torstai 17. syyskuuta 2009

Thomas H. Cook: Chathamin koulun tapaus


Chathamin pikkukaupungin koulussa aloittaa vuonna 1926 kuvaamataidon opettajana salaperäinen, kaunis neiti Channing. Hän rakastuu sodassa vammautuneeseen kirjallisuudenopettajaan herra Reediin, ja heidän sopimaton salainen suhteensa johtaa lopulta tregediaan jota Chathamissa ei koskaan unohdeta. Koko totuuden tapahtumista tietää kuitenkin vain kirjan kertoja, koulun rehtorin poika Henry, joka muistelee noita kauan sitten tuntemiaan ihmisiä viitisenkymmentä vuotta myöhemmin.

Juoni on hyvä, mutta toteutus vähän tökkii. Kerronta on turhan hidastempoista; joitakin asioita olisi voinut jättää poiskin, tai ainakin olla palaamatta samoihin tapahtumiin useampaan kertaan. Toistuvista samantyylisistä tuleviin tapahtumiin viittaamisista tuli myös vähän jankkaava tunne. Uskon, että mainittu lopun tragedia olisi tuntunut vahvemmalta jos se olisi tullut yllätyksenä, nyt jatkuvat etukäteisvihjailut laimensivat sitä jonkin verran.

Ei kirja näistä marinoista huolimatta ole missään tapauksessa huono. Juoni on hyvä, kuten jo sanoin. Mutta pidin paljon Cookilta aiemmin lukemastani Yön säännöistä, ja sen jäljiltä odotin tältäkin enemmän.

Ensimmäinen lause: Isälläni oli eräs suosikkilause.

Englanninkielinen alkuteos: The Chatham School Affair (1996)

Kustantaja LIKE, suom. Katja Kallio, 349 s.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti