keskiviikko 21. heinäkuuta 2010

Paulo Coelho: Paholainen ja neiti Prym

Syrjäiseen Viscosiin saapuu muukalainen, mukanaan kultaharkkoja ja aikomuksenaan laittaa kyläläiset kokeeseen jossa selviää ovatko ihmiset pohjimmiltaan hyviä vai pahoja.

Olen lukenut aiemmin kaksi Coelhon kirjaa (Alkemisti ja Veronika päättää kuolla). Lukiessani pidin kyllä kummastakin, mutta jälkeenpäin muistikuvat kirjojen "muka-viisaudesta" ovat alkaneet ärsyttää. Tartuinkin tähän vähän kokeiluluontoisesti, selvittääkseni haluanko jatkaa Coelhojen lukemista vai en.

Lopputulos: en. Tai ainakin toivon että ymmärrän pysyä niistä erossa vaikka ne saattavatkin vaikuttaa houkuttelevilta. Harkitsin jättäväni kirjan kesken mutta tulipa nyt luettua, kun sivumääräkin oli vähäinen ja jostain sitten kuitenkin ilmestyi jokin kiinnostuksen pilkahdus. Paremminkin olisin silti voinut aikani käyttää, sillä en lopulta saanut kirjasta irti juuri muuta kuin huomattavasti aiempaa suuremman ärtymyksen Coelhon viisasteluun.

Ensimmäinen lause: Lähes viidentoista vuoden ajan vanha Berta oli istunut kaiket päivät ulko-ovensa edessä.


Portugalinkielinen alkuteos: O Demônio e a Srta. Prym (2000)


Kustantaja Bazar 2002, suom. Sanna Pernu, 200 s.

12 kommenttia:

  1. Minulla kävi samoin tuon Alkemistin kanssa. Ihan mukava tarina, jännä ja sellaista, mutta se mukaviisas tyyli ja elämänviisauksien lateleminen otti pannuun.

    VastaaPoista
  2. Olet ensimmäinen, joka ajattelee samalla tavalla kanssani tästä kirjasta! (Aamunkajo)

    VastaaPoista
  3. Turhauduin tästä sen verran että heitin ne pari aiemminkin lukemaani Coelhoa hyllystäni kirpparipinoon, vaikka niistä tosiaan silloin aikoinaan tykkäsinkin. :)

    Luulen että tämä olisi toiminut paremmin jos Coelho olisi piilottanut ajatuksensa tarinaan hienovaraisemmin, niin että lukija voisi löytää ne itse. Nyt tuntui vain siltä että mulle tyrkytetään tässä nyt jotain ihan väkisin.

    VastaaPoista
  4. Joo, mä luin Alkemistin ja sit jossain kohtaa yritin paria muuta. Olen todennut, että Coelho saa jäädä omaan viisauteensa - minun ei tarvitse enää häntä lukea.

    VastaaPoista
  5. Lukutoivelistani pituuden huomioon ottaen on oikeastaan ihan hyvä että välillä käy näin - voinpahan nyt pyyhkiä Coelhon tuotannon siltä yli. :)

    VastaaPoista
  6. Satu, etkö ollut mukana siinä kiivaassa Coelho -keksutelussa, joka meillä oli kevättalvella. Tuure ainakin oli...ja Lumiomena ja keitä muita...Coelho jakaa mielipiteitä jyrkästi, mutta sitten on vielä tämmöisiä kuin minä, joka pidin kirjasta Veronika päättää kuolla ja Portobellon noita ja kaikki muu on mielestäni juuri kuten totesit 'mukaviisasta'.

    Tiedätkö, kun luin hänen pientä kirjastaan Paulo Coelho Elämä - Kauneimmat mietelauseet, tajsuin, että hän yrittää uudeksi Gibraniksi, siis profeetaksi profeetan paikalle. Jossain kirjassa jo, jota yritin lukea huomasin saman. Erityisen ärsyttävä on tämä mietelauseet, sillä kun niitä lukee ajatuksella, niissä ei ole päätä ei häntää. Coelho on tehnyt loistavan miljoonan luokan sumutuksen ja kaikki maailman kriitikot ylistävät häntä ja ne, joilla ei ole uskallusta, ulvovat laumassa susien mukana.

    Koska pidin noista kahdesta, yritän ehkä kerran vielä - tai sitten en.

    Tämä on se satu niistä keisarin vaatteista, joita rahvas kehui, vaikka keiari oli alasti!

    VastaaPoista
  7. En ollut, mutta olen törmännyt siihen myöhemmin selaillessani. Mielipiteitä mies tosiaan jakaa.

    Jostain syystä alkoi nyt kauheasti naurattaa ajatus mietelausekokoelmasta jossa ei ole päätä eikä häntää... :D

    Onhan Coelhon kirjoissa toki hyvääkin asiaa, kuten sekä Alkemistissa että Veronikassa esiin tuleva ajatus siitä, että pitää tehdä elämässään sitä mitä itse haluaa eikä sitä mitä muut odottavat. Esitystapa vain on vähän turhan "hei kattokaa, mä oon fiksu" -henkinen! :)

    VastaaPoista
  8. Samaa mieltä olen. Tykkäsin kovasti Coelhon veronika päättää kuolla -kirjasta mutta muut lukemani ( alkemisti, Brida ja viimeisenä Zahir) on ollut aika täyttä löpinää. Mietinkin, että kannattaako minun vielä lukea Coelhoja ylipäänsä kun en niitä näytä ymmärtävän...:)

    VastaaPoista
  9. Ai, SaSo onkin täällä jo;-) Tulin Satu kertomaan sulle, että menes katsomaan SaSolle, mitä siellä puhutaan Coelhosta.

    VastaaPoista
  10. SaSo: Siirry vaan hyvällä omallatunnolla muihin lukemisiin jos siltä tuntuu! :) Tuskin on olemassa kirjailijaa josta kaikki pitäisivät.

    Leenalle kiitos tiedonvälityksestä/muistutuksesta! Luinkin SaSon Zahir-jutun illalla töissä kännykällä, jolla en kuitenkaan viitsinyt alkaa kommenttia näpyttelemään, ja harva pääni olisi hyvinkin voinut asian tähän mennessä unohtaa...

    VastaaPoista
  11. On tainnut Paolo Coelho lukea Friedrich Dürrenmattin näytelmän the Visit. Kiusallisen paljon löytyy yhtäläisyyksiä Paholainen ja neiti Prym- kirjaan.

    VastaaPoista
  12. Mielenkiintoista, The Visit ei olekaan mulle tuttu!

    VastaaPoista