sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

Alkuvuonna hankitut kirjat

Viime vuonna hamstasin kirjoja pari-kolme kuukautta mutta yllätin itseni olemalla loppuvuoden hyvinkin maltillinen. Saapa nähdä kuinka nyt käydään. Tammi-helmikuussa kerääntynyt vuoden kirjakasan pesämuna on ainakin huolest... eikun siis mukavan runsas... :)


Ylärivi on peräisin tammikuun alennusmyynneistä. Emmi Itärannan Teemestarin kirja on juuri luvussa ja hyvin kulkee. A. S. Byattin järkäle Lasten kirja saattaa joutua odottelemaan ajan x mutta kiehtoo kyllä. Taiye Selasin Ghana ikuisesti -teoksesta on kuulunut hyvää. Sahar Delijanin Jakarandapuun lapsista olen tainnut onnistua ohittamaan useimmat blogijutut mutta kaunis kansi jo houkuttelee ja aihe vielä lisää.

Maailman parhaat luontokuvat -sarjan kirjoista on tullut vuosittainen automaattiostos.

Book Riotin viime vuoden parhaiden lista oli täynnä herkkuja. Olisin voinut tilailla vähän enemmänkin mutta tyydyin nyt kolmeen. (Ei lasketa sitä, että yhdestä on vielä pehmeäkantinen painos ennakkotilauksessa. Ja The Martianin jätin ainakin toistaiseksi tilaamatta vain siksi, että siitä saattaisi hyvinkin olla vaikka käännös tulossa.) Amy Bloomin Lucky Us, Jennifer McMahonin The Winter People ja William Ritterin Jackaby ovat siis tuon listan innoittamia hankintoja.

Joshua Foerin Moonwalking with Einstein menee myös Book Riotin piikkiin, esiinnyttyään parhaiden tammikuussa luettujen kirjojen listalla. Tohtiskohan mennä katsomaan joko niillä on helmikuun parhaat listattuina??

Neil Gaimanin American Godsia olen välillä etsiskellyt käännöksenä, mutta huuto.netin hinnat ovat olleet turhan korkeita. Joten tilasinpa sitten alkukielisen. Ja kun tilailemaan ryhdyin niin napsautin koriin myös C. Robert Cargillin kirjan Dreams and Shadows, jonka olen jonkin, en muista missä lukemani, arvion vuoksi kirjoittanut muistiin.

Sitten tulikin postissa Suomalaisen bonusseteli. Jihuuuuuu!! Summa oli yllättävänkin reilu vaikka tosiaan kirjojen ostelu jäikin viime vuonna vähän vähemmälle. Taisin kyllä tehdä siellä useammatkin lahjaostokset. Oikeastaan menin hiplaamaan uutuuksia joihin ajattelin bonukseni sijoittaakin, mutta hups: tulinkin kotiin kymmenen kirjan kanssa! 3 pokkaria/15 € -pöydän valikoima oli ihan liian houkutteleva. Siitä tarttuivat lopulta mukaan kaikki nämä:

Khaled Hosseini: Ja vuoret kaikuivat. Tuhat loistavaa aurinkoa oli hyvä lukukokemus, ja vaikka Leijapoika onkin odotellut vuoroaan jo aika kauan niin haluan kyllä lukea Hosseinia vielä lisääkin.

Antonio Hill: Kauniit kuolemat. Jälleen kerran sarjan ensimmäinenkin osa on vielä lukematta, mutta nämä espanjalaisdekkarit vaikuttavat niin kiinnostavilta että tulin hankkineeksi toisenkin.

Ferdinand von Schirach: Rikoksia. Nimi jäi mieleen eräästä kirjaston tapahtumasta, jossa Syyllisyys-teosta kehuttiin vakuuttavasti.

Jonas Gardell: Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin - 1. Rakkaus. Blogeista on pistänyt silmään kiinnostusta herättäviä juttuja.

Xinran: Kiinan kadotetut tyttäret. Ennen blogiaikaa luettu Vaiennetut äänet oli vaikuttava.

Mia Kankimäki: Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin. Tätä kirjaa olen kierrellyt ja kaarrellut, mutta Blogistanian äänestyksessä menestyminen löi viimein kiinnostuksen lukkoon.

Raisa Porrasmaa: Japani pintaa syvemmältä. Eri kulttuurit ja arki muissa maissa kiinnostavat aina, ja jos ei kaunokirjallisuus jyräisi lukulistallani, lukisin aiheesta mielelläni enemmänkin asiatekstiä.

Roope Lipasti: Rajanaapuri. Aloitin tätä kerran äänikirjana mutta kuuntelu ei ole oikein huvittanut viime aikoina. Kuulosti kuitenkin hauskalta joten kokeillaanpa ihan paperilla.

Kjell Westö: Kangastus 38. Westön tuotanto on vielä korkkaamatta mutta jotenkin on hänenkin kirjojaan päässyt kertymään hyllyyn jo kolme kappaletta. No, nehän ovat varmasti hyviä, eikö?? :)

Se kymmenes samalta reissulta kotiin kantamani kirja oli sitten Colin Meloyn & Carson Ellisin Sysimetsä-trilogian päätösosa, jonka edeltäjätkin ovat hyllyssä.

Siis 21 kirjaa. On se ainakin vähän vähemmän kuin viime vuonna tähän aikaan... :)

12 kommenttia:

  1. Minullakin on hyllyssäni Bloomin Lucky Us. :) Ostin sen kauniin kannen innoittamana. En yleensä sorru moiseen, mutta olin kesälomareissulla ja halusin ostaa 'jotain' kirjakaupastaja sitten voi käyttää vaikka hyvää kantta kriteerinä. :) Hillin dekkari on myös lukulistallani (eka osa oli ok), ja Teemestarin kirja on ollut siellä jo pienen ikuisuuden... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kansi kyllä lisäsi omaakin kiinnostustani! :D Itse asiassa jätin tämän ensimmäisellä Book Depositoryn shoppailukierroksellani tilaamatta koska tarjolla oli vain mielestäni paljon kökömpää kantta. Myöhemmin oli sitten tuokin laitos ilmaantunut valikoimiin. :)

      Poista
  2. Oi oi mitä kirjoja! Niin monta, joista mielelläni kuulisin mielipiteesi, kuten Kankimäen, Westön, Gardellin ja Selasin kirjat. Ja hauska kuulla, että Teemestarin kirja toistaiseksi ainakin maittaa, minä pidin siitä paljon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän mielipiteitä ennemmin tai myöhemmin kuulla, mutta saattaa hetki mennä kun tuota luettavaa on vähän kerääntynyt... :D

      Poista
  3. Hieno kokoelma! :) Kaikki kolme Hosseinia ovat minunkin hyllyssäni, ja niistä juuri luin tuon Tuhat loistavaa aurinkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvää luettavaa siis varmastikin molemmilla odottamassa! :)

      Poista
  4. Mehukkaita ostoksia! Itsekin kävin hipeltämässä noita kolmen kirjan tarjouksia, mutta hillitsin vielä itseni. ;) Teemestarin kirja on kyllä ihana, samoin Gardell.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun täytyy nykyään käyttää hyväkseni sellaiset tilaisuudet kun pääsen ihan yksin liikenteeseen ja voin keskittyä rauhassa esim. kirjashoppailuun - ei siis ole varaa jäädä miettimään että haluankohan näitä vai enkö! :D

      Poista
  5. Oi miten kivoja hankintoja, osa löytyy omastakin hyllystä lukemista odottamassa ;)

    Tuo Maailman parhaat luontokuvat -kirjasarja on kyllä hurjan hieno!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo luontokuvakirjat jaksan kyllä varmasti katsella läpi ties kuinka monesti! :)

      Poista
  6. Upea kirja kasa. Byatt tuntuu liikkuvan tosi huonosti. Olen metsästänyt minulta puuttuvia kirjoja antikvariaateista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon löytänyt Riivauksen ja Pienen mustan kirjankin muistaakseni jostain alehintaan, ilmeisesti on siis ollut tuuria!

      Poista