Asta Honkamaan esikoiskokoelma sisältää runoja aikuisen naisen elämästä, monenlaisista niin helpoista kuin vaikeistakin hetkistä. Alussa ollaan vanhalla tutulla naisporukalla viettämässä kesäpäiviä mökillä. Tunnetaan toisten nukkuma-asennot ja tavat tarttua lusikkaan, juodaan viiniä laiturilla, välillä alasti, vaikka sataisikin, nautitaan aamukahvista neljä tuntia, niin että on edelleen aamu ja tuntuu että tämä päivä ja tämä kesä ei ehkä koskaan lopu. Mökillä on "viikkolehtiä joista on kaikki ristisanat täytetty jo seitsemänkymmentäluvulla" ja siellä heitetään löylyä "samassa saunassa kuin äiti ja äidin äiti, tämän äiti".
Luin yllä kuvatun mökkijakson ensimmäisen kerran istuessani juuri suihkusta tulleena, tukka märkänä nojatuolilla johon paistoi keväisen päivän kirkas ja lämmin aurinko, ja teksti tuntui sopivan loistavasti juuri siihen hetkeen. Myöhemmin ollaan toisenlaisissa tunnelmissa; ahdistutaan ahmimiskohtauksesta, tai on päädytty pisteeseen jossa "aamun ensimmäinen ajatus salpaa kivullaan". Välillä kuullaan pieniä proosarunomuotoisia tarinoita tosielämän lyyrisistä novellihetkistä, tai toisaalta siitä, kuinka täysi elämä voi löytyä etelän aurinkorannan sijaan arjesta, jäisestä maasta ja ajoissa maksetusta laskusta.
Joissain runoissa sisällön pointti meni itseltäni ohi, hukkui johonkin kiihkeästi ryöpyttävän tekstin sekaan. Useaan otteeseen runojen kielessä myös pilkahteli tarpeettoman tuntuista rujoutta, joka aina pikkuisen hyppäsi silmille. Oma arkinen kielenkäyttöni ei tosiaankaan ole erityisen sievistelevää, mutta huomaan, että runoni nauttisin mieluummin ilman perseitä ja kusella käymisiä. :) Mutta tämähän on toki vain makuasia - jollekin muulle Honkamaan sanavalinnat saattavat tuoda aivan tervetullutta särmää lukukokemukseen.
Huomattavasti enemmän oli kuitenkin hyviä hetkiä, joina sain nauttia taitavasti kuvatuista ajatuksista. Tähän kokoelmaan oli mukavaa tutustua! Lainaan vielä loppuun joitakin erityisesti mieleeni jääneitä katkelmia:
"Kaikki on mahdollista,
kunhan silmistä vain heijastuu kaikki se viattomuus
joka täysi-ikäisen ihmisen silmistä on ylipäätään mahdollista heijastua."
*****
"Miten mieletön loukkaus se onkaan, ettei elämä voi olla koko ajan se hetki
kun saan suuhuni kovan karkin tai mantelin."
*****
"Sitten, joskus, samalla vihdoin ja aivan puun takaa,
tulee ensimmäinen sekunti jonka hengität helposti.
Ja se on oikeastaan se piste jossa voitat.
Sillä sen ensimmäisen sekuntin kanssa tulee tieto siitä,
että se tulee venymään minuutiksi,
ja se tulee jonain päivänä venymään tunniksi.
Että maailmassa on mahdollista elää kokonainen vuorokausi siten että
tahtoo elää sen alusta loppuun!"
Ulkoasu: Kansi on hieman utuisella tavalla kaunis, mutta ehkä siinä voisi olla myös jotain pientä särmää. Se kyllä ilahduttaa, että kirja on painettu laadukkaalle paperille jota tekisi mieli hiplailla pitempäänkin! Kannen kuva: Joakim Pusenius, typografia: Mika Tuominen.
Kustantaja Books North 2014, 41 s.
Heh, minä taisin kuulua jossain määrin tuohon "tervetullutta särmää" -osastoon... vaikka liika on toki liikaa. Siti huomasin pitäväni tekstin rehevyydestä jotenkin; se oli sekä kaunista että rumaa ja sellaisena upposi yllättävän hyvin, vaikken koekaan sitä kovin hyvin järjellä ymmärtäneeni.
VastaaPoistaJoo, toisaalta teksti oli kyllä tuollaisenaan "elämänmakuista", mutta silti ne toistuvasti ilmaantuvat perseet (hah, että pääsin käyttämään blogissa tällaistakin ilmaisua :P) ynnä muut tuntuivat välillä ikään kuin tarpeettomasti mukaan laitetuilta.
Poista