maanantai 14. maaliskuuta 2011

Taavi Soininvaara: Kriittinen tiheys (äänikirja)

YK:n työntekijän murha Sudanissa, ohjusisku YK:n Kenian päämajaan, kansainvälistä asekauppaa, suomalaisten päättäjien ja teollisuusjohtajien yhteyksiä KGB:hen... Kriittisen tiheyden laajalle ulottuva kuvio pyörii hienosti. Alku tosin vähän tihkaisi: ehdin kuunnella lähelle puoltaväliä ennen kuin tarina alkoi ihan tosissaan kiinnostaa ja sain otteen päähenkilö Leo Karasta, mutta sen jälkeen en missään tapauksessa halunnut enää kyydistä pois.

Kunhan Kara tuli tutuksi niin viihdyin hänen seurassaan hyvin, ja muukin henkilögalleria on toimiva ja mielenkiintoinen. Taustatyö niin maailmanpolitiikan kuin muunkin suhteen tuntuu huolellisesti tehdyltä. Vakuuttava kokonaisuus!


Tämä on neliosaisen sarjan avausteos ja käsittääkseni koko sarjan ajan tullaan käsittelemään samoja asioita. Tässä saatiin yksi osuus päätökseen mutta paljon jäi vielä auki niin varsinaisesta juonesta kuin henkilöiden omista asioistakin. Hyvin koukuttavaa siis! Harmi vain että osia on ilmestynyt vasta kaksi. Äänikirjana tarina toimii erinomaisesti, Taisto Oksasen tehdessä lukijana tasaista laatutyötä. Toinen osa Pakonopeus on myös ilmestynyt kyseisessä formaatissa, se täytynee metsästää kirjastosta pikapuoliin...

Kustantaja Tammi 2009, lukija Taisto Oksanen, 16 h 30 min

2 kommenttia:

  1. Soininvaaran kirjat ovat minun suosikkejani kotimaisista jännäreistä heti Remeksen jälkeen. Tämä uusi sarja on eri tyyppinen kuin aiemmat Soininvaarat, mutta ei ainakaan huononpaan suuntaan ole muuttunut vaan päinvastoin. Hieman samalainen tyyli kirjoittaa on Soininvaaralla ja Remeksellä ja aiheetkin ovat hieman samantyyppisiä, liikutaan kovasti laajalla skaalalla ympäri maailmaa.
    Aurinkoista kevään jatkoa!!!
    Toivottelee: Maarit

    VastaaPoista
  2. Nämä viime aikoina kuuntelemani äänikirjat (yksi Remes ja kaksi Soininvaaraa) ovat olleet ensikokemukseni tämän tyylin kotimaisista kirjoista, ja taso on ollut aika vakuuttava. Kovaa on menty! :)

    VastaaPoista