perjantai 31. heinäkuuta 2015

Mika Waltari: Sinuhe egyptiläinen (Klassikkohaaste)

Yksi hyvän kirjan merkki on se, että ajatukset palaavat väkisin tarinan maailmaan vielä kun kannet on suljettu. Jos sellaisen kirjan lukee loppuun illalla, saattaa joutua pyörimään sängyssä hetken jos toisenkin ennen unen tuloa. Ehkä parhaat kirjat tunnistaa siitä, että ne alkavat viedä yöunia jo ennen loppumistaan?

Juuri niin teki tarina Sinuhesta, joka syntymänsä yönä lähetettiin kaislaveneessä matkaan pitkin virtaa, kasvoi köyhien lääkärin poikana ja seurasi isäänsä samaan ammattiin, joka matkusteli monissa maissa, eli faraon hovissa, himoitsi, rakasti, paransi mutta aiheutti myös kuolemaa. Kyllä täytyy taas ihastellen hämmästellä, kuinka hienoja klassikoita suomalaisesta kirjallisuudesta löytyykään!

Sinuhe egyptiläinen on mahtavan runsas. Siinä on elävä historiallinen miljöö eri kansojen tapoineen, todella tapahtuneita asioita ja eläneitä henkilöitä, seikkailua, politiikkaa, sotaa, rakkautta, köyhiä ja kuninkaita, tragediaa ja muutaman tuhannen vuoden takaista elämäniloa. Ja kerrontaa, joka lähtee hyvin vetämään jo ensimmäisellä sivulla eikä tilanne siitä muutu ennen kuin tiiliskivi on lopussa. Kielessä ihastuttivat varsinkin hyvin ajankuvaan sopivat sanonnat. Huumoriakin on - muutaman kerran taisin nauraa vedet silmissä, ja esimerkiksi Sinuhen ja orjansa Kaptahin keskustelut mm. asianmukaisesta isännältä varastamisesta hymyilyttivät moneen kertaan. Kirjan loppua kohti kulkiessa kyynelet sitten taas tulivat ihan muusta.

Yksi iso aukko kirjallisessa sivistyksessä on siis taas paikattu - nauttien.


Ensimmäinen lause: Minä, Sinuhe, Senmutin ja hänen vaimonsa Kipan poika, kirjoitan tämän.

Ulkoasu: Se perinteinen keltainen kansihan on klassikko jo itsessään, mutta tykkään kyllä tämänkin version vähäeleisestä tyylikkyydestä. Graafinen suunn.: Martti Ruokonen.

Kustantaja WSOY 2010, 63. painos (1. painos 1945), 779 s.

14 kommenttia:

  1. Satu, hienosta kirjasta bloggasist <3 Minulle tämä on ja pysyy parhaimpana kirjana ikinä. Luin Sinuhen ensimmäisen kerran teininä ja muutuin kirjan myötä. Jotain tapahtui. Sitten luin tämän kirjan blogiaikana, kun olin viikon yksin kotona vain suuriruhtnatar Olga seuranani. Kesävuorokaudet sekooittuivat toisiinsa ja kirja oli vieläkin parempi kuin olin sen kokenut teininä. En blogannut kirjasta. Tällainen teos ja minun perusteellisuuteeni...;) Kiitos tästä <3

    Ja muistellaan:

    "Varo naista, joka sanoo 'kaunis poika' ja houkuttelee sinua luokseen, sillä hänen sydämensä on verkko ja pyydys ja hänen sylinsä polttaa pahemmin kuin tuli." - Mika Waltari -

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mestariteos tämä kyllä on, ja varmasti tulen itsekin vielä kirjaan palaamaan!

      Ja kylläpä se syli tosiaan polttikin!

      Poista
  2. Luin Sinuhen muutama vuosi sitten ja vaikutuin syvästi, vaikkakin lukeminen vei aikaa varsin paljon. Ehkä klassikoiden kanssa on oltava varovainen ja nautittava niitä vain kohtuullisen kokoisissa osissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin luin tätä alussa aika hitaasti, ottaen muuta väliin, mutta myöhemmin en sitten malttanutkaan enää poiketa muualle! :)

      Poista
  3. Tämä on hieno lukukokemus. Itselleni tämä ei ole merkittävin Waltari, koska Turmsin ja Mikael Karvajalan ohi ei mennä. Luen parhaillan Waltaria eli Neljä päivänlaskua kulkee mukanani.

    Silti Sinuhe egyptiläinen on yksi rakkaimpia kirjoja kirjahyllyssäni, sillä siinä on omistus Mestarille eräältä kuvataiteliijalta. Muutkin Waltarit perin isältäni. Ei minulla muuten olisi noin monta Waltaria, saati ekoina painoksina.

    Olet varmaan onnellinen retkestäsi Sinuhen kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen onnellinen, ja luen kyllä muutakin Waltaria kunhan joskus ehdin... :)

      Poista
  4. Sinuhen jälkeen ihmisten puheet ovat vain kärpästen surinaa korvissa melko pitkän aikaa. Luin tämän lukiolaisena ja haltioiduin, toinen lukukerta ei ollut aivan yhtä maaginen kokemus, mutta hurmio ei haihdu koskaan. Kirja palautui hyvin mieleen tästä arviostasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästä voi kyllä varmasti saada erilaisen hurmioitumisen eri ikäisenä. Sikäli tietysti harmi ettei ole tullut nuorempana sitä ensimmäistä lukukertaa, mutta käy tämä näinkin! :)

      Poista
  5. Oi, sinä luit tämän! Minäkin ilmoitin lukevani, mutta toisin kävi, kesälomalla oli muuta puuhaa, ja kesken jäi. Olin kyllä vaikuttunut alusta, ja ehdottomasti jatkan sinuhen kanssa, vaikka tähän haasteeseen tempasinkin varasuunnitelman.

    VastaaPoista
  6. Itse kuuntelin Sinuhen Lars Svedbergin lukemana äänikirjana, ja koukutuin myös täysin. Lämpimät suositukset siis myös täältä! =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistan jonkun muunkin kehuneen äänikirjaa, ja voin kyllä hyvin kuvitella tämän toimivan myös sellaisena!

      Poista
  7. Sinuhe oli tosiaan ihan mainio, vaikka jossain vaiheessa hyydyinkin. Suuri illusioni ja novellit kiinnostaisivat Waltarilta myös, ja ehkä joskus uskaltaudun muidenkin historiallisten romaanien pariin vielä joku päivä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne muut historialliset voisivat itselläni olla Sinuhen jälkeinen suunta. Missähän välissä vaan niihinkin ehtisi!?! :)

      Poista