreemmista kaunoista lopulta muotoutui motiivi murhaan. Muistoissa ja takaumissa elävä Mildred itse on myös onnistunut hahmo, jonka ristiriitaisuus ei jätä lukijaakaan ulkopuolelle. Välillä nyökyttelin mielessäni: niin, olet aivan oikeassa, välillä taas ajattelin että tuo nainen on aivan mahdoton.

Rebeckan suhteen en ole vielä päässyt ajatuksistani selville. Ei hän vieläkään tunnu niin kiinnostavalta että hänen vuokseen sarjaa jatkaisin, mutta muiden asioiden vuoksi aion niin tehdä. Aurinkomyrskystä kirjoittaessani parikin henkilöä kommentoi tympääntyneensä Rebeckan traumoihin, ja voin hyvin kuvitella sanovani jossain vaiheessa samaa. Ehkä parasta siis hieman säännöstellä sarjassa etenemistä.

Äänikirjana tämä on onnistuneempi kuin edeltäjänsä. Marjaana Maijala on lukijana aavistuksen verran vaisu, mutta hyvä kuitenkin.

Ruotsinkielinen alkuteos: Det blod som spillts (2004)

Ulkoasu: Kansi ei oikein herätä tunteita suuntaan eikä toiseen. Kelpaa. Alkup. kansi: Timo Numminen.

Kustantaja Otava 2006 (painettu julk. 2006), lukija Marjaana Maijala, suom. Katriina Savolainen, 12 h

sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Essie Fox: The Somnambulist

17-vuotias Phoebe Turner asuu 1880-luvun Lontoossa äitinsä Maudin ja tätinsä Cissyn kanssa. Uskonnollinen Maud, joka kampanjoi teatterien sulkemisen puolesta, ei ole koskaan hyväksynyt Cissyn, taiteellisissa piireissä viihtyvän laulajan elämäntapaa.
Phoebe on paikalla, kun Cissy palaa lavalle vuosien tauon jälkeen. Paikalla on myös eräs mies, Nathaniel Samuels, jonka näkeminen yleisössä saa Cissyn lähes lopettamaan laulamisen. Siitä illasta lähtee purkautumaan kahden perheen salaisuuksien vyyhti.

Viktoriaaniseen Lontooseen on aina ilo palata, ja viihdyin hyvin myös toisessa miljöössä, herefordshireläisessä maaseutukartanossa. Romaanin tapahtumapaikat ovat joko todellisia tai vahvasti todellisuuteen perustuvia. Tunnelmia voi haistella Pinterest-sivulla, jolle kirjailija on kerännyt kirjaan liittyviä ja/tai inspiraationaan toimineita kuvia. Mukana on myös John Millais'n maalaus Unissakävelijä (A Somnambulist), jolla on osansa tarinan kulussa.

Juonensakin puolesta kirja miellytti; Fox onnistui yllättämään yhä uudelleen vaikka moneen kertaan luulin jo tietäväni kaiken. Tummasävyinen goottilaisuus, perhesalaisuudet ja ripaus oopperan lumoa muodostivat mukavan ja viihdyttävän lukukokemuksen. Saattaa olla, että The Somnambulist sekoittuu mielessäni muihin kaltaisiinsa, kunhan vähän aikaa kuluu. Mitään varsinaisesti ikimuistoista en siis tästä löytänyt, vaikka hyviä juttuja paljon olikin.

Ensimmäinen lause: That cutting was pasted in Cissy's scrapbook.

Ulkoasu: Ihanan pirteä kansi muodostaa mukavan kontrastin sisällön goottihenkisyydelle. Kannen suunn.: Bold & Noble.

Kustantaja Orion 2011, 363 s.

tiistai 23. lokakuuta 2012

William Shakespeare: Kuningas Lear

Muinaisen Britannian vanha kuningas Lear päättää luopua vallasta ja jakaa valtakunnan kolmen tyttärensä kesken. Parhaan kolmanneksen saa se, joka puheillaan todistaa rakastavansa isäänsä eniten. Ikävä kyllä Lear haksahtaa kahden vanhimman tyttären kaunopuheiseen imarteluun ja hylkää kuopuksensa, joka ei suostu turhaan koristelemaan yksinkertaista rakkaudentunnustustaan. Siitä lähtee liikkeelle tapahtumien sarja, joka tuo mukanaan hulluutta ja monta kuolemaa.

Enpä olisi pari viikkoa sitten uskonut, että voin pian sanoa olevani koukussa Shakespeareen. Mutta niinpä siinä kävi, että oli ihan pakko käydä jo hakemassa pari muutakin teosta lainaan. Ennakkoluulot on tehty rikottaviksi, näemmä. :)

Jaa että mitäkö sitten odotin? No en minä tiedä. Jotain kuivempaa ja vaikeaselkoisempaa. Mutta sainkin railakkaan värikkäitä repliikkejä, jotka ovat usein hauskojakin vaikka kyseessä onkin tragedia. Iso osa helppolukuisuudesta menee varmasti hyvän ja tuoreenpuoleisen suomennoksen piikkiin. Kiitokset siis kääntäjä Matti Rossille, joka on tainnut saada vähän revitelläkin  mm. erinäisten solvausten kanssa. Kyllä näytelmän tarinakin kiinnosti, mutta ne kovimmat jutut olivat dialogi ja kielenkäyttö.

Tämä oli vasta toinen lukemani näytelmä. Viime vuoden lopussa luin Tšehovin Lokin, jota pidin kaikin puolin tympäisevänä kokemuksena ja mietin, oliko näytelmämuoto osasyyllinen. Saattoihan se jossain osassa ollakin, mutta vain hyvin pienessä, voin nyt sanoa. Tämän lukeminen eteni sen verran mukavasti. Joskus kohtausten vaihtuessa piti vähän hakea, että pääsi taas henkilöiden ajatuksenjuoksuun kiinni, mutta Rossikin kyllä moittii esipuheessaan tätä vähän kiireellä kirjoitetun tuntuiseksi. Ehkä se silloin tällöin ilmennyt pieni hajanaisuuden vaikutelma oli vain sitä. Henkilöluetteloa kyllä kurkin useampaan kertaan. Mahtaako olla helpompaa pysyä henkilöiden suhteen kartalla romaanissa, jossa heitä yleensä kuvaillaan vähän enemmänkin eikä lukija ole vain nimien ja repliikkien varassa?

Mainitussa esipuhessa (joka, kuten klassikkoteoksissa yleensä, kannattaa lukea vasta jälkeenpäin jos haluaa välttää spoilaantumisen) Rossi kirjoittaa myös lavalla näkemistään Learin erilaisista versioista. Tämä puoli näytelmätekstistä alkoi kiehtoa mieltäni: tokihan muutakin kirjallisuutta voi tulkita uudelleen, voi sovittaa kirjan elokuvaksi tai höystää vaikka Jane Austenin tuotantoa merihirviöillä, mutta näytelmät ovat luotuja siihen. Tulkittaviksi yhä uudelleen hieman eri näköisinä, ohjaajan näkemyksen mukaan.

Osallistun tällä Hyppää lavalle -haasteeseen!

Ensimmäinen repliikki: Kent: Luulin kuninkaan suosivan Albanian herttuaa enemmän kuin Cornwallia.

Englanninkielinen alkuteos: The History of King Lear (1603-06)

Ulkoasu: Nämä WSOY:n Shakespeare-sarjan kirjat maalauskansineen ja selkeine taittoineen näyttävät tyylikkäiltä niin yksittäin kuin kokonaisuutenakin! Maalaus: Jusepe Ribera, graafinen suunn.: Martti Ruokonen.

Kustantaja WSOY 2005, suom. Matti Rossi, 210 s.

sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Kirjajulisteita


Tähän sitaattijulistesarjaan törmäsin alun perin Nora Exlibriksessä. Koko valikoimaa voi ihailla etsy.comissa, myyjällä Obvious State.

Sitten The Literary Gift Companyn tarjontaa jälleen kerran:


Tätä Britannian kirjallista karttaa olen ihaillut aiemminkin, mutta ehkä vielä enemmän tykkään uutuusjulistesarjasta jossa kuvaan on painettu koko romaanin teksti sopivasti aseteltuna.


Yllä siis Liisa Ihmemaassa -versio. Kaikkea sitä jotkut keksivätkin tehdä! :) Vastaavat julisteet ovat tarjolla myös neljästä muusta kirjasta. Sisustamaan siis...




lauantai 20. lokakuuta 2012

Pertti Nieminen: Päivä näin sininen ja tyyni & Vyötettiin ja vietiin

Nämä kaksi kokoelmaa sisältävät samanlaisia tuttavallisen hymyilyttäviä, hiljaisen viisaita, keskenään tarinoita muodostavia runoja kuin Pertti Niemiseltä aiemmin lukemani Maailma pitäisi aloittaa alusta. Runoissa jutellaan lapsenlapsille, matkustetaan, juodaan olutta ja viiniä, ihmetellään pihamaan eläimiä ja välillä moititaankin maailman nykytilaa. Yritetään lennättää leijaa, mutta joudutaan huomaamaan että tuulella on oma elämänsä. Olen taas ihan yhtä ihastunut.



Illalla siili puolen aarin pihalla
omenapuun alla.
"Hei" huudahti vaimoni.
"Sanoitko jotain?" kysyin
ja menin katsomaan.
"Sanoin", vastasi hän,
"mutta en sinulle."

(Vyötettiin ja vietiin)


Ulkoasu: Vaikka Päivä näin sininen ja tyyni ei väritykseltään niin miellytäkään, ihailen silti taas tätä Runoja tunteville -sarjaa. Harmi ettei näissä päällystetyissä kirjaston kappaleissa pääse hipelöimään kannen kangasmaista pintaa. Graafinen suunn.: Päivi Puustinen.

Kustantaja Otava 2000/2003, 78/54 s.

perjantai 19. lokakuuta 2012

Italo Calvino: Halkaistu varakreivi

Lukudiplomin suorittaminen alkoikin pikemmin kuin suunnittelinkaan. Kävin viikonloppuna herkkumessuilla joiden paras herkku allekirjoittaneelle taisi olla kirjamyyntipöytä. :) Ostin Halkaistun varakreivin ja sitten päädyinkin ihan ex tempore -henkisesti tilanteeseen jossa oli hyvin aikaa lukea. Ja kas, mikäs mulla onkaan täällä laukussa...?

Terralban varakreivi Medardo lähtee sotaan turkkilaisia vastaan, tuppautuu kokemattomuuttaan suoraan tykin tielle ja halkeaa keskeltä kahtia. Kotiin palaa mies jolla on yksi käsi, yksi jalka, yksi silmä ja puoli suuta - mutta onko kyseessä Medardon hyvä vai paha puolisko?

Halkaistu varakreivi on yksi Calvinon kolmesta satuallegoriasta. Tämän kanssa kävi vähän samoin kuin lukiessani Paronia puussa, luin vain tarinaa tarinana miettimättä mitään allegorioita sen kummemmin. Mutta käypä se niinkin, ja kertoo ainakin tekstin vetävyydestä. Hyvä ja pahahan tässä tietysti ovat yhtenä suurena teemana; äärimmäisyyksiin vietynä kumpikaan ei ole hääppöistä ilman toista tasapainottamassa. Ja vaikka varakeivi olisi täydellinenkin, on "selvää että yksi täydellinen varakreivi ei riitä tekemään koko maailmaa täydelliseksi". Paroni puussa säilyy suosikkinani, mutta tämäkin on hieno kirja, tavalla jota en osaa määritellä. Calvinon kirjoitustyyli on leikkisän viisasta.

Lukudiplomin tehtävääkin vähän jo kirjoittelin, mutta niitä ajattelin postailla sitten erikseen... :)

Ensimmäinen lause: Käytiin sotaa turkkilaisia vastaan.

Italiankielinen alkuteos: Il visconte dimezzato (1952)

Ulkoasu: Pidän väreistä ja pelikorttimainen kuvakin sopii kirjan henkeen. Päällys: Alfons Eder.

Kustantaja Tammi 2004, 2. painos (1. painos 1970), suom. Jorma Kapari, 114 s.

torstai 18. lokakuuta 2012

Kirjavuoren valloitus ja muita haasteita

Katri kirjoitti ajatuksiaan lukuhaasteista, mistä inspiroiduin kasaamaan päivityksen omasta haastetilanteestani.

Loppuvuosi vaatii vielä pientä kirimistä, mutta ei onneksi mitään mikä tuntuisi mahdottomalta. Ensimmäisenä erääntyy Linnean Hyppää lavalle -haaste. Totta puhuen en ollut aikeissa osallistua siihen, koska en ole oikein näytelmien  lukemisen makuun päässyt, tosin haastehan juuri rohkaisee kokeilemaan. Uutta kirjastoa ihaillessani tulin kuitenkin poimineeksi lainaan vähän kaikenlaista, muun muassa Shakespearea. Kyseinen kirja ehti jo jonkin aika nököttää hyllyssä, ennen kuin Linnea joitakin päiviä sitten muistutti haasteensa päättyvän parin viikon päästä ja hoksasin että hei, mähän voisin vaikka osallistua. :) Nyt on siis näytelmä luvussa, ihan mukavasti edistyen.

Seuraavaksi olisi ohjelmistossa Morren Kuusi kovaa kotimaista -haasteen loppuunsaattaminen. Sitä varten pitäisi lukea vielä Lumipäiväkirja, Puhdistus ja Tuntematon sotilas ennen itsenäisyyspäivää. Onnistuu, kunhan en lähde haahuilemaan muualle. :)

Aion ehtiä vielä osallistua myös Karoliinan Underbara Finlandssvenskar vid papper -haasteeseen. Enköhän nyt yhden suomenruotsalaisen saa puristettua vielä tämän vuoden lukemistoon, mieluumin useammankin.

So American sen sijaan on mennyt vähän ohi. Amerikkalaislukemistoni on tänä vuonna rajoittunut lähinnä vampyyreihin: Twilightit ja könttä Charlaine Harrisia. Kaupan päälle Sysimetsä.

Sonjan Kotimaisen kirjallisuuden aarrejahtiin kertyy merkintöjä sen verran mitä kertyy, siinä en asettanutkaan itselleni mitään erityisiä tavoitteita, kunhan vain iloitsen niistä löytämistäni aarteista.

Tälle vuodelle olisi sitten suoritettavana vielä yksi oma minihaaste, mutta se tulee kyllä olemaan aika pienitöinen. :)

Sitten voikin siirtyä ensi vuodelle ulottuviin haasteisiin! Lukudiplomista jo kirjoitinkin erikseen, ja Mari A. heitti sellaisen haasteen ettei tämmöinen kirjanhamstraaja voinut vastustaa. Lähden suorittamaan Kirjavuori Mount Everestille -haasteen tasoa Mont Blanc, mikä tarkoittaa että aion lukea tämän hetken ja ensi vuoden lopun välillä 50 kirjaa niistä, jotka ovat nyt hyllyssäni lukemistaan odottamassa. Pitkänpuoleiseksi venähtänyt kirjalista näkyy TBR-välilehdellä. Sivu kyllä päivittyy jatkossakin koska lisää tulee kuitenkin hankittua, mutta tulostin tämänhetkisen listan itselleni muistiin. Ettei tule huijattua. ;) 50 on aika paljon, mutta onneksi voin näppärästi yhdistää tämän haasteen muihin meneillään oleviin (myös TBR100-listaan) ja varmasti tuleviinkin!

Huh. Onhan niitä, mutta ainakin tällä hetkellä olen ihan vaan innoissani asiasta!

keskiviikko 17. lokakuuta 2012

Marjane Satrapi: Luumukanaa

Ensimmäinen Lähi-itä -minihaasteen suoritusyritys päättyi keskeytykseen, minkä jälkeen päätin pysyä samassa maassa mutta hoidella homman sarjakuvalla. Marjane Satrapin kerrontaan ja piirrosjälkeen olikin mukavaa palata, sillä Persepolisten lukemisesta näkyy jo kuluneen suunnilleen kaksi ja puoli vuotta. Tässä nyt voitaisiin taas ehkä päivitellä sitä, että mihin ne vuodet oikein livahtavat?!?

Vuosia on kyllä kulunut myös Luumukanaa-teoksessa, nimittäin siitä kun päähenkilö, Satrapin sukulaismies Naser Ali joutui hylkäämään haaveensa avioliitosta nuoruudenrakastettunsa kanssa. Naser Ali on hukuttanut kaipuutaan tarin soittoon, ja menettäessään senkin nautinnon hän päättää kuolla.

Satrapin tuotannosta kuvastuva Iran on ihan eri paikka kuin se uutisotsikoista tuttu - tai niiden perusteella kuviteltu, pitäisi ehkä sanoa. Kappas vain, siellähän asuu ihan normaaleita ihmisiä! Satrapin kyydissä pääsee kurkkaamaan niin kulttuuria kuin perhe-elämääkin.

Luumukanaa on surumielinen mutta myös humoristinen. Tarinan lukaisee nopeasti mutta unohtaa hitaammin. Satrapin tyyli on hieno, sekä lämminhenkinen että rehellisen teräväkatseinen. Sitä täytyy vain ihailla!

Ranskankielinen alkuteos: Poulet aux prunes (2004)

Ulkoasu: Mukavan selkeä kansi, ja värihän tietysti sopii nimen kanssa yhteen. Tykkään kyllä. Kansi oletettavasti suomenkielisiä tekstejä lukuunottamatta Satrapin omaa käsialaa, mutta ei tarkempia tietoja näkyvissä.

Kustantaja LIKE 2008, suom. Taina Aarne, 86 s.

tiistai 16. lokakuuta 2012

Colin Meloy & Carson Ellis: Sysimetsä

12-vuotiaan Pruen kotikaupungin vieressä on suuri metsä, Tietön korpi, jossa kukaan ei ole koskaan käynyt tai ainakaan palannut sieltä. Prueta on ehdottomasti kielletty menemästä sinne, mutta kun varisparvi eräänä päivänä sieppaa Pruen pikkuveljen Macin ja lennättää tämän metsään, jotain on tehtävä...

Takakannessa kirjaa luonnehditaan suurten saturomaanien perilliseksi, ja sellainen tämä onkin; maaginen ja jännittävä seikkailu, joka on helppo nähdä tulevana klassikkona. Suuri, salaperäinen metsä jonka kätköistä löytyy vaikka mitä on yksi suosikkimiljööni, joten en kai olisi edes voinut olla viihtymättä!

Ihan ilman sotimista hommasta ei selvitä joten kovin pienille lapsille tämä ei sovi, mutta isommille suosittelen - ja aikuisille, totta kai! Mukavaa, että seikkailuhenkisen kirjan päähenkilönä on tyttö. Ja toisaalta hyvä, että isossa osassa on myös seuraan lyöttäytyvä Pruen luokkakaveri Curtis. Pojilla kun voi olla taipumus kartella "tyttökirjoja"... :)

Kirjoittaja Colin Meloyn puolison Carson Ellisin piirtämä, hienovaraisesti sivuilla pilkistelevä kuvitus tuntuu samaan aikaan sekä mukavan vanhanaikaiselta että hyvin raikkaalta. Sama kuvaus kyllä pätee koko kirjaankin. Tämä on kokonaisuutena aika herkullinen paketti. Mukavaa tietää, että jatkoa on tulossa; vaikka tämä onkin ihan kokonainen tarina eikä tunnu jäävän kesken, niin Sysimetsässä oleilun nälkä jäi vielä.

Ensimmäinen lause: Prue ei käsittänyt, miten viisi varista onnistui nostamaan ilmaan kymmenkiloisen poikavauvan, mutta se oli hänen huolenaiheistaan pienin.

Englanninkielinen alkuteos: Wildwood: The Wildwood Chronicles, Book 1 (2011)

Ulkoasu: Kuvitusta jo kehuin, ja kansipaperithan ovat toki samaa sarjaa. Kannen kuvitus: Carson Ellis, kannen ulkoasu: Carson Ellis & Sarah Hoy, suomenkieliset tekstaukset: Markus Pyörälä.

Kustantaja Otava 2012, suom. Peikko Pitkänen, 518 s.

sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Kymmenen kirjaa jotka "kaikki" ovat ehtineet lukea ennen minua

Surffailin etsimässä mielenkiintoisia englanninkielisiä kirjablogeja luettavikseni ja törmäsin All the Things She Read -blogin listaukseen Top Ten Books I Feel As Though Everyone Has Read But Me. Kyseessä on The Broke and the Bookish -blogin meemin Top Ten Tuesdayn tehtävä. Tältä sivulta löytyy lista kaikista aiheista matkan varrelta. Siellä on monta monta mielenkiintoista juttua joihin aion palata myöhemmin uusien top kymppien muodossa, ehkäpä joku muukin? :)

Alla kuitenkin otsikon mukainen listaus. Listan olisin kyllä saanut kokoon vaikka tämän vuoden uutuuksista, mutta tässä sekoitus uudempaa ja vanhempaa. Sellaiset jätin suosiolla pois joita en suunnittelekaan lukevani! :)

Charlotte Brontë: Kotiopettajattaren romaani
Väinö Linna: Täällä Pohjantähden alla
Lionel Shriver: Poikani Kevin
Ville Tietäväinen: Näkymättömät kädet
Mika Waltari: Sinuhe egyptiläinen
Emma Donoghue: Huone
Sofi Oksanen: Puhdistus
Sarah Waters: Vieras kartanossa
Sirpa Kähkönen: Mustat morsiamet
Katja Kettu: Kätilö

lauantai 13. lokakuuta 2012

Vähän kesken jätettyjä

Olin suunnitellutkin mainitsevani muutaman kesken jättämäni kirjan, ja sitten Jenni sattui niitä juuri sopivasti kyselemään. Joten:


Kader Abdolah: Talo moskeijan vieressä
Kirjoitustyyli vähän tökki, minkä vuoksi lukeminen oli pikkuisen nihkeää alusta lähtien. Jossain sivun 110 paikkeilla totesin etten oikeastaan ole kiinnostunut yhdestäkään henkilöstä, enkä talostakaan joka ehkä on se varsinainen "päähenkilö", ja päätin lopettaa siihen. Mari A. sen sijaan ihastui tai jopa rakastui, ja Zephyr sekä Norkku pitivät myös.


Nelli Hietala: Lintujen käytännöllisyydestä
Tätä lyhytproosakokoelmaa en varsinaisesti jättänyt kesken, mutta luin niin harppoen ettei sitä kunnolliseksi lukemiseksi voi sanoa. Luin ehkä kolmanneksen, minkä jälkeen huomasin että vaikka olinkin ihastunut tekstien ideoihin, en oikeastaan ollut kiinnostunut niiden käsittelystä enää sen jälkeen kun olin saanut ne selville. Joten totesin saavani useimmista lopuista teksteistä irti sen minkä halusinkin, jos vain vilkaisin niiden alusta lähtökohtana olevan ajatuksen ja silmäilin pikaisesti loppua. Korostan kuitenkin, että ne ideat tosiaan olivat ihania, raikkaita, sopivasti kieroja: ergonomiaohjeita henkisen taakan kantajille, neuvoja oikeaoppiseen eksymiseen, erilaisten tervehtimistilanteiden hankaluutta (tervehdysjuttu oli hieno, sen kyllä luin ihan kokonaan), ja paljon muuta mitä en muista koska kirja on jo kirjastossa. Suosittelen tutustumaan! Rakastujana tällä kertaa nimimerkki Leijailen! Noora Valkonen sanoo osuvasti: "Tekstit ovat kuin joukko omaperäisiä maagis-realistisia esseitä! Hietala löytää arkielämän asioihin uusia kulmia." Nyt melkein alkaa jo kaduttaa etten lukenut kunnolla. :D

Linda Olsson: Laulaisin sinulle lempeitä lauluja
Tätä kuuntelin äänikirjana jo joskus alkukesästä. Formaatilla oli varmasti osasyynsä keskeyttämisessä sillä tämä oli äänikirjamakuuni vähän turhan hidastempoinen, mitä aavistelin jo etukäteen. Paperilla olisin saattanut päästä loppuun asti mutta ei tämä silti olisi mikään suuri elämys ollut - vähän turhankin lempeä makuuni. :) Tähän on ihastunut monikin, esimerkiksi Leena Lumi, Katja ja Jonna.

torstai 11. lokakuuta 2012

Lukudiplomia suorittamaan

Hdcanis pisti pystyyn koululaisten lukudiplomeita mukailevan haasteen, ja minähän lähden sitä suorittamaan! Lisätietoa haasteesta täällä, ja tarjolla olevia kirjalistoja voit kurkkia täällä. Omat luettavani valitsen yläkoululaisten Sinuhe-listalta, ja ajattelin laittaa kiinnostavia vaihtoehtoja tähän itselleni ylös. Jokaisesta kymmenestä kategoriasta siis olisi tarkoitus lukea yksi kirja siihen mennessä kun koulut keväällä loppuvat. Saapa nähdä kuinka käy! Monet näistä ovat jo omassa hyllyssä tyrkyllä tai muuten vain sellaisia jotka on jo pitkään pitänyt lukea - ehkäpä se nyt tulisi jopa tehtyä!

Jännitystä
Håkan Nesser: Kim Novak ei uinut Genesaretin järvessä
Mary Shelley: Frankenstein
Bram Stoker: Dracula

Menneisyyden tarinoita
Anne Frank: Nuoren tytön päiväkirja
Leena Krohn: Kotini on Riioraa
Väinö Linna: Tuntematon sotilas / Täällä Pohjantähden alla
Mika Waltari: Sinuhe egyptiläinen

Tulevaisuuden taruja
Margaret Atwood: Orjattaresi
Suzanne Collins: Nälkäpeli
George Orwell: Eläinten vallankumous / Vuonna 1984

Fantasiaa
Lewis Carroll: Liisan seikkailut ihmemaassa
Cornelia Funke: Mustesydän
Neil Gaiman: Neverwhere / Unohdetut jumalat
Melissa Marr: Ilki ihana
Walter Moers: Uinuvien kirjojen kaupunki
J. R. R. Tolkien: Hobitti

Ihmisiä
Jane Austen: Järki ja tunteet
Alison Bechdel: Hautuukoti
Charlotte Brontë: Kotiopettajattaren romaani
William Golding: Kärpästen herra
Mark Haddon: Yöllisen koiran merkillinen tapaus
Kiba Lumberg: Musta perhonen

Matkalla
Chimamanda Ngozi Adichie: Purppuranpunainen hibiskus
Italo Calvino: Halkaistu varakreivi
Khaled Hosseini: Leijapoika
Yashar Kemal: Haukkani Memed
Jules Verne: Maailman ympäri 80 päivässä

Luontotarinoita
Rudyard Kipling: Viidakkopoika
Herman Melville: Moby Dick
Arto Paasilinna: Jäniksen vuosi
Esko Valtaoja: Kotona maailmankaikkeudessa

Huumoria
Maiju Lassila: Tulitikkuja lainaamassa
Erlend Loe: Supernaiivi
P. G. Wodehouse: Kiitos, Jeeves

Lyhytproosa
Tove Jansson: Näkymätön lapsi ja muita kertomuksia
Johanna Sinisalo: Kädettömät kuninkaat ja muita häiritseviä tarinoita
István Örkény: Minuuttinovelleja

Runoja ja näytelmiä
Minna Canth: Anna Liisa
Sanna Karlström: Taivaan mittakaava

keskiviikko 10. lokakuuta 2012

Kotimaista kirjallisuutta tarjolla ihan asianmukaisena päivänä

Hyvää Aleksis Kiven ja suomalaisen kirjallisuuden päivää! Ajattelin juhlistaa sitä laittamalla jakoon hieman sitä itseään, siis suomalaista kirjallisuutta. :)

Luin viime vuoden lopulla Marjo Niemen romaanin Juostu maa, jonka olin löytänyt alepöydältä, tuntematta kirjaa tai kirjailijaa ennalta, ja ihastuin. Voit lukea ajatuksistani täältä.

No, joka kerta kun olen tässä vuoden mittaan käynyt samaisessa tarjouskirjamyymälässä josta tuon kirjan ostin, olen todennut että siellähän kyseisiä kirjoja on edelleen samannäköinen pino tarjolla ihan minihinnalla. Kyllä minä lopulta niin mieleni pahoitin kun ei kukaan tuossa putiikissa asioiva näytä ymmärtävän hyvän päälle (myönnetään, että hieman myyvempi kansi saattaisi auttaa asiaa), että menin ja ostin ne KAIKKI! Ja nyt siis haluaisin löytää niille lukijat. :)


Tämä pieni kirja oli minulle helmi ja kirjavuoden yllättäjä. Jos haluat kokeilla voisiko se olla sitä myös sinulle, hihkaise kommenteissa ja nakkaa osoitteesi sähköpostiin. Koskee myös ulkomailla asuvia!

Kirjat ovat kovakantisia ja niitä on tarjolla kahdeksan kappaletta. EDIT: Kaikki varattu.

maanantai 8. lokakuuta 2012

Karoliina Timonen: Aika mennyt palaa

Klarissa Laine muuttaa miehensä ja kahden pienen lapsensa kanssa vuodeksi Bostoniin. Jo lapsena Klarissa on nähnyt unia naisesta, joka etsii hädissään tytärtään. Bostonissa nuo unet juutalaisvainoja Yhdysvaltoihin paenneesta Corinnesta palaavat, laajentuvat ja muuttuvat entistä todellisemmiksi.

Aika mennyt palaa on Kirjava kammari -blogin kirjoittajan Karoliina Timosen esikoisromaani. Kirjaa on käsitelty monessa blogissa ja olen näitä arvioita myös lukenut ahkerasti, joten tiesin kirjasta etukäteen melko paljon. Onneksi ei yhtään silti tuntunut että olisin tiennyt liikaa!

Pari asiaa kuitenkin vähän arvelutti etukäteen. Ensinnäkin se, etten yleensä pidä siitä että kirjassa käsitellään paljon unia, ja tässähän niitä on. Mutta onneksi kirjallinen uni-inhoni kohdistuu lähinnä sellaisiin symbolisiin uniin, joissa näkyy kaikkea kummallista jonka perusteella henkilö vaikkapa oivaltaa ratkaisun miettimäänsä ongelmaan. Klarissan unet taas ovat suoria realistisia kohtauksia Corinnen elämästä, ja luin niistä erittäin mielelläni.

Toinen epäilys kohdistui kirjan keskeiseen ideaan, jonka ajattelin ehkä olevan vähän turhan rajatieteellinen makuuni. Se kuitenkin istui kirjaan sen verran hyvin (ja oli jopa esitetty aika vakuuttavasti) että antauduin vain tarinan vietäväksi liikoja miettimättä.

Helppoa oli antautuakin, sillä tarina tempaisi mukaansa jo alussa. Pidin kirjan rakenteesta, jossa Klarissaa ja Corinnea käsittelevät lyhyet luvut vuorottelevat. Aina piti lukea vielä yksi, ja vielä... Päädyinkin ahmaisemaan kirjan parissa illassa.

Pidin molemmista naisista, ja heidän osuutensa tuntuivat tasapainottavan hyvin toisiaan. Moni tuntuu ärsyyntyneen Klarissaan joka ei saanut toteutettua haavettaan kirjoituskurssista koska hänen miehensä Mikael laittoi vastaan. Minä sen sijaan ärsyynnyin Mikaeliin. Kyllä voi olla tympäisevä ihminen! Ei minkäänlaista mielenkiintoa katsoa asioita Klarissan näkökulmasta, ja huono äiti -kommentit ovat halpamaisia iskuja vyön alle. Ajattelen kyllä, että Klarissan olisi pitänyt sanoa vastaan. Itse kun en juurikaan ole äitimyytin vallassa - tunnen olevani ihan tarpeeksi hyvä vaikka syötänkin lapselleni vähän väliä eineksiä ja puheterapeutin lähettämät ärräharjoitukset ovat maanneet koskemattomina ainakin puoli vuotta - olisin epäröimättä karjaissut mielipiteeni päin Mikaelin naamaa. :) Mutta Klarissalle aihe on herkempi, joten hänet on valitettavan helppoa hiljentää sillä. Ei hän sentään haavettaan onneksi kokonaan hylkää, siirtää vain sopivampaan ajankohtaan.

Aika mennyt palaa on sekä viihdyttävä että traaginen. Corinnelle tapahtuu kamalia asioita. Koettujen ahdistuksen ja järkytyksen hetkien ja hirvittävänkin surullisten kohtausten jälkeen kirjasta jäi kuitenkin lopulta hyvä mieli. Koin loppuratkaisun olevan Corinnenkin osalta, kaikesta huolimatta, jotenkin oikea ja sopiva.

Tämä oli virkistävä lukukokemus, koska en ole vähään aikaan lukenut mitään tämäntyylistä. Ideakin on toimiva ja persoonallinen - kerran muistan törmänneeni vastaavaan, mutta tuossakin tapauksessa kirja oli toki muuten erilainen. :) Henkilöt ja heidän ratkaisunsa tuntuvat herättävän paljon mielipiteitä suuntaan jos toiseenkin, joten tämä voisi olla hyvä lukupiirikirja! Toisaalta kirja on kuitenkin sillä tavalla helposti lähestyttävä, että tätä olisi mukavaa suositella myös vaikkapa sellaiselle (naispuoliselle) henkilölle, joka ei ole paljoa lukenut mutta kaipaa hyvää tarinaa.

Kiitos Karoliina, tämä koukutti, kosketti ja ajattelutti!

Ensimmäinen lause: Nainen juoksee hermostuneena huoneesta toiseen.

Ulkoasu: Pidän värityksestä ja talosta, mutta naisen ilmeettömyys vähän häiritsee. Naisen kuva: Yurok Aleksandrovich / ScanStockPhoto, päällys: Emmi Kyytsönen.

Kustantaja Tammi 2012, 279 s.

Taavi Soininvaara: Valkoinen kääpiö (äänikirja)

Leo Kara -sarjan päätösosassa selviää monta kohtaloa: Kati Soisalon ja Vilma-tyttären, Jukka Ukkolan, Betha Gilmartinin, Manasin, Andrei Rostovin, Mundus Novuksen... Lopulta Karakin saa tietää perheestään koko totuuden.

Sarjan mittakaava on kyllä niin huikea, sisältäen ties mitä henkilökohtaisista traumaattisista kokemuksista kansainväliseen politiikkaan, vakoiluun ja avaruuden valloitukseen, että on pakko ihailla Soininvaaran aikaansaannosta. Ei tällaista ihan kuka sattuu saisi kasaan.

Loppuratkaisu onnistui yllättämään useammankin henkilön osalta, ja joissakin tapauksissa sympatiani kääntyivät tahoille, joista en aiemmin olisi sitä osannut odottaa. Toisaalta ihan kaikki paha ei saa palkkaansa. Kaiken kaikkiaan sarja oli erittäin viihdyttävä ja vauhdikas kokemus, joka myös avasi silmiä useallekin asialle.

Aiemmista osista poiketen tämän lukijana toimi Kari Ketonen. Ensin Ketosen ääni, joka vaikutti tasaisuudessaan vähän turhankin apaattiselta, häiritsi jonkin aikaa, mutta totuinpa taas siihenkin.

Ulkoasu: Edellisten osien kohdalla jo jotain mutisin näistä äänikirjakansista... Eivätpä sarjan kannet muutenkaan erityisen persoonallisia ole, mikä kyllä taitaa olla genressä yleistä. Ei tietoa suunnittelijasta.

Kustantaja Otava 2012 (alkuperäisteos 2012), lukija Kari Ketonen, 13 h 1 min

sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Lintukokoelma ja muitakin kansiteemoja...

Kun hankin Iida Rauman Katoamisten kirjan ja se päätyi hyllyssäni melko lähelle Mervyn Peaken Titus Groania, pisti silmään että molempien selkämyksessä on lentävä musta lintu. Kun sitten annoin katseen vaeltaa muuallakin hyllyssä, huomasin että onhan niitä lintuja siellä vielä muutama muukin:


Olen joskus suunnitellut kerääväni samaan kuvaan samaa teemaa edustavia kansia, ja saatan niin vielä tehdäkin mutta tämä selkämyskatselmus oli huomattavasti näppärämpi toteuttaa. :) Idea ei ole omani, vaan peräisin The Infinite Curio -blogin Kaylta, joka on jo pitkään harrastanut teemoitettujen kansikoosteiden tekemistä. Klikkaa tunnisteista "artsy shelf"!

Haastan muutkin katsomaan kirjojaan "sillä silmällä" - mahtaako joko kansista tai selkämyksistä löytyä jotain toistuvaa teemaa?

lauantai 6. lokakuuta 2012

Regina McBride: Ennen sarastusta

On nuori kiertolaistyttö, joka päätyy rikkaan miehen vaimoksi.
Kaksi tytärtä, toinen sairas, toinen tuntee jäävänsä äidin rakkautta vaille.
Meri ja Irlannin rantakalliot.
Vanha tarina hyljenaisesta, jonka mies houkuttelee rantaan, ottaa vaimokseen ja piilottaa hylkeennahan ettei nainen voi palata mereen...
Iso talo erikoisine stukkokoristeineen,
säröisiä posliiniastioita, joiden viat paljastavat esineen sielun.
On nainen, joka palaa kiertolaisten leiristä kulkumiehensä luota ennen sarastusta, tuoksuen savulta ja mereltä,
hylkeennahkainen leninki, helmassa simpukankuoria...

Äiti ei koskaan viihtynyt sisätiloissa. Hän oli kiertolainen, nuori kulkijanainen joka oli nainut rikkaan miehen. Hänen nimensä oli Agatha Sheehy. En tiedä hänen tyttönimeään. Hänen tarinansa on täynnä aukkoja.

Jäin tarinaan kiinni jo näillä ensimmäisillä riveillä, enkä ollut lukenut montakaan sivua kun mieleen tuli kuvaus "elinvoimainen". Voimaa tässä todella on. Alkuvoimaa, joka kumpuaa jostain Irlannin myyteistä, sateesta ja surumielisyydestä. Tapahtumat ulottuvat 1960-luvulta -80-luvun alkuun, mutta olin niin meren, hyljenaisten ja kiertolaisten vankkureiden lumoissa että sijoitin tarinan mielessäni jatkuvasti jonnekin paljon kauemmas, ja hätkähdin aina jonkun matkustaessa bussilla tai puhuessa puhelimeen.

En taitaisi tietää koko kirjasta mitään, ellei Leena Lumi olisi tästä kertonut, ja monessa yhteydessä muutenkin suositellut. Toivon, että kirjaan tarttuu vielä moni muukin. Lähde siis Clodaghin matkaan, nuotion savuun ja vankkureiden keinuntaan, kuulemaan tarinaa levottomuudesta joka periytyi äidiltä tyttärelle...

Ensimmäinen lause: Äiti ei koskaan viihtynyt sisätiloissa.

Englanninkielinen alkuteos: The Nature of Water and Air (2001)

Ulkoasu: Meren ja ylvään rannan kohtaaminen jatkuu selkämykseen ja takakanteenkin - voisiko parempaa tälle kirjalle olla! Kansi: Ville Laihonen, taitto: DTP Sisko Honkala.

Kustantaja Avain 2004, suom. Sari Karhulahti, 351 s.

perjantai 5. lokakuuta 2012

Haruki Murakami: Kafka rannalla

Lukiessani ensimmäisen Murakamini, Suuren lammasseikkailun, totesin että pidin paljon mutta en hurmioitunut samalla tavoin kuin moni muu Murakamia lukenut. Sama meno jatkui osittain edelleen: pidin Kafkasta rannalla vielä enemmän, mutta se kunnollinen lumoutuminen jäi vieläkin saavuttamatta. Osittain olen sen löytänyt jälkeenpäin kun kirja on saanut hautua mielessä. Heti kirjan päätyttyä päällimmäinen ajatus oli kuitenkin enemmän luokkaa "Anteeksi, mutta nyt en ihan ymmärtänyt".

Nautin kyllä kovasti siitä, että Murakamin kirjoissa voi tapahtua mitä tahansa ilman että kirjan henkilötkään tekevät siitä mitään erityistä numeroa. Ihanaa, että on mies joka osaa puhua kissojen kanssa ja että taivaalta voi ryöpsähtää sadekuurollisen verran sardiineja ja makrilleja. Ei kai kukaan Murakamia täysin ymmärrä, enkä toki pidä sitä kirjasta nauttimisen kannalta tarpeellisenakaan, mutta vähän enemmän olisin halunnut saada asioista kiinni.

Poika, joka on valinnut nimekseen Kafka, karkaa siis kotoaan viidentenätoista syntymäpäivänään, päästäkseen kauaksi isästään ja tämän ennustuksesta, jonka mukaan Kafka tappaisi isänsä ja makaisi sekä äitinsä että siskonsa kanssa. Äiti ja sisko ovat lähteneet Kafkan ollessa nelivuotias. Nakata on vanha mies joka lapsena kokemansa oudon onnettomuden seurauksena ei osaa lukea eikä kirjoittaa eikä ajatellakaan kovin monimutkaisesti, mutta on erikoiskykynsä vuoksi hyvä etsimään kadonneita kotikissoja. Hän päätyy Kafkan isän taloon ja lähtee siellä tapahtuvien asioiden takia pois kaupungista, seuraten samaa reittiä kuin Kafka. Kafka ajautuu komeaan kirjastoon ja tapaa nuorena menettämäänsä rakastettua kaipaavan naisen, Nakata taas etsii erikoisilla ominaisuuksilla varustettua kiveä vaikka ei tiedä mitä sillä oikeastaan pitäisi tehdä...

Ehkä tätä kaikkea ja erinäisiä muita seikkoja sitoo yhteen jokin jota en vain tajunnut. Tai sitten ei. Murakami ei ainakaan aliarvioi lukijoitaan. :) Helppolukuinenhan kirja kuitenkin on tekstin tyylin puolesta, ja henkilöiden seurassa kyllä viihdyin. Varsinkin Nakata on hahmo joka varmasti jää mieleen asumaan. Onnistuneita ovat myös Kafkan ja Nakatan seurakseen löytämät henkilöt, kirjastonhoitaja Oshima joka ei ole sitä miltä ensin näyttää ja rekkakuski Hoshino joka tuskin jatkaa loppuelämäänsä ihan samanlaisena Nakatan kanssa viettämiensä päivien jälkeen.

Ymmärryksen puutteesta huolimatta Murakamin luomassa maailmassa on jotain niin vastustamattoman maagista, ettei tarvitse edes miettiä jaksanko jatkaa sen lumouksen tavoittelua vielä hänen muiden kirjojensa parissa. Totta kai! Täytynee kokeilla vähemmän kummallista Norwegian Woodia. Tämäkin jää hyllyyn odottamaan että yritän uudelleen, vielä joskus.

Ensimmäinen lause:"Rahaako sinulla siis on riittävästi?" poika nimeltä Varis kysyy raukealla äänellään.

Japaninkielinen alkuteos: Umibe no Kafuka (2002)

Ulkoasu: Täydellinen! Utuinen mutta heleän värinen, ja taivaalta sataa kaloja... Päällys: Kazuko Otsuka.

Kustantaja Tammi 2009, englanninnoksesta Kafka on the Shore suom. Juhani Lindholm, 639 s.