keskiviikko 30. toukokuuta 2012

Susan Hill: Howards End is on the Landing - A year of reading from home

Brittikirjailija Susan Hillillä on runsaasti kirjoja. Ei hän tosin kertaakaan viittaa minkäänlaiseen kirjojen kokonaislukumäärään (luulen ettei hän yleensäkään edes uskalla arvailla sitä, kirjat ovat ilmeisesti tietyssä järjestyksessäkin vain hyvin paikoitellen), mutta tästä lukemastani kirjasta saa ainakin sen käsityksen, että hänen kodissaan on vähintään kolme kerrosta ja kirjahyllyjä jotakuinkin joka huoneessa.

Tästä kirjapaljoudesta hän eräänä päivänä etsii tiettyä nidettä. Sitä hän ei löydä, mutta paljon muuta kyllä: monta, monta kirjaa joita ei ole lukenut, jotka haluaa lukea uudestaan, joita ei edes muistanut omistavansa. Siitä alkaa vuosi jonka aikana hän tutustuu uudelleen omaan kirjastoonsa, käymättä vieraissa ja hankkimatta mitään uutta.

Hill kertoo mukavan jutustelevaan sävyyn kirjoista ja kirjailijoista, joista on vuosien varrella tullut hänelle tärkeitä. Matkalla puhutaan monenlaisesta kirjallisuudesta. Virginia Woolfista, Roald Dahlin lastenkirjoista, kirjoista joita ei vaan ikinä saa luettua loppuun vaikka yrittäisi monta kertaa. Ja kaikkien niiden kirjojen keskellä tulee sekin päivä, kun ei vaan löydä mitään mitä huvittaisi lukea.

Tekstiä maustaa se, että Hill on oikeasti tuntenut monet esiin nostamistaan kirjailijoista. Jotkut hän on tavannut ohimennen, toisten kanssa ollut hyvä ystävä. Kaiken kaikkiaan tekstistä huokuu rakkaus kirjallisuuteen ja pitkä kirjojen täyttämä elämä. Erityisesti tästä jäänee mieleen tämä ajatus:

"But if the books I have read have helped to form me, then probably nobody else who ever lived has read exactly the same books, all the same books and only the same books, as me. So just as my genes and the soul within me make me uniquely me, so I am the unique sum of the books I have read. I am my literary DNA."


Ei siis muuta kuin jatkamaan oman kirjallisen DNA:ni rakentamista.

Ulkoasu: No miten mä nyt voisin muka vastustaa näitä kirjankuvaisia kansia... :). Kannen suunn.: Peter Dyer.

Kustantaja Profile Books 2010 (1. painos 2009), 236 s.

9 kommenttia:

  1. Oi, tämä kuulostaa ihanalta kirjalta! :) Ja tuollainen projekti olisi kiva - ja ehkä fiksuakin - suorittaa myös omien kirjojen kanssa. Mikähän siinä olisi vaikeinta? Olla ostamatta mitään uutta? Olla lainaamatta kirjastosta mitään? Helppoa se ei ainakaan olisi. :)

    VastaaPoista
  2. Nythän on niin, että mun kirjastopino on uhka lähimmäisille jo tällaisenaan, joten voitko heti siirtyä lukemaan jotain epäkiinnostavaa, jota mun ei sitten tarvitse kirjastosta varata :D

    VastaaPoista
  3. Kuulostaa tosiaankin ihanalta kirjalta!

    Ennen bloggaamista luin järjestelmällisesti kirjoja omasta hyllystä ja se olisi edelleen kiinnostava ja järkevä projekti. Jos lopetan joskus uutuusbloggaamisen (eli en pyydä arvostelukappaleita), voisin aloittaa taas oma hylly -projektin - ja blogata sitten siitä. Tämän kirjan voisi hankkia inspiraatioksi. :)

    VastaaPoista
  4. Literary DNA-ompa ovela ilmaus. Niinhän se taitaa olla, että jokaisella on uniikki tapansa valikoida, mitä lukee, ja ilmentää itteään sen avulla.

    Allekirjotan saman, mitä Liina sanoi :D

    VastaaPoista
  5. Tämä hyppäsi suoraan lukulistalle - niin, ja itsekin yritän haasteen kautta lukea kirjoja omasta hyllystä. Vähän huonosti etenee, kun olen innostunut täyttämään Koboani ekirjoilla...

    VastaaPoista
  6. Vaikuttaa loistavalta kirjalta!

    Ja kirjallinen DNA, hienosti sanottu :)

    VastaaPoista
  7. kiva arvio ja hieno lainaus! ois itselläkin tossa kovin karsitussakij hyllyssä läpikäymistä...

    VastaaPoista
  8. Maija: Olen nyt jonkin aikaa saanut pitäydyttyä siinä, että olen hakenut kirjastosta vain ääni- ja puutarhakirjoja. Muuten käyn läpi omaa hyllyä - jonka sisällön kasvattamista ostamalla en tosin ole lopettanut enkä pysty lopettamaan... :D

    Liina: No okei, jos kaikki muutkin kirjabloggarit lähtevät samaan diiliin. ;) Viitaten vastaukseeni Maijalle, on vähän lähtenyt lapasesta tuo kirjojen hankkiminen! (Sopii kurkata TBR-välilehteä) Ja sehän on ihan muiden bloggaajien syy, mitäs tuovat, mokomat, jatkuvasti tietoisuuteeni lisää kiinnostavia kirjoja! :)

    Karoliina: Heh, onneksi en ole ryhtynyt pyytämään arvostelukappaleita, en kuitenkaan osaisi laittaa itselleni rajoja siinäkään ja hukkuisin kirjoihin! :D

    Disa: Niinpä, mahtaakohan olla olemassa identtisiä kaksosiakaan jotka ovat lukeneet ihan kaikki samat kirjat? :)

    Minna: Onnea sullekin haasteeseen! :) Sellaista tilannetta ei ehkä enää koskaan tule olemaan, että olisin lukenut hyllyni kaikki kirjat, mutta jos lukemattomien määrä nyt edes suunnilleen pysyisi aisoissa!

    Maria ja Villasukka kirjahyllyssä, tätä oli kyllä mukavaa lukea!

    anni.M: Karsintaa olen itsekin suorittanut, mutta kylläpä noita kirjoja silti riittää!

    VastaaPoista