Kirjanmerkkiarvonnan voittajat

Kiitos kaikille arvontaan osallistuneille! Random.orgin avustuksella voittajien lista muodostui tämän näköiseksi:

1. Forest Friends: Ellen
2. My Little Pony: Heidi P
3. Ylpeys ja ennakkoluulo: Anu
4. Magneettimerkki: MarikaOksa
5. Nurkkamerkki: MarikaOksa
6. Tardis: Ilona
7. Mustekala: Villis
8. Omppumerkki: Ilona
9. Helmet: Omppu

Onnea voittajille! Heitelkäähän osoitteitanne sähköpostiin satu.ekoluoma AT gmail.com! :)

6v-synttärit ja kirjanmerkkiarvonta!

Kappas vain, blogi täyttää jo kuusi vuotta! "Kylläpä aika rientää" on kenties klisee, mutta niin totta. Juuri nyt ei ole inspiraatiota erityisempään bloggaushistoriani tai muun vastaavan pohdiskeluun, joten tyydyn toteamaan tähän ikääntymiseen liittyen vain että suurkiitos kaikille lukijoilleni tähänastisesta, kivaa on ollut enkä ollenkaan epäile etteikö olisi tästä eteenpäinkin. :)

Siirrytäänpä sen sijaan juhlistamaan merkkipäivää arvonnalla! Palkintojen löytöpaikkana on jälleen kerran etsy.com, tuo turmion tyyssija johon on pesiytynyt röykkiöittäin tavaroita joita et tiennyt kaipaavasi koska et ole hoksannut niitä olevan olemassakaan - mutta jotka nähdessäsi vakuutut välittömästi siitä ettet mitenkään voi pärjätä ilman. No, mitään hirmuisen eksoottista ei nyt ole tarjolla, vaan kirjanmerkkejä, mutta niitäkin kyllä löytyy sieltä joka lähtöön. Tulin tässä taannoin kokeilleeksi kirjoittaa etsyn hakuun sanan "bookmark". Sillä saa tällä hetkellä 44498 tulosta. Siis nelkytneljätuhattaneljäsataayhdeksänkytkahdeksan!!!! Sehän on...paljon! Toki siinä tulee samoja vastaan useampaan kertaan kun niitä ryhtyy selaamaan, mutta on niitä silti valtavasti. Saattoi jäädä sivu jos toinenkin vielä käymättä läpikin...

Olen keräillyt kirjanmerkkejä vähän jo aiemminkin, joten onhan siellä täytynyt käydä muutaman kerran sitten ostoksillakin. Samalla olen hiljalleen kerännyt kasaa myös arvottavaksi. Haluaisin toki esitellä tässä noin parisataa merkkiä, mutta hieman olen sentään saanut hillittyä itseäni! :D Tällaista siis tarjolla:

1. Forest Friends (takana sitaatti: It takes a long time to grow an old friend. - John Leonard)
2. My Little Pony

3. Ylpeys ja ennakkoluulo

4. Kukka-magneettimerkki
5. Kankainen nurkkamerkki

6. TARDIS
7. Mustekala

8. Metallinen omppumerkki
9. Helmet narussa

Voit valita minkä merkkien arvontaan osallistut, luettele vaikka numerot. Mukaan voi ilmoittautua sunnuntaihin 19.4. saakka. Osallistua voi kuka vain (Ulkomailla asuvat tietysti myös!) mutta ei ihan anonyyminä, kiitos. Keksithän siis ainakin jonkinlaisen nimimerkin, ja jos en voi tavoittaa sinua oman blogisi tai FB:n kautta niin ole hyvä ja ilmoita myös sähköpostiosoite. Tervetuloa mukaan! :)

Tuulia Matilainen: Hullu koira

Lena on taluttaja. Hän avaa ovet hengille jotka ovat kuoleman jälkeen jääneet tänne eivätkä ole jatkaneet matkaansa. On eräs virhe jota taluttajan ei pidä mennä tekemään, mutta kerran, virolaisessa majatalossa, Lena ei pysty estämään itseään.

Ajatus henkien tuonpuoleiseen johdattajasta on toki vanha mutta kyllä siinä vielä ainesta riittää versioitavaksi, ja Tuulia Matilaisen toteutus on raikas! Tarinan yliluonnolliseen puoleen kietoutuu hienovaraisesti, liikoja selittelemättä Viron synkkää historiaa. Sitä, kuinka toiset vietiin pois ja toiset jäivät kaipaamaan. Ja rakkautta, jossa on surumielinen sävy.

Tämä yhdistelmä toimii hienosti. Kaikkein eniten kuitenkin pidin Matilaisen kauniista tekstistä. Siinä on jonkinlainen mielenrauhaa tuottava rytmi. Luin kirjan alkuosaa pienissä pätkissä, ja huomasin rauhallisen tunteen seuraavan perässä silloinkin kun jouduin laittamaan kirjan sivuun ja tekemään jotain ihan muuta.

Hullu koira on lyhyt ja nopeasti luettavissa, mutta myös niitä kirjoja jotka jäävät mieleen hautumaan. Lukemisesta on jo runsaat pari viikkoa, ja siinä ajassa jotkut kirjat ehtivät haihtua mielestä epämääräiseksi uduksi josta on hankalaa enää saada kiinni. Tämän tunnelma sen sijaan tuntuu ajatuksissa vain vahvistuneen.

Kauhua tämä ei ole, eikä pelottelua kaihtavien ole tarpeen vältellä kirjaa. Hullun koiran henget eivät ole säikytteleviä mörköjä vaan sitä vain mitä on vielä jäljellä ihmisistä joilla kerran oli elämä, sekä keino jonka kautta tämä tarina saadaan kerrottua.

Ensimmäinen lause: Kuin koirat he läähättivät.

Ulkoasu: Näyttävä, tunnelmallinen kansi! Kannen kuvitus: Ivi Rebova.

Kustantaja Haamu 2015, 138 s.

Iiro Küttner & Ville Tietäväinen: Puiden tarinoita: Puuseppä & Ritari

Jälleen pari arvostelukappaletta on odotellut lukemistaan turhan kauan - ja jälleen kerran voin todeta että onneksi tuli viimein luettua. Iiro Küttnerin kirjoittamat ja Ville Tietäväisen kuvittamat puiden tarinat muodostavat sarjan itsenäisiä satuja, joista jokaiseen liittyy tavalla tai toisella puu. Puuseppä kertoo siitä, mitä tapahtuu kun keisari antaa suuresti arvostamalleen taitavalle puusepälle mahdollisuuden tehdä puusta mitä ikinä haluaa. Alkaa urakka, joka saa puusepän sulkeutumaan verstaaseensa vuosikymmeniksi. Ritari taas vie lohikäärmeen piinaamaan valtakuntaan, kuninkaiden perillisten pariin, selvittämään kuinka käy lohikäärmettä voittamaan lähtevälle nuorelle ritarille.

Viisaita, haikeatunnelmaisia, upeita tarinoita kunnon vanhan ajan satujen hengessä mutta sopivasti modernilla otteella. Nämä lukee nopeasti mutta ajateltavaa riittää pidemmäksi aikaa. Kaikkein vaikuttunein olen silti siitä, millaista Laatua isolla L:llä tekijöillä ja tuoreehkolla pienkustantamolla Books Northilla on tarjolla. Kirjat ovat jokaista yksityiskohtaa myöten mietittyjä tyylikkäitä paketteja. Hieno teksti ja komeat kuvitukset ovat tietysti ne tärkeimmät osaset, mutta pidän myös korkeasta ja kapeasta muodosta, kirjanmerkkinauhoista, anfangeista, näyttävistä sisäkansista, takakannen viivakoodista jonka päällä kasvaa metsä, sekä hipelöimään kutsuvasta paperilaadusta, jota ihastelin jo Asta Honkamaan runokirjaa lukiessani. Wau! Kun jälki on tällaista, niin kustantamolle voi todellakin hyvillä mielin toivoa menestystä.

Kustantaja Books North 2014, 30 & 31 s.

Mervi Heikkilä: Louhen liitto

Ysiluokkalainen Roona viihtyy paremmin metsässä kuin ikäistensä seurassa - ellei lasketa Aleksia joka myös harrastaa luontovalokuvausta. Eräänä iltana Roonan on tullut aika kuulla, että hänellä on jossain toinenkin äiti, se joka hänet on synnyttänyt. Eikä kyseessä ole mikään ihan tavanomainen nainen. Mahtaako hänellä olla jotain tekemistä sen kanssa että Roona on aina kokenut olevansa erilainen ja että hänellä ja petoeläimillä on erityinen suhde?

Louhen liitto ammentaa aiheensa raikkaasti Kalevalasta. Aikuinenkin lukija koukuttuu pikaisesti ja joutuu sopivasti jännittämään, mutta teksti ei ole liian hurjaa huomattavasti nuoremmallekaan. Kirja sopii varmasti erinomaisesti luettavaksi äidinkielentunneilla, ja kustantajan sivuilla onkin tarjolla valmista materiaalia jota voi vapaasti käyttää opetuksessa.

Nautin aina kun kirjassa on mukavan metsäntuoksuinen tunnelma, kuten tässä. Ja bonuksena karhuja kansanperinteeseen kiedottuina! Jess! :) Karhut ja muutkin petoeläimet kiehtovat mieltäni, ja jos saisin jonkin kirjallisuudessa vastaan tulleen kyvyn valita itselleni, niin Roonan oma voisi olla aika vahvoilla. Näihin seikkoihin kun sitten lisätään sekä fantasia-aineksia että ihan normaalia nykypäivän nuorten elämää niin oikein näppärä ja tasapainoinen paketti on kasassa!

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Ensimmäinen lause: Metsä oli vanha.

Ulkoasu: Sopivasti näyttävä kansi vangitsee katseen aika hyvin! Kannen kuvitus: Riikka Nikko.

Kustantaja Haamu 2015, 149 s.

Paul Auster: Oraakkeliyö

Sairaudesta toipuva kirjailija Sidney Orr osuu päiväkävelyllään hieman erikoislaatuisen miehen omistamaan uuteen paperikauppaan ja ostaa sinikantisen portugalilaisen muistikirjan. Se auttaa häntä pääsemään pitkästä aikaa taas työnteon makuun. Lukija saattaa välillä joutua hieman pinnistelemään tarkkaavaisuuttaan, kun yhdellä tasolla seurataan Sidneyn elämää, toisella edistyy hänen luonnostelemansa tarina johon sekoittuu vaikutteita Sidneyn tuntemista henkilöistä, ja sitten on vielä tarinan päähenkilön käsiinsä saama käsikirjoitus nimeltä Oraakkeliyö, jonka kulku myös kerrotaan - lyhyesti sentään. Lisäksi Sidney sijoittaa toisinaan selventäviä sivuhuomautuksia alaviitteisiin, joiden teksti saattaa jatkua pitkäänkin, niin että parin-kolmen aukeaman verran sivun yläreunassa kulkee yksi tarina ja alareunassa toinen.

Tämä on osin aika samankaltainen kuin Sattumuksia Brooklynissa, siis kokoelma odottamattomia sattumuksia ja tuttavuuksia sekä hienosti luotujen henkilöiden tarinoita. Ihan mitä tahansa voi odottaa tapahtuvaksi -tunnelma taas on tuttu varsinkin Illuusioiden kirjasta. Noissa kahdessa aiemmin lukemassani nuo ominaisuudet kuitenkin ovat täyteläisempiä, ja siksi tämä jää vähän niiden varjoon.

Kirjan lopetus aiheutti myös pienen pettymyksen. Tähänastisen Auster-kokemukseni perusteella olisin muuten varmaan osannutkin pitää odotukseni oikeanlaisina - siis sellaisina, ettei erityistä loppuhuipennusta ole tulossakaan - mutta kertoja vihjaili tulevista tapahtumista siihen malliin että jotain suurta ja mystistäkin olisi tiedossa. Eikä ollut. Tapahtuihan lopussa toki asioita, mutta sen vihjailun perusteella kuvittelin vielä jotain muuta. Sekin kummastuttaa, mikä pointti on sillä että kertojana toimiva Sidney muistelee tapahtumia kaksikymmentä vuotta myöhemmin. Tällaisessa tapauksessa kaipaisin jotain vihjettä siitä, miten kerrotut asiat vaikuttivat myöhempiin vuosiin tai mikä tilanne on kertojan nykyhetkessä, jotain syytä sille että tapahtumista kerrotaan niin pitkän ajan kuluttua. En ainakaan muista sellaista kirjassa olleen, joten kai se pitää kuvitella itse.

Vahvuutena tässä sen sijaan on Sidneyn ja Gracen avioliiton kuvaus. Vähän kuin lukisi ronskimpiotteista Carol Shieldsiä! Ja Austerin kerronta sekä Erkki Jukaraisen käännöshän kyllä toimivat taas niin loistavasti että nautinnollista luettavaa tämä oli joka tapauksessa!

Ensimmäinen lause: Olin ollut sairaana pitkään.

Englanninkielinen alkuteos: Oracle Night (2003)

Ulkoasu: Kadunkulman ja muistikirjojen yhdistelmä sopii tähän just hyvin. Päällys: Laura Lyytinen, kannen alkup.kuva: Anna Pena/Getty Images.

Suomentanut Erkki Jukarainen

Kustantaja Tammi 2009, 2. painos (1. painos 2006), 265 s.

Shirley Jackson: The Haunting of Hill House

Tohtori Montague tahtoo havainnoida yliluonnollisia ilmiöitä aidossa kummitustalossa. Talo on jo katsottuna; syrjäisessä, synkeässä Hill Housessa ei ole vuosikausiin kukaan viihtynyt muutamaa päivää pidempään. Avustajikseen tohtori saa yksinäisen Eleanor Vancen, taiteilijasieluisen Theodoran ja talon omistavaan sukuun kuuluvan, varasteluun taipuvaisen Luke Sandersonin.

Eleanor, jonka näkökulmasta tapahtumia seurataan, on sukulaistensa väheksymä vähän päälle kolmekymppinen huomaamaton hissukka. Kirjan alussa, kehitellessään kuvitelmia lumotuista palatseista, hän tuo mieleen Sinisen linnan Valancyn. Ystävystyttyään nopeasti muiden taloon saapuneiden kanssa hän nauttii vapaudestaan ja ihmettelee, onko se todella hän joka sopii näin hyvin porukkaan ja juttelee nauraen vasta tapaamiensa ihmisten seurassa.

Kummittelun alkaessa alkaa myös todellisuudentajun hämärtyminen, niin Eleanorin kuin lukijankin. Hiljalleen asiat alkavatkin näyttää erilaisilta. Eivät kai muut vain juonittele Eleanoria vastaan? Ehkä se on synkeä talo, yksi hahmo itsekin, joka vaikuttaa henkilöiden välisiin suhteisiin ja sekoittaa sitä, miten kukin asiat näkee. Onko kummittelukaan lopulta todellista vai vain yhteistä harhaa?

Odotin löytäväni kirjasta kunnon kummitustalon vimmaista ryöpytystä, mutta se jäi vähiin. Pidän kyllä psykologisestakin kauhusta, mutta tällaiset todellisuudentajuongelmat eivät yleensä ole makuuni vaan niistä lukeminen tuntuu jostain syystä lievästi ärsyttävältä (siis ainakin jos ne johtuvat yliluonnollisuuksista tms, oikeat mielenterveydelliset ongelmat ovat oma lukunsa). Tarina ei lopulta suuremmin pelottanut, ja sen päätyttyä ajattelin että jaa, tähänkö tämä nyt jäi. Jonkinmoinen pettymys siis, joka kuitenkin johtuu puhtaasti makuasioista eikä siitä, että laadussa olisi puutteita. The Haunting of Hill House on monen mielestä kauhuromaaninen aatelia, ja jos tuo kirjan kuvailuni herättää kiinnostusta, tämä kannattaa ilman muuta lukea. Ja vielä enemmän suosittelen toista Shirley Jacksonin kirjaa We Have Always Lived in the Castle. Se ei ole kauhua vaan muuten vaan outo. :)

(Kyllä tämä sen verran kuitenkin jänskätti että voin sijoittaa kirjan lukuhaasteen kohtaan "a book that scares you". :)

Ensimmäinen lause: No live organism can continue for long to exist sanely under conditions of absolute reality; even larks and katydids are supposed, by some, to dream.

Ulkoasu: Tämä Penguinin Modern Classics -sarja näyttää yleensäkin hyvältä, ja onhan tuo kansikuva sopivasti karmiva.

Kustantaja Penguin 2009 (1. kerran julk. Viking Penguin 1959), 246 s.