tiistai 18. maaliskuuta 2014

Joe Hill: Bobby Conroy palaa kuolleista ja muita kertomuksia

Novelleja kauhulla ja ilman, yliluonnollisena ja luonnollisempana versiona, välillä muuten vain synkkäsävyisinä tai kummallisuuksia sisältäen.

20. vuosisadan aave elokuvateatterin kuolleine naisineen on lähimpänä perinteistä kummitustarinaa, Parasta uutta kauhua -novellissa taas vuosittaisen kauhuantologian toimittaja löytää itsensä keskeltä hyvinkin klassista kauhukertomusta. Kuten Christopher Golden jälkimmäisestä kirjoittaa esipuheessaan: " - - on mahdotonta olla tunnistamatta tiettyä tuttuutta ja tajuamatta, minne tarina johtaa, mutta tämä on pikemminkin sen suurin vahvuus kuin heikkous." Totta - aina lukijaa ei tarvitse yrittää yllättää vaan joskus ennalta-arvattavuus voi olla koko jutun pointti jolla osaava kirjoittaja onnistuu tuottamaan hyvän lukukokemuksen.

Ja kirjoittaa Joe Hill kyllä osaa, muutenkin kuin vanhoja ideoita kierrättäen. Valikoima on monipuolinen ja tekisi mieli luetella novellit tässä vaikka kaikki, mutta yritetään nyt vähän rajoittaa. Parempi kuin kotona ei ole kauhua nähnytkään, vaan kertoo kauniisti pojasta jonka arkea monenlaiset ongelmat hankaloittavat ja isästä, joka räyhää baseball-kentällä mutta on sen ulkopuolella poikansa paras ymmärtäjä. Puolentoista sivun mittainen Kuollut metsä esittelee puufania kutkuttavan ajatuksen kaatamisen jälkeen kummittelevista puista, mahduttaen samaan pakettiin vielä menetetyn rakkauden kaipauksenkin. Kokoelman pisin tarina Vapaaehtoinen vankeus taas tuo reaalimaailmaan sitä suuresti ihailemaani viistoutta, joka päästää mielikuvituksen lentoon, ajattelemaan kaikkia mahdollisuuksia jotka saattavat odottaa ihan lähellä, vain varjonpaksuuden päässä (Terry Pratchettin ilmaisua käyttääkseni). Ja on se hieno muutenkin. Vähän sillä tavalla pakahduttava, että lukemisen jälkeen tuntuu välttämättömältä vetää oikein syvään henkeä. Ja sitten on tietysti Pop Art. Surumielisen, ihmeellisen ihana Pop Art, joka kertoo ystävyydestä ilmalla täytettävään poikaan. ♥!

Päähenkilöissä olisi kyllä voinut olla hieman enemmän vaihtelua, hyvinkin suuressa osassa novelleista kun on keskiössä (varhais)teini-ikäinen poika tai kyseisten ikävuosien tapahtumia muisteleva mies. Aina heidän persoonansakaan ei erityisen selkeästi erottunut, vaan joitakin poikia olisi varmaankin voinut vaikka vaihtaa keskenään tekstien siitä kummemmin muuttumatta. Jokaisella on kuitenkin ihan oma tarinansa, ja kaikki niistä luin suurella mielenkiinnolla.

"Mitä tapahtui? Loppuiko häneltä ilma?

'Häneltä loppui taivas.' "

(Pop Art)

Englanninkielinen alkuteos: 20th Century Ghosts (2005)

Ulkoasu: Kansikuva ei oikeastaan liity yhtään mihinkään, mutta on se muuten ihan hauska. Kansi: Janne Uotila.

Suomentanut Kari Salminen

Kustantaja Tammi 2009, 387 s.

sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Maija Haavisto: Häpeämätön

Kelan virkailijana työskentelevä Vesa on huomaamaton, omassa elämässäänkin sivullisen oloinen tyyppi jolla ei ole koskaan ollut oikeita ystäviä. Hän tutustuu ja rakastuu Ennaan, joka on kaikkea muuta: temperamenttinen, paikoillaan pysymätön, itsepäisen idealistinen monimediataiteilija, jonka elämää rytmittää kivulias Ehlers-Danlosin syndrooma.

Kuten Marian ilmestyskirjaa lukiessanikin, viihdyin jälleen erinomaisesti Haaviston henkilöiden seurassa ja olisin voinut lukea heistä pidempäänkin. Suosittelen lämpimästi hänen kirjojaan vertaistueksi hyvinkin monenlaisten sairauksien aiheuttamien hankaluuksien kanssa kamppaileville, mutta teosten toinen suuri arvo on juuri henkilöissä ja siinä miten heistä kerrotaan. He saattavat istua pyörätuolissa tai heillä saattaa olla jokin ensivilkaisulla omituiselta vaikuttava tapa, mutta lukija tuntee koko ajan olevansa ihan tavallisten tyyppien seurassa. Heidät massasta erottavat asiat unohtuvat sivuseikoiksi, tai paremminkin sulautuvat vain yksiksi henkilöiden monista ominaisuuksista. Ja se on terveellistä. Pitäisi sen toki olla myös itsestäänselvyys, mutta saattaa se joskus päästä itseltänikin hetkeksi unohtumaan.

Haaviston kielestäkin pidän; se on rentoa ja vetävää, saa lukemaan kirjaa ahmien. Joitakin kömpelyyksiä tekstiin oli tosin jäänyt. Luin tämän PDF-versiona samoin kuin Marian ilmestyskirjankin, jota oli vielä korjailtu ennen painoon menoa - ehkä tälle on tehty samoin.

Kirjailija tuntuu antavan päähenkilöilleen jonkin erityisen kiinnostuksen kohteen ja tavan katsella maailmaa. Marialla se oli piirtäminen, Vesalle taas tärkeitä ovat äänet, tarkemmin sanoen puhe. Hänen muistonsa elävät nauhoitetuissa keskusteluissa joita on kertynyt vuosien varrella melkoinen arkistollinen. Kiehtovaa, enpä ollut tullut ajatelleeksi että jollakin voisi olla tuollainenkin tapa.

Kiitos kirjailijalle sähköisestä arvostelukappaleesta!

Ensimmäinen lause: Enna on myöhässä.

Ulkoasu: Kantta en ole livenä nähnyt, mutta kyllä tuo houkuttelisi tutkimaan tarkemmin. Kelan kaavake taustana on osuva idea. Kannen kuva: Maija Haavisto, kannen suunn.: Sivutar.fi.

Kustantaja Radium-kirjat 2013, 208 s. 

torstai 6. maaliskuuta 2014

Petteri Hannila: Kaukamoinen

Muinaisessa Pohjolassa serkkutytöt Vierra ja Aure lähtevät tapaamaan myyttistä Ensimmäistä Äitiä suorittaakseen rituaalin, jonka jälkeen heistä tulee naisia. Siitä Petteri Hannila lähtee kuljettamaan Vierran, omaa tietään kulkevan Kaukamoisen tarinaa, joka sisältää monia suruja ja vastoinkäymisiä sekä vieraita seutuja.

Alun perin erillisinä julkaistuista (Näin ainakin muistelen kuulleeni?) kertomuksista muodostuva rakenne toimii toisaalta hyvin, mutta on varmasti osasyynä siihen että kokonaisuuden syvyys kärsii kun isojakin asioita käsitellään melko nopeasti. Jäin kaipaamaan enemmän hienovaraista kaivautumista Vierran pään sisään. Muuten kyllä pidin hänestä; hyvä, vahva naishahmo jolla on kuitenkin myös omat heikkoutensa.

Kirjan maailma on kyllä oikein onnistunut! Kainujen heimo tapoineen on kiinnostava luomus, ja ympäristönä toimivan pohjoisen metsän voima hehkuu kaiken taustalla. Fantasiaelementtejä on käytetty juuri sopivasti mystisyyden tunnun vahvistajina.

Tekstiä rytmittävät kalevalamittaiset runotkin ovat komeita! Muutenkin kieli tukee pääosin hyvin muinaiseen aikaan sijoittuvaa tarinaa. Joitakin turhan uudenaikaiselta kuulostavia sanoja taisi seassa olla, mutta ei ollenkaan häiritsevästi, enkä tietenkään tullut kirjoittaneeksi mitään ylös niin että voisin asiaa tässä tarkemmin eritellä...

Vierran tarinalle on tulossa jatkoakin. Ihan vielä en syttynyt täysillä mutta kyllä tässä ainesta on!

Kiitos kirjailijalle sähköisestä arvostelukappaleesta ja pahoittelut siitä että se odotti lukemistaan näin kauan!

Ensimmäinen lause: Helteinen aurinko paahtoi korpea tiettömän taipaleen takana.

Ulkoasu: Kansi sekä kertomusten alussa olevat kuvitukset sopivat erinomaisesti kirjan henkeen. Harmi vain ettei lukulaitteeni ymmärrä värejä! Kansi: Anne Petelius.

Omakustanne 2013, 138 s.