sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

Kaisa Neimala & Jarmo Papinniemi: Aloittamisen taito

Aloittamisen taito on kokoelma hyviä, vaikuttavia alkuja niin kotimaisista kuin käännöskirjoistakin, sekä tutkielma kirjallisuudessa esiintyvistä aloitusten teemoista.

Teos on myös jaettu teemoittain; on aamuja, esittäytymisiä, liikettä, hajuja, muistoja ja paljon muuta. Jokaisen luvun alussa tekijät esittelevät teeman, minkä jälkeen on luettavana ja tutkittavana runsaasti esimerkkejä kommenttien kera. Alkusanoissaan Neimala ja Papinniemi kertovat tärkeimmäksi mukaan pääsyn valintakriteeriksi sen, että aloitus aloittaa hyvän teoksen, sillä on toki tarkoituksena innostaa lukijoita etsimään kirjoja käsiinsä ja jatkamaan pidemmälle. Monta kiinnostavalta vaikuttavaa teosta tulikin vastaan - ja tässä vaiheessa tietysti harmittaa etten tullut Aloittamisen taitoa lukiessani kirjanneeksi niitä mitenkään ylös! Höh! No, onneksi multa ei ihan juuri nyt ole lukeminen loppumassa, ja tähän voi aina palata.

Ajatus siitä, miten monin tavoin kertomuksen voikaan aloittaa, on aina kiehtonut mieltäni. Siksipä kirjaan kirjojen alut aina blogiinkin. (Tai romaanien alut nyt ainakin, jos tarkkoja ollaan.) Neimala ja Papinniemikin toteavat ettei ole olemassa yhtä, aina toimivaa aloittamisen mallia. "Mukaan poimitut neljäsataa aloitusta osoittavat, että kirjan voi aloittaa lähes millä tavalla tahansa", he sanovat. "Ainoa yleispätevä ohje on: aloita."

Aiheiden kirjon ja houkuttelevien esimerkkien lisäksi pidin tässä erityisesti siitä, miten tekijöiden intohimo kirjallisuuteen ja usko sen voimaan välittyvät heidän tekstistään. Oli mukavaa lukea heidän fiksuja mutta helposti lähestyttäviä ajatuksiaan niin tutuista kuin tuntemattomistakin kirjoista.

Ulkoasu: Kiva! Tyylikkyys yhdistyy iloiseen väriin. Kannen suunn.: Satu Ketola.

Kustantaja Avain/BTJ 2011 (1. painos Avain 2010), 472 s.

2 kommenttia:

  1. Kuten sanonta kuuluu, "alku aina hankalaa". Vaikka kirjoittaessa kannattaisi ehkä ensin antaa vain mennä, muokata voi myöhemminkin, usein huomaa kompastuvansa heti ensimmäisen lauseen kohdalla. Mutta empäs olekaan kirjailija :D Suon arvostusta kaikille, jotka pääsee kirjoitustöissään tuota pidemmälle. Ja kunnia niille, jotka houkuttelevasta ensilauseesta jatkaa kokonaiseksi romaaniksi :D

    Kiitos tämän esille tuonnista, lukulistalle!

    VastaaPoista
  2. Totta, kunnia niille jotka osaavat kirjoittaa onnistuneita alkuja - sekä keskikohtia ja loppuja, tuottaen ilonaiheita minulle ja muille lukijoille! :) Itse en ikipäivänä saisi romaania aikaan.

    VastaaPoista