keskiviikko 10. heinäkuuta 2013

Maraton starttaa ihan kohta!

No niin! Aamupala on syöty ja muut akuutit hommat hoidettu, joten lukumaraton on valmis alkamaan. Avaan kirjan klo 8:00 ja luen ensiksi ainakin yhden Shieldsin novellin.

9:35
Luettu Shieldsiltä Takan ruokaa ja Maitoa leipää olutta jäätelöä, yhteensä 29 sivua, jatkettu vähän Gail Carrigerin Changelessia (siitä sivumäärä myöhemmin, luen kohta lisää) ja kuskattu poika hoitopaikan retkelle. Tykkäsin novelleista, kuten useimmista edeltäjistäänkin tuossa tiiliskiven kokoisessa Tavallisia ihmeitä -kokoelmassa. Jälkimmäinen tarjoili pari oivallusta: siinä oli henkilö joka piti "Mitä mietit/penni ajatuksistasi" -henkisiä keskustelunavauksia moukkamaisen tungettelevina ja hoksasin että hei, niin oikeastaan minäkin. Vaikken ehkä käyttäisi ihan sanaa moukkamainen. :) Toinen oivallus oli liikeidea, joka ponnahti mieleen parin mutkan kautta siitä, että henkilö omisti liikkeen nimeltä Epälahjakauppa. Jos olisikin sellainen kauppa, josta voisi ostaa ystävilleen ja tuttavilleen aineettomia lahjoja, vaikka ikkunanpesuapua tai muuta hyödyllistä, ja toki elämyksiä myös. Jonkinlaisia versioita tästä toki onkin olemassa mutta ei ehkä ihan sellaista mitä ajattelen, enkä ehdi nyt paneutua tyhjentävämmän selityksen laatimiseen koska täytyy palata lukemaan! :)

11:00
Changeless eteni 53:n sivun verran. Nyt täytyy lähteä töihin. Illalla sieltä palattuani jaksan toivoakseni lukea jonkin verran, mutta siitä päivitystä luvassa vasta aamulla. Tarkoitus olisi myös herätä varhain että ehtisin jatkaa vielä lukemista ennen kahdeksaa. Kiitos kommenteista! :)

6:14
Luin Changelessia illalla 33 sivua. Nyt loppukiriin! Oli tarkoitus herätä vähän aikaisemminkin, mutta sattui pieni torkkuherätysonnettomuus. ;)

8:44
Ennen aamukahdeksaa luin vielä Shieldsin 8-sivuisen novellin Naamiaispuvut sekä jatkoin Changelessia 37:n sivua. Sen päälle ehdin näköjään jo ottaa pikaiset päikkäritkin! :D
Yhteensä siis kasvatin bloggaajien luettujen sivujen pottia 160:llä sivulla. Maratonsuoritukseksi aika säälittävä lukema sinänsä, mutta nyt olinkin aikatauluhankaluuksien takia mukana pääasiassa kannatuksen vuoksi. Samalla kaavalla mennään varmaan sitten parin viikon päästä, ja kunnon maratoonausta pääsen toivoakseni kokeilemaan lomalla. Tästä sain tosin vahvistusta myös sille käsitykselleni, etten ole kovinkaan nopea lukija - mielenkiintoista olisi siis nähdä, paljonko oikeasti ehdin lukea kokomaratonilla!

14 kommenttia:

  1. Olet valinnut hyvää luettavaa aloitukseksi!

    VastaaPoista
  2. Jee, pidän peukkuja minkä ehdin! :-)

    VastaaPoista
  3. Tsemppiä maratonille! Kiva, että olet lukenut Shieldsin novelleja. <3

    VastaaPoista
  4. Hyvän näyttää lähteneen maratonisi käyntiin, lukuiloa!

    VastaaPoista
  5. Onnea maratonille! Mulla on välilukemiseksi Sinisalon novelleja :)

    VastaaPoista
  6. Ai, Shieldsiltä löytyy novellejakin, empä tiennyt! Ellei miellytti romaanina siinä määrin, että täytyypä kaivella nuo jostain itsellekin luettavaksi.
    Lukuiloa päivään! :)

    VastaaPoista
  7. Stemppiä! Kohta alkaa minullakin, pyörin jo kirjakasani ympärillä levottomana! :D

    VastaaPoista
  8. Huh, itsekin harkitsin osallistumista töistä huolimatta, mutta totesin että siinä kärsisi sekä työt että lukeminen. Tsemppiä ja lukuiloa!

    VastaaPoista
  9. Tsemppiä töihin ja töistä paluuseen ;-)

    VastaaPoista
  10. Sankariteko osallistua maratooniin ja käydä välillä töissä :) Onnea!

    VastaaPoista
  11. Onnea suorituksesta :) Minä vasta suunnittelen omaa maratoniani.

    VastaaPoista