Nämä haluan lukea uudelleen

Keväällä 2012 kirjoitin vanhoista tutuista kirjoista, joista osan haaveilin saavani luettua kesällä uudestaan. Lukulistalla oli kuusitoista kirjaa, joista luin lopulta yhdeksän, ja olihan se mukavaa! Muutamat olivat parempia kuin edes muistinkaan. En tullut tehneeksi mitään koostetta enää lukemisen jälkeen, mutta ajatukseni kirjoista löytyvät uudelleen luetut -tunnisteen kautta. Silloin suunnittelin että aiemmin luettuihin palaamisesta voisi tulla jokakesäinen lukutraditioni, mutta se on jäänyt toteutumatta. Ainakin toistaiseksi! Nyt voisin ottaa uuden yrityksen, sillä vanhat tutut ovat taas alkaneet vastustamattomasti houkutella. Onhan näitä taas vähän aikaista esitellä jos kesällä aion vasta lukea, mutta antaa olla vaan! :) Ja kukaanhan ei toki kiellä näihin tarttumasta jo aiemmin jos siltä alkaa tuntua. Tällaisia siis olisi lukulistalla:

Suurin osa näistä on siitä edellisestä pinosta lukematta jääneitä kirjoja, ja aiemmassa postauksessa mainitut pienet perustelutkin ovat edelleen päteviä:

Ben Rice: Pobby ja Dingan
Jeff Long: Vuosi nolla
Karel G. van Loon: Rakkauden hedelmä
Albert Sánchez Piñol: Kylmä iho
Richard Mason: Meren huoneissa
Susanna Clarke: Jonathan Strange & herra Norrell

Ja sitten vielä pari uutta kokelasta:

Elke Schmitter: Rouva Sartoris (Tämä on taas sellainen tapaus josta en muista oikeastaan mitään, mutta jonkin hämärän "Tämä saattoi olla oikein hyväkin" -muistikuvan takia kirja on säästynyt vuosikausien hyllynsiivouksissa.)
Thomas H. Cook: Yön säännöt (Onnistuukohan tämä toisellakin lukemalla häiritsemään mielenrauhaa samalla tavalla?)

Koko pinoa en välttämättä saa tälläkään kertaa käytyä läpi, mutta ainakin osan kimppuun siis käyn ennemmin tai myöhemmin.


Mitä kirjoja itse haluaisit/aiot lukea uudelleen?

Mitä kuuluu viiden vuoden takaiselle kirjapinolle?

Kun Maija esitteli hyllynsä lukematta olevia pitkäaikaisasukkaita, niin siitähän se ajatus sitten lähti... Päädyin tutkailemaan tätä viiden vuoden takaista postaustani, jossa esittelin silloiset lukemattomien kirjojen pinoni. 85 kirjaa, näköjään, mikä nykytiedon valossa tuntuu hyvinkin hillityltä määrältä. ;)

Mutta mitä noille pinoille mahtaa nykyään kuulua?

Olen lukenut niistä 47 kirjaa. Luetuista 20 olen laittanut kiertoon, 27 omistan edelleen.

Kahta olen kokeillut mutta jättänyt kesken - nämä olen myös poistanut hyllystäni.

Lukematta kiertoon päätyneiden osuus on melkoisen korkea - niitä on 27 kappaletta eli suunnilleen kolmannes! Tämä menee sen piikkiin, että ennen blogia/vielä bloggauksen alkuaikoina ostelin kirjoja pääasiassa hyvin halvalla kirppareilta tai alesta, ja mukaan tarttui kaikenlaista sellaistakin mikä "ehkä voisi olla kiinnostavaa". Nämä ovat sittemmin saaneet väistyä sellaisten kirjojen tieltä, joista olen ihan tosissani kiinnostunut.

Myös kirpparilta löytyneen brasilialaisen valokuvakirjan olen katsellut läpi (kieltä kun en ymmärrä :).

Yhdestä kirjasta (toisen pinon valkoselkämyksinen pokkari) en osaa varmasti sanoa, mikä se on.

Jäljelle jää seitsemän kirjaa, jotka edelleen kärsivällisesti odottavat vuoroaan, ja kuten raskauttavat kuvalliset todisteet siis kertovat, ovat tehneet niin ainakin viimeiset viisi vuotta, jotkut varmaan vähän kauemmankin. Nämä kaikki haluan edelleen lukea, ihan just tässä kohta kunhan vaan ehdin...

Richard Masonin Muistojen huoneet on päätynyt hyllyyn koska miehen esikoisteos Meren huoneissa oli suuri suosikkini viitisentoista vuotta sitten. Leena Lumikin on tätä joskus kehunut.

Uskonto ei tosiaankaan ole omimpia aiheitani, mutta Jaakko Heinimäki käsittelee sitä parissa aiemmin lukemassani kirjassa niin raikkaasti ja rennosti, että haluan lukea myös Seitsemän syntiä.

Sarah Hallin How to Paint a Dead Man on bongaus jostain ulkomaisesta blogista, samoin kuin Natsuo Kirinon Out.

José Saramagon tekstiin olen ihastunut kolmen häneltä lukemani kirjan myötä, ja lisääkin on saatava. Muistelen vaan kuulleeni, että Kertomus näkevistä on poliittisempi ja raskaslukuisempi kuin muut teokset. Katsotaan nyt koska saan otettua tämänkin lukemisen asiakseni... :)

Antonio Tabucchin novellikokoelma Pieniä yhdentekeviä väärinkäsityksiä tuli poimittua joskus divarista mukaan tietämättä kirjailijasta sen kummemmin mitään. Tämä on ollut joskus vaarassa joutua hyllynraivauksissa poistetuksikin, mutta kiinnostus on kuitenkin voittanut.

Rohinton Mistryn Tales from Firozsha Baag -kokoelman hankin ihastuttuani A Fine Balanceen. Siinäpä se vieläkin odottelee. :)

Kun nuo nyt ovat tuossa pinossa esillä niin tekisi kauheasti mieli alkaa lukea jotakin niistä! Samoin tosin taitaisi käydä suunnilleen minkä tahansa hyllystäni satunnaisesti poimitun kirjakasan kanssa. Aivan mahtavaahan se on, että tarjolla on niin paljon kirjoja joihin haluaisi sukeltaa ihan heti! Jotenkin se runsaus vaan on taas viime päivinä tuntunut niin ylitsepursuavalta, että haluaisin ihan välttämättä pystyä lukemaan kaiken kerralla. Olen lukenut muutamia erittäin houkuttelevia blogijuttuja eräistä omistamistani kirjoista, vilkaisin taas TBR100-listaani jolla olisi kaikenlaista kiinnostavaa, muutamaa sarjaa tekisi mieli jatkaa (ja vielä useampaa aloittaa), joitakin vanhoja tuttuja haluaisin lukea uudelleen (pitäisikin listata nämä blogiin) ja ja ja ja ja...kaikki mulle heti nyt kiitos!!!

Onneksi on TBR-kulho. Jos valinnanvaikeus iskee niin aina voi arpoa. :D

Jasper Fforde: Lost in a Good Book

Vaihtoehtoisen 1980-luvun Englannissa elävä kirjallisuusetsivä Thursday Next tuli The Eyre Affairin tapahtumien aikana hyppineeksi useidenkin tahojen varpaille, ja seuraukset kasaantuvat kaikki samaan rytäkkään. Erikoiset yhteensattumat (kuten seitsemän samaan vaunuun osuvaa Irma Cohen -nimistä naista) ennakoivat hengenvaarallisia onnettomuuksia. Thursdayta odottaa oikeudenkäynti jonka syytä hän ei tiedä ja josta hänelle kertoo tuntematon asianajaja todellisuuden alaviitteissä(!). Hänen ajasta toiseen kulkeva isänsä on saanut selville, että mystinen vaaleanpunainen mönjä on lähipäivinä leviämässä kaikkialle ja tuhoamassa elämän maapallolta. Mutta sekään ei ole pahinta - sillä Thursdayn tuore aviomies Landen on kadonnut koska joku on käynyt muuttamassa menneisyyttä niin, että tämä on kuollut jo vuosia sitten. Ja toki on vielä kaikki se SpecOpsin pr-työ, jota Eyre-jupakan vuoksi julkkikseksi muuttunutta Thursdayta vaaditaan tekemään. Varsinainen riesa.

"Miten voi jollakin olla tällainen mielikuvitus?" on kysymys, joka tulee mieleen Jasper Ffordea lukiessa. Kirjasta pulpahtelee vähän väliä esiin lukijaa ilahduttavia kummallisuuksia, sekä pieninä yksityiskohtina että isompina kuvioina. Välillä saa naurahtaa, ja tunnelma on yleensä ottaen sopivan hulvaton. Mutta kaikkein parasta on ehkä se, millaisena kirjallisuus tässä sarjassa esiintyy. Kyllä, kirjoillasi on sisäinen elämä, vilkkaampi kuin voit kuvitellakaan. :) Tässä kakkososassa tutustutaan myös kirjastoon, joka saa Unohdettujen kirjojen hautausmaan vaikuttamaan lähestulkoon tylsältä paikalta!

Fforde myös viittailee useisiin muihin kirjoihin, lähinnä klassikoihin. Tällä kertaa millään yksittäisellä kirjalla ei ollut niin suurta asemaa kuin Kotiopettajattaren romaanilla viimeksi, eikä menoa haitannut vaikka kaikki esiin tulleet teokset ovatkin itselläni lukematta. Olisihan siitä varmasti lisähupia saanut jos paikat ja henkilöt olisivat olleet ennestään tuttuja. Inspiroiduin kyllä lukemaan kyseisiä kirjoja nyt jälkeenpäin! Muistin, että lukulaitteessanihan odotteleekin sopivasti Project Gutenbergista napattu Great Expectations, jonka lukemista jo aloittelin. En tosin tiedä, pystynkö enää näkemään erästä henkilöä pelkästään sellaisena millaiseksi Dickens hänet kirjoitti, kunhan hänet ehdin tapaamaan. :)

Ensimmäinen lause: I didn't ask to be a celebrity.

Ulkoasu: Kansikuvan esittämä tilanne ei nyt kyllä liity yhtään mihinkään, mutta kyllähän tuo muuten ilmeeltään sopii kirjan meininkiin.

Kustantaja Hodder & Stoughton 2002, 372 s.

Mohsin Hamid: Fundamentalisti vastoin tahtoaan

Nuori pakistanilaismies kohtaa sattumalta Lahoressa amerikkalaisturistin, jolle tarjoaa teekupposen ja alkaa kertoa omaa tarinaansa siitä, kuinka lähti ensin stipendin turvin opiskelemaan Princetoniin, sai huipputyöpaikan New Yorkista, rakastui amerikkalaiseen naiseen - ja jätti sitten tuon kaiken, palaten kotimaahansa.

Kirja on Changezin monologi, jota kuunteleva turistikin näyttäytyy lukijalle vain kertojan hänestä ääneen lausumien huomioiden kautta. Nuo huomiot eivät aina kuulosta puheessa erityisen luontevilta, mutta valittu kerrontamuoto taitaa olla sellainen tyyllillinen seikka jonka ei ole tarkoituskaan olla koko aikaa sataprosenttisen uskottava.

Changez siis elää amerikkalaista unelmaa, mutta se särkyy kun lentokoneet törmäävät World Trade Centeriin. Muslimimiehestä tulee epäilyttävä, perhettä kotimaassa uhkaa sota. Tyttöystävä Ericakin alkaa ajautua pois ja joutuu sairaalaan koska ensirakkauden kuoleman aiheuttama trauma palaa taas pintaan. Changez ei tunnu kuuluvansa enää sinne missä elää, ja antaa parran kasvaa.

Kirjan nimen perusteella odotin tapahtumiin jotain dramaattisempaa käännettä kuin mitä niissä lopulta oli. Vai piileekö tulkinnanvaraa jättävässä lopussa sittenkin jotain? Kulttuurien kohtaamisen hankaluuksia ja kaikkien muslimien yhteen niputtamista olisin ainakin halunnut tonkia syvemmältä. Nyt kirjan loputtua jäi vähän sellainen olo että jaa, tässäkö tämä nyt oli. Erica-kuviokin tuntui puoliksi irralliselta. Saattaa toki olla, että asioiden pohdinta oli sijoitettu rivien väliin niin hienovaraisesti että ohitin siitä osan.

Ensimmäinen lause: Anteeksi, hyvä herra, voinko auttaa?

Englanninkielinen alkuteos: The Reluctant Fundamentalist (2007)

Suomentanut Tero Valkonen

Ulkoasu: Kansikuvan voimakkuuskin täsmää nimen luomien odotusten kanssa ja vahvistaa niitä. Päällyksen kuvitus: The Designworks Group.

Kustantaja Tammi 2007, 149 s.

John Berendt: Venetsia - pudonneiden enkelten kaupunki

Venetsian upean vanhan oopperatalon Fenicen restaurointi oli juuri kesken, kun tuli tuhosi sen tammikuussa 1996. Jäljelle jäi vain tyhjä ulkokuori. Toimittaja John Berendt saapui sattumalta kolme päivää myöhemmin jälleen yhdelle vierailulle ihailemaansa kaupunkiin ja päätti jäädä joksikin aikaa.

Kirjassa seurataan Fenicen jälleenrakennussuunnitelmien etenemistä ja syyllisten etsintää useiden vuosien ajan, mutta näiden aiheiden lomaan mahtuu paljon muutakin. Berendt tutustuu palatseihin ja niiden omistajiin, juhlii kaupunkilaisten kanssa ja penkoo monenlaisia tapauksia lasinpuhaltajasuvun välirikosta restaurointeja rahoittavan avustusjärjestön sisäiseen valtataisteluun. Lukiessa tulevat tutuiksi niin Venetsian turhauttava byrokratia kuin kaupungin entiset ja nykyiset kuuluisuudetkin.

Vaikka hetkellisesti vähän tympäännyinkin liian moniin hienoihin ihmisiin (vähän täytyy katsoa kieroon kaikkia jotka käyttävät kotioloissa kravattia), oli kirja lopulta kiinnostavampi kuin odotinkaan. Tämän voisi vaikka lukea joskus uudestaankin. Vaikka moni matkailija onkin sanonut ettei se Venetsia nyt niin ihmeellinen ole ja siellä haiseekin pahalta, niin kummasti se silti jaksaa kiehtoa, ja Berendtin kerronnan mukana sen erikoislaatuisuuteen on mukava sukeltaa. Kokonaisuus on rikas, ja pidin kovasti myös siitä että ääneen pääsevät eri näkökulmien edustajat ja kiistojen vastakkaiset osapuolet. Kun jonkun puheiden perusteella ensin ajattelee että kylläpäs tuo X on hävytön tyyppi, Berendt menee ja kysyy X:ltä, miksi tämä on toiminut niin kuin on toiminut - ja syy saattaakin olla aivan ymmärrettävä ja hyväksyttävä. Asiat harvoin ovat ihan mustavalkoisia, mikä olisi hyvä aina muistaa!

Englanninkielinen alkuteos: The City of Falling Angels (2005)

Ulkoasu: Tykkään erityisesti kannen tunnelmallisesta värityksestä! Typografia: Marjaana Virta, kuva: Paul Hampton/Photonica.

Suomentanut Liisa Paakkanen

Kustantaja WSOY 2006, 426 s.

Anne te Velde-Luoma: Kaaoksen kesyttäjä

Kaaoksen kesyttäjä pureutuu nykyajan ongelmaan: monen elämässä on kaikkea liikaa. Tavaraa, talteen laitettuja papereita, kalenteria täyttäviä menoja. Olin kuvitellut tämän keskittyvän lähinnä siihen tavarakaaoksen raivaamiseen ja yllätyin vähän kun kirjassa oli paljon muutakin, mutta yllätys oli kyllä positiivinen. Tavaroiden vähentämiseen en oikeastaan enää edes tarvitse inspiraatiota koska olen sitä harrastanut jo pidempään, mutta olen niin ihastunut aiheeseen että tykkään silti lukea siitä. :D Paperikasatkin tulin juuri järjestäneeksi. Se sen sijaan oli hyödyllinen ajatus, että ajankäyttöäänkin voisi kokeilla inventoida ja järjestää paremmin. Kalenterin täyttyminen ei itselläni ole ongelma, mutta toisinaan arki tuntuu hupenevan johonkin haahuiluun. Paljonkohan saisin aikaa muulle tekemiselle, jos en vähän väliä istahtaisi tietokoneen eteen kurkkaamaan esimerkiksi Facebookia? Tai sitten niitä roikkuvia, tekemättömiä juttuja voisi tosiaan merkata kalenteriin että niitä tulisi tehtyä.

Velde-Luoma on toki alan ammattilainen mutta silti vähän oudoksun tavaramäärien kesyttämiseen neuvottua ensimmäistä askelta: "Muodosta yleiskuva - tee inventaario kaikesta, mitä omistat." Vaikka tämän inventaarion onkin tarkoitus olla yleisluonteinen ja rennolla otteella tehty, eikö ajatus sellaiseen ryhtymisestä saata olla aivan liian uuvuttava jos sitä tavaraa tosiaan on joka paikka täynnä? Oma neuvoni on: Aloita jostain. Yhdestä kaapista, yhdestä hyllystä. Mielellään sellaisesta, jolle on usein asiaa. Kun saat vähän valmista aikaan, se kyllä motivoi jatkamaan.

Pääosin kirjan teksti kuitenkin on hyvin käytännönläheistä ja järkevää. Jos tavarat ovat jatkuvasti kateissa, kaapit ja sähköposti pursuavat, muistettavat asiat täyttävät pään (sikäli kun eivät vahingossa pääse unohtumaan) ja jotenkin arjesta vain tuntuu muodostuvan yhtä hässäkkää, kannattaa tämä kirja lukaista. Saatat hyvinkin löytää aineksia oman kaaoksesi kesyttämiseen!

Ulkoasu: Ihanan iloisen värikäs varsinkin sisäsivuilta! Ulkoasu: Minna Luoma.

Kustantaja Avain/BTJ 2010, 139 s.

Rinna Saramäki: Hyvän mielen vaatekaappi

Hyvän mielen vaatekaappi jakaantuu kahteen osaan, joista ensimmäinen käsittelee vaatebisneksen ongelmia. Rinna Saramäki tarjoaa kiinnostavaa taustatietoa alan toimintalogiikasta ja halpamaiden tehtaiden huonoista oloista, esitellen myös laskelman joka osoittaa ettei järjellisen palkan maksaminen ompelijalle lopulta nostaisi vaatteen hintaa kuluttajalle kuin hyvin vähän. Vielä kun saisi listan vaatemerkeistä, joiden tuotteita voi ostaa hyvillä mielin voiden luottaa siihen ettei tue eettisiä ja ekologisia kaameuksia, mutta asiat ovat valitettavasti sen verran monimutkaisia ettei sellaista ole tarjolla. Pitäisi olla itse aktiivinen ja kysellä, kysellä, kysellä, tökkien vaatefirmoja oikeaan, avoimempaan suuntaan.

Kirjan toinen osa taas auttaa selkeillä, vaihe vaiheelta etenevillä ohjeilla koostamaan vaatevalikoiman, jollaista juuri lukijan omassa elämässä tarvitaan, joka ei pursu ulos kaapista eikä aiheuta ärsyyntymistä tai ei-oo-mitään-päällepantavaa-tilanteita. Myös laadun tunnistamista ja vaatteiden huoltamista käsitellään. Suosittelen kyllä kirjaan tutustumista! Totesin kyllä, että oman kaappini sisältö on jo aika lähellä sitä, mitä tässä tavoitellaan. Se on muotoutunut sellaiseksi muutaman viime vuoden aikana, kun olen karsinut paljon tarpeetonta tavaraa ja toisaalta shoppaillut huomattavasti enemmän kirjoja kuin vaatteita. :) Tämä ei kuitenkaan valitettavasti tarkoita, etten olisi esimerkiksi tehnyt hölmöjä heräteostoksia, joten kyllä kirjasta silti ajattelemisen aihetta löytyy. Sain myös motivaatiota laatuun panostamiseen, mikä on muutenkin ollut mielessä.

Kirja on mukavan rennolla otteella kirjoitettu. Siinä esiintyy myös runsaasti 1900-luvun eri vuosikymmeniltä peräisin olevista pukeutumisoppaista poimittuja lainauksia, jotka ovat edelleen hyvinkin ajankohtaisia! Ja vaikka kirja onkin ulkoisesti pinkki, esimerkeissä esiintyy usein mekkoja ja muutenkin se on selkeästi naisille suunnattu, niin varsinainen asiasisältöhän toki pätee yhtä lailla miestenkin vaatetukseen. :)

Ulkoasu: Pirteä! Saramäen hauskat pikku piirrokset elävöittävät sivuja. Kuvat: Rinna Saramäki, ulkoasu: Rinna Saramäki & Ville Lähteenmäki, kansi: Sami Saramäki.

Kustantaja Atena 2013, 295 s.