lauantai 14. toukokuuta 2016

Alkuvuoden kirjaostoksia

Tämän vuoden puolella tehdyt kirjahankinnat näytillä! Hullujen hamstrausaikojen jälkeen harkitsevampi kirjojen ostaminen tuntuu onneksi onnistuvan - ainakin toistaiseksi, mistäs sitä tietää mitä alevilliintymisiä odottaa nurkan takana. ;) Pyrin nyt kuitenkin keskittymään jo hyllyssä olevien lukemiseen. Mutta ne ostokset, tässähän ne ovat:


Helen Macdonaldin H niin kuin haukka herätti kiinnostuksen jo aiemmin jossain englanninkielisillä sivustoilla, ja kun käännös ilmestyi niin totesin että nyt se on saatava. Hieman samanhenkinen muistelma-tietokirja-yhdistelmä on Bea Uusman Naparetki, jonka olemassaolon olin jotenkin onnistunut ohittamaan siihen saakka kun se voitti viimeisimmässä Blogistania-äänestyksessä Tieto-kategorian. Sittenpä se nousikin onneksi rytinällä tietoisuuteeni. Antti Tuurin Talvisodan kuuntelin hiljattain äänikirjana. Päätin haluavani sen omaan hyllyyn käden ulottuville, ja kuinka ollakaan, pian se tulikin löytöhyllyssä vastaan. Jo kustantajan katalogissa silmään pistänyt Jukka Viikilän Akvarelleja Engelin kaupungista on ollut yksi kevään Tapauksista blogeissa, ja houkutteli ihan ostoksille asti. Venla Hiidensalon Karhunpesä taas on kiinnostanut jo pidempään, ja pääsi mukaan löydyttyään samasta paikasta kuin Talvisotakin.

8 kommenttia:

  1. Hahaa, minulla on mennyt ihan täysin ohi tuo Viikilän kirja! :D Nimi on etäisesti tuttu... ilmeisesti pitäisi lukea? ;) Kiinnostavan oloisia kirjaostoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kummasti joku aina välillä pääsee livahtamaan ohi, vaikka kuinka muka seuraa blogeja! :D Mutta joo, kehuttu on.

      Poista
  2. Minunkin alkuvuoden kirjaostoksiini kuuluu Hiidensalon kirja. Hinta taisi olla huimat 4 euroa, joten oli helppoa napata se alepinosta mukaan. :)

    VastaaPoista
  3. Olen lukenut tuon ihanan Viikilän Akvarelleja Engelin kaupungista teoksen, samoin Karhunpesän, huikea teos,Bea Uusman kirja odottaa lukuhetkeä. Vuodenaika ei ehkä ole paras mahdollinen Naparetkelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, Naparetki on varmaan parhaimmillaan vähän lumisemmassa maisemassa! :)

      Poista
  4. Viikilän kirja on ihastuttava. Karhunpesä odottaa lukemista omana.

    VastaaPoista