Yksi ongelma oli lievä sekavuus; jos yrittäisin selittää kirjan juonen, saisin ihan tosissani järjestellä palikoita päässäni ennen mitään järjellistä aikaansaannosta. Ja vaikka jotain kaiken aikaa tapahtuikin, alku vaikutti hieman laahaavalta - tahti parani myöhemmin jopa jonkinasteiseen koukuttavuuteen asti, mutta jos 400-sivuisesta kirjasta pitää lukea 200 sivua ennen kuin homma alkaa kunnolla vetää niin onhan se hiukkasen liikaa. Meinasin jo jättää puolessa välissä kesken mutta sen verran kiinnosti että jatkoin vielä, ja siitähän se sitten lähtikin vauhdikkaammin edistymään. Henkilöistäkin oli hankalaa saada kunnon otetta, en esimerkiksi päässyt koko aikana käsitykseen siitä, minkä ikäisiä päähenkilöt oikeastaan olivat. Kielikin tuntui varsinkin alussa vähän vaikeaselkoiselta. Tämä on ranskaa äidinkielenään puhuvan Valtat'n ensimmäinen englanniksi kirjoittama kirja, ja välillä sanavalinnat vaikuttivat tarpeettoman erikoisilta. (Törmäsin aiemmin googlaillessani jonkun englanninkielisen vastaavaan kommenttiin, joten ainakaan kokonaan ongelma ei mene oman puutteellisen sanavarastoni piikkiin. :) Ja sitten olivat vielä ne muutaman seikat, jotka heitettiin lukijalle itsestäänselvyyksinä, ilman kaipaamaani selvitystä niiden taustoista. Ikään kuin olisi olemassa aiempikin osa joka on jäänyt lukematta. Mutta ei, vaan tämä on nimenomaan sarjan aloittava teos.
Tulipa maristua! Ei Aurorarama sentään ihan noin huono ole. :) Siinä on paljon kiehtovia pikkujuttuja, ja miljööstä pidin kovasti. Elegantti, kulturelli, luminen kaupunki kanavineen pimeällä arktisella alueella, jonkinlaisen ilma-arkkitehtuurin ympäristön pahimmilta pakkasilta suojaamana. Siellä voisin mielelläni käydä toistekin! Saattaapa olla että kakkososa Luminous Chaos jää kuitenkin lukematta.
Ensimmäinen lause: In New Venice, every year around February 15, when the sun goes up for the first time after four months of polar night, it is customary for the inhabitants to gather on the bridges and embankments and take off their mittens and hats to salute the benevolent star.
Ulkoasu: Kansi on ihana, mutta harhaanjohtava: sen perusteella kuvittelisi saavansa enemmän lapsenmielistä taianomaisuutta (Ja jääkarhuja!) ja vähemmän huumeita ja politiikkaa. Sisäkannetkin ovat kauniit, valkoisia tähtiä raikkaalla turkoosilla taustalla. Kannen suunn.: Kelly Blair, kannen kuva: Mary Evans Picture Library.
Kustantaja Melville House 2010, 411 s.
Harpoin tekstisi hieman varoen, koska Aurorarama on omalla lukulistalla lähikuukausina. On ollut jo vuosikausia itse asiassa, mutta ehkä tänä vuonna se oikeasti tulee luettua. Ilmeisesti et erityisen paljoa pitänyt, mikä tietenkin on huono enne. Toivon itse pitäväni sen verran, ettei harmita, että tulin ostaneeksi kakkososankin ekirjana odottamaan.
VastaaPoistaOli tässä onneksi monia hyviäkin juttuja, saatatpa pitääkin! :) Jos ei olisi niin paljon muuta luettavaa niin kokeilisin kakkostakin (luin kuvauksen ja vaikutti kieltämättä aika kiinnostavalta) mutta nyt se varmaan jää muiden jalkoihin.
VastaaPoista