30 päivää kirjoja: 8-10

8. Yliarvostettu kirja(ilija)


Brasilian suuri guru Paulo Coelho on päässyt esille monen muunkin vastauksissa, niin hyvässä kuin pahassakin, ja tällä kertaa taas siis mollataan. :) Olen lukenut häneltä kolme kirjaa. Kun luin Alkemistin ja Veronika päättää kuolla, totta puhuen kyllä pidin lukemastani. Vasta jälkeenpäin kirjojen jättämät muistikuvat alkoivat ärsyttää. Muka olevinaan niin viisasta ja henkevää tekstiä, mutta enpä nyt tiedä. Viimeinen pisara oli Paholainen ja neiti Prym, joka on mielestäni aivan turhanpäiväistä kuraa. Toisaalta kyllä pystyn ymmärtämäänkin Coelhon menestyksen, mutta ottaa vain vähän päähän että tällaisia kirjoja myydään niin paljon, kun maailmassa sentään on melkoinen määrä kirjoja/kirjailijoita, jotka mielestäni olisivat sen huomattavasti paremmin ansainneet...

9. Kirja jota päädyin vastoin ennakko-odotuksia rakastamaan


Koska haluan lukea vain kirjoja joista itse olen kiinnostunut, on hyvin epätodennäköistä että tarttuisin kirjaan josta en lainkaan odota pitäväni. Mutta toisinaan kiinnostukseen sulautuu myös epäilyksiä, ja monesti olenkin saanut ilokseni huomata, että pidän jostain kirjasta huomattavasti enemmän kuin olisin osannut odottaa. Niin kävi esimerkiksi Leena Krohnin todella kiehtovan Tainaronin kanssa. Ostin kirjan puoli-ilmaiseksi alesta pyöriteltyäni sitä aika pitkään käsissäni; vaikutti aika oudolta, mutta kuitenkin sitten riittävän kiinnostavalta lähteäkseen mukaani - onneksi! Aivan mahtava kirja, viime vuoteni parhaimmistoa!

10. Suosikkiklassikkoni


Toistaiseksi olen lukenut vain kourallisen klassikoita, joista voiton vie Ernest Hemingwayn Vanhus ja meri. Usein tuskaisen tylsäksikin moitittu, mutta minulle se oli täynnä vähäeleisen hiljaista voimaa.

30 päivää kirjoja: 5-7

5. Kirja joka tekee iloiseksi


Tietysti minkä tahansa hyvän kirjan lukeminen tekee omalla tavallaan iloiseksi, mutta sellaiset kirjat, jotka kuplivat elämäniloa, ovat totta puhuen lukemistossani aika harvassa. Katselin hyllyäni miettien, että mikä oikein voisi sopia tähän, ja silmiini osui Anna Gavaldan novellikokoelma Kunpa joku odottaisi minua jossakin. Siinä kyllä käsitellään myös surullisia ja traagisia aiheita, mutta siitä huolimatta tekstin kepeys tarttuu niin että tekisi mieli alkaa hyppelehtiä! :)

6. Kirja joka tekee surulliseksi


Pidän paljon monista surullisista kirjoista. Haikean, kauniin surumielisen tarinan lukeminen tuntuu yleensä jotenkin puhdistavalta kokemukselta. Mutta Niels Fredrik Dahlin kirjassa Matkalla ystävän luo surullisuus meni liian pitkälle. Sitä oli ahdistavaa lukea.

Ja sitten ovat vielä ne kirjat, usein tositarinat, jotka ovat lähes sietämättömän pakahduttavia. Oman elämäntilanteen vuoksi suurin kauhistus ovat pienen lapsen kuolemasta kertovat kirjat. Yhden sellaisen olen lukenut, P. F. Thomésen Varjolapsen, jossa kirjailija kertoo pikku tyttärensä kuolemisesta sairauteen, miettii mitä tyttärestä on jäljellä ja mikä hän itse on menetettyään lapsensa. "Jos hän vielä jossain on, niin sanoissa."

Jos olisin uskaltautunut lukemaan Johanna Ervastin Jäähyväiset Einolle, uskon että se olisi mielestäni surullisin koskaan lukemani kirja. Toisaalta haluaisin sen lukea, mutta aina kun kirja tulee varoittamatta jossain vastaan, alkaa suorastaan puistattaa.

7. Aliarvostettu kirja(ilija)


Tuntuu ehkä oudolta sanoa aliarvostetuksi kirjailijaa, joka jollain mittapuulla taitaa olla maailman menestyneimpiä. En edes tiedä onko käsitykseni aivan väärä. Ehkä häntä arvostetaan ihan tosissaan. Mutta mielikuvani nyt kuitenkin on se, että monet pitävät Stephen Kingiä lähinnä pelottelijana, menestyvien kauhutarinoiden kirjoittajana, eivätkä niinkään Kirjailijana isolla K:lla.

Nuorempana luin paljon Kingin kirjoja ja silloin etsinkin niistä juuri sitä jännitystä. Kun muutaman vuoden tauon jälkeen palasin hänen kirjojensa pariin saatuani Liseyn tarinan lahjaksi, heräsin vasta huomaamaan kuinka fantastisen hyvin hänen tekstinsä kulkeekaan! Kirja on kaikin tavoin todella hyvä. Sen jälkeen lukemastani Kalpeasta aavistuksestakin löysin paljon ihastelemisen aihetta. Asiasta on ollut puhetta aiemminkin ja silloin joku huomautti että Kingin laajassa tuotannossa on paljon kökköäkin tavaraa, mikä on kyllä varmasti totta, ja ihmehän se toki olisikin jos tuottelias kirjailija saisi uransa aikana ulos vain pelkkää huippulaatua. Joka tapauksessa odotan innolla että ehdin lukea muita Kingin uudempia tuotoksia - ja nimenomaan kaunokirjallisina teoksina.

30 päivää kirjoja: 1-4

Parempi myöhään kuin ei milloinkaan! :) Tosin vaikka olisin aloittanut aiemminkin, olisin todennäköisesti kasaillut näitä isommiksi eriksi joka tapauksessa koska en olisi kuitenkaan ehtinyt joka päivä kirjoittelemaan. Mutta asiaan:

1. Paras viime vuonna lukemani kirja


Top kympinkin valitseminen vuodenvaihteessa oli tarpeeksi hankalaa, ja sitten pitäsi vielä saada yksi erotettua joukosta! Hmm. No, kyllä se taitaa olla Jeanette Wintersonin Intohimo. Siinä vaan iski juuri minuun ihan kaikki - kieli, tarina, henkilöt, tunnelma, Venetsian kuvaus...ah!

2. Kirja jonka olen lukenut vähintään kolme kertaa


Useampaan kertaan luetut ovat pääasiassa nuoruussuosikkeja, koska nykyään sitä aikaa kirjojen uudelleen lukemiseen ei valitettavasti tunnu mistään löytyvän. Moneen kertaan olen lukenut ainakin Luolakarhun klaanin, David Eddingsin kirjoja ja Arno Kotron Sanovat sitä rakkaudeksi. Mutta yli kolme kertaa? Uskoakseni ainakin Terry Kayn Valkoisen koiran varjon, joka on ihana, ja aivan varmasti ainakin vanhimmat Don Rosan Aku Ankka -albumeista. Niitä ei vaan voi lukea liian usein. :)

3. Suosikkisarjani


Lapsuuslukemisten puolelta täytyy ehdottomasti mainita Merja Jalon Nummelan ponitalli -sarja! Heppahulluna haalin kirjastosta lähinnä vain aiheeseen sopivaa luettavaa (plus Viisikoita, Neiti etsiviä sekä Tarzaneita), enkä missään vaiheessa ollut oikein kiinnostunut varsinaisista tyttökirjoista. Ensimmäisen (ja toistaiseksi ainoan) Montgomerynikin luin vasta blogin olemassaoloaikana!

Myöhemmin luetuista sarjoista läheisiä ovat ainakin Untinen-Auelin Maan lapset ja Gabaldonin Muukalainen. Oikeastaan tekisi mieli nimetä Charlainen Harrisin Sookie Stackhouse -sarja suosikiksi ihan vaan siitä ilosta, että sain vielä lähes kolmikymppisenä hullaantua kuin parempikin teini! Ihanaa! 8)

Mutta sitä en ole vielä lukenut läheskään kokonaan, ja jos nyt hullaantumisesta puhutaan niin sitä on kyllä eniten aiheuttanut David Eddings Garion-kirjoillaan, ja niistä vielä se jälkimmäinen, vauhdikkaampana ja mielenkiintoisempana pitämäni osuus eli Mallorean taru. Se pitää lukea (vieläkin) uudelleen.

4. Suosikkisarjani suosikkikirja


No miten niistä nyt muka voi valita? Enhän edes juurikaan muista mitä missäkin osassa tarkalleen ottaen tapahtuu. Äh. Sanotaan nyt vaikka että Murgojen kuningas, koska siinä viimein päästään sukeltamaan alueelle joka Belgarionin tarun aikaan oli suuri, salaperäinen, uhkaavan pahaenteinen paikka, ja löydetään sieltä hyvinkin yllättäviä asioita.

Synttäriarvonta!

Takana on varsin keväinen talviloma Levillä: hiihdin, laskin mäkeä sekä suksilla että rattikelkalla (sekä kiskoin viimeksimainitun erinäisiä kertoja mäkeä ylös...), söin hyvin (moneen kertaan) sekä kävin kylpylässä ja islanninhevosvaelluksella (Kiitos Irpalle kavereineen!).

Kivaa siis oli, mutta nyt olen ihan jäljessä blogien lukemisessa - ja olettekin olleet 30 days of books -haasteen myötä hyvin tuotteliaita! :) Välillä kävin vähän kännykällä lueskelemassa jotain pahimpia vieroitusoireita lievittääkseni, mutta se yhteys ei ole niin huikean hyvä että olisin läheskään joka paikkaan ehtinyt. Aion hypätä mainittuun haasteeseen vielä itsekin mukaan ja mieluinen blogienluku-urakkakin siis odottaa, mutta ihan ensimmäiseksi täytyy juhlistaa synttäreitä arvonnalla!

Huomenna, 10.4., on nimittäin blogini 2-vuotissyntymäpäivä. Ja siinä onkin syytä juhlaan, sillä nämä kaksi vuotta ovat olleet todella mahtavia, antoisia ja mielenkiintoisia, ja saaneet minut rakastamaan kirjoja ja lukemista vielä entistäkin enemmän! :) Synttärien kunniaksi järjestän arvonnan, jossa on kierrätyshenkisesti tarjolla omasta hyllystäni poimittuja kirjoja - käytettyjä siis kaikki. Voittaja saa valita neljä kirjaa tästä pinosta:

Sen verran omistushaluinen valitettavasti olen, etten mitenkään kykene saamaan itseäni luopumaan niistä ihan supermegahyvistä. ;) Mutta paljon hyvää on silti tarjolla: kirjoja joista pidin, kirjoja joista kuulisin mielelläni muidenkin mielipiteitä, ja vähän sellaisiakin joiden yleisesti tunnustettu hienous ei itselleni ihan auennut, ja jotka siis ovat ansainneet paremman kodin. :)

Pehmeäkantiset:
Haruki Murakami: Suuri lammasseikkailu
Leena Lander: Käsky
Deborah Smith: Karhuvuoren varjo
Alice Munro: Kerjäläistyttö
Kovakantiset:
Peter Cameron: Andorra
Mary Ann Shaffer & Annie Barrows: Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville
Yrsa Sigurðardóttir: Kolmas merkki
Tom Egeland: Ympyrän pää
Vikas Swarup: Tyhjentävä vastaus eli Kuka voittaa miljardin?
Chuck Palahniuk: Eloonjäänyt (Meten arvio)
Gil Courtemanche: Kigalin sunnuntait (Kustantajan esittely)
Anna Quindlen: Mustelmilla (Rachellen arvio)

Kolme viimeistä olen lukenut ennen blogia (ja tykkäsin), joten linkitin ne muualle - muut löytyvät blogistani vaikkapa hakutoiminnolla tai Kaikki kirjat -välilehden kautta.

Voittajalle siis lähetetään neljä hänen valitsemaansa kirjaa. Yksi arpa/osallistuja, ja sen voit lunastaa vastaamalla kommenteissa seuraavaan kysymykseen:


Minkä kirjan lukemista et juuri nyt malttaisi millään odottaa?



Sellaisia kirjoja voi toki olla suunnilleen sata, mutta mainitse joku! :) Omasta puolestani vastaan, että Pasi Ilmari Jääskeläisen Taivaalta pudonnut eläintarha. Olen himoinnut sen lukemista jo kuukausikaupalla, mutta miten aina muka voikin tulla jotain muuta!!! Nytkin olen onnistunut hamstraamaan kirjastosta pinon joka pitäisi ensin hoidella pois alta. Mutta kyllä mä vielä siihen pääsen käsiksi... :)

Arvonnan suoritan lauantaina 23.4.


Onnea matkaan ja kiitos niin vanhoille kuin uusillekin lukijoilleni seurasta tähän asti!

Vielä kirjojen ulkoasusta

Valkoinen kirahvi otti aiemmin kirjankansikeskusteluun erilaisen, kiinnostavan näkökulman ja esitteli hyllynsä kauneimpia kirjojen selkämyksiä. Nehän ne tosiaan kirjoista useimmin näkyvät, joten syytä onkin kiinnittää niihin huomiota! Valitsinpa siis itsekin näytille vähän oman hyllyn silmäniloja vielä tästä vinkkelistä. Monissa kansipostauksenikin kirjoissa on kyllä hienoja selkiä, mutta poimin tähän nyt kuitenkin ihan uutta verta. Mukana niin selkeää tyylikkyyttä kuin koristeellista kauneuttakin:

Kathryn Stockett: The Help (Penguin)

 Päällys: Stephanie Huntwork

Michael Cox: The Meaning of Night (Norton)

Päällys: Patti Ratchford

José Saramago: Oikukas kuolema (Tammi)

Päällys: Timo Mänttäri

Katherine Howe: The Lost Book of Salem (Penguin)

Kuva: The Royal Collection, kalligrafia: Carol Kemp

Richard Mason: Muistojen huoneet (LOISTO/Gummerus)

Päällys: Jenni Noponen

Andreï Makine: Vera (WSOY)

Päällys: Martti Ruokonen

Hal Duncan: Vellum (LIKE)

Tästä en onnistunut löytämään tietoa suunnittelijasta!

Anne Michaels: Kivenkantajat (WSOY)

Graafinen suunn.: Sami Kortemäki

Susanna Clarke: Jonathan Strange & herra Norrell (WSOY)

Piirros: Portia Rosenberg

Jason Goodwin: Janitsaaripuu (Karisto)

Piirros: Marco Ventura, suunn.: Alex Kirby

Mieltymykseni näyttävät olevan aika vaaleita, ainakin verrattuna kotimaisten kirjojen keskimääräiseen mustuuteen! :) Olisin mieluusti valinnut mukaan enemmän iloisen värisiä kirjoja, jos sellaisia olisi ollut tarjolla. Pyyntöni siis kuuluukin: Lisää VÄRIÄ, kiitos!!

Kansikeskustelun inspiroimana aion jatkossa lisätä niille kirja-arvioideni alaosan vakioriveille oman mainintansa myös kirjan ulkoasusta, sillä se on asia joka mielestäni ansaitsee jatkuvampaakin huomiota.

Carlos María Domínguez: Paperitalo

Kuinkahan moni kirjojen ystävä onkaan todennut ettei ole olemassa sellaista asiaa kuin "liikaa kirjoja"? Mustan huumorin sävyttämässä Paperitalossa Carlos María Domínguez kuitenkin väittää muuta, ja saattaa jopa olla oikeassa. :)

Kirjat ovat vaarallisia paitsi suurena määränä myös yksittäisinä: jos uppoutuu liikaa tuoreeseen ostokseensa, voi jäädä auton alle ja kuolla, kuten käy naiselle nimeltä Bluma Lennon heti Paperitalon alussa. Pian tämän jälkeen Blumalle saapuu postissa romaani johon on kiinnittynyt sementinmurusia. Uteliaisuutensa herättyä Bluman kollega lähtee etsimään kirjan lähettänyttä Carlos Braueria ja päätyy kuulemaan tarinan miehestä jolla todellakin oli aivan liikaa kirjoja.

Niin tunnistettavia kuin yllättäviäkin ajatuksia ja huomioita kirjoista ja lukemisesta sisältävä Paperitalo on kirjahullulle sekä herkullista että hätkähdyttävää luettavaa. Suosittelen siis! :) En tosin tiedä missä univajeisessa hämärässä oikein luin tätä koska en muistanut paljon mitään ennen kuin lueskelin joitakin osia uudelleen. Se kävi kyllä onneksi nopeasti sillä kirja sisältää vain 134 kapeaa, isohkolla fontilla ja sujuvalla tekstillä täytettyä sivua.

Kirjailija on argentiinalaissyntyinen, sittemmin Uruguayhyn muuttanut, ja luin tämän Latinalainen Amerikka -minihaastetta varten.

Ensimmäinen lause: Keväällä 1998 Bluma Lennon osti Sohossa sijaitsevasta kirjakaupasta vanhan painoksen Emily Dickinsonin Runoja ja päästyään toiseen runoon, ensimmäiseen tienristeykseen, hän jäi auton alle.


Espanjankielinen alkuteos: La casa de papel (2002)


Kustantaja Basam Books 2006, suom. Einari Aaltonen, 134 s.

Peter Cameron: Andorra

Sanfranciscolainen divarinpitäjä Alexander Fox lähtee etsimään uutta elämää tragedian jälkeen ja päättää muuttaa paikkaan johon sijoittuva, joskus luettu kirja on jäänyt hänen mieleensä: Andorraan.

Cameron siteeraa James Merriliä joka on todennut että "...pienet maat ovat ihastuttavia vankiloita", ja Andorra tosiaan näyttäytyy kirjassa varsin kiehtovana paikkana: hyvin viehättävänä, mutta tarinan edetessä yhä enemmän myös ahdistavana. On tosin vaikea arvioida kuinka hyvin tunnelma vastaa todellisuutta, sillä ainakin muutamien maata koskevien faktojen suhteen Cameron on käyttänyt reilusti taiteilijanvapauksia; Andorralle on muun muassa ilmestynyt rannikko.

Joka tapauksessa tapahtumapaikka on vahvasti kuvattu ja varmasti jääkin kirjasta parhaiten mieleeni. Itse tarina on nyt, runsas viikko lukemisen jälkeen, alkanut jo hämärtyä. Luin sen kyllä mielelläni ja mielenkiinnolla, se on hyvin kirjoitettu ja sisältää kiinnostavia ihmisiä sekä heidän kohtaloitaan ja salaisuuksiaan, mutta se ei onnistunut kunnolla olemaan mulle mitään erityistä. Tämä oli tosin niitä tapauksia jotka jättävät jälkeensä tunteen siitä että olisi pitänyt saada irti jotain enemmän, mutta aina ei voi onnistua. :)

Ensimmäinen lause: Vuosia sitten luin kirjan, jonka näyttämönä oli Andorra, ja siitä maasta jäi mieleeni niin lähtemätön kuva, että kun jouduin olosuhteiden pakosta aloittamaan elämäni alusta uudessa paikassa, tiesin heti minne halusin lähteä.


Englanninkielinen alkuteos: Andorra (1997)


Kustantaja Tammi 1999, suom. Hanna Tarkka, 305 s.