keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Maria Turtschaninoff: Helsingin alla

Kahdeksasluokkalainen Alva viihtyy ilman ystäviä, tarkkailee ympäristöään muistaen yksityiskohdat valokuvantarkasti ja haluaa aina tietää pakoreitit epämääräisen pelkonsa vuoksi. Hänen kolmesta ensimmäisestä elinvuodestaan ei tiedetä mitään. Sitten hän tapaa Niden, joka lupaa viedä Alvan sinne minne tämä todella kuuluu: Alistadiin Helsingin alle. Sinne päätyy myös Alvaan ihastunut rinnakkaisluokkalainen Joel, joka näkee Alvan ja Niden kummallisen katoamisen maan alle.

Jostain olin kehittänyt sellaisen käsityksen että tämä olisi enemmän uuskummaan vivahtava, ja runsas kansaperinteen hahmojen esiintyminen tuli yllätyksenä. Mutta ei huonona ollenkaan! Turtschaninoff käyttää kyseisiä hahmoja mukavan raikkaasti. Vetehisen ratsu varsinkin oli mielenkiintoinen tuttavuus. Kirjan luettuani vierastan kyllä vähän käännöksen Alistadi-nimitystä, joka on turhan slangimainen sopiakseen paikan henkeen. Alkutekstissä käytössä on kai (?) kirjan nimenäkin toimiva Underfors, jota toki on aika mahdotonta suoraan kääntää.

Dialogi tuntui aluksi vähän tönköltä, mutta taisi siitä ennen pitkää sujuvoitua koska en ainakaan muista sen enää häirinneen. Esimerkkinä kuitenkin repliikki sivulta 120: Nide tivaa syytä Alvan kauhistuneeseen ilmeeseen, mihin tämä vastaa: "Muuan muistikuva... Minä säikähdin." Kuka, teini-ikäinen varsinkaan, muka käyttää puhekielessä ilmaisua "muuan muistikuva"? Joelin juttelu kaverinsa kanssa sitten taas oli vähän turhankin rempseää. Mutta tosiaan, homma kyllä muuttui luontevammaksi kirjan edetessä.

Tarina rullaa mukavasti eteenpäin ilman suvantokohtia, ja matkan varrella tulee vastaan monenlaisia kiinnostavia yksityiskohtia. Tapahtumapaikatkin osoittautuvat huomattavasti monipuolisemmiksi kuin urbaanin ensivaikutelman perusteella voisi ajatella. Lukiessani pidin tästä aika paljonkin, mutta nyt kun aikaa on kulunut runsas viikko, huomaan kyllä että kirjan lumo on jo ehtinyt jossain määrin haalistua mielestäni. Ei siis ikimuistoinen kokemus, mutta kyllä tämä hyvä kirja on!

Ensimmäinen lause: Niin monta sataa vuotta sitten, ettei kukaan enää pysy laskuissa mukana, eli rauhallinen kansa kultaisella aavikolla, missä taatelit kasvavat.

Ruotsinkielinen alkuteos: Underfors (2010)

Ulkoasu: Hieno! Näyttävä kansi, komeat sisäkannet, kivat fontit ja paperilaatukin tuntuu erityisen mukavalta sormien alla. Kansi: Ea Söderberg, kannen kuvat: Rodeo.fi/Juha Tuomi & Istockphoto, ulkoasun suunn.: Saara Niinikoski.

Suomentanut Marja Kyrö

Kustantaja Tammi 2012, 492 s.

4 kommenttia:

  1. Helsingin alla herätti minussa tosi samanlaisia tuntemuksia kuin sussakin näyttää herättäneen. Kansi on upea ja kirja on kiinnostava, mutta se jokin vähän tökkii.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, jotain puuttuu ihan nappisuorituksesta, mutta kiva tätä oli joka tapauksessa lukea. :)

      Poista
  2. Tämä on roikkunut lukulistallani ties miten pitkään. :) Dialogit ovat minusta aina vähän hankalia. Kirjakielinen kuulostaa helposti kömpelöltä, ja jos on murretta, niin en meinaa jaksaa lukea. Yleensä sopeudun aika hyvin näihin 'muuan muistikuva' tyylisiin lausahduksiin, enkä niistä juuri häiriinny. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annukka Salama on tainnut totuttaa mut liian hyvälle luontevan nuorten ihmisten dialogin suhteen! :D

      Poista