maanantai 13. kesäkuuta 2011

Mahtaisiko löytyä kiinnostusta Ruusun nimen "kimppalukuun"?

Ulkomaisissa kirjablogeissa järjestetään aika paljon Read-A-Longeja eli kirjojen "kimppalukuja". Usein niissä luettavat kirjat ovat paksuhkoja, vähän vaikean kirjan maineessa olevia mutta kuitenkin kiinnostavia teoksia. Kirjoja, joista moni ajattelee että tuon kyllä haluaisin joskus lukea, mutta ei silti tunnu ikinä saavan aikaiseksi niihin tarttua. Kirjoja, joiden lukemisessa pieni vertaistuki ei ehkä olisi pahitteeksi. :)

Olen aina välillä ajatellut että voisi olla mukavaa järjestää sellaisia itsekin, ja kun Katjan luona tuli jokin aika sitten esiin että Umberto Econ Ruusun nimi on kesken aika monella jotka silti haluaisivat sen joskus saada luettua loppuun, päätin viimein toteuttaa aikomukseni.

Read-A-longeja järjestetään kahdella tapaa: joko kirjaa lukevat postaavat edistymisestään aina tiettynä viikonpäivänä, tai kirja jaetaan muutamaan osaan ja sovitaan päivät jolloin osista keskustellaan. Syystä tai toisesta tuo jälkimmäinen tapa miellyttää itseäni enemmän.


Selailin tuota omaa ihanan ränsistynyttä divarilöytöpainostani, ja kirjan näyttäisi saavan kätevästi jaettua kuuteen suunnilleen sadan sivun pätkään. Minkähänlainen aikataulu olisi sopiva? Tahtoisin sen olevan sellainen että kirjaa voisi lukea kohtuullisen leppoisasti muun lukemisen lomassa, mutta kuitenkin niin ettei kirjaston käyttäjien tarvitsisi uusia lainaansa loputtomiin. Ehkä 3kk/koko kirja - siis 2vk/100 sivua??? Keskusteluihin voi toki osallistua myöhemminkin jos ei juuri sinä päivänä ole ehtinyt osuutta lukea. Eikä tämä suinkaan ole sitovaa, vaan kirjan voi tietysti halutessaan jättää keskenkin vaikka leikkiin lähtisikin. :)

Kysyn siis:
Ensinnäkin tietysti sitä, onko tällaiseen kiinnostusta?
Jos on, niin entäpä toiveita aikataulusta?
Ja kukahan keksisi Read-A-Longille jonkin nasevan käännöksen? :)

25 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen idea - itse olen kyseisen kirjan jo lukenut useampaankin kertaan (yksi suurista suosikeistani), mutta voisin kyllä osallistua silti. Tosin lukeminen on jäänyt vähän vähemmälle vauvanhoidon takia viime aikoina, mutta silloin jo tuttu kirja voisikin olla paras...

    VastaaPoista
  2. Todella mielenkiintoinen idea ja lähden mielelläni mukaan, jos vaikka syksyksi keksit taas jonkun kirjan. Kesälukemisien suhteen pukkaa nimittäin jo niin täyttä, etten uskalla näin suureen koitokseen lähteä vielä nyt. Mutta tosi kiva idea ja toivottavasti pääset sitä toteuttamaan!:)

    VastaaPoista
  3. Oikein hyvä idea! :) Minulla on vähän sama ongelma kuin Sonjalla, kesäksi tuntuu olevan jo kovasti lukemista. Mutta erittäin mielelläni osallistun yhteiseen lukuprojektiin. 100 sivua kahdessa viikossa kuulosta erittäin kohtuulliselta vauhdilta ja Ruusun nimi on minulla vielä lukematta.

    VastaaPoista
  4. Minullakin on Ruusun nimi lukematta, eli voisin hyvinkin lähteä tähän mukaan!

    VastaaPoista
  5. Hauskaa, että otit tämän esille. :) Ruusun nimi on itselläni tosiaankin kirja, joka syystä tai toisesta on aina jäänyt kesken. Haluan lukea sen loppuun ja lukupiirimäinen tapa lukea sitä voisi olla sopiva. Nyt alkukesästä en taida uskaltaa urakkaan lähteä, mutta miten olisi, jos Ruusun nimi-read-a-long starttaisi joskus elokuun alussa, jolloin suurin osa palannut lomilta?

    VastaaPoista
  6. Minulla olisi Ruusun nimi hyllyssä, mutta kirjapino yöpöydällä on niin korkea, etten varmaan ehdi tuota lukea (siis jos aion kesällä tehdä muutakin kuin lukea!). Idea on kyllä tosi kiva!

    VastaaPoista
  7. Kiva idea! Omassa hyllyssä on Ruusun nimi yhä lukemattomana. Jostain syystä en ole päässyt kolmea sivua pidemmälle, vaikka kirja vaikuttaa tosi hyvältä. Mielellään lähtisin mukaan.

    VastaaPoista
  8. Loistava idea, mutta en ehdi mukaan. Kiinnostaisi kyllä, mutta nyt on pitäydyttävä oman jo olemassa olevan kirjapinon äärellä kurinalaisesti.

    Kiinnostava päästä kuitenkin seuraamaan selvästikin pien syntyvän piirin kirjoittelua!

    VastaaPoista
  9. Tosiaan hieno idea. Myös minulla tuo kirja on hyllyssä ja kirjanmerkki on jumittunut johonkin 100 sivun paikkeille jo aikoja sitten. Tiedän, että haluan saada kirjan luetuksi loppuun ja yhteislukeminen voisi helpottaa sitä. Eli mukana ollaan! :)

    VastaaPoista
  10. Minäkin voisin liittyä seuraan. :)

    VastaaPoista
  11. Loistava idea ja itsellänikin on tämä kirja omana. Valitettavasti kirjastosta on tullut lainattua liian iso pino, joiden palautus aina lähestyy uhkaavasti: ne kirjat kun on ai-van pakko saada luettua :D.

    VastaaPoista
  12. Minäkin voisin mielelläni lähteä remmiin syksyn alussa! Tämä on pitänyt lukea jo monesti mutten sitten kuitenkaan ole saanut aikaiseksi.

    VastaaPoista
  13. Aivan loistava idea! Ruusun nimen olen kyllä juuri lukenut, mutta sitten kun päästään seuraavaan, niin tulen innolla mukaan. :)

    VastaaPoista
  14. Olen myös innolla mukana. Tuleepahan kirja sitten luettua ;)

    VastaaPoista
  15. Ihanaa, että tuot read-a-long-idean suomalaisiin blogeihin. <3 Minua Ruusun nimi ei kiinnosta nyt tarpeeksi, vaikka toki sitä on minullekin suositeltu ja taisin sitä nuorena vähän aloittaakin. Mutta silti halusin ilmaista tukeni tämänkin yhteislukemisen muodon ja lukukokemusten jakamisen "importoimisen". <3

    VastaaPoista
  16. Hienoa että kiinnostuneita löytyy! :) Kävikin mielessä että kesä voi olla tämän kannalta vähän hankala, joten sopii kyllä oikein hyvin että nautitaan ensin kesälukemisista (niitä kyllä riittää itsellänikin enemmän kuin tarpeeksi) ja palataan asiaan vaikka sitten elokuun loppupuolella!

    VastaaPoista
  17. Sulattelin tätä ajatusta päivän, ja se tuntuu todella hyvältä! Ruusun nimen olen jo lukenut pari kertaa ja juuri kuuntelin Yleltä upean kuunnelmaversion, joten tähän kimppaan en viitsi lähteä. Mutta jos seuraavaksi otetaan vaikka Alastalon salissa tai Odysseus, olen mukana! Jos nämä eivät sinua sytytä, aloitan ehkä syksyllä oman kimpan, niin kiva idea on, että sitä pitää kokeilla!

    VastaaPoista
  18. Aloita vaan oma, Kirsi, kyllä näitä mahtuu ja onpahan ihmisillä valinnanvaraa! :) Nuo molemmat mainitsemasi kirjat ovat sellaisia että melkein olen päättänyt etten edes yritä, mutta toisaalta olen kyllä vähän yllytyshullu... Saatanpa siis hyvinkin tulla sitten sun kimppaasi mukaan! ;)

    VastaaPoista
  19. Mulla tää sattuu löytyy hyllystä ja oon miettiny et taitaa jäädä lukematta, mut oon kiinnostunu kimppaluvusta.

    VastaaPoista
  20. Ihan mielenkiintoinen idea, mutta ehkä en nyt osallistu. Kuuntelin juuri Ylen kuunnelmana, joskus olen nähnyt elokuvanakin. Nyt on niin paljon muuta luettavaa, että en halua tällä kertaa junnata enempää tuon romaanin kimpussa, vaikka itse kirjaa en ole koskaan kokonaan läpi lukenutkaan. Tsemppiä!

    VastaaPoista
  21. Auringon Palvoja, tervetuloa mukaan, ja Marja-Leena ehkä myöhemmin jonkin toisen kirjan kohdalla! :)

    VastaaPoista
  22. Musta toi suunnitelma kuulostaa tosi hyvältä,kuus noin sadan sivun pätkää. Ja ite kannatan myös tota et keskustellaan pätkissä kun ne on saatu luettua.

    VastaaPoista
  23. Pidän myös siitä ajatuksesta että lukemisessa on välietappeja, nekin tuntuvat helpottavan kirjaan tarttumista! :)

    VastaaPoista
  24. Minäkin lähden mielelläni mukaan jos aloitus siirtyy syksyksi! Tosi kiva idea:)

    VastaaPoista
  25. Varmaan se menee siihen elo-syyskuun vaihteen paikkeille!

    VastaaPoista