Neil Gaiman: The Sandman vol. 1-10 + 2

Viime vuoden keväällä rakastuin kolmeen ensimmäiseen Sandman-albumiin, jotka siinä vaiheessa olivat hallussani. Tänä kesänä luin viimein sekä nuo kolme uudestaan muistin virkistykseksi, loput alkuperäisistä kuukausittain ilmestyneistä sarjakuvista kootuista kymmenestä albumista ja vielä pari myöhemmin lisättyä bonusta. Koko lista on siis tämän näköinen:




Vol 1. Preludes & Nocturnes
Vol 2. The Doll's House
Vol 3. Dream Country
Vol 4. Season of Mists
Vol 5. A Game of You
Vol 6. Fables & Reflections
Vol 7. Brief Lives
Vol 8. World's End
Vol 9. The Kindly Ones
Vol 10. The Wake
Endless Nights
The Dream Hunters

Että mistäkö on kyse? Neil Gaiman kertoo Endless Nightsin alkusanoissaan eräästä kerrasta, kun häntä pyydettiin tiivistämään sarjan tarina korkeintaan kahteenkymmeneenviiteen sanaan:

" 'The Lord of Dreams learns that one must change or die, and makes his decision', I said. It's true, as far as it goes, although it leaves out quite a lot. Introductions always do."

Erinomainen tiivistys, mutta jättää tosiaan pois paljon. Siis tarkoitan, että PALJON. Sandman on niin monihyväinen kokonaisuus että täytyy vain ihastellen ihmetellä, millainen mielikuvitus tämän takana oikein on. Tuntuu epätoivoiselta edes yrittää ryhtyä selittämään, mitä kaikkea sarja sisältää, mutta jos nyt jotain mainitsisin: On seitsemän sisarusta, ikuista, jotka ovat olleet odottamassa ensimmäistä ihmistä, ja jatkavat olemassaoloaan niin kauan kuin on yksikin ihminen heitä tarvitsemassa. Destiny, Death, Dream, Destruction, Despair, Desire ja Delirium. He ovat kukin hallitsemansa elämänalueen ruumiillistumia - eivät jumalia, sillä he ovat olemassa riippumatta siitä, uskooko heihin kukaan vai ei. Sarjan keskushahmo on unia hallitseva Dream, salaperäinen, hieman surumielisen synkeäkin hahmo, joka ei lakkaa kiehtomasta lukijaa joka kerta kun ilmestyy näkyviin.

Dreamin ympärille on kiedottu huikea määrä tarinoita, joissa esiintyy välillä nykypäivän ihmisiä, välillä historiallisia henkilöitä kuten William Shakespeare tai keisari Augustus tai myyttisiä hahmoja keijuista demoneihin. Ja ne tarinat ovat täynnä kaikenlaisia kohtaloita, kaunista toivoa ja pohjattomia suruja, uskomattomia tapahtumia. Raakaa väkivaltaakin kyllä toisinaan.


Suosikkihahmojani Dreamin itsensä lisäksi ovat säkenöivä isosisko Death, joka on sisaruksista Dreamille läheisin ja laittaa toisinaan itsepäisen pikkuveljensä järjestykseen, sekä Hob Gadling, mies joka elää vuosisatoja koska ei vieläkään halua kuolla.

Sarjasta voisi selittää vaikka kuinka pitkät pätkät kun vain tietäisi mistä päästä tarttuisi kiinni! Koska en tiedä, tyydyn sanomaan että lue kokeile itse, jos haluat nähdä unien valtakunnan, vierailla helvetissä ja kuunnella tarinoita kentaurin ja 1900-luvun alussa merille karanneen pojan seurassa, tavernassa maailmojen risteyskohdassa kun todellisuusmyrsky raivoaa ulkona sekoittaen aikojen ja paikkojen rajat. Kaiken muun muassa.


Sarjalla on ollut iso joukko piirtäjiä, joiden kynänjäljet erottuvat toisistaan välillä enemmän ja välillä vähemmän, tehden kokonaisuudesta entistä rikkaamman. Hieman ahdistaa jättää heidät tässä epäkunnioittavasti nimiltä mainitsematta, mutta siitä tulisi vähän turhan pitkä luettelo. Ja sitten olisivat vielä värittäjät ja tekstaajat ja...

The Sandman on sellainen teos, että siihen tosiaan kannattaa tutustua. Lainaan Peter Straubia Brief Livesin jälkisanoista: "If this isn't literature, nothing is."

Ulkoasu: Komea kokonaisuus! Selkämyksistä vielä muodostuu hämyinen naamankuva.

Kustantaja DC Comics 2009-2013, vol. 1-10 sisältö alun perin julkaistu vuosina 1988-1996, Endless Nights 2003 ja The Dream Hunters 2009. 1-10 sivunumeroimattomia, EN 152 s. ja TDH 126 s.

Eva Talmadge & Justin Taylor: The Word Made Flesh - Literary Tattoos from Bookworms Worldwide

Miltä tuntuisi Ulysseksen viimeinen rivi rintakehässä, E. E. Cummingsin runo kulkemassa pitkin selkärankaa, kuva Eric Carlen Pikku toukka paksulaisesta käsivarressa tai Potter-loitsut ranteissa? Muiden muassa nämä esimerkit esiintyvät kirjassa, johon on kerätty kirjallisia tatuointeja kirjojen ystäviltä ympäri maailmaa (suurin osa kylläkin yhdysvaltalaisilta, jotka ilmeisesti ovat aktiivisimmin keruuseen osallistuneet). Useimmissa on mukana lyhyt teksti siitä, miten tatuointien kantajat ovat päätyneet ne ottamaan tai mitä ne heille merkitsevät.

Ajatus kirjallisesta tatuoinnista on houkutellut jo muutaman vuoden, oikeastaan siitä asti kun idea ensimmäisen kerran putkahti päähäni. Se taas taisi tapahtua törmäämällä aihetta esittelevään Contrariwise-blogiin, jota käyn aina silloin tällöin ihaillen selailemassa, samoin kuin tämän kirjan kanssa samaa jatkumoa olevaa The Word Made Flesh -blogia. Aiemmin mietin, että joo, tatuointi olisi sinänsä kiva, mutta mikä oikein olisi sellainen juttu jonka tosiaan haluaisin pysyvästi iholleni. Kun sitten tajusin että kirjallisuus, tietysti, palaset alkoivat loksahdella kohdilleen. Se tässä lähinnä jarruttelee, että mulla on nykyään ihan liikaa ideoita, ja pelkään että homma lähtee heti lapasesta jos päästän itseni alkuun. Itsekuri kun ei ole vahvimpia puoliani. :)

Vaikka tässä kirjassa esiteltyjen tatuointien joukkoon ei ollut eksynyt kovin montaa jotka tosissaan olisivat itseäni sykähdyttäneet niin sehän ei toki alenna niiden arvoa omistajilleen. Ja kirjan lukemisesta ja kuvien katselusta tuli joka tapauksessa hymyilyttävän hyvä mieli - ihanaa, että kirjallisuus on ihmisille niin merkityksellistä, että he haluavat tallentaa palasia siitä tällä tavalla itseensä!

Ulkoasu: Tekstit ovat enimmäkseen valkoista mustalla pohjalla, mikä ei ole se kaikkein silmäystävällisin vaihtoehto, mutta ihan tyylikäs kyllä. En oikein tiedä mitä mieltä olen perinteisempien tatuointiaiheiden, kuten pääkallon ja ankkurin käyttämisestä kannessa, ne kun eivät tavallaan kuitenkaan liity sisältöön mitenkään. Kannen typografia: Jessica Hische, kannen suunn.: Robin Bilardello.

Kustantaja Harper Perennial 2010, 165 s.

Jeffrey Eugenides: Middlesex

Tyttönä kasvanut mutta nyt aikuisena miehenä elävä Cal Stephanides kertoo omaa ja sukunsa runsaana rönsyilevää tarinaa. Siihen lomittuu genetiikkaa, siirtolaisuutta, Detroitin kaupungin ja yhdysvaltalaisen yhteiskunnan muutosta vuosikymmenten kuluessa, identiteetin etsintää, sukupuolen määrittelyn hankaluutta, perinteiden kunnioittamista ja uudistumista, muun muassa.

Middlesex, jota kai voisi sanoa jonkinlaiseksi moderniksi klassikoksi, on ollut lukulistallani suurin piirtein siitä lähtien, kun se vuonna 2003 ilmestyi suomeksi. Oli siis jo korkea aika saada se lopulta luettuakin! Tässä vaiheessa olisi tietysti mukava hehkuttaa kuinka hyvää kannattaa odottaa, mutta vähän laimeaksi kokemus valitettavasti jäi. En missään nimessä väitä kirjan olevan huono, enkä oikeastaan ole pettynytkään. Calin kertojanääntä oli mukava seurata (vaikka hän välillä harrastikin turhan korkealentoista jaarittelua) ja Eugenides on erittäin onnistuneesti kietonut yhteen monta isoa teemaa, joita omalta osaltaan ilmentävät muutamat toistuvat yksityiskohdat, kuten Desdemonan silkkiäistoukat. Mutta kun tarina ei vain missään vaiheessa sytyttänyt sillä tavalla, että se olisi lopulta tuntunut koko suuren läpi luetun sivumäärän arvoiselta. Vähän tasapaksukin lukukokemus oli - koko juttu oli kiinnostavuudeltaan samaa tasoa alusta loppuun, ilman että tunsin koskaan tulleeni minkäänlaiseen huippukohtaan. "Uudelleensyntymän" jälkeiselle Calille olisi voinut antaa selvästi enemmän tilaa, hänestä olisi ollut mielenkiintoista lukea!


Siis: arvostan, mutta ei vaan ihan osunut. Lainattavaksi löytyisi varmasti monenlaisia isoja asioita käsitteleviä kohtia, mutta parhaiten jäi silti mieleen tämä jossa Cal harmittelee kielestä puuttuvia sanoja:

"Minä haluaisin saada käyttööni monimutkaisia tunteiden yhdistelmiä, sellaisia saksalaistyylisiä juna-autohäkkyröitä kuin vaikkapa 'onnen tunne, joka liittyy katastrofiin'. Tai 'pettymys, joka seuraa, kun on vuoteessa unelmiensa henkilön kanssa'. Haluaisin kertoa, miten 'perheenjäsenten ikääntymisen aiheuttama kuolevaisuuden tunne' liittyy 'keski-iässä alkavaan inhoon peilejä kohtaan'. Tahtoisin saada sanan, joka kuvaa 'menestymättömien ravintoloiden herättämää alakuloisuutta' ja sanan, joka kuvaa 'hilpeyttä, kun hotellihuoneessa on minibaari'."

Ensimmäinen lause: Olen syntynyt kaksi kertaa: ensimmäisen kerran tyttövauvaksi Detroitissa eräänä poikkeuksellisen savusumuttomana päivänä tammikuussa 1960, ja toisen kerran nuoreksi pojaksi terveyskeskuksessa Petoskey-nimisen paikan lähistöllä Michiganissa elokuussa 1974.

Englanninkielinen alkuteos: Middlesex (2002)

Ulkoasu: Kansi on kaunis, ja krookus niin täydellisen sopiva. Kansi: Arja Reponen, kannen kuva (yksityiskohta): Crocuses, Iris and Lily, Basil Baker 1613.

Suomentanut Juhani Lindholm

Kustantaja Otava 2012 (1. painos 2003), 773 s.  

Siiri Enoranta: Nokkosvallankumous

Maailmassa, jossa aurinko ei ole paistanut enää vuosiin, pommitusten raunioittaman kaupungin liepeillä sijaitsevassa vallatussa huvipuistossa Nokkoslapset valmistautuvat kapinaan. Heidän johtajansa ja innoittajansa on Dharan, jolle rooli lankeaa ikivanhan suvun verenperintönä. Vallankumouksessa ja Dharanin tarinassa on kuitenkin paikkansa myös Nokkosten joukkoon päätyvällä, köyhissä oloissa kasvaneella Vayulla, joka ei ole koskaan kokenut olevansa kukaan.


Dystopiaa, johon Enoranta yhdistää kiinnostavasti ja hieman yllättäenkin myös erään fantasiaelementin. Nokkosvallankumous löytyy nuortenhyllystä, mutta sopii ehdottomasti myös aikuiselle. Moni asia ihastutti; vahva miljöö, henkilöiden suhteiden ja vaikuttimien kuvaus, kahden pojan kaunis rakkaustarina, toimiva Vayun ja Dharanin näkökulmien vaihtelu. Vallankumousjuoneen olisi kelvannut pieni lisäpotku. Nimistö tuntui aluksi hämäävältä kun yritin sijoittaa tarinaa mielessäni johonkin. Paikannimet ovat hyvin suomalaisia - Kurohärmä, Huhtikaunas, Outakanto - henkilöiden nimet taas jokseenkin mahdottomia paikallistaa: Vayu, Dharan, Miknor, Krito, Nek, Aie. Tarkoituksellista kenties, ja pian lakkasinkin vaivaamasta päätäni asialla. Mitä väliä sillä on, mihin tämä sijoittuu, oleellista on tarinan sisältö joka saa lukijan ajattelemaan.

Nokkosvallankumous on niitä kirjoja, joiden kohdalla harmittaa kun tuntuu etten osaa sanoa tarpeeksi. Että kirja ansaitsisi jotain enemmän, eikä tällaista ympäripyöreää jaarittelua. Mutta aina ei vaan osaa, eikä asiaa ainakaan auta se että kirja on odotellut bloggausta jo pari kuukautta. Tähän on nyt tyytyminen, mutta hyvä kirja tämä siis on! Taidokas, vetävä ja mietityttävä, synkkä mutta ei vailla toivoa. Lukekaa itse! :)

Ensimmäinen lause: Hiivin eteenpäin kuin nälkäinen koira, juuri muuta en ollutkaan, en ollut syönyt sinä päivänä mitään ja edellisenäkin vain paistettua harakkaa.

Ulkoasu: Näyttävä kansi joka kutsuu poimimaan kirjan käteensä! Päällys: Sami Saramäki.

Kustantaja WSOY 2013, 445 s.

Aino-Maria Savolainen & Katja Jalkanen: Linnasta humisevalle harjulle - 50 parasta kirjaa

Viime syksynä Amman lukuhetki -blogissa järjestettiin kirjabloggaajien Kaikkien aikojen paras kirja -äänestys, jonka parhaimmisto julkistettiin kuopiolaisessa Kirjakantti-kirjallisuustapahtumassa. Sittemmin Amman eli Aino-Maria Savolaisen ja Lumiomena-blogin Katja Jalkasen yhteistyön tuloksena syntyi tämä kirja, joka esittelee tuon äänestyksen 50 eniten ääniä saanutta kirjaa. Parhaiden kirjojen listaaminen on toki hankalaa ja häilyväistä, ja jos äänestys suoritettaisiin nyt, lista olisi varmasti jo osittain erilainen. Mutta eipä anneta sen häiritä listaamisen iloa! Mukavan monipuolisen valikoiman uusia ja vanhoja kirjoja olemme näköjään saaneet kasaan. :)

Kirjojen asiantuntevat esittelyt ovat mukavaa luettavaa, ja jopa yllättävänkin koukuttavaa myös, sillä päädyin lukemaan lähes koko kirjan yhdeltä istumalta kun en malttanut lopettaa. Yksi oikolukukerta olisi kyllä ollut vielä paikallaan, mutta eipä se häirinnyt vanhojen lukukokemusten muistelua eikä uusia kohtaan syntynyttä tai entisestään kasvanutta houkutusta. Listahan piti toki kopioida blogin välilehdelle jolta löytyy muitakin kirjalistauksia. Tällä hetkellä olen lukenut noista viidestäkymmenestä 28, yksi on kesken ja ainakin kolmetoista aion ihan varmasti lukea. Ehkäpä muutaman muunkin. :)

Sopii erityisen hyvin luettavaksi sellaiselle, joka haluaa vinkkejä lukemisen arvoisista kirjoista, mutta totta kai myös muille kirjafaneille. Jokaisen esitellyn teoksen yhteydessäkin mainitaan, kenelle sitä erityisesti suositellaan. Mieleen jäi kohta, jossa Taru sormusten herrasta -trilogiaa suositellaan usean aamiaisen ystäville! :D

Ulkoasu: Kansi on kaunis ja taitto tyylikästä ja ilmavaa!

Kustantaja Avain 2014, 256 s.

William Styron: Sofien valinta

Nuori aloitteleva kirjailija Stingo on muuttanut etelävaltioista New Yorkiin. Vuokrattuaan huoneen kauttaaltaan vaaleanpunaiseksi maalatusta asuntolasta hän tutustuu Auschwitzista selviytyneeseen puolalaiseen Sofieen ja tämän amerikanjuutalaiseen poikaystävään, valovoimaiseen mutta ailahtelevaiseen Nathaniin. Yhdessä vietettyjen kuukausien aikana Sofien menneisyyden tapahtumat sekä hänen ja Nathanin suhteen todellinen tila paljastuvat Stingolle pikkuhiljaa.

Sofien valinta on monisyinen romaani - välillä tuntuu että liiankin monisyinen, sillä samaan pakettiin mahdutetaan Stingon alkava kirjailijanura, naisseikkailut (tai ainakin niiden yritykset), etelävaltioiden orjuustraumat, holokaustia niin uhrien kuin natsienkin näkökulmasta, mielenterveysongelmia ja niin edelleen. Kokonaisuus on kyllä toisaalta kiinnostava, mutta Stingo jaarittelee kerronnassaan liikaa eivätkä henkilöt sytytä ihan oikeasti. Sofiessakin jokin häiritsee niin, ettei hän missään vaiheessa tunnu oikein kunnolla istuvan osaansa. Se hirvittävä valinta, jonka hän joutui tekemään, voisi kyllä toisaalta vaikuttaa mieleen hyvin monin tavoin, niin että lähes minkä tahansa lopputuloksen voisi perustella uskottavasti, mutta silti jokin hänessä tökkii eikä suostu asettumaan kohdalleen.

Harkitsin kesken jättämistäkin jossain puolen välin paikkeilla, mutta tulinpa kuitenkin jatkaneeksi (klassikkomaineella ja yhden sivistyksellisen aukon paikkaamisella oli osansa asiassa :) ja pian kirja alkoikin onneksi vetää paremmin tapahtumien tahdin kiihtyessä. Sen loputtua jäi silti sellainen olo, että enpä olisi menettänyt mitään erityisen mielenkiintoista vaikka olisin lukemisen keskeyttänytkin.

Ensimmäinen lause: Manhattanilta oli noihin aikoihin miltei mahdotonta löytää halpaa huonetta, joten minun oli muutettava Brooklyniin.

Englanninkielinen alkuteos: Sophie's Choice (1979)

Ulkoasu: Jos tuon naisen on tarkoitus olla Sofie, niin kuvan valitsija ei ole tainnut lukea kirjasta kuvausta tämän ulkonäöstä...

Suomentanut Pentti Lehtinen

Kustantaja Otava 2006 (ilm. 1. kerran suomeksi 1982), 603 s.

Asta Honkamaa: Naisen maisema

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta!

Asta Honkamaan esikoiskokoelma sisältää runoja aikuisen naisen elämästä, monenlaisista niin helpoista kuin vaikeistakin hetkistä. Alussa ollaan vanhalla tutulla naisporukalla viettämässä kesäpäiviä mökillä. Tunnetaan toisten nukkuma-asennot ja tavat tarttua lusikkaan, juodaan viiniä laiturilla, välillä alasti, vaikka sataisikin, nautitaan aamukahvista neljä tuntia, niin että on edelleen aamu ja tuntuu että tämä päivä ja tämä kesä ei ehkä koskaan lopu. Mökillä on "viikkolehtiä joista on kaikki ristisanat täytetty jo seitsemänkymmentäluvulla" ja siellä heitetään löylyä "samassa saunassa kuin äiti ja äidin äiti, tämän äiti".

Luin yllä kuvatun mökkijakson ensimmäisen kerran istuessani juuri suihkusta tulleena, tukka märkänä nojatuolilla johon paistoi keväisen päivän kirkas ja lämmin aurinko, ja teksti tuntui sopivan loistavasti juuri siihen hetkeen. Myöhemmin ollaan toisenlaisissa tunnelmissa; ahdistutaan ahmimiskohtauksesta, tai on päädytty pisteeseen jossa "aamun ensimmäinen ajatus salpaa kivullaan". Välillä kuullaan pieniä proosarunomuotoisia tarinoita tosielämän lyyrisistä novellihetkistä, tai toisaalta siitä, kuinka täysi elämä voi löytyä etelän aurinkorannan sijaan arjesta, jäisestä maasta ja ajoissa maksetusta laskusta.

Joissain runoissa sisällön pointti meni itseltäni ohi, hukkui johonkin kiihkeästi ryöpyttävän tekstin sekaan. Useaan otteeseen runojen kielessä myös pilkahteli tarpeettoman tuntuista rujoutta, joka aina pikkuisen hyppäsi silmille. Oma arkinen kielenkäyttöni ei tosiaankaan ole erityisen sievistelevää, mutta huomaan, että runoni nauttisin mieluummin ilman perseitä ja kusella käymisiä. :) Mutta tämähän on toki vain makuasia - jollekin muulle Honkamaan sanavalinnat saattavat tuoda aivan tervetullutta särmää lukukokemukseen.

Huomattavasti enemmän oli kuitenkin hyviä hetkiä, joina sain nauttia taitavasti kuvatuista ajatuksista. Tähän kokoelmaan oli mukavaa tutustua! Lainaan vielä loppuun joitakin erityisesti mieleeni jääneitä katkelmia:

"Kaikki on mahdollista,
kunhan silmistä vain heijastuu kaikki se viattomuus
joka täysi-ikäisen ihmisen silmistä on ylipäätään mahdollista heijastua."

*****

"Miten mieletön loukkaus se onkaan, ettei elämä voi olla koko ajan se hetki 
kun saan suuhuni kovan karkin tai mantelin."

*****

"Sitten, joskus, samalla vihdoin ja aivan puun takaa,
tulee ensimmäinen sekunti jonka hengität helposti.
Ja se on oikeastaan se piste jossa voitat.
Sillä sen ensimmäisen sekuntin kanssa tulee tieto siitä,
että se tulee venymään minuutiksi,
ja se tulee jonain päivänä venymään tunniksi.
Että maailmassa on mahdollista elää kokonainen vuorokausi siten että
tahtoo elää sen alusta loppuun!"

Ulkoasu: Kansi on hieman utuisella tavalla kaunis, mutta ehkä siinä voisi olla myös jotain pientä särmää. Se kyllä ilahduttaa, että kirja on painettu laadukkaalle paperille jota tekisi mieli hiplailla pitempäänkin! Kannen kuva: Joakim Pusenius, typografia: Mika Tuominen.

Kustantaja Books North 2014, 41 s.