tiistai 21. huhtikuuta 2015

Stephen King: Kuvun alla

Tässä taannoin bloggausta odottavia kirjoja oli kertynyt turhan monta, ja ajattelin tasata tilannetta tarttumalla kunnon tiiliskiveen jonka lukemisen lomassa sitten ehtisin hoidella jonoa pois. Mutta eihän tuollainen suunnitelma toimi alkuunkaan jos erehtyy ottamaan luettavaksi Kingiä - Kuvun alla kun on sen verran koukuttava ja sujuvasti etenevä tarina ettei siitä malta irrottautua. Joten ihan se sama pino oli odottamassa vielä kun pääsin loppuun, sivulle 1113.

Chester's Millin pikkukaupungin ympärille siis ilmestyy eräänä lauantaipäivänä selittämätön kupu, jota ei voi rikkoa ja joka eristää kaupungin muusta maailmasta. Entinen sotilas Dale "Barbie" Barbara, joka on työskennellyt Chester's Millissä jonkin aikaa pikaruokakokkina, on juuri lähdössä pois kaupungista mutta jää kuvun sisäpuolelle. Barbie on joutunut kahnauksiin kaupungin voimahahmon Big Jim Rennien pojan ja tämän kavereiden kanssa. Toisin kuin apteekista löytyvä kaimansa, tämä Rennie aiheuttaa närästystä olemalla ehta kokovartalomulkku, pahis jota on ihanaa vihata. Kaupunginvaltuustossa istuva Rennie manipuloi häikäilemättä heikkoluonteisempia oman etunsa mukaisesti, juonittelee kulissien takana ja on kova selittämään tekemisiään parhain päin niin kaupunkilaisille, itselleen kuin Jumalallekin. Kupukriisissä hän näkee tilaisuuden saada naamansa Timen kanteen. On vain raivattava pois tieltä muutama tyyppi, esimerkiksi Dale Barbara.

Pitkän aikaa pidin kirjasta hyvinkin paljon. Ilkka Rekiaron erinomaisesti suomentama teksti kulki tuttuun tapaan vastustamattomasti eteenpäin, esitellen suuren määrän henkilöitä joiden tekemiset lomittuivat taidolla laaditussa monipolvisessa juonessa. Odotin kiinnostuneena, millaiseen lopputulokseen kaikki kieroilu oikein johtaisi ja saisiko Rennie ansionsa mukaan. Ihailin sitä, kuinka Kingin luoma pikkupaikkakunnan tunnelma heijastui toistuvasti esiin pompahtavista laulun sanoista, joissa puhutaan pienestä kaupungista jossa kaikki kannattavat samaa jalkapallojoukkuetta.

Ja sitten tuli juonenkäänne josta en tykännyt yhtään. Eääääähhhhhhh!! Ei tämä nyt näin voi mennä! Mutta meni se nyt vaan. Ja tuntui kuin koko hyvä alkuosa olisi mennyt hukkaan. Sulateltuani asiaa nyt parisen viikkoa pystyn keskittymään muistikuvissani niihin kirjan plussapuoliin, mutta kyllähän tämä mielestäni lässähti reippaasti. Se kyllä saattaa hyvinkin olla ihan makuasia, joten voisinpa silti suositella tarttumaan kirjaan ja kokeilemaan. Sivumäärää ei kannata säikähtää, tämä tempaisee kyllä mukaansa ja etenee vauhdikkaasti.

Ensimmäinen lause: Kun katsoi kuudensadan metrin korkeudesta, missä Claudette Sanders oli parhaillaan lentotunnilla, Chester's Millin pikkukaupunki kiilsi aamuauringossa uudenkarheana kuin olisi vasta valmistettu.

Englanninkielinen alkuteos: Under the Dome (2009)

Ulkoasu: Näyttävä! Kupu ei tosin tarinassa ole pyöreä kuten kuvassa. Kannen kuva: Platinum FMD represented by Ray Brown.

Suomentanut Ilkka Rekiaro

Kustantaja Tammi 2011, 1113 s.

6 kommenttia:

  1. Voi ei, mihinkähän käänteesen mahdat viitata? Minusta tämä oli loistava, vaikkakin äärimmäisen ahdistava. Rakastan sitä, miten hienosti King hallitsee laajankin henkilögallerian, eikä homma hajonnut kesken kaiken.

    Mulle kuvun alkuperä oli se blaaaaah-hetki, mutta kokonaisuutena kirja jäi komeasti plussan puolelle. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yhteen hyvin, hyvin kuumaan käänteeseen! :D Juuri tuosta laajan kuvion hallinnasta nautin suurimman osan kirjasta. Ja kuvun alkuperästä oon samaa mieltä. Booooring! Mutta hyviä puolia on tosiaan runsaasti!

      Poista
  2. Toi pikkukaupungin tunnelma oli tosiaan ihan parasta antia tästä kirjasta. Periaatteessa tykkäsin siitä lopustakin ja on jännä katsoa mihin suuntaan tv-sarja menee sen suhteen. Ei kuulemma ainakaan ihan samalla tavalla.

    VastaaPoista
  3. Luin aikoinaan Kuvun alla melko tuoreeltaan, löytyy omasta hyllystä, ja olenkin jo haaveillut sen uudelleen lukemisesta, juuri tuon tv-sarjan takia, niin että voisi vertailla niitä vielä enemmän. Kun ei tahdo enää muistaa miten homma meni kirjassa. Tuo yllä mainittu kuumakäännekään ei kauheasti herätä muistikuvia. Olen kyllä aivan tykännyt sarjasta, vaikka se on välillä ihan höhlä. =D Kirja on minulle sellainen perushyvä King, vetävä ja koukuttava kyllä, ja loistavat henkilöhahmot.

    Kivaa, että kuitenkin suurimmaksi osaksi viihdyit kirjan parissa! =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä päällimmäisessä turhautuneisuudessani lukemisen jälkeen ajattelin laittaa kirjan kiertoon, mutta enää en olekaan ihan varma - suurin osa kun oli kuitenkin sen verran hyvää ettei uudelleen lukeminen mullekaan välttämättä olisi poissuljettu ajatus... :)

      Poista